Kun en voittanut ja se oli juuri hyvä niin

Ei osunut voitto kohdille perjantain The Blog Awards Finlandissa. Nyt pitäisi heti ekana sanoa että hyvälle hävisin ja oli kunnia olla ehdolla, mutta jos ihan totta puhutaan, nämä fiilikset on pitänyt hakea vähän pidemmän kaavan kautta. Perjantaina olin ihan rehellisesti todella pettynyt. Gaalan valoloiste peitti hyvin allensa minun kirvelevät fiilikset kun silmäkulmassa nyki joku kummallinen iso möntti.

Hymyilin urheasti ja taputin voittajalle. Kun seuraavaa kategoriaa jo juhlittiin, minun päässäni soi.

Olen aivan paska, lopetan koko bloggaamisen, miksi edes ajattelin että olisi mahdollisuudet?

Ei sillä etteivätkö kilpakumppanit olisi kummatkin ansainneet voittonsa. Palkittu voittaja Tuure tekee aivan mieletöntä työtä omalla Tube-kanavallaan. Tuure on todellakin keskustelunherättäjä, rohkea, lahjakas ja sinnikäs Ja vielä niin nuori, ihana tyyppi! Isot onnittelut vielä kerran Tuurelle!

Sitten oli Eino, joka olisi myös ansainnut palkinnon. Eino nostaa jatkuvasti tapetille asioita, joihin minä en uskalla edes koskea. Alustaa, monimuotoistaa ja rakentaa taitavalla kynällään keskustelua joka vie yhteiskuntaamme parempaan suuntaan. Lisäksi on vielä komea ja ihana, todellakin olisi voittonsa hänkin ansainnut!

Oikeastaan, en ole ihan varma olenko vieläkään edes vakuuttunut siitä että juuri minä ansaitsin päästä edes finalistiksi näiden kahden rinnalle.

Kaiken lisäksi olin aidosti aivan naurettavan onnellinen jokaisen perjantaina voittaneen puolesta. Mamman voittaessa perhekategoriassa musta tuntui että tässä oli kaikki mitä tarvitsin. Kun Laura piti kiitospuhettaan, minä itkin onnesta kuin pieni vauva ja mietin että ei mun tarvitse enää edes itse voittaa.

Sillä tavalla taitava olen että osasin silti pettyä muutamaa minuuttia myöhemmin.

Ihan jouduin aidosti nieleskelemään uusia kyyneleitä. Reaktio oli itsellenikin yllättävä kunnes keksin miksi.

Olin pitänyt mahdollista voittoa pelastusveneenä, joka antaisi luottoa blogihommiin. Ajattelin palkinnon kertovan että riitän. Sillä olen tässä syksyllä ihan todella, todella paljon kipuillut Valeäidin kanssa, kokenut valtavaa riittämättömyyden ja huonouden tunnetta.

Eikä tässäkään ole mitään järkeä, koska koko vuosi on ollut ihan mieletön! Blogin muuttaminen omalle domainille oli mulle iso juttu, olen päässyt mukaan aivan mielettömiin yhteistöihin, saanut yhden podcast-kauden menestyksellisesti ulos ja olen ollut paljon enemmän mukana koko alan kehittämisessä. Tämä on monella tavalla ollut käänteen tekevä vuosi.

Mutta sitten on se saakelin Google Analytics, joka romuttaa kaiken. Luvut ovat blogimuuton jälkeen näyttäneet huonoilta. Huonoilta mihin verrattuna? Niin no, en tiedä. Verrattuna muihin, lupauksiin, fiiliksiin tai omiin odotuksiini kai. Joka kerta kun avaan sen pirun käppyräkoneen, tuntuu että kaikki viivat osoittavat alaspäin.

Katson käyriä ja mietin miksi. Mitä teen väärin? Onko tässä järkeä, miksi vielä edes yritän? Onko minulla tähän aikaa, onko mulla oikeaa tahtoa ja kunnianhimoa, onko edes osaamista – olenko riittävä?

No voi herranjestas sentään.

Olen huomaamattani pudonnut syvälle tavoitteellisuuden kuoppaan. Mikä pahinta, olen luonut sen kuopan ihan itse, sitä ei kukaan ole minulta vaatinut eikä tule koskaan vaatimaan. Tämä ei ole päivätyöni, tämä ei ole minuuteni mittari, luvut eivät ole osoitus arvostani muille eivätkä merkki muiden rakkaudesta tai sen puutteesta.

Tämä on rakas harrastus, jolle löydän aikaa koska haluan, ei siksi että olisi pakko.

Joten miksi helvetissä mun pitäisi edes kilpailla jotain lukuja vastaan?

