Tietoa mainostajalle ›

Melkein kiva metsäretki

Siellä paistaa aurinko, ne sanoivat. Menkää ulos lasten kanssa, ne sanoivat. Siitä tulee hauskaa, ne sanoivat.

valeäiti huolia

Hirveitä valehtelijoita koko sakki. Unohtivat kertoa että lapsesi ovat väsyneitä, ja ruoka-aika on liian lähellä. Jättivät kertomatta että lapset eivät aio suostua yhteenkään ylimääräiseen askeleeseen tietyn pisteen jälkeen.

”Upea sää, käytiin koko perhe metsäkävelyllä!”sanoivat muut somessa.

Sillä aikaa toisaalla minä uhkailin, maanittelin ja välillä houkuttelin jatkamaan matkaa metsässä, jonka koordinaateista en enää itsekään ollut ihan varma. Soitin välissä puhelun Insinöörillekin. Tämä on vitutuspuhelu, ilmoitin.

Koko retki kesti vain vajaan tunnin mutta tuntui kolmelta. Sen aikana Kakkonen ehti käydä kahdesti jäähyllä; kerran siellä metsässä ja kerran vielä rappukäytävässä. Oli hänellekin kohtuu rankka reissu. Erityisen rankka reissu oli kepeille, jotka lentelivät hänen käsissään ympäri metsää ja onneksi ohi meidän muiden naamojen.

Uskokaa tai älkää, mulla on myös niitä päiviä kun jaksan olla aikuinen ja ymmärtää. Tiesinhän minä että itse ne liian pitkälle vein ja liian myöhään, nälkä kolkutteli varmaan jo vatsassa. Mutta juuri tänään en jaksanut tsempata, innostaa, motivoida ja kannustaa enää viidennen kitinän jälkeen. Oli tosi, tosi lähellä etten kävellyt hetkeksi sen verran kauas että luulevat minun jatkavan yksin kotiin. Tein sen vain vähän, sillä perinteisellä “no mä varmaan meen tästä nyt sit yksin kotiin, moro” – taktiikalla.

Juuri sillä taktiikalla, joka oli ainoa pyhä lupaukseni joskus aikoinaan – että sitten kun on omia lapsia niin en ikinä uhkaile niitä jättämisellä.

Se menneiden aikojen Hanne ei vain tiennyt miten vittumaista voi upeassa metsässä kauniilla talvisäällä olla.

 

Kuva aiemmalta retkeltä, jonka aikana ketään ei vituttanut.

Mitä bloggaaja lukijoistaan ajattelee? Pelkkää hyvää!

Kuvailin vastikään yhteistyökumppanille Valeäidin lukijoita. Kerroin että keskimäärin olette yli 30-vuotiaita, kiinnostuneita ruoanlaitosta ja että valtaosa teistä lukee Valeäitiä vähintään kerran päivässä. Juuri sen enempää en teistä oikeasti tiedä.

Tiedän vain että teitä käy täällä melkoinen joukko, kuukausittain reilusti toistakymmentä tuhatta ihmistä. Se on niin iso luku, ettei sitä tajua ennen kuin näkee saman massan ihmisiä jossain tapahtumassa. Päässäni teitä on vain muutamia, ja luulen tuntevani teidät vaikka oikeasti en mitään tiedä. Olen kuitenkin luonut teistä päässäni jonkin kuvan.

Ajattelen teidän olevan pääosin itseni kaltaisia ruuhkamutseja, joilla on lapsi tai pari. Oletan teidän olevan kiinnostuneita kauniista asioista, asumisesta ja ehkä vähän yhteiskunnastakin. Olette viisaita, empaattisia ja analyyttisia. Ehkä joskus vähän ylianalyyttisiakin, sellaisia vähän herkkiä tyyppejä. Naisia.

Eihän tämä totta ole, vaan jonkinlainen itseäni heijastava kuva, jota käytän eräänlaisena mallinukkena, kun teitä ajattelen.

Sen tiedän, että kommenteissanne olette fiksuja ja hyvin käyttäytyviä, hauskoja ja mielenkiintoisia. Avuliaitakin! Ja useimmiten asioista yhtä hajalla kuin minäkin. Tunnen meidän kuuluvan samaan heimoon, jossa voi olla eri mieltä mutta sekin tehdään tyylillä. Saamme aikaan mielenkiintoisia keskusteluja, emme väittele turhista. Oikeastaan välillä toivon ettei lukijoita tulisi yhtään lisää, sillä tämä porukka tuntuu toimivan niin hyvin.

