Tietoa mainostajalle ›

Kirjavinkkejä ja yksi arvonta

Viime vuoden lukemistosta nousi muutama sellainen kirja, jota voi suositella. Näiden tavoitteena on antaa työkaluja parempaan elämään, arkeen, työhön.

Kirjavinkkejä parempaan arkeen ja työhön

1. Anna Perho: Superarkea! ja Työ x Perhe (=Superarkea²) 

Superarkea! ehti asustaa kirjahyllyssäni vain muutaman viikon, kunnes luonamme vieraillut väsynyt perheenäiti löysi sen ja varasti siltä istumalta mukanaan Sveitsiin. Kirja pursuaa käytännönläheisiä, järkeviä ja napakoita vinkkejä lapsiperhe-elämän ajankäytön järkevöittämiseen. Mukana on paljon harjoituksia, joista selviää mihin oma aika menee ja mihin sen pitäisi mennä.

Korvatakseni minulta ryövättyä elämän pelastajaa ostin toisen version, Työ x Perhe, joka paneutuu enemmän siihen ruuhkamutsipuoleen: kuinka käydä töissä, kasvattaa hyviä kansalaisia ja pysyä itse järjissään samalla. Kuten edeltäjänsä, myös tässä on ajatuksia herättäviä ja helposti toteutettavia vinkkejä, harjoituksia ja ajatusmalleja. Yksi niistä kirvoitti minulta kokonaisen tekstin, jonka voit lukea tästä.

2. Aki Hintsa: Voittamisen anatomia

Edesmenneen ”F1-kuskikuiskaajan” Hintsan elämäntyö löytyy tämän kirjan kansien välistä tarinoina, kehoitteina ja salakavalasti hiipivinä oivalluksina. Teos on varsin mukavalukuinen, joten se menee helposti muutamassa illassa Hintsan elämäntyötä ihaillen ja oman elämän muutoksia miettien.

Ylivoimaisesti eniten minulle suositeltu kirja, osa jopa kertoi saatesanoina ”Mullisti minun elämäni”. En sanoisi että mullisti omaani, mutta muistutti kyllä hyvin perusasioista.

3. Simon Sinek – Leaders eat last & Start with why 

Sinek on klassikko empaattisen johtajuuden aikakaudella. Pureutuu merkityksellisyyteen, luottamukseen ja hyvän brändin tekemiseen. Simon Sinek on tämän hetken The Johtaja, jonka pehmeän lämpimiä mutta ah niin analyyttisia luentoja jaksaa napostella vaikeamman kaman väliin. Saman kaman saat siis myös erinäisiä Sinekin YouTube videoita katsomalla, mutta kirjaa lukemalla saat itsestäsi paljon fiksumman kuvan, eikö?

4. Winning by Jack & Susan Welch

GE:n vanhan toimitusjohtajan opit eivät ehkä ole ihan moderneinta lean-ajattelua tai täynnä Sinekimäistä rakkautta, mutta silti minusta vieläkin hyviä ajatuksia täynnä. Ehkä ennen kaikkea strategiaan, visioon ja missioon; kilpailutilanteeseen ja markkinoiden tarkastelemiseen hyviä ohjeita. Vinkki: kuuntele tämä äänikirjana jossa vanha patu itse lukee nämä asiat.

5. Power of Habit

Jos olet minua huonompi ihminen ja omaat huonoja tapoja, tämä kirja auttaa ymmärtämään miksi toimit niin kuin toimit ja miten niistä tavoista voisi päästä eroon. Siis kuinka ne voi korvata. Jotain sen suuntaista kirja taisi opettaa. Mulla saattaa olla paha tapa lukea asiat hieman ylimalkaisesti, en tiedä. Lopetin kesken, ehkä.

6. Pyramid Principle – Logic in writing and thinking

Nimestään huolimatta ironisesti melko vaikealukuinen kirja tai ainakin työläs, mutta vaivan arvoinen. Opus on kirjoitettu alunperin jo vuonna 1978, mutta on edelleen kovaa kamaa. Auttaa ymmärtämään, kuinka oma viesti pitää kiteyttää ja miksi. Lyhyesti: kerro asiasi heti alkuun ja lavenna vasta sitten. Usko pois, toimii!

