Aivan upeat arkitreffit

Se kuulosti niin kauniilta. Lapset lähtevät heti aamusta Muumimaailmaan, me häivymme töihimme ja vastaanotamme väsyneet lapset illalla takaisin kotiin, ehkä suoraan sänkyyn. Ei uhkailua, lahjontaa tai kiristystä päästäksemme tarhaan asti, ei kiireistä poljentaa 16.47 kun lapset on unohdettu hakea, ei hätätilanteen veroista ruoanlaittopainetta…ei m i t ä ä n ongelmaa. Vain me kaksi, ihan dinkkeinä vallan, käymässä töissä, ehkä jossain syömässä ja ties vaikka jotain muutakin kivaa. Kun nehän tulee vasta illalla.

Huoleton työpäivä lojui ohi ihan itsestään. Tavattiin vasta viiden aikaan (ihan yli tarha-ajan!) Insinöörin kanssa ja mietittiin et eka safkaa, sit ehkä leffaa ja sit ehkä bissee?

*Whatsapp-ääni*

”Nyt lähdettiin Helsinkiä kohti.”

Lievästi latisti tunnelmaa, sano. Kun yhtäkkiä aikaa onkin ”koko illan” sijasta tunti neljäkymmentäyhdeksän minuuttia.

No mut olihan ne aika kreisit treffit kuitenkin. Käytiin syömässä, minä puhuin töistä. Mentiin ostamaan lapsille uudet tarhatossut, minä puhuin töistä. Vedettiin ihan överiksi ja ostettiin vielä Ykköselle uusi välikausitakkikin, minä puhuin lapsista. Päätettiin mennä vielä bisselle kunnes tajuttiin että lapset on kotona alle puolen tunnin päästä. Bisse muuttui pikajätskiksi Kampin aukiolla. Puhuttiin jätskistä. En tainnut muistaa kiroilla kertaakaan, vaikka olisi voinut. 

Tultiin kotiin samalla hetkellä lasten kanssa.

No mut.

Tätähän tämä tulee olemaan sitten parin vuoden päästä, kun ne menee harrastuksiin ja kavereiden luo itse….hetkinen? Loistavaa! Tätäkö tosiaan kohta luvassa? Asioiden hoitamista ja jätskiä? Skool sille!

PS. Ekan kuvan aamunaamojen, eli tuttavallisemmin ”Ring-prinsessoja” hienot vaatteet saatiin Melli EcoDesignilta.