Kirjoittaessani en ajattele varsinaisesti kenelle kirjoitan, vaikka se on yleensä paras ohje mitä sisällön tuottajalle voi antaa. Mutta kun en minä voi ajatella! En voi miettiä että tuohon joukkoon mahtuu tuhat näkökulmaa, asennetta ja elämäntilannetta. Kirjoitan pääsääntöisesti omia tuntemuksiani ja ajatuksiani, ja ne jäävät minultakin kuulematta jos alan kirjoittaa toimitettua, harkittua ja moniulotteista journalismia. Jätän myös tietoisesti muistamatta että joukossa on niitä, jotka lukevat vain tavan vuoksi vaikka ovat jo minuun kyllästyneet, niitä jotka rakastavat inhota minua ja niitä jotka tunnen aivan eri yhteydessä tosielämästä.

Suodatan tekstini kahden näkökulman kautta: anoppini ja lasteni. Tekstien pitää olla sen verran siivoja että niitä kehtaisi anopillekin näyttää ja toisaalta niin kaukana yksityisestä elämästämme että voisin antaa lastenkin näitä lukea. Kumpikin on vaikea tavoite joka ei ihan aina toteudu, mutta se on kuitenkin vahva ohjenuora ja yritän näitä itsessäni jatkuvasti kyseenalaistaa.

Joskus anonyymi lukijajoukko muuttuu todeksi kun näen Instan analytiikasta jonkun vanhan tutun katselleen storyani. Silloin saatan hetken miettiä kuinka kummallista on että tämäkin kymmenen vuoden takainen koulukaveri katselee kuinka itken auton etupenkillä, enkä minä tiedä hänen elämästään mitään. Silloin tällöin olen myös hetkellisesti häpeissäni, jos vaikka nelikymppinen miespuolinen asiakkaani kertoo juuri löytäneensä blogini ja muistan etusivulla paistavan uusimman tekstini olevan melko puhdasta pieruhuumoria.

Osan teistä tunnistan toki nimimerkeistänne: Pilami, Tarja, Sanna / Kototeko, Reettapee, Heidi pii, Satsuinsta, Tiskari, Lintunen…Ihanaa kun käytte luonani niin usein että tunnutte jo tutulta! Anteeksi niille joiden nimimerkkiä en tässä nyt muistanut, tunnistan teidätkin kyllä!

Joskus kohtaamme oikeassa maailmassa. Osa teistä tulee sanomaan moi ja kertomaan lukevansa blogiani, osa laittaa jälkikäteen somessa viestiä ja kertoo bonganneessa, osa vain katsoo sillä tietyllä tavalla, joka saa minut ajattelemaan että ehkä tunnistit minut. Hetkeä myöhemmin aina nolottaa, miksi luulinkaan että joku tunnistaisi minut. Todennäköisemmin vain tein jotain kiusallista.

Todennettujen kohtaamisten jälkeen mietin miltä se teistä tuntui: Olinko samanlainen kuin kuvittelit, pidempi, paksumpi, iloisempi, oudompi? Tuijotinko myrtsinä kännykkää, oliko perheemme ihan katastrofi, kuten yleensä? Viime aikoina kun olen treffatessamme mm. siivonnut kaupan lattialta kaatuneita vichyjä ja pelastanut bussin oven väliin jääneen lapsen käden.

Mulle teidän kohtaaminen on aina mielettömän sykähdyttävää: tunnecocktail johon sekoittuu hitunen ylpeyttä ja kiitollisuutta, mutta myös sellaista nöyryyttä että haluan aina sen jälkeen kirjoittaa vain enemmän ja paremmin. Että on jotain lukemisen arvoista sinulle.

Eniten opin teistä kommenttienne kautta, erityisesti blogiin tulevista kommenteista. Tiedän että kommentointi blogissa asti on ihan liian vaivalloista, enkä itsekään sitä enää oikein jaksa harrastaa. Helposti sorrun antamaan lakonisen FB-peukun tai painamaan sydäntä, tai ehkä kommentoin jotain nopeaa Instakuvan alle. Kommenttilaatikkoon asti eksyvä teksti on kuitenkin aina iso juttu, joku on oikeasti ottanut aikaa ja nähnyt vaivaa osallistuakseen tähän yksinpuheluuni! Kiitos siitä!

Mitä bloggaaja siis lukijoistaan ajattelee? Pelkkää hyvää, mutta melko ahtaalla mallinnuksella. Olette varmaan aika paljon muutakin kuin köyhän mielikuvitukseni tuote. Siispä pyydän taas kerran, niin kuin lähes joka vuosi: kertokaa keitä te olette ja mitä teille kuuluu? 

Vuoden 2018 kattava ennuste

0 Permalink

Asuminen & eläminen

Lopetan tonttipäiväkirjan vaikka talo ei olisi valmis. En vain voi aloittaa enää neljättä kertaa otsikolla ”syyskuu” (2015, 2016 ja 2017 täällä).

