Hiihtolomalla ihminen ehtii mitä vain (paitsi siivota)

Hetken mielijohteesta päätin minäkin ottaa kuuluisan viikon 8 ihan vain lomaksi. Aluksi ajattelin tekeväni etätöitä, mutta hitot. Ihan lomaakin tässä tarvitaan. Kuluneiden kolmen päivän perusteella tämä on ihan mahtava konsepti tämä hiihtoloma! Sen aikana ehtii tehdä kaikkea sellaista mitä aina on pitänyt halunnut tehdä!

Hiihtolomallani olen ehtinyt:

Ottaa oluet työkavereiden kanssa.

Käydä Treffipubissa Insinöörin kanssa.

Nukahtaa sohvalle, autoon ja melkein pystyyn. Miten voi ihminen olla näin poikki ja miksi mulla on paha olo?

Ostaa pari raskaustestiä.

Todeta, ettei tarvitse pissata tikkuun (HUH) mutta kuukuppi pitäisi nyt löytää.

Etsiä sitä helvetin kuppia ihan joka paikasta.

Miettiä että jos se kerran ei löydy, mihin se on kadonnut? Kuka sen on löytänyt? Kenen tapaamista pitää jatkossa hävetä?

Juosta puolentoista tunnin talvisen lenkin ihan aropupuna maailman kauneimmissa maisemissa ällöttävän onnellisena.

Ihailla upouusia rappusia.

Tajuta, että aika pian me tänne muutetaan.

Panikoida, sillä aika pian me tänne muutetaan.

Käydä rautakaupassa ostamassa alelaarista jotain harmaita laattoja kylppäriin.

Viettää tyttöjen illan vanhojen rouvien kanssa. Ja Insinöörin.

Krapuloida ihan vain hieman.

Lukea Talouselämän (miksi?)

Ikävöidä lapsia.

Syödä mäkissä huonoimman QPn ikinä. Kengänpohja, löysin esi-isäsi.

Ärsyyntyä lapsiini joilla ”ei ollut yhtään ikävä!” mutta silti jotenkin kummasti aika hemmetin rasittava meno.

Kävellä jäätietä aivan paniikissa kun järven jää paukkuu ihanan, luistelevan perheeni ympärillä.

Olla samalla kateellinen siitä ettei itselläni ole luistimia.

Ostaa itselleni luistimet. Vähän liian isot ja tosi halvat.

Opettaa kummallekin lapselle laskettelua niin että kolmannella laskulla ne meni jo yksin ja kuudennella se oli kuulemma jo liian lällyä.

Laskea, että tämä muutaman tunnin hupi maksoi meidän perheelle yli satasen.

Miettiä, että sehän on melkein saman verran kuin ne halvimmat hanat.

Metsästää hanoja.

Käydä kahdesti saunassa.

Kääntää anoppini firman sivut kiinaksi. No en minä niitä kääntänyt mutta ihan itse lapioin oudot merkit tekemäni hieman ruman sivuston alasivulle.

Kirjoittaa päässäni muutaman kymmenen eri blogikirjoitusta.

En ole ehtinyt:

Kirjoittaa muutamaa kymmentä eri blogikirjoitusta.

Ostaa uutta kuukuppia.

Siivota vaatehuonetta ja inventoida kaikkia muita taloutemme tavaroita jotka kuulemma pitää kohta muuttaa.

Tulen vielä ehtimään:

Ruotsiin ja ilmeisesti myös Junibackeniin.

Tampereelle vaaleanpunaiseen taloon juomaan ämpäreittäin Mimosaa.

Rautakauppaan. Mistä vetoa.

