Oot niin ihana – tule siis mukaan!

0 No tags Permalink

”Sori hei mut mä en voi ostaakaan tätä lahjaksi, sun pitää itse valita. Tämä valikoima on niin laaja.”

Reilu viisi vuotta myöhemmin ymmärrän, että Ykkösen kummitäti halusi oikeasti sanoa ”tämä valikoima on niin huono”. Olin pyytänyt häntä ostamaan Ykköselle ristiäislahjaksi vauvakirjan. Jonkun kivan kirjan, johon merkata pienen elämän tärkeimpiä vaiheita ja hassuimpia sattumuksia. Olihan omani aivan ihastuttava kasa muistoja, joita vanhempani olivat yllättävän hyvin vielä kolmannesta lapsesta jaksaneet kirjoittaa. Siellä oli kuvia, tapahtumia, ja myöhemmin varsin tärkeäksi osoittautuneita faktoja suurten saavutusten ensi hetkistä. Sieltä minä sitten tarkistin, oliko nelikuisena ympärikääntynyt Ykkönen äitiään edellä vai jäljessä (edellä se yleensä oli kaikilla mittareilla).
Tulevan kummitädin soittaman puhelun jälkeen minä vaapuin itse valtavan mahani kanssa kirjakauppaan. Sitten toiseen. Kävin välissä netissä ja palasin ensimmäisen hyllyn ääreen kaikella raskaana olevan ryhävalaan tuskalla ja turhautumisella. Onko tämä oikeasti se valikoima? Löytyy se sama kirja, joka minusta on täytetty vuonna -83. Sitten on Disney-kyllästetyt lisensioidut härpäkkeet. Sitten on mukahauskat, liian ohuet, ja vielä kasa ällön pastellisia, pikkusöpöjä kirjoja täynnä (minulle) turhia tapahtumia kuten ”ensimmäinen jouluni”. Valitsin jonkun ja yritin tehdä siitä parhaan mahdollisen muistoboksin meille. Jotain jonka voisin tyttärelleni antaa eteenpäin kun hän alkaa olla aidon kiinnostunut itsestään vauvana. 
Kakkosen kohdalla homma meni helpommin, sillä joku älysi tuoda kirjan lahjaksi Babyshowereille. Kirja oli ihan riittävän hyvä ja olin todella onnellinen ettei mun tarvinnut taas valita Nalle Puhin ja pottakannen välillä. Olen päässyt traumoistani toki yli. Mulla on blogi, Insta ja kaikki muut maailman härpättimet, ja noihin huonoihinkin kirjoihin saa kyllä kirjoitettua ekat sanat, hampaiden tippumiset ja pikkuveljien syntymiset. Kiljahdin silti vähän innosta, kun Visuaalisesti Vaativa (ja taitava) Aino päätti tehdä asialle jotain. Aino aikoo tehdä markkinalle yhden puuttuvan vauvakirjan verran uutta, ja tekee sen vieläpä ihan uudella tavalla: ottamalla kaikki mukaan. 

Niinpä se Aino otti ja imutti minutkin mukaansa, vaikka kuinka väitin että mulla on jo aika kortilla ja liian monta rautaa tulessa. Mutta enhän minä voinut koko idean kuultuani jättää tätä välistä. Olen kaikesta liian samaa mieltä. Yhden viattomalta näyttäneen teekupillisen aikana puhuin jo vahingossa muodossa ”me” ja olin yhtäkkiä lupautunut mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan maailman hienointa vauvakirjaa. Siitä tulee kuulkaa niin hieno, että ihmiset haluavat vauvan vain saadakseen itselleen sen kirjan. 

Nyt pyydän teitä mukaan. Jos olette kirjoittelijoita, kuvaajia, skräppääjiä, snäppääjiä tai ainanämäjututunohtavia, osallistukaa. Vielä parempi jos mahassanne kasvaa nyt pieni ihmisen alku, jolle toivoisitte kauniin, loistavan, toimivan ja kaikin puolin ihanan kirjan, jossa kertoa monin tavoin että #ootniinihana. Osallistuminen hankkeeseen on helppoa. Liityt vain Oot niin ihana Facebook -ryhmään, jossa kirjan etenemistä avataan ja yhdessä edistetään. Minäkin olen siellä, keskustelussa mukana ja admin porukassa uusia aihioita tuomassa tulevan käyttäjäkunnan tarkasteltavaksi!

Aika siisti juttu, eikö? Ainolla on loistava idea ja perinteisen ”salaa kaikki ja päjäytä lopputulos ulos testaamatta” -konseptin sijaan hän haluaa avata oven kaikille. Koska tämäkin, niin kuin kaikki muukin, lähtee asiakkaan tarpeista. Ainoa oikea tapa tehdä jotain uutta on tehdä se tulevien käyttäjiensä ehdoilla. Tule siis mukaan, ja sanele ehtoja. Syksyllä pamahtaa.

