Salaisia ystäviä, uusia ystäviä

0 No tags Permalink

Anni järjesti taas tälle keväälle salainen blogiystävä – tapahtuman ”Blogimutsit yllättää”, johon innolla ilmoittauduin. Siis ennen kuin muistin, että palaan töihin ja aika kaikenlaisiin blogiprojekteihin voi olla vähän kortilla. Sain oman pakettini mysteerilähettäjältä viime viikolla, jonka ahdistamana innoittamana sain tänään myös vihdoin oman pakettini eteenpäin. Toivottavasti vastaanottaja tykkää, se selvinnee sitten kun kamat pääsee perille.

Meille tullut paketti oli ainakin Ykkösen mielestä ihan mielettömän jännä juttu, niin jännä että se otti sen mukaansa puistoon töiden jälkeen viime viikolla, kun oltiin sovittu sinne treffit. Paketti oli arvatenkin pakko siis avata jo siellä puistossa, niin kuin (huonosta känny-)kuvasta näkyy.

Ei minun lapanen.

Pääkalloja, pinkkiä, mustavalkoista, nice!

Itsetehty kortti, hirveät paineet!
Ja salmiakit jo melkein syötynä.

Sisältä löytyi pikku pokkari (jonka sisällä on muuten vielä aika kivoja mustavalkoisia postikortteja, hämmentävä konsepti!) ja aina yhtä rakasta salmiakkia. Tarkempisilmäinen voi huomata, että salmiakeille kävi vähän niin kuin koko paketille: avattiin väkivaltaisesti ja suurella innolla ja kauan ennen kotiin pääsyä.

Kiva setti tälläinen salainen ystävä juttu kyllä, kauhean paljon kivempaa vielä jos oma paketti ei olisi näin viime tipassa kyhätty kasaan. Postista oli silti superjännää odottaa omaa paketti, ja vielä toinen on tulossa, joten mennee sähläyksen arvoiseksi.

Postissa saattaa muuten tulla eräälle pienelle tytölle postia huomenna, mutta siitä myöhemmin lisää. (Hiemanko on muuten ärsyttävää kun joku sanoo noin blogissa? No, nyt sen kuitenkin teen, koska kuvatodisteet on tulossa vasta huomenna).

Ja niitä alussa mainittuja uusia ystäviä tapasin tänään kainalot märkinä, naama punaisena, hampaat irvessä ja sykkeet pauhaten. Kyseessä oli arvatenkin Mutsien Kympin toinen juoksukoulukerta, joka oli taas todella mielenkiintoista. Tällä kertaa puhuttiin vauhtikestävyyden harjoittelusta, ja itse kilpailupäivästä. Tiukalla minuutteja per kilometrejä -laskutalkoilla etsittiin kullekin sopivaa vauhtia, ja sain taas vähän lisäuskoa siihen tunnin tavoitteeseen. Ainakin se on hyvä tavoite: riittävän kunnianhimoinen mutta ei kuitenkaan mahdoton. Itse treenit menikin sitten kunnolla persiilleen, kun sain pitkästä aikaa rytmihäiriöt päälle, ja sykkeet huusi lepohetkinäkin yli 150. Siitä olikin sitten mukava lähteä juoksemaan lähes maksimivauhtia. Not. No mutta tein sen silti, tietenkin. Amatöörit kuuntelee omaa oloa.

Juoksemisesta voisi höpöttää taas vaikka kuinka paljon (yök, onko siitä tulossa harrastus?), samoin kuin uusista sponssatuista pulloista tai vaikkapa siitä karmeasta tosiseikasta, että meistä otettiin Yle:n Olotilaan kuvia ja haastattelut treenin jälkeen, mutta nyt on keskityttävä hetki siihen olennaiseen: niihin muihin mutseihin. Huomasin nimittäin tänään, että tämä kymmenen hengen porukka on jo jotenkin tosi tutun oloinen, ja meillä on ihan superhauskaa. Ja olemme siis tavanneet nyt kaksi kertaa. Aina yhtä sykähdyttävää löytää ihmisiä, joiden kanssa on heti samalla aaltopituudella, joiden kanssa voidaan räkättää hikisinä puskakakkosille, ja joille on täysin luonnollista selittää ihan mitä vaan vaihtuvista tissimitoista ja heiluvista pakaroista palkkaneuvotteluihin ja markkinointiin.

Niin että terveiseni teille, ihanat juoksevat mutsit: ei se toukokuun Kymppi mikään kova juttu ole, te juoksevat Kympit ootte paljon siistimpi juttu! Ps. Milloin alkaa yhteiset varjotreenit kympin reittiä seuraten?

Ja nyt nukkumaan, koska kiire, stressi, vappu ja autonsiirto.
 

0 No tags Permalink

Täydellinen kombo

0 No tags Permalink

Apua, taas se on hurahtanut; viikko ja viikonloppukin kohta. Eikä täällä näy pihaustakaan. Pahoittelen! Koska asiaa on liikaa eikä kuitenkaan oikeastaan ollenkaan, kopioin tässä ihanan juoksukollegani Lydaksen mallin, jonka avulla saan edes jotain teille kirjoitettua.

