Tammikuu 2017 – Rakennuslupa jätetty!

”Nukutte yksi, kaksi yötä ja päätös syntyy kuin itsestään”, yksi rakentaja sanoi. Totesin, ettei se ole tässä 75 yönkään jälkeen ratkennut. Nyt on kuitenkin deadline sovittu: 16.1. arkkitehti haluaa tietää, millä rakenteella taloa lähdetään piirtämään. 20.1. mennään kaupungin rakennusvalvojan luo kyselemään, josko piirretty talo olisi ok sellaisenaan. Menemättä nyt siihen pelkoon, että se ei ole (ei olla vielä mitään kyselty, iik), edessä on silti se sama vaikea päätös. Tavallaan onneksi näyttää siltä, että budjetti päättää asian puolestamme.

Sen on tässä kyllä huomannut että 150 neliöisen talon budjetilla on melko vaikeaa rakentaa 250 neliötä. Ei muuten olisi ehkä tarvittu näitä kaikkia kuukausia sen huomaamiseen.

Öitä ei mennyt yksi eikä kaksi, mutta ehkä 92. teki sen. Päätämme luopua CLT:stä, betonista, kivestä, hirrestä..ja mennä sieltä mistä melkein kaikki suomalaiset talot ovat menneet: perinteinen puutalo it is.

Tämän päätöksen myötä hommat liikkuvat nopeasti – saamme talon piirustukset lopullisiksi ja esittelemme ne kaupungille. Tuomio on loistava: ”Tässähän on valmiit lupakuvat, paperit sisään vain” ja niin me teemme. Nyt seuraa ensimmäinen iso steppi tässä melkein kaksi vuotta kestäneessä hankkeessa.

 

RAKENNUSLUPAHAKEMUS ON JÄTETTY!

 

Hells to the yeahs!

Tällä hetkellä lopulliset kuvat alla, pidempi selostus suunnitelmista täällä:

 

 

#omakehumaanantai

19 No tags Permalink

Ykkösen eskarissa on aloitettu tunnekerho. Siellä harjoitellaan ymmärtämään niitä omia tunteita, vahvistetaan itsetuntoja ja valmistellaan lapsia koulun hulinaan isossa ryhmässä. Pienet tunnesmoothiemme rakastaa tuota kerhoa: se syöksyy innoissaan erilaisiin tehtäviin, joita kotiin annetaan. Nämä läksyt tehdään aina samana iltana ja niiden tuloksena syntyy liikuttavia, ihania asioita kuten viime viikolla saamani paras kiitos kasvatushommista. 

Viimeisimmässä tehtävässä piti yhdessä vanhemman listata paperille hyviä, kauniita ja hassuja ominaisuuksia lapsessa. Muistuttaa lasta siitä, kuinka ainutlaatuinen ja arvokas hän on.

Saimme yhdessä kerättyä paperin ihan täyteen, ja jokainen uusi kehu näkyi Ykkösen silmissä ilona, ylpeytenä ja uutena hehkuna. Oikein näin, kuinka itsetunto vahvistui ihan vain siinä hetkessä.

Harjoituksen tavoitteena oli varmaankin vahvistaa pieniä murkkujamme itsetunnon saralla niin paljon, ettei toisi tarvitse kiusata oman aseman varmistamiseksi. Sitä tavallista ihmisten välistä taikaa: jos et arvosta itsesi, et ole ryhmässäkään ihan paras mahdollinen laumanjäsen.

Miksi näitä tehtäviä ei anneta aikuisille? Ei tarvitsi sitten meidänkään purkaa niitä omia tuntojamme vihapuheeseen ja toimistokyräilyyn. Pientä vahvistusta tarvitsisi varmasti itse kukin. Aion siksi heittää teille nyt haasteen.

Tämä on #omakehumaanantai, jossa kehutaan itseään. Vähän niin kuin Kalenterikarjun #keskiviikkokehu, jonka ajatuksena oli yhtenä viikonpäivänä jakaa hyvää palautetta, fiilistä ja kommentteja toisille Twitter-käyttäjille.

Nyt kehutaan itsejämme, jotta jaksetaan kehua myös muita.

Keksi itsestäsi vähintään kolme, mieluiten viisi hienoa asiaa. Onko sulla joku hauska tapa? Oletko erityisen hyvä jossain? Teetkö maailman parasta pullaa tai kuunteletko murheita paremmin kuin kukaan muu? Sana on vapaa ja mikään kehu ei ole liian pieni.

