Maaliskuu 2016

Homma on seis kuin pappajopo talvella. Kellariton talo on suunniteltu (ja se on loistava!), mutta se ei kelpaa naapureille. Olemme pattitilanteessa: emme voi suunnitella muuta, emme voi edetä tässä tilanteessa. Tontti on varmuuden vuoksi myynnissä jo nyt, paperien mukaista rakennuslupavaihetta suunnitellaan tilanteesta huolimatta. Omat synttärit, pääsiäinen ja kaikki vapaa-aika menee murehtiessa, eivätkä oikeat rakennusmurheet ole vielä edes alkaneet.

Tunnustuksia keittiöstä (ja Maggi Mix arvonta)

0 No tags Permalink

Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Maggi Mix

Pitkästä aikaa blogin nimen mukaisesti tunnustuksia iloksenne! Hetki sitten hipaisin toki vähän aihetta, kun paljastin teille osan kaaoksestamme. Nyt on vuorossa ruoanlaitto.

Tunnustus: Olen aika paska tekemään ruokaa. Ylläri. Olen ihan keskivertoleipuri, mutta ruoanlaitossa en vaan loista. Lämpö on aina liian kovalla ja ”mausta maun mukaan” saa mut lähinnä raivon partaan. Vähän kuin olisi ompeluohjeessa ”ompele maun mukaan”. No en tietenkään myöskään ompele mitään, jos sitä nyt mietit.

Tunnustus: Mulla on käytössä kolme raaka-ainetta. Jauheliha-juustokumina-valkosipuli-pasta. Tai sitten korianteri-kana-chili-kookosmaito. Kaikki ruoat on näistä kahdesta jokin variaatio. Joskus jauheliha on esimerkiksi kanan jauheliha, oh wau! Exhibit A: viimeisin keskustelu Insinöörin ruoanlaittovuoron jälkeen:

“Mitä ruokaa te teitte?”
“Spagetti bolognesea”
“Aivan, tietysti. Teetkö muuten ikinä mitään muuta ruokaa?”
“En, enkä halua.”

Tunnustus: Kerran tein ruokaa niinkin, että hyvä ystävän ja kokkikateuteni Galith opasti whatsappissa vaihe vaiheelta, minä kuvia lähettäen ja hän ystävällisesti neuvoen. Kuka olisi arvannut, että valkosipuli laitetaan kuorineen uuniin tai että myskijostain (en vieläkään tiedä mikä raaka-aineeni nimi oli) pitää ensin ottaa kamaa ulos? Hyvää tuli silti, kun oli kärsivällinen opettaja.

Tunnustus: Luulen tästä kaikesta huolimatta olevan oman elämäni Martha Stewart. Haluan ruokkia lapset terveellisesti, halvalla, maukkaasti ja tuosta noin vaan näppärästi. Jokaisella, siis ihan jokaisella kauppareissulla kuvittelen tästedes tekeväni niin. Sitruunat lentää sitten viikkoa myöhemmin bioon homehtuneina. Lisäksi haaveilen rakentavani iiiiison keittiön, jossa sitten voin kokkailla ja leipoa ja käyttää hienoa uunia sopivalla korkeudella ja maustaa kastikkeita ja…ja ja. Jotain todellisuutta nyt peliin kiitos. Minä lämmitän kamaa mikrossa ja paistan jauhelihaa. Sitten vielä teen joskus senkin harhaisen päätöksen, että kutsun ihmisiä kylään syömään! V I R H E. Kolmen viikon stressi, neljän tunnin urakka, kahden päivän siivous ja siinä välissä oli tarjolla kylmät tapakset ja makaronilaatikko.

Tähän liittyvä Tunnustus: Jos meille tulee syömään, kannattaa varautua hommiin. 

Tunnustus: Helppo on vaikeaa. Tiedättekö, mitkä kolme ruokaa aina saavat nimikkeen ”maailman helpoin ruoka?” Makaronilaatikko, nakkikastike ja perunamuusi. Laatikon opin tekemään noin 54 toiston jälkeen, aina keittokirjan kanssa. Nakkikastike tunnetaan meillä edelleen nimellä se vitun-kama-joka-lentää-joka-kerta-roskiin ja muusia käytetään tapetin alla.