Muutamme. Muuttopäivänä joku on kipeänä, sää harmaa ja laatikoissa edelleen tavaroita, jotka vannoin laittavani kiertoon jo kaksi muuttoa sitten. Muuttopäivänä syntyy ainakin yksi kolhu talon uusiin seiniin.

Asutamme valtavaa taloamme ja olen siitä kaikin tavoin sekaisin: onnellinen, hämilläni, huolissani (varkaat, talous, home!). Tavarat löytyy vääristä kerroksista ja vähintään kerran viikossa menetän hermoni rappusten määrään. Vietän ison osan aikaani sotkuja paossa omassa kylppärissäni. Harmi, ettei siellä ole laattoja kun ei koskaan saatu niitä päätettyä.

Muita perheemme jäseniä ei talossa juurikaan enää näy, sillä insinööri puuhaa jotain pihalla / kellarissa / katolla ja lapset karkaavat Naapuriin.

Vaihdamme automme sähköauton tai hybridiin.

Olemme hullun velkaantuneita ja ostamme silti jotain tyhmää. Kuten sähköauton.

Lapset ja kasvatus

Lapset kasvaa myös vuonna 2018 silmissä ja elokuun loppuun mennessä kaikki kengät, vaatteet ja takit on pieniä.

Jo vuoden 2017 puolella 120 sentin maagisen rajan ylittänyt Kakkonen pääsee vuoristorataan.

Kaikki rahamme menevät Linnanmäelle.

Lapsilla ei pääosin ole mitää-äään tekemistä ja ennakoin että jo ensi vuonna olen myös maailman tyhmin mutsi. Samalla lapset oppivat nujakoimaan kunnolla keskenään sillä minä opin sanomaan kovempaa ”sen kun tappelette, en aio nyt puuttua tähän.”

Joku vetää eksistentiaalisen kriisin kilareita joista kukaan ei saa selvää sillä taloudessamme asuu ensi vuonna taas eskarilainen. Voimia meille.

Huudan lapsille ainakin kerran kuussa vaikka mitä vannoisin. Lisäksi kasvatan sanavarastooni useita uusia uhkailuja ja nalkutuksia, kuten: ”mä siirrän kaikki teidän tavarat suoraan pihalle jos ne ei nyt katoa noista rappusista.”

Liikutun vähintään viikoittain siitä miten ihania lapset on ja miten kivaa se on kun ne on jo noin isoja. En enää pysy perässä jokaisen uuden taidon karttuessa, ehkä Kakkonenkin oppii lukemaan kelloa ilman että huomaan.

Kasvismatkan kumppanit: Hannan Kasvis ja Satun Gastronaatti II.

Työ, vapaa-aika ja harrastukset

Varaan matkan koska sää on shokeeraavasti edelleen vääränlainen 45 viikkoa vuodesta. Vaikka rahaa siihen ei kyllä enää olisi.

Vähennän lihansyöntiä edelleen, ja kokkaan perheellenikin kaikkea kokeellista. Lapset varmistavat jokaisen ruoan kohdalla syömäkelpoisuuden ”odota mä katson ensin onko tässä oikeaa lihaa”. Väitän että on ja nauran partaani kun tyypit vetää Härkistä hyvällä ruokahalulla.

Työpaikkaa en vaihda, sillä nykyisessä firmassa siirryin vuoden 2017 lopulla omistajaksi. Pallo pysyy tiukasti jalassa seuraavat vuodet ja hyvä niin. Vuoteen tulee mahtumaan aivan mielettömiä onnistumisia, kurjia kasvukipuja ja muutama uneton yö.

Lapset aloittavat uusia harrastuksia ja lopettavat ne yhden kauden jälkeen. Insinööri muistaa joskus harrastaneensa jotain ja ostaa varmuudeksi kolmet, neljät eri välineet.

Hyvinvointi ja urheilu

Ostan kymppikortin salille ja maaliskuun paikkeilla julistan että nyt se on virallista, käyn taas salilla! Lokakuussa lasken että yhden salikerran hinnaksi muodostui lopulta 50€. Aloitan-lopetan myös uintiharrastuksen yhtä rehvakkaasti.

Juoksen edelleen asuinalueemme ympäri kauniita polkuja ihastellen. Vuonna 2018 vihdoinkin myös pidempiä lenkkejä ja hyvällä vauhdillakin, koska joulupukki toi vuonna 2017 lahjakortin juoksukouluun.

Uhoan puolet vuodesta meneväni Method Putkisto kurssille, jotta saan selän kuntoon. Valitan kipeää selkää noin joka toinen päivä ja käyn ensimmäisen kehonhuoltotunnin joulukuun viimeisellä viikolla.

