Kylppärivalintoja

Sain korvanappiini pari viikkoa sitten tiedon, että talon kaikki pintamateriaalit pitäisi päättää, valita ja ostaa. Holy cow. Olin jotenkin tuudittautunut siihen, että tässä ikuisuusprojektissa nämä asiat tapahtuvat joskus vasta todella pitkän ajan päästä. Nyt sitten ollaan jo siinä.

Olemme saaneet suurella tuskalla keittiön vihdoin päätettyä lopullisesti vetimineen päivineen, siitä lisää myöhemmin. Pönttö-gatekin on onnellisesti loppuun taputeltu.

(Jos unohdinkin gatesta kertoa niin kerron nyt: Insinööri käytti aika monta viikkoa vessanpönttöjen valintaan. Oma kantani oli selvä: pönttö kuin pönttö eikä ainakaan mitään kallista seinävessaa. Kunnes itsekin istuin keskiyöllä vertailemassa erilaisia seinävessoja ja totesin jostakin että tuo nyt ei ainakaan käy. Lopputuloksena ostimme neljä keskikallista seinävessaa, joista yhden kanssa Insinööri kävi kolarissakin. Kummatkin pöntöt selvisivät siitä ehjinä.)

Nyt edessä on isommat päätökset: Kaakelit, laatat, maalit, kalusteet, värit, muodot. Kylppäreitähän on jo aiemmin tässä talossa pyöritelty enemmän kuin pyykkejä norossa. Niiden määrää ja sijaintia on venkslattu loputtomiin kunnes betoniin valetut Unidrain ja Kurasyöppö sementoivat osan päätöksistä. Tähän tulee suihku, piste, ne sanoivat.  Alakertaan tulee KHH omalla pienellä suihkulla ja ylös kaksi kylppäriä; yksi koko perheelle / lapsille arkipyykkeineen ja yksi vain meille.

Alakerran kodinhoitohuonetta en jaksaisi edes ajatella, mutta yläkerta on pakko aktiivisesti päättää. Aikuisten luksuskylppäri ensin ja sen mukaan voidaan sitten ratkaista muutkin. Inspiraationa kylppärille ovat toimineet esimerkiksi tämä Pinterestistä bongattu kuva:

sekä Mustan oven ihana kylppäri:

Kuva (c) Musta Ovi

Näistä haluaisin säilyttää ennen kaikkea tuon ison peilin sekä ehkä mustaa raamia jonnekin, suihkuseinä siinä kova ehdokas. Toisaalta mielelläni tuotaisiin kylppäriin vähän lämpöä, ehkä puuta jonnekin kuitenkin siis myös. Kalusteiden järjestys on suunnilleen selvillä, alla olevan kuvan mukaisesti.

Ratkottavana on ollut pari isoa kysymystä, joista yksi kiteytyi takaisin pönttöön. Erittäin, erittäin kivuliaan ja pitkän päätösprosessin jälkeen päädyimme siihen, ettemme tee perinteistä peilikaappia lainkaan. Puhtaasti esteettisistä syistä haluamme nyt tehdä pesualtaan niin, että sen yläpuolella on yksi iso tasainen peili (ilman kaappia) ja alla kaunis kaluste, jossa kaksi laatikostoa.

Sitten piti vielä päättää itse pinnatkin! Tämän kanssa on nyt vietetty hyvät tunnit ja päivät. Esimeriksi tämän kirjoituksen olen jo kahteen kertaan uusinut suunnitelmien edetessä.

Tarkoitus on tehdä minimalistista, mutta ilmeikästä. Kaikki ei missään nimessä olisi vaaleaa mutta ei kuitenkaan mitään kovin revittelevääkään.

Kävimme torstaina ja uudestaan tänään ABL laatoissa ihmettelemässä laajaa valikoimaa ja ehkä hieman päättämässäkin. Tai niin luulin, kunnes astuimme sinne sisään. Tässä vaikka alkuun nämä pari harmaata ja valkoista joista valita:

En kestä. Jotain on kuitenkin vain pakko päättää.

Tänä lauantaina istuimme myymälässä ihanan kärsivällisen myyjän kanssa melkein kaksi tuntia. Pähkittiin, mietittiin, kinasteltiin (minä ja Insinööri keskenämme, selvennyksen vuoksi) ja päätettiin! Olimme jo heittelemässä high fivejä kun Insinööri otti vielä yhden tarkistussoiton urakoitsijalle. Tuli takaisin naama mutrulla.