Kirja-arvonta: Voittamisen anatomia

Kävi nyt sitten sillä tavalla, että joulupukin piti (viime vuonna) antaa appiukolleni tuo Hintsan kirja, mutta joku synttäritonttu oli sen jo vienyt. Kävi myös niin, etten jaksanut ajoissa (10 kk sitten) marssia takaisin kirjakauppaan, joten arvon sen nyt jollekin teistä!

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tätä tekstiä, minä sitten sen sulle lähettelen joku kaunis päivä, ehkä jopa jo ajoissa ennen ensi joulua. Arvon voittajan torstaina 19.10 klo 21, lycka till!

Lue myös:
Vinkkejä parempaan (työ)elämään
Avoimien ovien vankilat
Kovia vinkkejä unelmaduunin rakentamiseen

Kirje ihanalle seitsemänvuotiaalleni

2 Permalink

Huomenta kulta, nyt pitäisi jo jaksaa herätä. Tänään on kasin aamu. Muistatko mikä muu aamu tänään on?

Luin eilen viimevuotisen kirjeeni sulle ja olin ihan hämmästynyt. Miten paljon onkaan vuodessa tapahtunut! Olithan silloin kuusivuotiaanakin jo toki iso, viisas ja rohkea, kaikin tavoin hieno pieni tyttö. Mutta tänä vuonna tuntuu, että herätän synttäriaamuun ainakin kolme vuotta vanhemman kaunottaren.

Hetkinen, kuinka paljon täytitkään tänään? Yhdeksän? Kymmenen?

Eihän seitsemänvuotias voi olla jo noin hauska, viisas ja osaava. Kai se on uskottava kuitenkin, osasithan jekuttaa isääkin niin älyttömän hauskasti sillä ”T.Heidi” -lapulla. Seitsemäs syntymäpäivä on iso merkkipaalu. Monesti äidit ja isät huomaavat tässä kohtaa vauvansa kasvaneen lapseksi, yllättävän itsenäiseksi ihmiseksi joka hoitaa jo paljon omasta elämästään itse.

Sanoit sen itsekin niin viisaasti uimahallissa: että olet aina ajatellut että sitten seitsemänvuotiaana olet jo aika iso. Että sitten seitsemänvuotiaana mä olen jo järkevä. No sitäkin sinä kyllä olet. Järkevä. Viisas, neuvokas ja taitava. Olet myös hauska, lempeä, rohkea ja keskeliäs.

Olet myös välillä sopivasti hölmö, sellainen kuin pienten lasten pitääkin olla. Hupsutteleva pieni rontti. Muista kuitenkin edelleen että silloin kun itsekin tuntuu että kavereiden hölmöt hommat on ihan liian hölmöjä, ne todennäköisesti myös on. Älä lähde niihin juttuihin mukaan.

Onneksi sulla riittää kivoja juttuja ihan ilman hölmöilyäkin. Rakastat vieläkin kaikkea liikkumista ja nythän muuten kelpaakin liikkua kun sait vihdoin sen vähän isomman pyörän etukäteislahjaksi! Eilen opit uimaan selkää ja pääsit koulun uimakeikalla isoon altaaseen. Se oli iso juttu se. Erityisen iloinen olin siitä, miten kerroit siitä mulle itse, iloa ja ylpeyttä puhkuen, uudesta taidosta innoissasi! Elämässä tärkeimpiä asioita on kiinnostus oppimista kohtaan, muista se kun tunnilla seuraavan kerran tuntuu ettei jaksaisi tehdä tehtäviä.

Aloitit koulun tänä syksynä, se on varmaan se suurin iso juttu mitä isoille seitsemänvuotiaille tapahtuu. Olen ihan älyttömän ylpeä siitä, miten koulu on sulla alkanut. Ihan uudessa paikassa koulun aloittaminen ei ole välttämättä helppoa, siinä tulee monta muutosta yhdellä kertaa.

