Äiti, mistä tämä koko elämä oikein alkoi?

Neuvolan 4v HYVE -keskustelussa tuli esiin lapsen mielikuvitus, miksi-kysymykset ja loppumaton kysymystulva. Olimme hieman hämillämme: me emme ole oikeastaan kokeneet tuota vaihetta. Miksi-vuoristorata on jäänyt meiltä aika vähälle ajelulle. Ykkönen ei juuri kysele, tai jos kysyykin, tyytyy aina järkiselitykseen. En muista kuin ehkä yhden keskustelun, joka olisi päättynyt sellaiseen äidin tuskastuneesen ”no kun se nyt vain on niin, en minä osaa selittää alkuräjähdystä” (liittyi muuten otsikon kysymykseen). Lopulta päättelimme itse hienosti, että lapsemme on varmaan vain tosi fiksu kun ei se juuri kysele. 

Päätelmämme saattoi olla ihan pikkaisen subjektiivinen, mutta silti väitän että tuo tyttömme on syntyjään insinööri (tai Insinööri): se miettii itsekseen hurjan pitkään asioita, ja osaa yhdistellä pelottavan paljon asioita. Ainakin minun pääni oli hieman ”blown” sen jälkeen kun se pyysi neliön muotoista synttärikakkua, koska täytti neljä. 
Siltikin, tai ehkä juuri siitä syystä, minua kiinnostaa ihan tosi kovasti Leluteekin Emilian aloittama Filosofia-kahvila -toiminta. Jos et jo ole siitä kuullut, se on Filosofiaa lapsille – mentelmää noudatteleva jutteluhetki. Erittäin kärjistetysti ideana on perhekahvila ilman kakkakeskusteluja. Siis paikka, jossa vanhemmat ja lapset voivat tavata, kahvitella ja jutella. Mutta juttelu on vähän tavanomaista kiinnostavampaa. Se on ohjattua, mietittyä ja mallinnettua keskustelua, joka auttaa lasta jäsentämään maailmaa ja pohtimaan itse niitä vähän kimuraisempiakin asioita. Kuten nyt vaikkapa sitä, onko juna vielä sama juna kuin äsken, jos siitä vaihtaa yhden vaunun. 
En teidä teistä, mutta minusta olisi aika hiton hienoa, jos lapseni oppisi jo nyt miettimään asioita omilla aivoillaan, kriittisesti, strukturoidusti ja uteliaasti. Ja vielä parempaa, kertomaan siitä ymmärrettävästi muille! Että goddamnit, tässähän leivotaan tulevaisuuden konsultteja! 

Emilian sanoin: ”Pienetkin lapset kuitenkin ajattelevat melko monimutkaisia asioita, ja minusta heitä kannattaa kannustaa siihen.”

Agreed. Jos sinäkin olet samaa mieltä, tule kokeilemaan. Me menemme Ykkösen kanssa (disclaimer: taudit) kokeilemaan Töölön Filosofia-kahvilaa lauantaina 8.11. klo 10-11.30. Jos homma on niin kivaa kuin kuvittelen, jatkamme siitä viiden kerran harrastustoimintaan. 

Jos etsit lapsellesi harrastusta, eivätkä Ihhahhaat tai polskivat Kultakalat ole ehkä sinun juttusi, olisiko kerran viikossa tapahtuva aivojen jumppaaminen kenties kivaa tekemistä yhdessä? Minä ainakin odotan jo itseasiassa aika innolla, mitä kaikkea sieltä Ykkösen mystisestä maailmasta paljastuukaan, kun joku osaa kysyä siltä oikeita kysymyksiä. 

Tsekkaa tulevat kahvilat Leluteekin sivuilta www.leluteekki.fi ja tule mukaan. Yksi kerta irtoaa 14€:lla.