Ahdistun ja stressaan. Valitan kiireestä ainakin neljä kertaa blogiin (arvaus: viikkoa ennen juhannusta, juuri ennen joulua, noin maaliskuussa ja syyskuussa)

Harrastan seksiä ainakin 12 kertaa (keskimäärin lauantaisin), ja noin kolme kertaa panikoin olevani sittenkin raskaana. Vuonna 2018 en ole raskaana.

Mietin blogin lopettamista ja teen kuitenkin vielä ensi vuonna tämä saman kirjoituksen, yhden podcast-tuotantokauden, pressimatkan ja monta angstitekstiä ruuhkavuosista.

*

Se on tekemistä vaille valmis, onnea minä ja yhtä mahtavaa uutta vuotta kaikille!

0 Permalink

Hyvää joulua todellakin kaikille!

8 No tags Permalink

Hyvää joulua sinulle, joka haluat vain olla hetken yksinäsi hiljaa. Toivon, että kukaan ei ostanut lapsillesi Hatchimalseja. Luoja paratkoon kuinka toivonkaan niin.

Oikein onnellista joulua sinulle, jonka lapsi on juuri oppinut seisomaan. Toivon, että kuusen alta löytyy Unihiekkaa etsimässä – kirja sekä puoliso, joka suostuu hoitamaan unikoulun puolestasi.

*

Rauhallista joulunaikaa teille, jotka väänsitte vielä kahdelta yöllä perunalaatikkoa ja toista kinkkua ensimmäisen kuivuessa. Toivon, että saatte ensi vuonna mennä jonkun toisen kotiin tai paljon Wolt-krediittejä.

Ihanaa jouluaamua sinulle, joka unohdit puolisosi lahjan. Haluan muistuttaa sinua, että toisenlaiset lahjat ja lahjakortit ovat mitä parhaimpia lahjoja. Ja että tosi moni Prisma on 24h auki ja niistäkin saa imureita.

*

Iloista joulua kaikille, joiden lapset vielä uskovat joulupukkiin. Olkoon pukkinne parta hieman hatara ja puhukoon hän tunnistettavalla äänellä!

Valkoista joulua toivon jokaiselle, jonka sohvalle kaatui jo eilen lasillinen glögiä.

Aurinkoista joulua sinulle, joka pakenit kylmää ja pimeää kauas etelään. Sinulle toivon oikein Wham-vapaata joulua!

*

Ihania pyhiä teille, joiden sydän on särkynyt. Välttäköön kaukosäätimenne tiukasti pakollista Love, actually toisintoa ja löytäköön se tuntikaupalla pieruhuumoria.

Lämmin jouluntoivotus sinulle, joka veit lapset eri osoitteeseen juhlimaan. Muista ettei joulu oikeasti ole lasten juhla vaan suklaan ja punaviinin juhla.

*

Oikein rentouttavaa joulua kaikille kauppiaille. Toivon teille kovasti ansaittua lepoa, pullistelevia kassakoneita sekä maltillista palautusten tulvaa!

Leppoisia pyhiä teille, jotka yhdistätte tänään ensi kertaa useamman eri perheen saman pöydän ääreen. Olkoon paketteja lapsille yhtä monta ja jokaiselle kuulan vihreämpi puoli!

Mukavaa joulua teille, jotka vietätte sen meidän muiden puolesta töissä. Olkoon hoidettavananne mukavia glögipäitä ja vain muutama kinkkutempun aiheuttama palovamma.

*

Kivaa lauantaita sinulle, joka inhoat joulua. Tapanintanssit on ihan nurkan takana jo.

Sydämelliset jouluntoivotukset sinulle, jolle joulu todella merkitsee jotakin. Olkoon matkallasi monta kaunista virttä (eikä lainkaan Hatchimalseja).

*

Hyvää joulua eli kansallista pyjamapäivää kaikille! Huomenna saa taas riidellä!

8 No tags Permalink

Rokota tietokone, kerran se vain kirpaisee.

Otin muutama viikko sitten blogiyhteistyön nimissä käyttöön F-securen tietoturvapalveluita. Olen tosi tyytyväinen että tätä yhteistyötä ehdotettiin, koska rehellisesti sanoen en olisi tätä koskaan itse saanut aikaan.

Kaupallinen yhteistyö: F-secure ja Suomen Blogimedia.

Olen aina itse ollut tietoisesti laiska ja sinisilmäinen nettiturvallisuuden kanssa. En halua uskoa, että joku vakoilee, penkoo ja suunnittelee pahoja minulle. Uskon sokeasti omaan osaamiseeni sekä hyvään tuuriin, ja pyörittelen silmiäni foliohattuisille ystävilleni, jotka tuhahtelevat Facebookin käytölle ja avoimille wi-fi-verkoille.

