PR: Viikko 7 – kun taivaat aukeni

0 No tags Permalink

Painokoneet seis, etusivut uusiksi. Olen alkanut tykätä tästä. Ehkä kyseessä on alkuhuuma, tai sitten jotain hyvää on oikeasti tapahtumassa. Mutta juuri nyt tunnen olevani elämäni kunnossa, ainakin hyvää vauhtia matkalla siihen. Okei, ei nyt lasketa tähän sitä torstaina itseaiheuttamaani pientä kuolemaa, sillä sitä lukuunottamatta tämä viikko oli aivan ässä neljän (!) urheilukertansa kanssa. Juoksu kulkee, puntti nousee, ruoka maistuu ja olo on aivan sairaan hyvä. Virkeä ja iloinen, energinen ja itseeni tyytyväinen. Uni on syvempää, ruoka parempaa, aurinko kirkkaampi ja Euroopan talouskriisit ratkeamassa. Elän sitä hetkeä, kun tekisi mieli julistaa kaikille että vitsi urheilu on kivaa ja huomaan kaipaavani juoksupolulle tai salille vapaapäivinä. Yäk, tälläiset ihmiset ovat todella ärsyttäviä. Onneksi voidaan ennustaa, että tämä on vain ohimenevä vaihe ja kohta alkaa välttelyiden, tekosyiden ja lannistumisen aikakausi, eikö?

Seitsemäs taivas viikko meni näin:

Treenit:
Maanantai:
Treenit Emman kanssa. Kun PT sanoo ”mä ajattelin että tehdään tänään vähän jalkoja”, se tarkoittaa, että kolmannen sarjan jälkeen ei ole mahdollista juosta vessaan niistämään ennen neljättä. Koska et pysty juoksemaan. En ole i k i n ä saanut näin paljon itsestäni irti yhdessä treenissä, en olisi koskaan uskonut pystyväni tähän. Iltapäivällä vuorossa oli (onneksi) pakollinen pitkä kävely, kun pakoiltiin siivoojaa ja yritin nukuttaa lapsia. Se venyi naurettavuuksiin asti, mutta näköjään 2,5h laiskahkoa kävelyä pelasti jalkaparkani, sillä paljon pelättyä superjumia ei ikinä tullutkaan.

Tiistai: 
Tanssitunti (hip hop), koska teki vaan mieli. Tietenkin siellä tehtiin juuri tällä viikolla pelkästään break dancen alkeita, eli käytännössä käveltiin kyykyssä, siirryttiin punnerrusasennossa ja muutenkin kaikin puolin kiusattiin vain niitä lihaksia joita rankaistiin vasta eilen rajusti. Luonnollisesti näytettiin myös superdorkalta ja tuotettiin paljon mustelmia. Oli siis sairaan hauskaa!

Keskiviikko:
Mutsien Kympin ekat juoksutreenit. Kivaa, positiivisesti yllättävää ja lopullisesti palauttavaa maanantain jalkatreeneihin.

Sykettä merkkamassa, kuva Kimmo Kourunen / Esport Areena

Torstai:
Tiukka hauistreeni lasin nostelun muodossa.

Perjantai:
Tiukka hengitysharjoitus, tavoitteena leposyke alle kahdensadan.

Lauantai:
Valmennus, vuorossa yläkroppa. Ei yhtään iisimpi keikka kuin maanantaina, eikä ainakaan oman kunnon ansioista. Niin vaan ne painot kuitenkin taas nousi ja ylsin itseäni ihmetyttäviin suorituksiin. Aika voittajaolo!

Sunnuntai:
Lepo. Kirjaimellisesti. Pieni kahden tunnin torkahdus taisi kertoa jotain univelasta.