”Joo ei käy mikään muu lattiaan kuin tavallinen pieni laatta, kaatojen takia.”

Voi teletapin perse sentään. Lattiamme ovat liian vaikeita, osittain siksi että ostimme sinne kalliin ja hienon Unidrainin. Jonka siis pitäisi tämän nimenomainen ongelma ratkaista, mutta sepä onkin siihen nähden väärässä seinässä.

Juuri kun olin repimässä pelihamettani, hiuksiani ja kaakeleita kappaleiksi, Insinööri sai uuden puhelun. Tällä kertaa urakoitsija oli sitä mieltä että jos te nyt johonkin olette oikein silmänne iskeneet niin kyllä me sen jotenkin saadaan hoidettua.

Siinä oli kuulkaa rakentamisen draaman kaari kahdessa minuutissa, eikö ole jännää?  Nyt jäljelle jää enää päätös: mihin me nyt silmämme oikein iskimmekään?

Kohtahan sen nähdään, tilausten on jo mentävä sisään. Ehkä tilaan vain nämä lasten suosikit, sillä kyllä kulta on aina kulta:

Ei minkään tekemisen sietämätön vaikeus

Laitan kattilan kannen kiinni ja alan aktiivisesti odotella. 40 min ja riisipuuroa, varmasti vähän pohjaan palanutta. Lapset katsoo telkkaria aivastellen ja Insinööri on töissä. Nyt olisi aikaa kirjoittaa, mutta jaksanko edes sitä? Kokeillaan.

Viikko sitten tähän aikaan päässä tuntui stressipäänsärky, vanne puristi kirjaimellisesti päätä. Tänä vuonna olen oppinut että se armeijassa kuulemma kysytty kysymys voikin olla totta. On migreeniä, joka puukottaa silmän takaa; hartiasärkyä joka jättää koko niskan palamaan ja sitten on tämä verenpaineelta tuntuva panta, joka kiristää lievästi ja häiritsee enemmän kuin sattuu.

Tämä vuosi on ollut hyvä mutta raskas kaikkinen talovääntöineen ja uusine asioineen. Uudessa työssä aloittaminen maaliskuussa on näin jälkikäteen katsottuna ollut yksi parhaimmista päätöksistäni vuosiin – heti tämän uuden tontin jälkeen. Silti kumpikin kiristelee vannetta tasaisin väliajoin. Elämässä on nyt vain aika paljon kerralla kaikkea. Näin jo viime yönä unta, jossa istuin jossain turhassa hyväntekeväisyyspalaverissa ja valitin sielläkin kuinka aikani ei enää riitä tähän kaikkeen.

Jopas, tästä ei pitänyt tulla kiireestä valittaminen. Niin se pentele sieltä pantansa alta kuitenkin kurkkii. Piti kertoa vain se, että kuluneen viikon ajan olen pääsääntöisesti tehnyt en mitään.

Jouluviikon piti olla lähes työstä vapaa, sellainen rento lomaan laskeutuminen jonka aikana ehtii hoitaa kaikki joulutouhut. Todellisuudessa istuin vielä koko perjantain kipeiden lasten kanssa toimistolla ja pääsimme yhdessä tontturumballe vasta myöhään iltapäivällä. Suhasimme pitkin kaupunkia, minä perässäni kuumetta pikkuhiljaa nostavaa Kakkosta tsempaten, Kakkonen vissypulloaan kauppojen lattioille tiputellen, Ykkönen tylsistyneenä karkkia vinkuen (sai totta kai, lahjonta kunniaan). Meininki oli ihan hyvä, onneksi, mutta minulla se panta kyllä piukkeni.

Taas meinaan kertoa siitä kiireestä, vaikka en halunnut.  Yritän vain päästä tähän viikkoon, joka on jotenkin vain hulahtanut ohi. Sillä matkalla Lahteen viikko sitten perjantaina iltapäivällä kaikki velvollisuuteni olivat ohi. Työt tehty, lahjat ostettu ja paketoitu, kamat pakattu ja perhe siirretty. Edessä pitkä loma välipäivineen ja vielä tammikuun ekakin viikko etäillen.

Loma! Kaikki aika maailmassa! Ihana joulu, jolloin kukaan ei tee mitään, eikä minunkaan tarvitse edes haluta. Ehdin siis tehdä kaikkea.