Sitten tuli PING-studio, jossa F-securen tyyppi kuvaili kuinka helposti wi-fi-verkkoa voi esittää ja kaapata sillä liikenne ja tiedot verkkoa käyttävältä koneelta. En muista selityksestä enää mitään, mutta sen jälkeen lopetin kokonaan wi-fin käytön muualla kuin tuntemissani osoitteissa.

Jostain on siis hiipimässä minuunkin tervettä pelkoa. Järjeksi sitä kai kutsutaan.

Ehdotus blogiyhteistyöstä tulikin juuri oikeaan saumaan: siihen hetkeen kun aloin jo itsekin miettiä pitäisikö sittenkin mutta edelleen laiskotti niin paljon etten ottanut asioista selvää. No nyt otin ja kerron teillekin miksi kannattaa vähän vaivautua!

Otin vuodeksi käyttöön F-Securen TOTAL -paketin, joka sisältää sekä konetta suojaavan SAFE:n että VPN-palvelu Freedomen. SAFEsta löytyy muuten loistavan kattava juttu Salamatkustajasta viime vuoden puolelta!

TOTAL suojaa vähintään kolme laitetta (79€/vuosi) ja parhaimmillaan seitsemän (120€/vuosi). Minulle riitti pienempi; suojasin softalla blogikoneen ja työkoneen.

Koko TOTALin asennus oli nopea ja helppo homma, erityisesti kotikoneeseen. Työkoneessani sähläsin itse asennuksen kanssa ja se jäi osin kesken. En antanut ohjelmalle riittäviä oikeuksia joten reaaliaikainen skannaus ei toiminut. Sain kuitenkin lopulta aspan kanssa tämän toimimaan. Silti, työpaikan koneiden osalta suosittelen tarkistamaan IT-tyypeiltä miten tietoturva hoidetaan.


TOTAL pakettiin kuuluvan Freedomen ansiosta kännykällä voi kiertää maa-asetukset eli katsella globaalia Netflixiä ja ostella lentoja ilman maakohtaisia hinnankorotuksia. Omasta puhelimestani Freedome jo löytyikin, joten tällä kierroksella halusin käyttää TOTALia lähinnä suojatakseni lapsen kännykän. Harmikseni huomasin kuitenkin, ettei SAFE sovellus oikein vielä auta iPhone lapsen kanssa, sillä toiminnallisuudet ovat vielä sillä puolella Applesta johtuvista syistä toistaiseksi rajatummat.

Android tai WP puhelimen omistavalle lapselle SAFE on aivan loistava. Mehän otimme Ykkösen puhelimeen jenkkipalvelu ScreenTimen, mutta se oli lopulta hankala monella eri tavalla ja poistin sen. Kokeilin tuota F-securen SAFEa sen verran että osaan sanovan sen olevan oli sata kertaa helpompi asentaa ja siinä on hyvin ajateltu perheen arkea.

SAFElla saa lapselle sekä turvatun laitteen että yhdessä sovitut käytön rajat. Tunti päivässä arkisin, puolitoista viikonloppuna ovat meidän perheessä sovitut säännöt. SAFEn kanssa lapsen laitteen voi nyt myös paikantaa, sulkea ja hallita etänä tietokoneelta.

Ihan kaikki ei mennyt testauksen aikana nappiin. Ykkösen kännykän kanssa oli pientä säätämistä, sillä en todellakaan tajunnut heti ominaisuuksien olevan pienemmät iPhoneissa. Tässä voisi F-securen muuten hyvää markkinointia ja viestintää vähän skarpata. Lisäksi virusskannaamisen aikana tietokoneeni tehot hidastuivat alussa merkittävästi, menipä mokoma kerran täysin jumiinkin. Muutaman viikon käytön jälkeen skannaus ei ole kuitenkaan työkonettakaan haitannut eikä viruksiakaan ole kummastakaan löytynyt. Jee!

Sain kaikkiin haasteisiini loistavasti aspasta apua ja kaikki lähti rullaamaan hyvin. Toiveena kuitenkin F-securen suuntaan että aspaa olisi saatavilla vähän nykyaikaisempina vuorokauden aikoina. ”Arkisin 8-18” ei lämmitä kun blogityöläinen ahertaa sunnuntai-iltaisin ja kone huutaa hoosiannaa.

Vastustelin suojausten ottamista vuosikaudet ja lopulta ohjelmien asentaminen kävi muutamassa minuutissa. Tulee ihan mieleen rokottaminen; sitä rokotusaikaa ei millään viitsisi varata kun ei mulla ole koskaan ennenkään ollut influenssaa, ja kuitenkin se rokotus tuntuu aika hiton hyvältä aallon iskiessä ympärilläsi.

Päästyäni tähän epäcooliin suojaamiseen, taidan seuraavaksi ladata tuon KEY salasana-apurin (ilmainen yhdellä laitteella!). Sen kanssa salasanat olisi aina a) oikeasti vahvoja ja b) muistissa koneella.