Ruokavalio: 
Jos nyt ei puututa siihen torstain ja perjantain katastrofiin, on ruokavalio muuten ollut parempi. Proteiinin määrä on ollut ihan varmasti parempi kuin edellisillä viikoilla, ja ainakin urheilupäivinä on ollut sopivan hyvin tankannut olo. Tottakai mummin padat olivat suklaiset ja vettä todellakin juotu taas liian vähän, mutta suunta on parempi. Ainakin muistan nyt jatkuvasti mitä teen väärin.

0 No tags Permalink

Yllätysmunia ja -juhlakaluja

0 No tags Permalink

Nenän kautta sisään, suun kautta ulos. Voimakohdassa pihahdus, ”tsih”. Hengitä mahaan asti. Hengitä edes jotenkin.

Voin kertoa, että siirtyminen kohti keski-ikää, loikkaaminen sinne neljännellekymmenennelle, on rankkaa touhua. Juhlat oli, krapula tuli, henki lähti. Nyt kolme päivää siitä toivuttuani, alan taas saada happea keuhkoihin. Onneksi pahin laskeuma tapahtui itse synttäripäivänä lasten ollessa mummin ja ukin luona hyvässä hoidossa. Saatiin rauhassa koomata, käydä brunssilla (Crustum, iiiihana silloin kun ruoka uppoaa), katsella ruumiita (Heureka) ja viihtyä ruumiiden syntymisen parissa (Tarantino).

Lauantaina olo olikin jo melkein normaali, joten oli hirvittävän ihanaa käydä valmennettavana salilla, harjoittelemassa sitä alussa mainittua pihinää. Ei muuten ollut. Hyissaatana sanon minä. Kun happea ei ole muutenkaan tarpeeksi elimistössä ja nestehukka huutelee joka solussa, on todella mahtavaa hengailla leuanvetotangossa ja ”yrittää tulla niin hitaasti alas kuin mahdollista”. Tai nostaa päänsä yläpuolelle yhdellä kädellä raskaita painoja, ja toivoa ettei horjahda tai voimat lopu kesken. Melkein tekisi mieli veikata, että tämä oli joko PT:n tai karman raju kosto, mutta taisi olla ihan omaa syytä kuitenkin.

Loput pääsiäisestä meni kuitenkin onneksi vallan mahtavasti, kun pääsi taas niiden kahden rääpäleen luo, joita kumma kyllä ehti tulla ikävä kahdessa yössä. Vähän olen tähän havaintoon pettynyt, mutta niin vain minustakin on tullut niitä äitejä. Minkäs teet kun ne on välillä aika siistejä tyyppejä. Onneksi ne on myös nykyään sillä tavalla kivoja, että niidenkin mielestä on kiva nähdä pienen eron jälkeen. Ykkösen harjoittama mene pois, olet pilannut elämäni -vastaanotto kun oli vähän turhan raju aikoinaan hurjan kolmen yön eron jälkeen.

Siellä mummin ja ukin luona ehdittiin käydä myös retkellä järven jäällä, jossa Ykkönen oli aivan järjettömän innostunut tutkimaan ”kalareikiä”. Myöhemmin selvisi, että valtaosasta niistä löytyi kuin ihmeen kautta suklaamunia. Kumma juttu, että kiinnosti. Pelikuntoni riitti muuten juuri ja juuri pulkan kiskomiseen, joten ette saa tästä sinänsä huikean valokuvauksellisesta tapahtumasta kuvia, vaan olen korvannut ne tässä edellisen viikonlopun retkikuvilla. Ja tästä pääsen seuraavaan outoon havaintoon; eikö se riitä, että olen alkanut ikävöimään lapsiani, onko minusta myös tulossa ulkoilmaihminen? Hyissaatana, sanon minä taas.