Tunnustus: Mulla on salaisia aseita. Tottakai Wolt, liemikuutiot, nakit ja pinaattiletut (kenellä ei?), mutta myös valmiiksi maustetut tomaattikastikkeet ja nyt viimeisimpänä ilona Maggi Mix:in tuoteperhe. Yhteistyö, joka ikään kuin löysi kohteensa. Nämä vaatimattomasti itseään piilottelevat pussukat kätkevät sisäänsä melkein valmiita, terveellisiä ruokia. Minun tehtäväni oli ruskistaa kanan jauheliha ja keittää perunat (nämä sentään osaan), ja lisätä pussin sisältö lihaan veden kanssa. Ja voitteko uskoa, näiden jälkeen olin kuulkaa valmistanut perinteistä jauhelihakastiketta! Kastiketta! Joka maistui joltain muulta kuin Juustokuminalta! Hyvältä! Ja toinen juttu: Saman tuoteperheen Lasagnen ansiosta ruokin kunnialla monta monta lasta ja niiden äidit yllätysdinnerillä! Minä! Pääsin melkein loppuun asti kunnialla huijauksestani läpi, kunnes Kakkonen suolasi kertomalla että tämä Lasagne tehtiin pussista. Se muuten myös kertoi että meillä syödään kaupan pinaattilettuja ja että meillä ei tarvitse pestä käsiä. Vain osa oli vähän totta, voitte päättää mikä osa.

Kuvat todistavat, että näillä eväillä myös minä onnistuin tekemään ravitsevaa, hyvänmakuista ja kauniin näköistä ruokaa alle puolessa tunnissa, aineksilla, jotka meiltä löytyy aina. Erityisesti jauhelihakastike menee meillä pysyvään käyttöön, sillä se mahdollistaa myös pastan pahimman kilpailijan (perunan) helpon käytön ja on maultaan mukavan vaihteleva meidän huippukeittiössä. Sydänmerkityssä safkassa suolaakin oli vain 0,7% valmiissa jauhelihakastikkeessa, joka on ihan bonus kun tältä kokilta yllättäen saattaa joskus vähän lirahtaa. Tiedäthän, jos et osaa maustaa, suolaa.

Niin helppo huijaus, että melkein hävettää. Ei hävetä. 

Virallinen valvoja.

Look! Behold! Valmis ruoka!

Sitten ilouutisia. Jos sullakin on sellaisia päiviä, joissa asiakas on valittanut väärin hoidetusta projektista (tiesittehän muuten että yllättävän usein asiakas on, kuuluisaa sananlaskua uhmaten, itseasiassa väärässä?), tarhaan on unohtunut viedä VaSu lomake allekirjoitettuna, hiusten pesuun ei ollutkaan aamulla aikaa ja pinaattiletutkin ovat vain etäinen haave, minä saatan antaa sulle pelastuksen. Kerro kommenttiboksissa omat keittiötunnustuksesi, ja mikä Maggi Mix -tuotteista eniten kiinnostaisi pelastajan roolissa: Perinteinen jauhelihakastike, Chili con carne, Uunilohi, Makkarakastike, Lihapulla, Spagettikastike vai Lasagne. Maggi arpoo vastanneiden kesken Maggi tuotepaketin. Arvonta on voimassa sunnuntaihin 3.4. asti. 


Lasagnen ainekset. Levyt messiin ja se on siinä.

Ei muuta kuin hyvää ruokahalua ja arvontaonnea, meikä lähtee nyt lihapullatöihin.

0 No tags Permalink

Just hyvä synttärisankari

0 No tags Permalink

Täytän tänään 34. Vuosia alkaa olla sen verran, että tajuan viimein kohdella itseäni kuin synttärisankaria. Aloitin jo aamulla: palaveriähkyn sijaan myöhästyin tietoisesti (anteeksi Pasi), jätin meilit tsekkaamatta, laitoin Empire State of Mindin soimaan kovalla ja luin rauhassa Sunnuntai-Hesarin loistavan artikkelin Kap Hornin kiertämisestä. Otin halit kahdelta pieneltä ruuhkatukalta ja pistin päälle kivoimman hameeni. Mallasin pitkään Insinööriltä saatua aikuistakkia (trenssi, vihdoin!) päälleni ja mietin, joko tänään tarkenisi. Koska olen aikuinen ymmärsin etten tarkene ja puin järkevästi villakangastakin. Töihin kävellessäni mietin, ostaisinko itselleni jonkun lahjan. Tajusin, että se mitä kaipaan eniten on omaa aikaa, joten otin sitä. Raivasin kalenterista huomisen kustannuksella itselleni tälle päivälle tilaa ja siirryin kahvilaan kakunpalan ääreen, ihmisiä ihmettelemään ja blogia nakuttamaan. Tämän jälkeen aion hetken pyöriä kaupoilla ja sitten painun vielä ystävän kanssa ”aftereille” (onko se after jos ei ole tehnyt kuin vähän työtöitä? Blogiafter?)