Kyllä helpotti! Nyt olen saavuttanut aikuisuuspelin uuden tason, Viisas Internet -levelin. Seuraavaksi otan influenssarokotuksen.

Tästä saat TOTALin käyttöösi ilmaiseen kuukauden kokeiluun. 

Mihin leivinpaperit laitetaan ja rakentamisen muut 10 000 päätöstä

Joku sanoi meille raksaprojektin alkuvaiheessa, että raskainta on se päätösten tekeminen, sillä niitä tulee noin tuhat hankkeen aikana. Tällä hetkellä tuntuu siltä että tuo oli täyttä huijausta, kyllä niitä päätöksiä on varmaan kymmenkertainen määrä. Tähän mennessä on päätetty ainakin pistorasioiden määrä, laatu ja sijoittelu; takan sijainti (vai onko?), keittiön rakenne, kaapit ja työtasot, ikkunoiden karmien värit kolmesta eri pinnasta, seinien eristeet, talotoimittaja, tontti, huoneiden sijoittelut, vaatekaapin paikka, ilmastointiputkien kannet ja niin saakeli edelleen. Aivan järkyttävää.

Osa päätöksistä on tosi isoja ja raskaita. Tontista luopuminen, kellarikerroksen myllerrys ja talon rakenteen (puu vai kivi, CLT vai ei) päättäminen menevät tähän laariin. Ne ovat päätöksiä, joilla on suuret seuraukset ja huonot lähtökohdat. Et ehkä tiedä mikä on eri valintojen kustannusvaikutus, kuinka ne vaikuttavat talon hyvinvointiin ja varsinkaan näyttääkö valintasi lopulta sittenkään kivalta. Mutta päätös on tehtävä ja se vaikuttaa kaikkiin muihin jatkopäätöksiin.

Usein päätökset myös joutuu kuitenkin tekemään liian nopeasti, vaikka niiden tulemisesta on tiedetty jo kuukausia. Niin vain sitten yhtäkkiä oletkin siinä sunnuntaissa, jolloin vessanpöntöt on vain valittava. Anna mun kaikki kestää, vessanpöntötkin. Luulisi ettei sekään ole kovin vaikeaa, eikö? Valkoinen pönttö! Niitäkin on joku sata eri mallia ja kun alat katsoa niitä, 9o% ei enää kelpaakaan. On vääränlaista muotoa, hintaa, toimintoa tai leveyttä.

Sitten on päätöksiä, joita ei vain enää jaksa tehdä mutta joissa laiskottelu tulee ärsyttämään ihan todella paljon talon kanssa eläessä. Mihin leivinpaperit säilötään, mihin menee keittiön yleiskone? Missä telkkaria katsotaan, tuleeko se joskus yläkertaan? Missä kaapissa säilytetään urheilukamoja ja mahtuuko arkivaatteet kahden metrin vaatekaappiin? Välillä huomaan laskevani kuinka monta paria mulla on kenkiä, jotta tiedän ärsyttääkö ensi syksynä liian pieni kenkäteline.

Todennäköisesti ärsyttää joka tapauksessa.

Nämä ovat vielä pääosin niitä käytännön päätöksiä, se koko visuaalinen show on vielä ihan oma lukunsa. Minkä väristä maalia, minkälaiset hanat ja minkälaiset ovat lattiat, keittiö, portaat ja kuinka ne kaikki sopivat yhteen.

Ehkä tämä olisi helpompaa jos kokisin olevani jotenkin vahva visuaalisen silmäni kanssa ja rakastaisin Pinterestissä pyörimistä. Uskon että monella muulla on jo aikaa sitten katsottu ihanimmat hanansa ja pönttönsä, kaakeleista puhumattakaan. Ai niiiin, kaakelit, niitä ei olla vielä yhtään edes mietitty! Aargh!

Loppuun vielä yksi ankeuttava ajatus, ennen kuin vaihdan taas vaihteen iloisen pirtsakkaan Pinterest-moodiin. Moni sanoo ”on varmaan ihana rakentaa kun saa sit just sellaisen kuin haluaa”. Ei saa. Mutta saa itse valita kompromissit, joita on pakko tehdä.

Harmi vaan että ne kompromissitkin pitää päättää.

Lue myös: Vaikeinta on päättää 

”Sitten kun perunat on kypsiä”

8 Permalink

Vietimme itsenäisyyspäivän Mukkilassa, Insinöörin vanhempien luona. Kuten aina, juhlissa oli summittainen alkamisaika ja löyhä vieraslista. Ne tulevat ketkä pääsevät ja yleensä vielä vähän päälle. Nämäkin juhlat kestivät suunnilleen kahdesta (ensimmäiset tulivat toki jo puolelta) noin kuuteen (viimeiset lähtivät toki yhdeksältä) ja taas kaikkea ruokaa jäi valtavasti yli.