Mutta eihän susta ole tarvinnut huolehtia ollenkaan (vaikka jos totta puhutaan, mua vähän jännitti aluksi miten se menee). Muistat läksyt paremmin kuin me, olet jo monelle tärkeä kaveri ja huolehdit äitiäsi paremmin omista tavaroistasi.

Tiedätkö muuten, äideissä on sellainen erityispiirre, että ne keksivät huolta vähän joka asiasta. Huolehtivat että mitenhän tuo minun lapseni (ja äiti itse!) pärjää kun pieni opettelee syömään, kävelemään, puhumaan, pyöräilemään. Kuinka sillä sujuu päiväkodissa, koulussa, töissä, tuleeko siitä hyvä kaveri ja löytäähän se ympärilleen paljon rakastavia ihmisiä?

Huolenaiheita löytyy joka vuosi lisää. Mutta tiedätkö mitä muuta? Viime aikoina mut on vallannut sellainen rauha. Kun katson sinun sileitä, rauhallisia kasvojasi, kauniita silmiäsi ja ihanasti kaartuvaa tukkaasi, mietin: ei ole mitään hätää. Olet jo nyt niin ihmeellinen ihminen, säkenöivä pakkaus, jonka ympärillä leijailee jotain niin hyvää, etten osaa enää huolehtia sinusta.

Tiedän katsoessani sinua, että sinä tulet pärjäämään, hehkumaan, loistamaan. Teet sitä kaikkea jo nyt.

Hyvää syntymäpäivää ihana, olet meille kaikille näääiiiiiin rakas.

Ja nyt sitten  ylös reippaasti, meillä on kohta kiire kouluun.

2 Permalink

Viime aikojen parhaat oudot jutut

2 Permalink

WhatsAppailu Ykkösen kanssa. Pääosin asiallista tiedonvaihtoa, sitten jonkun verran mahtavaa höpö höpöä. Emojit on parhaita ja uhkailu toimii!

*

Päivä, jolloin huomasin että tyttäreni on loistava jekuttaja. Ykkönen vietti flunssapäiväänsä Insinöörin toimistolla ja tylsistyi. Soitti siis minulle. Neuvoin keksimään jonkin pienen jekun iskälle, piirrä vaikka jotain hassua sellaiseen lappuun ja laita se näyttöön kiinni niin että isi näkee sen kun tulee takaisin palaverista.

En olisi ikinä uskonut että tyttäreni tilannetaju riittää näin hienovaraiseen vitsiin.

”Siinä lukee T.Heidi”, Ykkönen laittoi whatsapissa mulle. Paras.

Juuret, kivet, kepit ja muut aarteet, jotka kaikki kuvastavat ”meidän rakkautta äiti”. Löydän ja saan niitä päivittäin 3.5kpl. Yhden pahalta haisevan juuren ja kolmen kiven kanssa Kakkonen istui tunnin päiväkodin pihalla ja odotti että tulen päästäkseen antamaan ne minulle. Sitä iloa kun sai runtata äidin käteen melko hikiseksi muttuneet aarteet! Ehkä vähän pakahduin: yhtä aikaa liikuttavaa ja kamala piikki – voi kun en olisi aina viimeinen hakemassa! Tämän löysin taskustani kesken erästäkin työpäivää:

*

Kun lapset leikkivät yhdessä sairaalaa ja ultraavat Ykkösen mahassa olevaa vauvaa. Sillä oli kuulemma pitkä tukka ja huonot aivot. Tosin lääkärin mielestä sillä oli murtunut käsi. Tiedä häntä.

*

Toivelaatikko, johon Ykkönen sai kirjoittaa mitä halusi eniten maailmaan lisään. Arvannette:

*

Metsäretket koko perheen kanssa. Alun vastustelun jälkeen kaikki kuitenkin rakastaa siellä mesoamista ja yleensä päädytään kävelemään tunti putkeen. Ykkönen tiivisti asian hienosti: ”Metsässä ei voi itkeä kun alkaa väkisinkin hymyilyttää”. (Tulee toki vielä joskus myös oppimaan että metsässä on itse asiassa tosi hyvä itkeä).