Kaksi yötä nukuttuani aloin puskea takaisin valoisimpiin väreihin. Nyt muistan taas, missä olen ja mitä teen. Heräsin takaisin siihen totuuteen että on todellakin äärettömän suuri kunnia että pääsin ehdolle. Että minut valittiin tuhansien joukosta kolmen kovan joukkoon. Huh! Tästä maailman isoin kiitos teille, jotka minua ehdotitte sekä tuomaristolle joka tarttui ehdotukseen.

En saanut palkintoa mutta sain herätyksen. Muistutuksen siitä miksi tätä teen ja miten paljon tätä rakastan. Jos olisinkin voittanut, olisin mennyt tässä tavoitekuopassani vielä paljon syvemmälle. Onneksi en voittanut, pysyy joku roti tässä!

Olen todella kiitollinen että saan jo kuudetta vuotta kirjoittaa tätä blogia, ja että joku on sitä joskus lukenut. Olen todella, todella kiitollinen ja iloinen teistä kaikista; jokaisesta lukijasta, jokaisesta sivun klikkauksesta joka piirtyy sinne Analyticsin käppyröihin.

(Silti, laitan nyt kyllä sen Analyticsin vähäksi aikaa kiinni. Meidän suhteemme ei taida olla terveellä pohjalla.)

Nalkutuksen teoriaa, osa I

2 No tags Permalink

Olemme insinöörin kanssa olleet yhdessä jo vuodesta 2006. Viimeistään avioliiton auvoisana aikana (since 2009) olen olemme hioneet nalkutuksen liki täydellisyyttä hipovaksi. Olen olemme siinä itse asiassa niinkin pitkällä, että siihen on löydetty monia eri vivahteita, jotka tavalliselta amatööriltä voivat helposti jäädä huomioimatta.

Tässä siis kokemattomammille nalkutuksen teoriaa, osa I: Nalkutuksen eri esiintymismuodot. 

Lähinalkutus: Välittömästi tapahtuva, suoraan nalkutettavalle henkilölle välitettävä viesti.
Käyttö: ”Sun sukat on taas lattialla.”

Etänalkutus: Nalkutuksen välittäminen esim. kännykällä kohteen ja nalkuttajan sijaitessa eri tilassa. Käyttö: ”Ai tulit just salilta? Salettiin jätit sukat taas lattialle!” (Huom: yleensä tässä nalkuttaja on oikeassa)

Etukäteisnalkutus: Nalkutus, joka pyrkii estämään nalkutuksen aiheuttavaa toimintaa. Sukua virtuaalinalkutukselle (ks. alla)
Käyttö: ”Et sitten jätä taas niitä sukkia lattialle.”
 
Virtuaalinalkutus:  Tekniseen laitteeseen, esim. kännykkään, ohjelmoitu nalkutusautomatiikka.
Käyttö: Kohteen puhelimeen asetettu hälytys ”muista nostaa sukat lattialta”

Jälkinalkutus: Nalkutus, jota käytetään vaikka tilanne on jo ohi.
Käyttö: ”Niin kuin silloin eilenkin kun jätit taas sukat lattialle.”

Välikäsinalkutus: Nalkutus, joka sanotaan muulle kuin kohteelle mutta niin että kohde on samassa tilassa.
Käyttö: ”Kato kun isiltä on taas jääny sukat lattialle.” (Huom: Erinomainen lapsen kanssa käytettäväksi)

Piilonalkutus: Nalkutus, joka on puettu jonkin muun, esim kohteliaisuuden muotoon.
Käyttö: ”Hei sullahan on nykyään tosi kivoja uusia vaatteita, niin kuin noi tossa lattialla olevat sukatkin!”

Peitenalkutus: Nalkutus, jonka tarkoituksena on peittää jotain nalkuttajan tekemää.
Käyttö: ”Sulla on noi sukatkin tossa lattialla taas, ja minä saan korjata” (Huom: samaan aikaan voi kätevästi kouraista omat rintaliivit myös pois lattialta)

Itsenalkutus: Nalkutuksen kehittynein muoto, jossa kohde nalkuttaa sisäisesti itse itselleen.
Käyttö: ”Parempi ottaa nää sukat pois lattialta ennen kuin tulee taas sanomista.” (Huom! esiintyy harvoin, vaatii vuosien ehdollistumista)

Sellaisia ohjeita tällä ensimmäisellä kerralla. Muistathan vielä, että nalkutus on välittämistä! Nalkuta vain rohkeasti!

Lähteet:
Mummi ja Ugi, jotka ovat olleet jo niin kauan naimisissa etteivät enää muista oikeaa hääpäiväänsä.

Lue myös:

2 No tags Permalink