Aluksi joimme glögit kauniisti valaistussa navetassa, esittelimme tämänkertaisen sekalaisen seurueen toinen toisilleen ja kuuntelimme tarinoita läpi vuosikymmenten. Lauloin kälyni kanssa Finlandian ja Kakkonen veti koko Joulu on taas -biisin yksin kaikkien edessä.

Otimme piparia ja joulutorttua. Jollei kahvia olisi ollut jatkuvasti pannuissa ja termareissa, joku olisi varmasti sanonut ei mua varten tarvitse keittää ja juonut sitten vielä neljännen kupillisen. Juhlaväki oli enemmän hiljaa kuin äänessä, kahvejaan siemaillen ja kuulumisia vaihtaen. Silloin tällöin koko seurue oli hetken jos toisenkin yhdessä hiljaa.

Mukkilan juhlissa ei ole koskaan kiusallista hiljaisuutta, mutta näissä voisi olla kiusallisen puheliaita ihmisiä.

Vaikka tavallaan jokin kuviteltu amerikkalainen puoleni välillä haluaisi rikkoa sitä tasaista tyyntä, jonka vallassa juhlimme, rakastan kuitenkin syvästi meitä suomalaisia kaikessa eleettömyydessämme.

Ne ne vasta juhlat ovatkin kun pöytä notkuu tauotta. Ensin vähän suolaista suupalaa, sitten välikahvit, jos sitten vähän lisää taas kaloja ja keittäisinkö kuulkaa kahvit? Ei mua varten tarvi keittää, mutta jos sinäkin kerran. Oikeissa juhlissa illallisen aloitusajankohdaksi sovitaan se kun perunat ovat kypsiä.

Suomessa on monta korjattavaa asiaa, mutta kyllä mä sanon että tämä ihan tavallinen vakaa kansa on ainutlaatuinen. Mestariteos, jota ei tarvi apgreidailla. Kerroin sen Hollannista tupsahtaneelle Slush-tutullekin: Varaudu siihen, että suomalaiset eivät käytä ylisanoja tai hukuta sinua aplodeihin. Mutta jos suomalainen sanoo, että tämä oli hyvä niin se todella oli hyvä.

Täytyy kyllä sanoa että nämä itsenäisyyspäiväjuhlat olivat taas oikein hyvät.

8 Permalink

Sano ääneen mitä haluat (voit yllättyä)

0 Permalink

Valeäidin nauhoitusten toiselle tuotantokaudelle on laitettu purkkiin yksi parisuhteista jauhava jakso. Siinä pitkän linjan puolisot Päivi ja Laura kertovat (melkein) kaikki salaisuutensa pitkään parisuhteeseen.

Ainakin yksi selkeä vinkki kummaltakin tuli: sano ääneen mitä haluat.

Melko yksinkertaista, mutta totta! Vaikka on tietysti mukavaa elää oleta-pety-mökötä kierteen kauniissa kaarteissa, oman hyvinvoinnin takia voisi olla parempi idea kertoa ääneen kumppanille mitä toivoo.

Arjen pienenä esimerkkinä;  ”laittaisitko nämä pyykit mun kanssa yhdessä” saattaa olla hieman tehokkaampi toiveiden toteuttaja kuin ”näitä pyykkejä ei taas ole kukaan laittanut.”

Samassa nauhoituksessa Laura meni ja kertoi että miehensä on järkkäämässä jotain yllätysmatkaa hänelle (joka myöhemmin osoittautui Berliiniksi, en kestä!). Olimme Päivin kanssa tästä avoimen kateellisia ja kun palasin kotiin, kerroin Insinöörille ihan suoraan että mä kyllä haluaisin kans joskus tämmöisen yllätyksen myös.

Ja taivas aukene, nyt se on jonkun sellaisen hoitanut!

Sain korvanappiini tiedon perjantai-aamuna, että lauantaina pitäisi kaikesta Slush-juhlinnasta huolimatta sitten jaksaa tehdä jotain, joka paljastuu vasta myöhemmin.

Sen lisäksi minulle on kerrottu vain että passia ei tarvita, farkut on ok vaatetus ja lapset menee hoitoon sedälleen. Lähtö on viiden, kuuden aikaan kuulemma. Melko jännää.

Tätä kirjoittaessani kello on neljä iltapäivällä. Lapset kihisevät jännityksestä kun tietävät jo mitä on tapahtumassa ja yrittävät pitää salaisuuden.

Muakin jännittää, mutta uskon ilahtuvani kovasti kun mennään ihan kahdestaan rautakauppaan!