*

Uimahallireissut. Olen tainnut ennenkin niitä hehkuttaa, ja edelleen joka kerta kun sinne menemme (noin kerran vuodessa) ilahdun siitä että lapset näkee kaiken kokoisia ja näköisiä ihmisiä ihan au naturel. Oppivat katsokaas että kaikki ihmiset ovat kauniita. Ykkönen taitaa joka kerta oppia myös jotain minusta, sillä hetken ihmeteltyään hän huutokuiskasi minulle kauniisti

”Äiti miksi kaikilla täällä on isommat tissit kuin sulla?”

Uimahalli, never again.

2 Permalink

Viisi lastani

Perheessämme on kolme uutta lasta, jotka ovat liittyneet perheeseemme osana lähiöpakettia. Tai no, joskus uusia lapsia on kolme, joskus yksi, joskus viisi. Taloyhtiössämme on yli kymmenen suunnilleen Ykkösen ja Kakkosen ikäistä lasta, joista peräti neljä ekaluokkalaisia tyttöjä. Aikamoinen jättipotti uusia ystäviä yhdessä talossa!

Ensimmäisinä viikkoina moikkailimme muita ujosti pihalla. Seuraavina aloimme tavata sattumalta iltaisin taloyhtiön leikkipaikoissa. Lopulta puolen vuoden tutustumisen aikana olemme siirtyneet ns. kaikki samaa laumaa -moodiin, jossa ovet käy tiuhaan ja kengät unohtuvat vääriin koteihin. Tänään ovikello soi kahdesti ruoanlaiton aikana, ja lopulta sohvalla istui viisi lasta räkättämässä jollekin leffalle. Melko ihanaa.

Myös paikoin melko rasittavaa, jos ihan rehellisiä ollaan. Uusien kavereiden myötä säädön määrä kun ei ainakaan ole vähentynyt.

Keskellä oleva ihanus kestitsee meidän lapsia harva se päivä.

Uusiin ihmisiin tutustuminen ei nyt ensinnäkään käy lapsiltakaan aina ihan kivutta, ja tässä viime kuukausien aikana ollaan saatu toimia sekä amorina että erotuomarina kun lapset ovat hakeneet uuden ystävyytensä muotoja. Ensin ei millään keksitty mitään yhteistä tekemistä, sitten unohdettiin yksi kaveri toisen hinnalla, lopussa laastaroitiin milloin kenenkin polvea kun pyöräleikit kävi liian kuumana.

Nyt kun kaikki ovat keskenään kavereita, kärsimme pienestä runsaudenpulasta. Useana päivänä viikossa lastenhuoneessa heitellään leluja koko korttelin voimin ja ruokapöydän ympäriltä löytyykin yhtäkkiä seitsemän nälkäistä suuta. Voinksmä tulla teille syömään on muuten yllättävän yleinen kysymys, ja siihen on vaikea vastata et. Onneksi olemme tajunneet siirtyä eineksiin ja puolivalmisteisiin.

Omalla tavallaan tämä on mitä suurinta luksusta. Lapset viihtyvät vihdoinkin hyvin keskenään ja ne saa helposti ulos. Arkeemme on ilmestynyt yllättävää vapaa-aikaa aikuisille ja hurjasti touhua lapsille! On päiviä, jolloin meidän lapset menee moneksi tunniksi alakertaan touhuamaan, ja kauppareissuja joihin ei tarvitsekaan ottaa lasta mukaan kun voi vain laittaa seuraavan rapun naapurille viestin että katsotko meidänkin likkaa siinä samalla.

Toisaalta välillä tuntuu, että oma rauha on liian kortilla.Viisi lasta on aika paljon enemmän sotkua, ääntä ja meininkiä kuin kaksi. Vaativa työ, talokaaoksen haasteet ja huonosti nukuttu yö saavat joskus huokaisemaan syvään kun ovikello kilahtaa. Viimeisen parin viikon aikana huomasin pari kertaa ajattelevani ei taas, voidaanko olla vain meidän perheen kesken.