Minä aloitan.

#omakehumaanantai: 
1. Mulla on hienot, paksut hiukset
2. Olen tosi kekseliäs lasten kanssa; saan nopeasti asiat käännettyä hauskaksi
3. Olen hyvä kuuntelemaan toisten murheita ja tarjoamaan niihin uusia näkökulmia
4. Opin uusia asioita nopeasti
5. Olen saanut itseni käännettyä melkein kokonaan kasvisyöjäksi

Ei muuten ollut helppoa. Moneen mieleen tulleen asian perään teki mieli laittaa ”mutta” tai eteen ”aika”. Siinä ne nyt kuitenkin ovat. Ensi maanantaiksi pitäisi keksiä uusia.

Nyt on sinun vuorosi. Kommenttiboksi odottaa kauniita sanoja ja oivaltavia huomioita. Miksi olette niin mahtavia?

19 No tags Permalink

Avoimien ovien vankilat

6 No tags Permalink

Vietin taannoin kokonaisen vuorokauden yksin kotona. Insinööri oli mökillä poikien reissulla, lapset Mukkilassa Amerikan tuliaisia ihmettelemässä. Tilanne aiheutti minussa vilpitöntä onnea ja muissa pientä kateutta:

IHANAA! Ennen aina mietin, että mitä kaikkee tekisin jos voittaisin lotossa, nykyään kuvittelen mitä tekisin jos saisin olla vuorokauden yksin himassa.  Kommentti Valeäidin FB-sivulla.

Kävin miettimään. Olihan mulla aikaa ajatella siellä yhden naisen dinnerillä, lenkillä ja leffakeikalla. Hokasin, että lottovoitossa ja vuorokaudessa yksin ruuhkavuosien keskellä on jotain yhteistä.

Kumpikin edustaa täydellistä vapautta. Vapautta muiden ihmisten odotuksista ja tarpeista.

Lottovoittaja voi vaikka lopettaa työnsä jos haluaa, tehdä ajallaan mitä huvittaa vailla velvollisuuksia työnantajalle. Hän voi matkustaa Australiaan ja nukkua maanantainakin pitkään. Itsensä kanssa treffeille könyävä ruuhkamutsi voi tehdä mitä haluaa, syödä mitä tekee mieli välittämättä muiden toiveista ja ostaa vaikka kilon karkkia seurakseen leffaan.

Ei ole velvollisuuksia, eikä velvotteita muita kohtaan.

Kummassakin skenaariossa kylvemme terveessä itsekkyydessä. Ihanaa, kun voin kerrankin ihan itse päättää mitä teen!

Kuva Töölönlahdelta, Suomen Manhattanilta. Siellä niitä ajatuksia pyörii paljon.

Seurasi toinen ajatus. (Kyllä on niin tehokasta latautumista tämä kun pelkkiä ajatuksia pukkaa!)

Tarvitaanko tähän tosiaan lottovoitto tai perheen lähettäminen ympäri Suomea? Vai onko tässä taas kyse sellaisesta asiasta, jonka voisi saada omaan arkeensa ilman mitään ulkopuolista voimaa tai sattumaa?

Ehkä jos vain asettaisimme itsellemme oikeita tavoitteita ja suunnittelisimme elämämme uudella tavalla, voisimme päästä haave-elämään kiinni.

Lottovoiton sijaan voi keskittyä etsimään itselleen sellaisen uran, jota tekisi palkattakin. Ilman arpaonneakin voi pitkäjänteisesti säästämällä olla rahaa lähteä Australiaan. Mutsi voisi olla kantamatta oletettuja vaatimuksia harteillaan, ja miettiä enemmän mitä haluaa tehdä. Vuorokauden yksinolon pystyy yleensä jakamaan myös arkeenkin pala kerrallaan. Mennä tiistaina yksin Umeshuun sushi-illalliselle tai käväistä joku lauantaipäivä yksin leffassa.

Jos vain kehtaisi. Jos ei ajattelisi että se on joltain muulta pois. Olisi terveellä tavalla itsekäs.

Tämän huikean ajattelutyön päätteeksi luin vielä vapaalla ajallani Anna Perhon kirjaa Työ + Perhe = Superarkea². Sieltä löytyi tämän tiivistävä lause:

Älä jää istumaan vankilaan, jonka ovi on auki. 

Ei muuta kuin ovia availemaan.

6 No tags Permalink