Sen lisäksi, että olen aikuistunut takkivalintojeni suhteen, olen siis ihan selvästi lähestymässä sitä ikää, jota olen jo pitkään kaivannut. Itsekkyyden aikakautta. No ei sillai pahasti, mut vähä. Sen verran että osaan jo sanoa lapsille iltapäivällä että nyt mä tarvitsen hetken aikaa itselleni, menkää pyytäämään näitä juttuja Isiltä. Ja juuri sillä tavalla sopivan itsekkääksi olen tullut, että osaan ottaa tätä omaa aikaa. Sitä nimittäin tarvitaan. Syyskuussa romahtanut pilvilinna on edelleen aika huteralla vaahtokarkkipohjalla, ja välillä tämä kaikki on vähän liikaa. On tavalliset työstressit, sitten on tavattomat talostressit. Niiden välissä pitäisi huolehtia perheestä, avioliitosta ja taloudesta. Mutta jos happinaamaria ei laita ensin itselle, koko rivi tuupertuu. Siispä, tänään vuorossa olen minä. Edellisestä kerrasta onkin jo ihan liian pitkä aika, melkein vuosi!

Minä olen sitäpaitsi aika mahtava tyyppi, nyt kun tässä itsekkyyden linjassa jatketaan. Jos ensimmäiset kaksi vuosikymmentä meni omien heikkouksien piilotteluun, tämä kuluva vuosikymmen on ollut jonkinlaista hyväksynnän ja kunnioittamisen aikaa. Alan ymmärtää itseäni paremmin, ja antamaan sitä myöten anteeksi ne ihan vain pari hassua huonoa piirrettä. Ja fiilistelemään enemmän niitä hyviä! On aika kutkuttava tunne kun alkaa ihan aidosti olla ok omassa nahassaan. Mitä hurjemmaksi elämän ruuhka ympärillä menee, sitä levollisempi tavallaan olen. Asioihin suhtautuminen muuttuu pakostakin lungimmaksi, kun samana päivänä vääntää rakennuslupa-asoista ja siirtää sitten ex-tempore 27 lasta ja niiden vanhemmat omaan kotiin juhlimaan.  Ei tässä auta näemmä hötkyillä. Synttärikakut jää ehkä välillä jäisiksi mutta tunnelma on lämmin.

Että onnea vain Minä, sulla menee aika hyvin! Perheesi on ihana, lapset isoja ja helppoja ja aviomies loistava. Teet työtä, joka on sinulle merkityksellistä ja jossa olet hyvä. Asut kivassa kodissa ja seuraavakin on varmasti just hyvä, vaikka siinä nyt vähän kestääkin. Ympärilläsi on rakkaita ihmisiä, joille sinä olet tärkeä, ja jotka ymmärtävät kun sanot ettet tänään jaksa. Harrastat ja touhuat ja olet tosi terve, vaikka se selkä välillä vihoitteleekin. Kroppa ei tosiaan ole enää 19v, mutta toisaalta mitäpä siitä kun se 19v kantajakaan ei ollut siihen ikinä tyytyväinen. Tämä vanhempi versio on oikein hyvä, selluineen päivineen. Naama ehkä ryppyyntyy ja kapenee ja silmänaluset sen kuin mustuvat enemmän, mutta hymysi on vähän aiempaa svyempi ja sitäkin kauniimpi.

Pidä siis toi, sulla on nyt hiton hyvä buugie. Ensi vuosi on vielä parempi ja sitten ihan kohta onkin jo keski-ikä kun seuraavaksi mittariin tulee jo 35…hmm. Eiku?

Alan näemmä olla myös sen ikäinen, että ikä tosiaan on vain numero jolla ei ole niin väliä. Tarkistettuani voin korjata että täytin tänään 33.

Onnea minä! 
0 No tags Permalink