Tiedättekö muuten, miten kovat jätkät hoitaa yllätysbileet? Sillä tavalla, että pyytää vieraat kotiinsa klo 18 ja menee itse kampaajalle tekemään kaiken klo 15. Kun kello lyö kuusi, voi havaita olevansa edelleen siellä kampaajalla, tukka märkänä. Kun kello on puoli seitsemän, voi vilkuilla hermostuneesti kelloaan, kampaajan leikatessa tukkaa, ja miettiä että eihän kukaan kuitenkaan nyt näin aikaisin…Kun sitten kiiruhtaa kotiin tuskanhikisessä paidassaan ja likaisissa farkuissaan klo 18.45, voi itse huutaa ”Yllätys!” niille kymmennelle vieraalle, jotka oli jo paikalla. Loppuillan voikin näyttää sitten näin fiksulta, yllättyneeltä – ja ryppyiseltä:

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ensi viikolla tiedossa ihania vieraita ja ensikohtaamisia, pääsiäislounasta kera toisien isovanhempien, pientä pakkauskriisiä ja sitten hups – lentomatkailua kohti lapsiperheen unelmaa
0 No tags Permalink

Siirryn uusiin haasteisiin

0 No tags Permalink

Arvon kollegat, rakkaat asiakkaani,

tämä päivä merkkaa yhden aikakauden loppua. Kahden ja puolen vuoden antoisa työjaksoni päättyy ja siirryn loman kautta uusiin tehtäviin.

Aloitin tehtävässäni elokuussa 2010. Varsinaiset työtehtäväni alkoivat kuitenkin sovittua myöhemmin, vasta reilusti lokakuun puolella. Ensimmäisen vuoden, puolitoista, totuttelin vielä uusiin haasteisiini. Hain paikkaani vaihtuvassa työyhteisössämme ja löysin muutamia hyviä kollegoita tuekseni. Freelancerin elämä ei kuitenkaan ole aina helppoa ja huomasikin kaipaavani toimistotyöläisen elämää. Aiottu paluuni kuitenkin jäi, sillä sain yllättäen vastuulleni toisenkin suuren asiakkuuden. Tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.

Toisen asiakkuuteni myötä aloin löytää ääneni ammattimaisena. Osasin jo vaatia itseltäni ja sidorsyhmiltäni oikeita asioita, rasittamatta itseäni kuitenkaan loppuun. Hallitsin työvälineistön ja osasin alan termit. Pystyin jopa neuvomaan muita, sekä löytämään ratkaisuja silloinkin, kun maito oli jo lattialla ja itkut itketty. Silti en voi käsi sydämellä sanoa nauttineeni joka hetkestä. On montakin päivää, jotka vaihtaisin pois. Tyytymättömät asiakkaat, huono työsuunnittelu tai sairaana työskentely eivät varmasti ole kenenkään mieleen.

Tänään katson kuitenkin menneitä vuosia kaihoten, tunnen ajan jo kuultavan muistoja. Tuntuu kuin olisi aina ollut kevät. Kaiholle ei kuitenkaan ole syytä antaa liikaa tilaa, on katsottava innolla tulevaan. Tiedän oven olevan aina auki takaisinkin, mutta toivon että löydän tulevistakin haasteista riittävästi mielekkyyttä. Niin paljon, etteivät vanhat kuolat janottaisi.

Tehtäviäni hoitaa jatkossa Insinööri (tavoitettavissa hiekkalaatikolta 15.4. alkaen). Insinööri on tutustunut työtehtäviin jo vuosien ajan o.t.o., ja on myös osallistunut työhön osa-aikaisesti, esimerkiksi lomakausilla. Olen vakuuttunut, että hän on kaikin puolin pätevä jatkamaan tehtävissäni, ja että tulette olemaan häneenkin erittäin tyytyväisiä!

Minä puolestani kiitän teitä kaikkia kuluneista vuosista. Ystävistä, olkapäistä, neuvoista ja lukemattomista onnen hetkistä olen teille kaikille ikuisesti velkaa. Tänään nostan maljan meille yhteisesti.

Toivon, että palaamme yhteistyön merkeissä vielä jatkossakin, vaikka alani onkin varsin eri!

Lämpimin kevätterveisin,
Valeäiti

0 No tags Permalink