0 No tags Permalink

Huumori lopussa

0 No tags Permalink

Selvä, nyt mä sen uskon. Lauantai-iltapäivän Prismat ei ole mua varten. Vaikka kaikki meni ihan kivasti, eikä sitä jengiäkään mitenkään mahdottomasti ollut, paniikkioireet pakkasi päälle heti kun kärryt käteeni sain.  Huumori loppui jo ennen HeVI osastoa. Siinä tulee jotenkin semmoinen vankilafiilis. Että täältä jättihallista ei vaan pääse pois ennen kuin kärryt on täynnä kamaa limetistä eteismattoihin, ja sitä ennen ne kaikki pitäisi löytää. Auta armias jos joku asia unohtui, sen hakeminen vastapalloon painavien kärryjen kanssa on ihan sieltä syvimmästä helvetin kerroksesta.

No kotiin päästiin. Eikä mikään nyt kovin pahasti vialla ollut, mutta osa teistä kyllä tietää mistä puhun. Pää tuntuu kevyeltä ja käsissä pistelee, sitä haaveilee vaan pois pääsemisestä. Mutta seuraavaksi vuorossa tortillaa ja ystävää, kyllä tämä tästä.

Käytin varmankin kaikki huumorivarastoni eilen kun kaivoin aivojen syvyyksistä sarkastisimman osioni. Tammihaaste kuitenkin velvoittaa minut pukemaan huumorinkin takaisin vaaleanpunaiseen kukkamuotoonsa. Sillä Laurahan on tietenkin ihan kaikkea muuta kuin sitä, mistä eilen puhuin. Rivien välissä juuri ne eilen väärinpäin kerrotut asiat ovat niitä joita Laurassa eniten arvostan. Uskomattoman kaunis, hauska ja nauravainen nainen, jonka kanssa aika juoksee siivillä ja Snapchat täyttyy naurusta. Lauran kotiin on aina ihan mahtavaa mennä, siellä on niin maailman seesteisin fiilis ja kaikki tyypit täynnä sellaista aitoa turkulaista lämpöä. Siinä kodissa uhmakohtauskin muuttuu lempeäksi nauruksi, en vieläkään ymmärrä miten se tehdään vaikka olen tilanteen todistanut livenä. Meidän talouden kiukkuisilla aikuisilla on aika paljon opittavaa tuosta kärsivällisyyden ehtymättömästä lähteestä. Laura ja miehensä ovat kummatkin sitäpaitsi ihan ensiluokkaisia halaajia! Siinä ei auta kuin hymyillä muikeasti kun tollaset tyypit sanoo moi ja kietoo lämpöönsä. Voin kiteyttää näkemykseni Laurasta tälläiseen kulinaristiseen metaforaan, jonka eilen Lauralle sanoin:

” Olet aivan mielettömän ihanan avoin ja lämmin. Sellainen kanakeitto, aina tulee hyvä mieli!” 

Ja hei, tämä kanakeitto tavallaan tuntee Robinin. Sillä pääsee varmuudella mun ykköslistoille. Ykköslistoilla keikut tiukasti rakas turkulainen ystäväni, olenpa kiitollinen että ollaan tavattu tälleen häveliäästi netissä!

Sitten toiseen nettikaveriin. Tämä tukipisteeni on ihan livenä tavattu ja ystäväksi sidottu, mutta tänä päivänä suurin osa meidän yhteyksistä menee Facebookin messengerin kautta. Mutta voi mitä yhteyttä sieltä saakaan! Lotan kanssa jaetaan pikaviestimillä yleensä elämän nihkeimmät hetket. Sellaisella suoruudella ja välittömyydellä, jota en oikein kenenkään muun kanssa osaa ottaa. Näissä keskusteluissa ei tarvitse sanoa ”moi” vaan voi vain alkaa tykittää. Mitä enemmän ISOJA kirjaimia, kirosanoja ja huutomerkkejä, sitä parempi. Jokaisessa asiassa on tiukka annos huumoria mukana, Lotta onkin harvinaisesti ehkä vielä mua sarkastisempi tyyppi. Parasta. Löde oot just paras. Mua naurattaa joka kerta niin paljon meidän väliset megamaratonviestit, vaikka aiheet liippaa yleensä kohtuullisen mustaa huumoria. Ihan vakavasti sanottuna arvostan myös ihan mittaamattoman paljon kaikkea sitä tukea, jota olen sulta saanut, ja olen tosi kiitollinen siitä että jotenkin otit meidän yhteyden palaamisen asiakaseksi vielä itämeren punaisten vuosien jälkeen 🙂 Arvostan sussa huumorin ja tuen lisäksi äärettömän paljon sitä, että olet aidosti oma itsesi. Oma, ihana itsesi.

Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, ilman mitään vitsejä: tortilloja. Ja kaljaa.

0 No tags Permalink