Sittenhän sen tajusin. Voin myös sanoa sen ääneen!

Kuvassa näkyvän parturin vaimo on kestinnyt meidän lapsi melko monta (kymmentä) kertaa.

On ihan ok sanoa että nyt ei sovi, tuletko vaikka huomenna uudestaan. Tai kertoa että tänään ei riitä kaikille ruoka, menkää omiin koteihinne syömään. Muistuttaa, että leikit siivotaan lopuksi ja komentaa kaikkia lopettamaan se sohvalla riehuminen.

Kesti kumman kauan tajuta, että (ei enää niin) vieraita lapsiakin voi ja pitää komentaa. Että on ok sanoa että nyt on muiden aika mennä omiin koteihin. Heti kun sen tajusi, helpotti. Meillä on edelleen lupa ja syy vaalia omaa rauhaamme ja vetää rajoja. Kaverit ei häviä mihinkään, elleivät sitten sinne omiin koteihinsa (mieluiten meidän vekaroiden kanssa).

Vaikka melko erakkoja omalla tavallamme olemmekin ja tämä yhteisöllinen elämä on siksi paikoittain vähän rankkaa, en enää mistään hinnasta vaihtaisi tätä tilannetta siihen Töölön umpioon, jossa emme puolentoista vuodenkaan aikana saaneet puhuttua kuin yhden perheen kanssa.

Jos joku siellä naapureista luki tämän niin terveisiä: tänne ovat teidänkin lapset tervetulleita aina. Paitsi silloin kun sanon ettei nyt sovi.

Sama pätekööt myös toisin päin!

Asiaa ja fiilistelyä lastenvaatteista

En ole juurikaan kirjoittanut lastenvaatteista, pääosin siksi että en halua osallistua ns. lastenvaatekiimaan, jossa kaikkien on pakko saada niitä tiettyjä apinoita tai juuri noita röyhelöitä. Se on kulttuurissamme melko sairas piirre. Vaatteista ei ole ollut myöskään kauheasti kerrottavaa.

Ensin vaatteita tuli lahjaksi ovista ja ikkunoista, ihanaa mutta kamalaa ketjukamaa kassikaupalla. Sitten kävimme läpi elsat, salamat ja muut karseat printit, joista ei juuri tehnyt mieli kirjoitella. Jossain kohtaa lapset kasvoivat keskimäärin kolmetoista senttiä viikossa. Kaiken kaikkiaan kävi kaikki nämä asiat, jotka Katja taas vaihteeksi nerokkaasti summasi.

Nyt lapset ovat vihdoin jo niin isoja, että a) kukaan ei halua ostaa enää vaatteita lahjaksi (122cm mekko ei ole yhtä söpö kuin 68) ja b) vaatteet saattavat kestää pitkäänkin käytössä. Ne eivät mene heti rikki, hukkaan tai kaapin pohjalle väärän koon takia. Siis jos lapset itse niistä pitävät.

Vihdoin on mahdollista tehdä yhdessä harkittuja vaateostostoksia, jossa eettisyydellä, makuasioilla ja laadulla on vissi merkityksensä. Siispä paljastan teille omat suosikkimme, voidaan sitten yhdessä kiistellä kenellä on paras maku!

Kotimaista designia: Vimma, Papu, Gugguu, Melli, Metsola

Sisävaatteissa ykkössuosikin sijaa pitää Vimma upeilla kuoseillaan, joista erityisesti leteillä on meidän perheessä vahva asema. Vimman takana on vahvasti kestävään kulutukseen uskovat naiset, jotka uskovat siihen että vaatteita pitäisi olla vähemmän mutta laadukkaampaa. Vimma on antanut tuotteitaan hyväntekeväisyyteen ja tekee ylijäämäkankaista asiakkaiden toiveiden mukaisia vaatteita.