Tässä siis epämääräinen joukko ajatuksia, tapahtumia ja kuvia:

***

Ykkösestä 
Luulin ennen, että uhmaikä tarkoittaa sellaista makaronia kaupan lattialla ja itkupotkuraivaria haalarin välittömässä läheisyydessä. Vaikka toki sitäkin tapahtuu, paljon yleisempää tuntuu olevan tämä kiusa se on pienikin kiusa – lähestymistapa, jossa äiti saatetaan raivon partaalle ihan vain säännönmukaisella kuuroudella. Saattaa johtaa tilanteisiin, jossa selkäkipuinen äiti menettää hermonsa ravintolassa ja kiskaisee seitsemättä pyyntöä ”kuulemattoman” lapsen väkisin ylös lattialta. Ja lapsi saattaa tajuta, että se siinä hytäkässä isin polvea hipaissut pää saikin varmaan ihan kauhean tällin ja että ravintolassa on hyvä huutaa ”au au au äiti satutti” maksimiefektin aikaansaamiseksi.

Toisaalta tämä sama lapsi osaa olla aivan kamalan ihana, hirvittävän valloittava. On ihan maailman parasta olla vihdoin se tyyppi, joka tulee kotiin ja saa kuunnella ensimmäiset viisi minuuttia kuluneen päivän yksityiskohtaista selostusta. ”Me käytiin puistossa! Me öö, öö, öö, öö, kaupassa leipää! Oli kova ääni!”. Mahtavaa.

Kakkosesta
Se oppi kaivamaan nenää. Istui syöttötuolissa ja sormi osui johonkin jännään. Heitti sen sinne uudestaan, ja uudestaan. Hymy muuttui leveämmäksi samaan tahtiin kun sormi upposi syvemmälle. Sitten se hävitti sen ja sormi alkoikin osua silmäkulmaan. Hämmennyksen saattoi nähdä kasvoilta: mihin se meni, tässä oli just jotain jännää? Etsittyään vielä hetken korvasta ja uudestaan silmästä, löysi sormi taas tiensä sinne juuri sopivan kokoiseen koloon.

On se oppinut muitakin tärkeitä taitoja, kuten kiiruhtamaan kikattaen karkuun, kun tekee jotain kiellettyä ja saa vihdoin äidin sen huomaamaankin. Sanapuolella alkaa erottua ainakin yritys sanoa ”näin!”, ”näytä” ja ”kato”. Selkeä logiikka ainakin.

Meille on myös kerrottu, että tuonne pieneen suuhun on ilmestynyt poskihammas, toinenkin kuulemma jo tulossa. Hammashoitaja sen löysi, siinä pakollisessa vuoden ”tarkistuksessa”. No hyvä että joku huomasi.


Urheilusta (Rangasta) 
Nyt sen jo uskaltaa sanoa; minä harrastan liikkumista, säännöllisesti. Jopa näinä pahoina selkäviikkoina, kun aamuisin ei saa jalkaa ylös, liikuntakertoja tulee helposti mittariin kaksi tai jopa enemmän. Ja se juokseminen! Se peruskestävyys! Aivan mieletöntä. Käytiin eilen testaamassa, jaksaako kymppiä edes juosta. Jossain päälle tunnin kohdalla katsoin kelloa ja naureskelin kun meno oli niin älyttömän mukavaa. Askel oli kevyt, nauru herkässä ja polku kaunis. Niveltenkin kipu oli alkupuolen jälkeen helpottanut, joten oli vain pakko todeta, että tämä hyvä meno johtuu vain rauhallisesta alusta, ja niistä alhaisista sykkeistä. Ihan samaa mieltä olin lenkin viimeisellä kilometrillä, kun vedin melkein niin kovaa kun pystyin, ja se tuntui vain hyvältä. Sen kilometrin jälkeen mittarissa olikin 12km (!!!), ja voin ylpeänä merkata tämän pikkuhölköttelyn numero neljäksi listaan ”yli tunnin kestäneet juoksulenkit”. Siis koko elämäni aikana.

Huomenna on muuten Mutsien Kympin toinen juoksukoulu, maltan tuskin odottaa! Jo senkin takia, että sieltä tulee terveisiä sposorilta hienon Sigg-juomapullon muodossa.

Töistä 
Ne on kivoja. Mutta silti vähän reklamoin, että työt alkoi kahdella jo alkaneella projektilla, joissa kummassakin on sekä poikkeuksellinen työskentelytapa että aivan poikkeuksellisen lyhyt aikataulu. Tottakai niissä on myös samat deadlinet. Johtaa siihen, että soitin jo tänä perjantaina ensimmäisen ”mä joudun olee tänään vähän pidempään” puhelun ja pääsin vasta kuudelta kotiin. Tätä pientä stressikerrointa lukuunottamatta olen aika liekeissä töiden tekemisestä. Se taksamittari tosin raksuttaa ihan liikaa, ja lasten luota poissavietetty aika ei oikein saa innostamaan esim. urheiluun vielä siihen päälle.