 

Ei siitä valkoista pitänyt tulla: kylpyhuoneen suunnittelu

Muistatteko kun tuskailimme kylppärivalintojen kanssa? Meillähän oli melkein selkeä visio jota lähdimme toteuttamaan:

”Tarkoitus on tehdä minimalistista, mutta ilmeikästä. Kaikki ei missään nimessä olisi vaaleaa mutta ei kuitenkaan mitään kovin revittelevääkään.” – Valeäiti 30.12.2017

Niin no. Ihminen voi muuttaa mielipidettään hyvin monta kertaa kuukauden, tai vaikka päivänkin aikana. Vaikka tutkimukset osoittavat ettei päätöksenteon pitkittäminen paranna päätöksen laatua, olemme päätyneet pitkittämään jokaista kohtaa ihan vain nautinnon takia.

Viimekertaisen ABL-visiittimme jälkeen saimme kotiin näytepaloja pohdittavaksemme. Nappasimme lähes hetken mielijohteesta myös ns. mustan hevosen mukaan yhdeltä hyllyltä, kun tajusimme että laattojen koko-ongelman voisi ratkaista myös mosaiikkilaatta.

Tuijottelimme laattavalikoimaa viikon verran olohuoneen lattialla. Välillä makoilin sen vieressä, ajattelin että tutustumme näin nopeammin.

Pidimme mielessä alussa nähdyn referenssikuvamme, vaikka opimme että musta karmi suihkuseinässä on taas paljon kalliimpi kuin tavis. Tietysti, niin kaikki toiveemme ovat. Siitä tulee kuitenkin hyvää särmää siihen minimalistisen epävaaleaan kylppäriimme.

Tietysti siinä kävi niin että itse musta hevonen päätyi valkeaksi voittajaksi*.


Valitsimme pääkylpyhuoneiden (yläkerran kylppärit) lattioiksi minikokoisen kalanruotomosaiikin vaaleassa marmorimaisessa sävyssä vaikka sen harmaa versiokin oli iiiihana. Seiniin tulee kaikissa kylppäreissä tiililadontana valkoista laattaa, jonka muodoksi viime metreillä valitsimme perinteisen pitkäsivuisen ”tiilin” nyt vahvasti pinnalla olevan neliön sijaan.

Mietin tätä valintaa päivittäin. Että oliko se nyt tosi hölmöä vaihtaa neliöt pitkulaisiin. Tällä mennään nyt kuitenkin, siitä on tulevan hieno.

Sauma-aineiksi päätimme (ihan yhtä pitkällisen prosessin kautta) ihan tummanharmaan lattiaan ja seiniin mustan. Tässä kuvassa todennäköinen lopputulos (tämä Pinterestistä lainaamani kuva ei ole kovin mairitteleva mutta ajatuksesta ehkä saa kiinni). Eihän ole yhtään täysin vaalea, eihän?

Muissa kerroksissa laattojen kanssa mahdollisesti leikitellään vähän: yhdessä vessassa sama suorakulmainen laatta tiililadonnan sijaan vedetään pystyyn, toisessa kalanruotomosaiikki jatkuu WC-kotelon yli seinälle. Kellarin kodinhoitohuoneen seinä tulee myös pystyladontaa mutta lattia on vielä hämärän peitossa. Haluaisimme sen olevan betonia, mutta vesieristeessä tulee haasteita. Todennäköisemmin päädymme ihan tavalliseen harmaaseen (tai mustaan! tai marmoriin! tai omg!) laattaan sen kanssa käytännön syistä.

Seuravaana listalle onkin sitten kalusteet, hanat, suihkut. Apua. Näissä on jo jotain valintoja aiemmin näennäisesti tehty mutta nehän on jo kaikki unohdettu. Sen tiedän että rahat on loppu mutta vaatimukset kovia. Ei siis mitään uutta tässä projektissa.

Täytyy vielä sanoa yksi asia laattojen hintoihin liittyen. Itse olen katsellut neliöhintoja aivan vauhkona ja huokaillut syvään kun joku hieno laatta on ylittänyt budjetin. Tässä kohtaa ABL:n myyjä fiksusti vinkkasi että kannattaa miettiä kuinka monta neliötä on tekemässä. Yhdessä kylppärissä saattaa hyvinkin olla vain 5-10 neliötä lattiaa, vessoissa vielä vähemmän. Jos valitsee 75€/neliö laatan viidenkympin kaverin sijaan, erotus on 250€ 10 neliön lattiassa. Riippuu sitten projektista ja maksajasta onko se paljon vai vähän, mutta esim jonkin pienen vierasvessan lattiaan saattaa hyvinkin olla järkeä tässä kohtaa vähän satsata muutamalla satasella – vaikutus kokonaisilmeelle on kuitenkin iso!

