Olisipa se edes PMS

Tähän aikaan huomenna astun ulos lentokoneesta ja ihmettelen JFK:n hälinää. Puristan passia hikisesti ja toivon, etten näytä t e r r o r i s t i l t a (eihän ne lue suomalaisia blogeja, eihän?). Venyttelen yhdeksän tunnin aikana vielä pahemmaksi mennyttä selkääni ja mietin, onko vuokraamamme AirBnB kämppä oikeasti olemassa.

Parempi olisi, koska siellä on kattoterassi.

Kattoterassi! New York, ystävät, vapaus, loma, aurinko! Tässä pitäisi olla aivan todella, todella fiiliksissä!

Sen sijaan löydän itseni itkemästä pimeästä makkarista, koska olen taas menettänyt hermoni lapsille. Kitissyt ja nalkuttanut ja vähän huutanutkin. Sitten itken sitä etteivät ne edes tajua mun olevan surullinen ja että ne nauraa kikattaa siellä kahdestaan. Että menetän senkin mukavan hetken niiden kanssa.

Viimeisen hetken.

Ihan kuin olisin lähdössä kuuhun. Että nyt kun on tämä viimeinen ilta niin pitää lasten kanssa olla oikein läsnä ja iloinen ja meidän kaikkien pitää vaan halata ja olla onnellisia ja ne voisi vaikka pukea ne vitun yöppärit kun pyydän eikä repiä uutta sohvaa.

Ei saatana.

Voisinpa ottaa näin rennosti tällä upealla uudella sohvallamme. Mutta en voi, koska vituttaa myös se etten saa aikaiseksi ottaa sohvasta parempia kuvia. Aaaaargh. Kerron silti että se on Hakolan Lazy ja se on ihana. NIin on toi poikakin.

Kärsin siitä yberärsyttävästä äitiyden sivuoireesta, jossa poden huonoa omatuntoa siitä että mulla on aivan luksusreissu edessä. Oletan, että minua tullaan siitä rankaisemaan. Viiden päivän aikana tulee varmasti soitto kotoa että joku on joutunut sairaalaan. Tai joudun itse jonkun p o m m i n alle (huomaattehan miten nerokkaasti välttelen sitä T-leimaa!)

Lapset joutuu sitten kasvamaan raajarikkoina ja äidittöminä koska mutsin oli pakko mennä johonkin perkeleen New Yorkiin.

Kannattiko, nii?

En olisi uskonut sanovani näin, mutta toivottavasti mulla alkaa vaikka menkat huomenna. Olisipa tämä PMSää. Koska muuten kyllä vituttaa olla näin hullu akka.

P.s. HUOMENNA NEW YORK!!!!

 

(ei se fiilistely kyllä vieläkään ihan aidosti lähde).

Helpompi hengittää

Tiesittekö, että vain hyvin puhtaassa ilmassa kasvaa naavanpartaa, pitkäksi kasvanutta naavaa? Minä en tiennyt, opin sen (ja sanan naava) tänään perheemme luonto-oppaalta (Insinööri) pienellä retkellämme kosken varteen. Siellä on kaunis koski, uskomattoman kauniita puita, samettista polkua ja paljon naavaa.

Ei mikään ihme että siellä metsässä on hyvä olla. Siellä on ihmisen hyvä olla ja hengittää.

Mökillä Käpälämäessä on muutenkin aina parempi olla kuin mitä etukäteen pakkaillessa muistaisi. Vaikka itse mökki on vähän köpönen ja aina jonkin remontin vaiheessa, se on samalla niin symppis ja rakas että mieli rauhoittuu jo sisään astuessa.

Rannalla on iltaisin ihan hiljaista, usein myös tyyntä. Alan tulla niin vanhaksi että jo se saa onnelliseksi. Samoin kuin nitisevä saunamme, rätisevä kymmenen euron radio, lahoava laituri ja juomalaseina toimivat vanhat sinappipurkit. Ihan parasta.

Laiturin tosin saamme tänä kesänä uusittua. On ihan ok ettei tarvitse pelätä jonkun putoavan sen lautojen läpi veteen.

Viime viikonloppuna sää oli varsin suomalainen ja tavarat haisee taas kerran kotiin tultuamme homeelta, mutta kaikki oli silti ihanaa. Parhaat 48h naismuistiin.

valeäiti uusi blogi

valeäiti uusi blogi

Harjoiteltiin virvelöinnin lisäksi blogikuvausta. Halusin uusia kuvia uutta blogia varten ja oppia olemaan nätimmin kuvissa. Kumpikin onnistui, toki kaikenlaisia kuvia ehti kameraan tallentua siinä prosessissa.

Ja täällä sinäkin nyt sitten olet. Ihan uudessa Valeäidissä! Hän on aivan uunituore, heti painosta laitettu kaikkien nähtäväksi. En malttanut enää odotella ja haluan viimeistellä loput hommat kuntoon livenä.

Täälläkin pitäisi olla nyt helpompi hengittää. Teksti saa enemmän tilaa, asiat löytyy helposti (tsekkaa esim Taloprojekti -sivu) ja kaiken muunkin pitäisi olla parempaa kommentoinnista lähtien. Tiedän, että tämä ulkoasu on ensi silmäyksellä vähän wwwwooooaah mitä se muija ajatteli? , mutta juuri siksi rakastankin sitä. Ilmeen ja kaiken työn takana on ihana Aino kreiseine ideoineen ja olen äärettömän tyytyväinen lopputulokseen.

Tässä se nyt on. Toivottavasti ei käy Ainon ennustama tilanne, jossa osa tykkää, osa ei ja

osa varmaan vetää herneet nenään

Nythän se nähdään! Tervetuloa, tai tervemenoa jos herne kuitenkin sujahti sisään! Kertokaahan jos jokin ei toimi lainkaan niin laitetaan korjaukseen.

 

Toukokuu 2017

valeäiti talo

Vappumaljat skoolataan omien kallioiden päällä hetki sitten saadun rakennusluvan kunniaksi. Hetki on juuri niin juhlallinen kuin se puolitoista vuotta sitten silmissäni näin. Aurinko lämmittää ihanasti tyynellä kalliolla ja naapuritontilla kaivinkone laittaa parastaan. Mättäät lentävät ja kivikasat siirtyvät, me ihmettelemme vieressä. Ihan pian on meidän vuoro.

Kaikki etenee nyt rytinällä, kirjaimellisesti. Tontille tulee heti vapun jälkeen iso kyltti, jossa kerrotaan meidän nimiemme saattelemana että tähän aikoo nousta joku talo. Hullua!

Lähes ensimmäisenä lämpimänä kevätpäivänä, 15.5. tarkalleen ottaen, kaivuri siirtyy tonttimme kohdalle ja alkaa rapsuttaa.

Historiallisen kylmän toukokuu päättyy aurinkoon ja hienoihin hetkiin. Tontilla pidetään aloituskokous ja sattumalta seuraavana päivänä dynamiitit sanoo PUM.

Siinä on kuoppa. Iso kuoppa.