0 Permalink

Hirveästi palloja ja loputon tanssilattia – Varjoawards 2017!

juhlat popup kemut

36 tuntia sitten seisoin juhlatarvikekauppa Pop up kemut oven takana ja katsoin epäuskoisesti sisään. Nuo kaikki pallot pitäisi mahtua autooni.

En todellakaan ollut tajunnut, kuinka hemmetin paljon vie tilaa #varjoawards kirjoitettuna valtavina heliumilmapalloina. Jos sinä mietit samaa, voin kertoa että suunnilleen yhden farmariauton verran. Sen verran, että niiden kanssa kuski mahtuu kyllä kyytiin mutta ei näe ikkunoista ulos.

Älkää kertoko kenellekään että ajoin Turkuun asti nojaamalla enemmän ennakointiin, arviointiin ja tuuriin kuin näköön.

Päädyin kaikkien yllätykseksi ihan ehjänä Turkuun Mamman luo. Laura-Mamma, tuo Varjoawardsin neitseellinen äiti, oli taas laittanut parastaan. Roudannut menemään pöytää, tuolia, lasia ja harkkoja niin että meille oli ilmestynyt aivan oikea gaalatila Rabbit Visualsin tiloihin.






Niin kuin kaikissa gaaloissa, myös Varjoawardseissa on niin hyvää ruokaa ettei kukaan edes tajua sen olevan all vege (kiitos Roots Kitchen!) liikaa juomaa, runsaat goodie bagit ja valokuvausseinä.

Rakastan Varjoawardseissa sitä, että ne ovat kuin Turku: pienet mutta suureelliset. Ihmisiä on vähän, mutta meininki pelkkää superlatiivia. Lanteet keinuu, joululauluja lauletaan moniäänisesti, Insta storeja tehdään, katsotaan ja lähetellään, juomaa kaatuu ja se siivotaan. Otetaan kuvia joilla päädytään Iltalehteen, luetaan Jodelista uusimmat juorut meistä, syödään niin että saadaan uskottavat vauvamahat ja jaetaan kaikille palkinnot, tietysti.

Itsehän olin Vuoden Omakotirakentaja. Tuomariston mukaan sisustusblogien sarjassa inspiroiva ja rakentamiseen kannustava Kastelli-lähettiläs. Parasta.







Kaikkein eniten rakastan Varjoawardsissa ihmisiä. Tuttua ja kohta tuttuja, vanhoja rakkaita ja uusia jännittäviä. Osan kanssa vedetään samat läpät viidettä(toista) kertaa, toisten kanssa vietetään vuosipäivää ensikohtaamisesta ja mikä parasta, joidenkin kanssa tutustutaan ihan ensi kertaa.

Välillä sitä seisahtuu diskovalojen keskelle miettimään miten omituista tämä kaikki on. Kuinka emme oikeasti tunne, mutta tiedämme jo paljon. Sidoksemme toisiimme on löyhä, mutta innostava. Sitä saattaa tajuta että täällä sitä vaan bailataan menemään juuri ihan minunlaisten ihmisten keskellä, ja kuitenkin niin kaukana siitä mitä useimmiten päivisin olen. Tai kuten  Vuoden Kauneimmat lauseet -Laura sen kauniimmin asetteli:

”Katselen kimaltelevia asuja ja aitoa hauskanpitoa, olen osa sitä ja sitten en kuitenkaan ole.”

Meitä kaikkia yhdistää se, että olemme joskus kotona yksin aloittaneet jotain. Blogin, snäppitilin, vlogin, tai vaikka yrityksen. Ollaan kaikki tehty jotain melko uskaliasta ja uutta ja päädytty lopulta yhteen Turun yössä laulamaan ja tanssimaan.

Onhan se nyt aivan mahtavaa! Tuo pieni kokemani jännitys on ehkä yksi Varjowardsin parhaita puolia. Joka vuosi on uusi cocktail ihmisiä, mahdollisuus uusiin legendoihin ja moneen tärkeään kohtaamiseen. En jaksa odottaa että ehkä ensi vuonna tulee taas seuraava Varjoawards kurkkuineen päivineen.

Einon upeista kuvista sen näkee: Meillä oli ihan sikahauskaa.

Kiitän sydämeni pohjasta kaikkia ihania paikalle tulleita ja ihan erityisesti järjestäjäporukkaamme Emmi, Päivi, Maiju, Eino, Janna, ja tietysti Laura. Ilman sinua tätä ei olisi.

Ja nyt, koska roudasin ne saatanan pallot henkeni uhalla Turkuun, tässä niitä vielä lisää:

Ensimmäinen kuva Kaisa / No Home Without You, toinen kuva sekä viimeiset pallojubileet minun, kaikki muut Eino Nurmisto.