*Fun fact: jouduin tarkistamaan projektikansiostamme mitä lopulta valitsimme. Ei näitä voi muistaa kun on vain kuusi viikkoa pohtinut saatana. 

Kontrollin ystävälle perhe-elämä voi olla rankkaa

Oletko kontrollifriikki? Et tietenkään ole, jos sinulta kysytään. Olet vain järkevä; ennakoit asioita, laitat tavarat siihen mihin ne kannattaa laittaa ja viihdyt paremmin siistissä kodissa.

Itsestänihän toki tässä puhun. Myönnän ehkä vihdoin 35 vuoden kohdalla että olen aika tarkka, ja mieluiten tekisin asiat omalla tavallani. Hallinta, tasapaino, kaaoksen estäminen ovat mulle tärkeitä. Näen, kuinka asioiden kannattaisi mennä ja mun on tosi hiukan vaikea katsella vierestä jos ne ei niin mene. Boheemin kaaoksen keskellä olen hukassa, vaikka ihailenkin rentoja tyyppejä jotka luottavat siihen että asiat sutviutuu ilman etukäteisvalmistelujakin.

Epäilen että luontaisesti lungeille tyypeille elämä lasten kanssa on helpompaa. Mulla nousee stressikäyrät jo melko pienestäkin kaaoksesta. Siitä että yksi nojailee avoimeen tiskikoneen luukkuun (kohta se rämähtää alas ja likaiset astiat menee rikki ja vanhaa ruokaa on kaikkialla) samalla kun toinen perkaa päärynästä käsin kuoria pois (mehumössöä kaikkialla, kohta se pyyhkii ne kädet myös paitaan) eikä kumpikaan kuuntele kun kerron miksi kannattaisi toimia toisin.

Puhumattakaan vauva- ja taaperoajoista kun kaikki nukkumisesta syömiseen oli ihan arpapeliä ja panokset kovat (Tän vauvan niin pitäisi nukkua. Sen pitäisi kyllä syödä.)

Larppasin tuossa hetki sitten takaisin näihin tunnelmiin kun yritin syöttää pientä yksivuotiasta, huonolla menestyksellä.  Tiesin ensimmäisen pään pudistelun kohdalla, että tein minä mitä tahansa, tämä tyyppi keksii jotain muuta. Vääntyy asentoon, heittää lusikkaa, repii ruokalappua – sitä kaikkea mitä taapero osaa ja mitä taaperon kuuluukin tehdä.

Vaikka kuinka sanoisin että nyt on syötävä ja hei äläs nyt mene mihinkään, a taapero’s gotta do what a taapero’s gotta do.

Tämä on se suurin syy miksi meille ei ehkä voisi tulla kolmatta lasta. Minun hallintaa kaipaava nuppini ei sitä kestä. Taipumukseni kontrolliin korostuu silloin jos stressaan tai olen huolissani. Mitä rennompi (tai krapulaisempi!) olen, sitä vähemmän kiinnostaa onko kahvimukit niiden normaalilla hyllyllä, monelta lapsi nukkui päikkärit tai löytyykö perheen kengät telineestä vai oven edestä. Suojaan pärjäämistäni tarkoilla suunnitelmilla.

Pienten lasten kanssa tämä hallinnalla onnelliseksi on luonnollisesti vähän haastava metodi.

