Mistä on (laissa hyväksytyt) pienet tytöt ja pojat tehty

0 No tags Permalink

Kun aloin odottaa Ykköstä, puhuimme ystäväni kanssa tulevasta vauvasta ja maailmasta joka sitä odottaa. Mietimme, onkohan se tyttö vai poika, vaalea vai tumma, pitkä vai lyhyt, vasen- vai oikeakätinen, äkkipikainen vai rauhallinen, hetero vai jotain muuta. Maalasimme tulevalle tyypille luonnetta, elämää ja onnea.

Jossain kohtaa spekulointiamme totesimme hilpeästi että oikeastaan ihan sama onko tyttö vai poika, ”let’s just hope it’s gay”.
Tämän päivän uutisten valossa joudun ehkä pelkäämään jotain ihan muuta. Ostaa lisää vaaleanpunaisia prinsessavaatteita ja sinisiä rekkaleluja, piilottaa Kakkoselta mekot ja Ykköseltä työkalut. On noudatettava normia. Ehkä Suomessa ei voikaan enää toivoa lastensa kasvavan onnellisiksi, iloisiksi, täysin omiksi persoonikseen, jotka saavat olla ihan mitä haluavat. Ehkä pitääkin toivoa että niistä kasvaa kaltaisiani keskivertoyksilöitä, jotka äänestävät ennakkosuosikkia, syövät jauhelihaa, kirjoittavat ylioppilaaksi ja mahtuvat lomakkeiden lokeroihin sekä eduskuntamme säätämiin lakeihin. 
Perkele.

0 No tags Permalink

Minä kasvatan koko kylää

0 No tags Permalink

Eilen käskytin huomaamatta Ykkösen tarhakaveria. Huomautin tutulla nalkutusäänelläni, ettei suojatiellä saa juosta. Sitten tajusin, että vieressäni käveli tytön äiti, joka on saattanut lanseerata ihan eri suojatiesäännöt. Ja joka ehkä halusi itse huomattaa asiasta. Hups ja anteeksi. 


Ja sitten tänään lasten leikkipaikalla kävi se tavanomainen tilanne. Takana tuleva poika tönäisi ”huomaamatta” liukumäessä aikansa ottavaa, hitaasti nautiskelevaa Kakkosta. Vaikka minulla ei ollut hajuakaan, ovatko pojan huoltajat lähistöllä, sanoin pojalle vaistomaisesti: ei saa töniä. Näin pojan ilmeestä, ettei moinen ole tuttua. Että tuntematon kehtaakin läksyttää. 
Jäin miettimään, olinko (taas) ärsyttävä kukkahattuinen leijonaemo vai fiksu kansalainen. Päädyin jälkimmäiseen. Kyllä minä haluan tukea ja luoda sellaista maailmaa, jossa jokainen voi, saa ja on velvoitettu puuttumaan huonoon käytökseen. Vaikka sen määritelmä vaihteleekin perheittäin, hyvää käytöstä on ykeisesti syytä vaatia ja vaalia.
Huonon käytöksen salliminen kun on ensimmäisen etappi sillä polulla, jonka väärässä päässä on lasten muodostama rinki. Siis se, jonka keskellä yhtä tönitään ja jonka reunoilla seistään hiljaa peläten, vahingossa hyväksyen. 
Järkeilin näin: Jos opin itsekin nyt sanomaan ääneen vieraillekin ”toi ei ole oikein”, ehkä lapsenikin oppivat sen.
Aion siis jatkaa tätä ärsyttävää linjaani ja muuttua yhä pahemmaksi täti-ihmiseksi.  Huolimatta siltä että välillä menee hutisektoriin ja saan osakseni kiukkuisia kanssavanhempia tai vähemmän tiukkisten pyöriviä silmiä. Kyllä minä ne kestän ennemmin kuin sen ringin. Jos vaikka minun lapseni eivät joutuisi siihen. Millekään paikalle. 
0 No tags Permalink

Totuushan se sieltä aina tulee

0 No tags Permalink
Keittiöön tepasteli tänään eräs kissavaatteisiin pukeutunut neiti järkkäri kaulassaan. Sen sijaan että olisin sanonut sen mitä halusin (”apua nyt äkkiä tänne se kamera ettei mene rikki”) kysyin toiveikkaasti:

”Katos sulla onkin meidän kamera siinä – tuleeko susta isona valokuvaaja?” 
”Ei kun musta tulee äiti”. 
”Ai vaan äiti?”
”Niin!” 
”Ei nyt pelkkä äiti tarvitse olla, olenhan minäkin paljon muutakin kuin pelkkä äiti” 
”Niin…”
”Mitäs muuta äiti on kuin äiti?” 
”….” (miettii tarkasti)
”…” (kunnes keksii ylpeänä)
”Palvelija!” 

Palvelijan ottama kuva valmiista ruokapöydästä.



0 No tags Permalink