Ensimmäiset kaksi päivää vääntyilin kiukkuisesti kun ei ollut mitään järkevää tekemistä. En sanonut sitä ääneen mutta en  mielestäni rentoutunut oikein. Nyt olisi voinut lukea kirjaa, kirjoittaa blogia, aloittaa hitto vaikka kutomisen tai sudokut. En tehnyt kai mitään, enkä muista siitäkään vähästä mitään. Sama toistuu jo kuudetta päivää.

Pääsemme vihdoin tähän päivään, välipäiviin. Välikautiselta näyttävä Helsinki on kostea ja nahkea, minulla on pää kolmatta päivää kiinteästi paikallaan. Panta lähti, noidannuoli tuli liiasta väkisinrentoutumisesta sohvalla. Lapset ovat edelleen kipeinä maratonflunssassaan, minä en edelleenkään ole rentoutunut oikein.

Harrastan kolmatta (vai neljättä?) päivää kotiäitilarppausta. Pyykkään, siivoan, järjestelen, keitän riisipuuroa. Selailen kylppärikuvia, teen lounasta ja pelaan lasten kanssa lautapelejä. Idyllistä, mutta minulle vaivaannuttavaa. Edelleen kuljen sumussa. Kun en tee sitä mitä oikeasti halusin lomalla tehdä. 

Ihan en vieläkään tiedä, mitä tuo maaginen lomatekeminen on, joka kelpaisi. Varmasti jotain suorittavaa, joka flirttailee ajatuksella että sen tekemällä 2018 alkaisi helpommin. Jos juoksen joka päivä, aloitan vuoden energisemmin! Jos kirjoitan kymmenen tekstiä varastoon, tammikuussa saa jättää illat blogivapaiksi! Jos kaikki vaatteet ovat puhtaana, pyykkivuoret eivät lannista ainakaan kahteen viikkoon! No en minä ihan näin maanisesti ajattele, mutta jos edes jotain noista tekisi. Esimerkiksi joka päivä.

 

Pidän tätä kaikkea merkkinä siitä että arkeni on liian täynnä. Jos joutuu päivittäin juoksemaan aamusta iltaan saavuttaakseen kaiken mitä muka pitää tehdä, ei lomalla pysty enää muuhun kuin pysähtymiseen. Se ei ole kestävä malli, lapset.

En harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta voin harrastaa vanhan vuoden katselmuksia. Totean, että tänäkin vuonna olen ollut liian ankara itselleni. Tehnyt liikaa toki myös, mutta ennen kaikkea turhan tinkimättömästi. Palaan taas kerran siihen ajatukseen, että minun on mietittävä mitä aidosti haluan tehdä, ei mitä luulen tarvitsevani. Haluan tehdä – listalle pääsee tulevanakin vuonna sanat ja kuvat, tämä blogi, vapaat ajatukset.

Sillä niin ne sormet vain kirjoittavat loppumattomalla tahdilla, juuri kun luulet ettet jaksaisi.

Hyviä uutisia maailmalta tehdään vain pitkäjänteisellä työllä

0 No tags Permalink

Tutkin tätä postausta varten Planin saavuttamia tuloksia. Halusin raportoida teille konkreettisesti Planin hyvän työn tuloksia tältä vuodelta. Kuinka monta uutta kummia on tullut, miten moni lapsi on päässyt kouluun tai kuinka monta uutta kännykkää on hommattu Ugandalaisen Wilman kulmakiveksi.

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi ja Suomen Blogimedia
Pengoin sekä Suomen että kansainvälisen Plan Internationalin sivuja ja petyin vähän. Eikö täältä mistään löytyisi jotain hienoa, raflaavaa lukua? Että avullanne olemme rakentaneet viisi koulua tai ostaneet tuhansia kirjoja? Joka puolella puhuttiin kyllä isoista ja hienoista luvuista, mutta tavallaan ympäripyöreästi. Olemme kouluttaneet 2,6 miljoonaa ihmistä, työhömme Togossa on osallistunut 5218 vammaista lasta, paransimme tyttöjen koulutusta ja suojelua 50 maassa.

