Elokuun viimeinen viikonloppu 2015

Käytyämme ehkä sadassa asuntonäytössä, potkittuamme ainakin kolmea tonttia ja turhauduttuamme totaalisesti koko epämääräiseen tilanteeseen, jossa kaikki vuokrakodista kerrostaloasuntoon ja kartanoon Kirkkonummella on auki, se tapahtuu. Oikotielle pompsahtaa tontti, joka ei tullut hakuvahteihin. Käymme heti katsomassa juuri myyntiin tullutta, Espoossa sijaitsevaa pientä plänttiä. Lenkkeilemme lähimaastossa ja tehdään samantien päätös: tämä me otetaan. Sunnuntaina tehdään tarjous, maanantaiaamuna sähköpostissa makaa meili ”Hyväksymme tarjouksenne”.

Tästä se alkaa.

Vanha nainen netissä

0 No tags Permalink

Nyt olis sellainen yksi juttu, jolle olen tässä muutaman tunnin verran jo nauranut. Vähän sillai itkuhuutonaurua. Ja niin on myös nauranut Rimpuileva Mamma, ja sen lapset ja sen mies. Joka naurusta sain kuvallisen todisteen. 

Katsokaas kun on helppo tapa selvittää, onko tullut vanhaksi. Aikuiseksi jopa. Se on selvää silloin, kun yrittää olla internetissä hauska, mutta päätyykin vahingossa laittamaan seuraavaksi 24tunniksi itselleen Snäppikseen seuraavan kuvan ”tarinakseen”:

Oi kyllä, reittäni ja varpaitani voi aina ihailla kymmenen sekuntia kerralla. 
Sit siitä tietää kanssa olevansa vanha, että ei tiedä miten vahingon korjaisi. Kun ei osaa näitä nuorten sovelluksia käyttää. 
Tietysti myös siitä, että raportoi tarinasta omaan blogiinsa. 
Lopulta tietää olevana aikuinen kun huomaa nauravansa tälle kaikille aivan hulluna, eikä mistään kohtaa kropasta löydy häpeän hiventäkään. 
Tietysti asia voisi olla eri jos kamera olisi sattunut osoittamaan vielä ylemmäs. Kokeilen sitä seuraavaksi. 
0 No tags Permalink

Lujaa menee

0 No tags Permalink

Välillä on niitä päiviä kun miettii, että meneeköhän nyt vähän ylikierroksilla. Eilinen oli sellainen. 

Toki jo päivällä saavutettu lievä hengenahdistuksen tila kertoi jotain kierrosten tasosta, ja ehkä myös ne kaksi kertaa peräkkäin unohdetut pysäköintimaksut (säästyin sentään ilman sakkoja, huh). 
Mutta päivän grande finale oli kyllä toi lasten tarhasta haku. Kävi katsokaas niin, että sain aivan poikkeuksellisesti ne kaikki henkeä ahdistaneet työt sittenkin valmiiksi ihan ajallaan, klo 16.10. Tästä riemaistuneena kävin sitten siivoamaan työpöytää ja juttelemaan mukavia työkavereiden kanssa kun tässä kerrankin on aikaa. ”Täytyy vasta puoli viisi lähteä”, kerroin eräällekin joka tuli vielä hetkeksi mielipidettä kysymään. Että ehtiihän tässä. 
Paitsi että puoli viisi ei pitänyt lähteä vaan silloin piti olla tarhalla. Niin kuin joka ikinen päivä viimeiset kaksi ja puoli vuotta. 
Tuli vähän kiire. Eikä siihen auttanut se että juoksukävelin raivoikkaan rivakasti puolen kilometrin verran autoa hakemaan, vain muistaakseni että se oli siellä toimiston edessä. 
Että hyvinhän se meni. 
0 No tags Permalink