Kodista
Saatiin talvikamppeet vihdoin heitettyä vintille, ja täällä on aika ihanaa. Tämä viikonloppu on kulunut poissa koneelta ja tiukasti puuhissa, kuten leipomisessa ja silittämisessä jota teen ehkä kerran vuodessa. Voin lämpimästi suositella, olo on paljon virkeämpi kuin konetta nakutellen. Kun joku vielä ne ikkunat pesisi…


Hankinnoista
Ostettiin tosiaan kamalan kalliit lastenvaunut. Tai siis juoksurattaat, tai siis pyörän perävaunut. Tämä investointi
on jo nyt maksanut itsensä takaisin koko perheen yhteisenä lenkkeily- ja pyöräilyaikana. Hieman kivaa kun voi mennä lauantaipäivän auringonpaisteessa yhdessä lenkille. Halpaa parisuhdeterapiaa siis oikeastaan.

Samalle keväiselle osastolle kuuluu seuraava isompi hankinta, kun Ykköselle ja Kakkoselle pitäisi saada jotkut menopelit kesäksi. Okei, tuo vasta kävelemään oppinut kuolakone ei varmaan vielä mitään välineistöä kaipaa (tai kyllä se näköjään skeittilautaa kaipaa, mutta veikkaan ettei se ajatus oikein vielä kanna käytännössä), mutta Ykköselle olisi kiva saada potkupyörä. Harmi vaan se keksi haluta polkimet, eikä suostu edes kokeilemaan mitään vauvojen juttuja, koska ”haluu polkimet”. Mepä taas uskomme, ettei niiden polkimien kanssa menosta tule yhtään mitään. Ideoita?

Muut kevään hankinnat onkin jo melkein check, kun puuttuva vauvan pelastusliivi löydettiin kadulta. Ekologista vai ällöttävää? Syksyn hankintalistalle on muuten laitettava Reiman* tulevan syksymalliston ”ulkoilulegginsit”, joita pääsin ihastelemaan tällä viikolla. Ihan mahtavaa, kaupunkikelpoiset mutta vähän remuamista kestävät pökät!

Hyvä Reima!

Toiset nukkuu, toiset pyöräilee.

Blogista

Voi sinua, pieni blogini. Olet ajatuksissani usein, mutta harvoin päädyn sinua kuitenkaan huoltamaan. Kommentit on vastaamatta, arvontapalkinnot miettimättä ja salainen ystävä -hankekin junnaa. Kun kännykkä ei vieläkään päivitä kuvia blogiin, tuntuu että pitäisi kirjoittaa jotain syvällisempää koneella (herää kysymys miksi, kun sellaista täällä harvemmin muutenkaan on. Ainakaan mitään fiksua). Nyt tilauksessa on uusi upea Lumia, joten toivotaan että uutuudenviehätys saisi taas tämän hanskoistakin vapautuvan kiiretyypinkin näppäilemään juttuja kansalle.
***

Kaiken kaikkiaan tämä koko kombo tuntuu jotenkin ihan hirveän hyvältä: mielekästä tekemistä (melkein) sopivalla sykkeellä, iloiset lapset ja kotitöitä tekevä mies, virkistystä töissä ja niiden ulkopuolella, kevättä ja urheilua. Onko teilläkin jo kevättä rinnassa?
(Postaus sisältää tähdellä* merkityn yhteistyölinkin)
0 No tags Permalink

Miten asiat oikeasti menee

0 No tags Permalink

Sanovat, että totuus tulee lasten suusta. Ilmeisesti siis:

  • Lapsella ei ole ikinä nälkä
  • Lapsella ei ole ikinä pissahätä
  • Lapsella ei ole kakka housussa
  • Vaikka lapsella kakka olisikin housussa, sitä ei ole syytä vaihtaa / pestä
  • Lapsi on ”valmis” ruokapöydässä noin minuutti aloituksesta
  • Paitsi jos tarjolla onkin yllättäen jäätelöä
  • Evääksi pakataan karkkia
  • Lasta ei väsytä
  • Lasta väsyttää
  • Lapsi haluaa
  • Lapsi ei halua
  • Lapsi on pikkuinen tyttö (case tutti)
  • Lapsi on iso tyttö (case minä itse)
  • Isommalla lapsella oli lelu aina ensin
  • Pienempi lapsi ottaa aina kädestä
  • Pienempi lapsi lähtökohtaisesti häiritsee
  • Lapsen ei tarvitse mennä jäähylle
  • Lapsi ei rakasta äitiään
  • Lapsen nimi on Pesukone
Toisaalta, jos Kakkoselta kysytään, niin: 
  • Öööhh!
  • Äijä!
  • KSSS!!
0 No tags Permalink