Vau, hienoa! Mutta mitä tuloksia on oikeasti saatu aikaan, huusi mittarointiin orientoitunut ekonomi pääni sisällä, kunnes vihdoin hiffasin mitä Plan tekee. Hieman ehkä noloa tajuta se tässä kolmannen yhteistyötekstin aikaan, mutta parempi kai sekin kuin ei ollenkaan.

Plan muuttaa asenteita.

”Plan International haluaa oikeudenmukaisen maailman, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat.”

Planin kunnianhimoista missiota ei tehdä yksittäisinä, isoina tekoina. Maailmaa tehdään oikeudenmukaista pitkäjänteisellä työllä jonka tuloksia on hankala mitata. Plan kouluttaa, johtaa muutosta, sitouttaa ja osallistaa. Järjestö muuttaa asenteita maailmanlaajuisesti, kylä ja ihminen kerrallaan. Työssä kerrotaan yhdelle, että tyttöjen silpominen on vaarallista ja näytetään toinen tapa tehdä elanto, muistutetaan tytöille ettei avioliittoon ole pakko suostua ja että ehkäisyä pitää käyttää, saadaan vanhemmat päästämään lapsensa kouluun. Näitä tuloksia avasi hienosti Laura edellisessä tekstissään.

Asennekasvatus on hidas ja sumea polku jossa tehdään paljon toistoja, ja aloitetaan usein alusta. Vaikeimmat asiat on kerrottava ihmiseltä ihmiselle, uudestaan ja uudestaan. Planin työ onkin valtavan ihmisvetoista, työntekijöihinsä (sekä palkattuihin että vapaaehtoisiin) nojaavaa pitkän pellon kyntämistä. Muutokset asenteisiin syntyvät keskusteluiden, koulutusten tai vaikka vain yhdessä vietetyn ajan ohella.

Paljon kuitenkin tapahtuu. Siitä kertoo mm. 84 Etiopian yhteisöä, joissa suomalaisten tukijoiden ja Plan International Suomen työn ansiosta on kielletty tyttöjen silpominen. Melkein sadassa yhteisössä on saatu vakuutettua kylän vanhimmat ja sitä myöden koko kylä siitä, että ikiaikainen perinne täytyy vaarallisuudessaan lopettaa. Sadoille ihmisille on etsitty uusi työ ja rooli yhteisössä. Entäs Guatemala, jossa lapsiavioliitot muuttuivat vuosien työn jälkeen laittomaksi?

Nämä ovat aivan mahtavia uutisia. Isoja saavutuksia, jotka ovat vaatineet hirvittävän paljon työtä.

Työhön tarvitaan lahjoitusrahaa, ja se on minun mielestäni helpointa tehdä jatkuvana kuukausilahjoittajana. Muuten minua ei ehkä saisi lahjoittamaan, valitettavasti.

Olen huomannut, että autan itse tosi herkästi koskettavien tarinoiden äärellä, erityisesti jos samaistun avunsaajaan. Lahjoitan tekstareilla katastrofien aikaan; ostan Woltista jouluaterian; vien joululahjapaketteja tuntemattomille lapsille, jotka eivät ehkä muuten lahjaa saisi; kerään äitiyspakkauksia Karjalaan tai allekirjoitan addressin tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Mutta jos joku pyytäisi minulta kympin saadakseen koulutuksen järjestymään Ugandaan, en uskalla luvata että liikahtaisin.

 

Kummius on ollut mulle hyvä malli. Laitan automaattisesti 30€ kuussa avustustyöhön ja vastineeksi saan kuulumisia kummilapseltamme Kampilta. Emme edes itse ole saaneet aikaiseksi kirjoittaa hänelle terveisiä takaisin, mutta olen sen kanssa ihan sinut. Riittää että tiedän tukevani tärkeää työtä Kampin omassa yhteisössä, joka auttaa varmasti myös kummilastani. Tuntuu hyvältä olla tavallaan läsnä yhteisössä, oman rahapussinsa kautta.

Apua on helppo antaa kun ymmärtää mihin se menee. Valtaosa maailmalla tehtävästä avusta on kuitenkin monimutkaista, pitkäjänteistä työtä, sitkeää asennekasvatusta ja perusasioiden hoitamista. Tämä pitkäjänteinen työ on silti ehkä kaikista tärkeintä! Se pitää huolen myös siitä, että kriisin iskiessä nopeampi apu toimii ja vaikuttaa. Kun rakenteet ovat kunnossa ja yhteistyö sujuu, Plan pääsee rakentamaan vessoja pakolaisleireihin ja lopettamaan siellä vellovan koleraepidemian, tai ruokkimaan kymmeniä tuhansia aliravittuja lapsia.