Vauvojen ja taaperoiden maailmassa kontrolli on lähinnä kaunis haave, johon väsynyt aikuinen tarttuu nähdäkseen toiveikkaamman tulevaisuuden. Se on keidas, joka siintää edessä mutta jota ei koskaan tule. Tietenkään mikään ei mene niin kuin ajatteli, niin kuin olisi järkevää, tai edes kohtuullista. Kaikki menee ihan toisin koska lapsi on kesken, ja se vielä hakee niitä oikeita tapoja. Aikuisen tehtävä on sietää ja ohjata.

Ei sillä että nämä kouluikäiset sen varmemmin asioita oikein tekisi, mutta ainakin niiden kanssa voi käydä asiasta keskustelun. Typerän ja jankkaavan keskustelun, mutta keskustelun kuitenkin. Taaperon ja luoja paratkoon vauvan kanssa mitään keskusteluja ei ole. On vain spagetteja lattialla ja veteliä raajoja haalarin päällä.

Alle kolmevuotiaan kanssa ja vähän sen jälkeenkin elämä on pääosin kaaoksen taltuttamista ja anarkian ennakoimista. Se on mulle tosi, tosi vaikeaa. Ei se sotku, ei se kaaos, vaan se ikuinen tunne siitä että tämä homma ei ole hallussa. Tätä ei saa haltuun, tätä ei voi järkeistää. Tämä ei tule menemään niin kuin ajattelin.

En pärjää.

Vauva ei nuku, syö tai kakkaa silloin kun sen pitäisi. Minä en tee mitään näistä asioista silloin kun haluaisin. Oikeasti mikään näistä ei haittaa ja hommat aina lutviutuu, mutta järjestystä rakastavalle ihmiselle se on silti jatkuvaa epäonnistumista. Mitä enemmän vauva-ajoistamme on aikaa, sitä selvemmin huomaan että ne vuodet ovat olleet mulle kyllä välillä aika vaikeita. Osin varmasti hormoneista, osin synnytyksen jälkeisestä ahdistuksesta ja masennuksesta johtuen, usein ihan vain luonteeseeni liittyvän valuvian takia. Kontrollin ystävälle vauva-aika voi olla aika raskasta, vaikka kaikki menisi tosi hyvin ja lapsi olisi täysin terve.

Moni näistä ajatuksista nousi pintaan kuin luin Mutsie-blogin Irenen hienoa “Hullu kuin äidiksi tullut” -kirjaa. Siinä Irene kuvaili omaa matkaansa synnytysmasennuksen ja -ahdistuksen kanssa ja tunnistin itseni hurjan monessa kohdassa. Miten paljon helpompaa kaikki olisikaan voinut olla, jos olisin silloin tajunnut ettei ole normaalia asetella pöydälle hiuspampulaansa oikeaan asentoon huomista päivää varten. Pampulan paikka oli viiimeisenä tavarajonossa, jossa oli myös päivän vaatteet, kello ja kaikki muutkin tarvikkeet jotta onnistuisin saamaan vauvan ensimmäiseen neuvolaan yhdeksältä aamulla.

Hallitsin tavaroita, jotta hallitsisin tilanteen.

Kirjaa lukiessa muistin että on rankkaa olla vähän hullu. Muistin myös, ettei vauvat ole ihan minun juttuni. Pärjään siinä ajassa, mutta siihen liittyy myös paljon vaikeaa siedettävää. Sitä en vielä osaa sanoa johtuiko vaikeudet vain synnytysmasennuksesta vai onko tämä minun hallinnan tarpeeni joka tapauksessa haaste vauva-ajalle.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Onko kontrollihätä helpottanut jonkun lapsen kanssa?

Irenen kirjan voi tilata ainakin täältä. Se kannattaa ehdottomasti lukea jos on vauva tulossa, yksi sylissä tai jo isoksi kasvanut! Erityisesti se kannattaa laittaa miehen luettavaksi, jos itsellä on yhtään taipumusta asioiden hallintaan. Tekstit saattavat hyvinkin selittää muutamia asioita myös puolisolle.

Lue myös:

Kuvat 3 ja 4 : Irene Naakka, Mutsie