Nämä ovat kaikki esimerkkejä siitä, mihin minunkin kolmekymppiä menevät. Joskus ne maksavat osan aurinkosähkörepusta, joskus Etiopiassa auttavan työntekijän palkasta, joskus tuovat apua äkillisen kriisin iskiessä. Ei mun tarvitse tietää tarkemmin mihin, riittää että tiedän auttavani maailman tärkeimmässä työtä. (Tästä pääset itse liittymään kummiksi)

Jos sinä tarvitset omaa lahjoitustasi varten vielä konkreettisempaa tulosta, huomio vaikka nämä kansainvälisen Planin vuoden 2016 saavutukset. Silloin Plan:

  • Auttoi 67 eri katastrofissa, rakentaen mm. vessoja Kameruniin. Suomen Plan antoi Etiopiassa ruoka-apua yli 15 000 ihmisille joista valtaosa alle 5-vuotiaita.
  • Rakensi elämää pakolaisleireille. Esimerkiksi Etiopiassa lähes 11 000 lasta on päässyt kouluun ja 1 500 lasta on aloittanut esikoulun.
  • Käytti 97 miljoonaa euroa koulutukseen ja 91 miljoonaa varhaiskasvatukseen.
  • 134 miljoonaa euroa meni humanitääriseen työhön, mm. kriiseihin
  • Auttoi perustamaan Pakistaniin naisten rikšapalvelun, jolla naisten on turvallista liikkua ja joka tuo elantoa naisille
  • Toi Ugandaan aurinkosähköllä toimivan repun, jolla koulutuksia voi pitää missä vain (tästä lisää edellisessä jutussani)
  • Tuki Suomessa maahanmuuttajanuorten sopeutumista yhteiskuntaan
  • Keräsi Suomen Pastilli-keräyksissä (ne pyörylät lentoasemilla) jo yli 120 000 euroa.
  • Vei Arman Alizadin Etiopiaan Arman ja viimeiset ristiretket -sarjassa (jakso nähtävissä Ruudussa, täältä)
  • Käytti edelleen 74% kaikista tuotoista ohjelmatyöhön eli kouluttamiseen ja yhteisöjen rakentamiseen.

Mitä tulee niihin alussa kaipaamiini lukuihin, löysin nekin lopulta. Pelkästään Ugandassa on rakennettu 15 uutta koulua, tarkastettu yli 14 000 lasta aliravitsemuksen varalta (ja ruokittu kuntoon), annettu 4000 pakolaislapselle opetusta, saatu 232 tyttöä pois kadulla työskentelystä kunnolliseen ammattiin.

Sitten vielä sitä samaistumista. Kun omat lapseni olivat vauvoja, nälkäitku sai minut aivan sekaisin. Se koetteli jotain syvällä sisällä, vaikka tiesinkin saavani aina nälän pois. Entä jos en saisi? Entä jos asuisin Ugandassa ja saisin lapsen, tai oikeastaan neljä; kahdet kaksoset? Silloin luokseni saattaisi tulla Planin ravitsemusterapeutti mukanaan maitoa, jauhoa ja ruokintaneuvoja. Voin vain kuvitella miltä tuntuu nähdä oman lapsensa nousevan istumaan ja avaavan silmänsä ensimmäistä kertaa viikkoihin, kun energia vihdoin riittää muuhunkin kuin hengissä pysymiseen.

Viime vuoden vuosikertomus on hengästyttävää luettavaa. Se avaa silmiä sille, kuinka paljon maailmassa tehdään ja kuinka paljon on vielä tekemättä. Tämän kuluvan vuoden vuosikertomus tulee pian ulos, kerron sen tuloksista myöhemmin. Mutta eiköhän yhdessä sovita jo nyt että avullamme vuosi 2018 on vielä kovempi.

Haluatko auttaa? Liity kuukausilahjoittajaksi!

Tule sinäkin muuttamaan maailma sinulle helpon, mutta pitkäkestoisen työn avulla. Liity kuukausilahjoittajaksi haluamallasi summalla tästä tai suoraan kummiksi tästä (30€ kuussa)

Lue myös: 

Kaikki tekstin kuvat: Plan International

0 No tags Permalink