Rakastan Vimmassa erityisesti heidän sivuiltaankin löytyvää sanomaa:

”Tähän maailmaan ei tarvitsisi tuottaa enää yhtään enempää tavaraa.”

Word!

Muista kotimaisista merkeistä Papu valloittaa graafisuudellaan, Gugguun materiaalit on napakoita ja vahvoja, Metsolan trikoopaidat ovat kestävintä mitä olen kohdannut ja Melli EcoDesignin trikoomekko on omasta vaatekaapistani kaikista eniten käytössä (eikä ole mennyt miksikään). Lista on pitkä ja onneksi uusia ihania merkkejäkin tulee jatkuvasti. Hyvä ostospaikka monelle on Weecos.

Suomen ulkopuolelta on annettava erityismaininta Po.P pyjamille, erityisesti klassikkoraidalliset kestävät todella hyvin kulutusta ja tuplakoot pitävät saman parin käytössä pari vuotta helposti.

Varoitus: Vimmalta olen saanut pientä blogialennusta ja Mellin vaatteet saimme bloginäkyvyyttä vastaan viime vuonna. 

Uusi tulokas MINUJU antaa asiakkaan suunnitella itse

MINUJU on ihan uusi merkki, mutta vahva ehdokas vakiosuosiksi kahden ylivoimaisen ominaisuuden takia. Ensinnäkin, asiakas suunnittelee tilaamansa vaatteet itse. Verkkokaupassa valitaan oston yhteydessä perusmallien päälle ominaisuudet hihan pituuksista taskujen malliin ja eri palojen väriin. Tällä jos jollain saa lapsetkin sitoutumaan tuotteen käyttöön kun lapsi voi koulussa oikeasti kertoa suunnittelleensa nämä eriparihihansa ihan itse.

Toisekseen, MINUJUlla kestävä kuluttaminen on kaiken keskiössä. MINUJUn vaatteita voi korjauttaa ja kierrättää heidän kauttaan suoraan. Ainakin polvipaikan sisältävät slim fit housut ovat jo niin paksua kangasta, että pääsen tuskin koskaan kokeilemaan korjauspalvelua. MINUJUn vaatteiden materiaali on parasta mahdollista GOTS-puuvillaa ja vaatteet valmistetaan yksilöllisesti ( = ei ylijäämätuotantoa eli hukkaa) Suomessa, mikä on poikkeus tänä päivänä. Silti hintapiste on varsin ok, legginsit alkaen 29€ ja mekot 44€ – ja koodilla valeaiti saatte näistä hinnoista vielä -10% pois. Koodin on voimassa 30.9.2017 saakka.

Varoitus: Me saimme MINUJUlta kasan vaatteita Instanäkyvyyttä vastaan. Tämä teksti ja koodi tuli kaupan päälle, koska innostuin. 

Ulkovaatteissa Reima, PoP, Stadium (ja XXL)

Reiman missiona on saada lapset liikkumaan enemmän ja se kyllä näkyy. Kamat ovat joustavia, mukavia ja silti täysin touhunkestäviä. Ykköselle ostettiin edelliseen lumettomaan talveen Reimatec+ haalari, ja sillä rymyttiin läpi talven. Nyt haalari näyttää täysin käyttämättömältä, edes lahkeiden kumilenkit eivät ole rikki. Reima tekee nykyään myös kenkiä, joiden kankaisista versoista meillä on vähän huonoja kokemuksia mutta nämä pesunkestävät Wetterit ovat olleet kyllä kova juttu. Erityismaininta hyvistä hanskoista!

Hintansa veroisia ovat myös olleet Po.Pin vaatteet, jos kohdalle ei osu huonojen vetskareiden kausi. Silloin takeissa on vetskari jota ei saa vahva mieskään kiinni ja auki. Muuten tavara on ollut ihan loistavaa, kierrätettävyys erityisesti hyvä.

Irallisena huomiona kerron, että NameItin softshell haalarit ovat ihan sikahyviä.

Stadiumin omat vaatteet ovat aivan ylivertaisia hinta-laatusuhteessaan, mutta tuotannon eettisyydestä tai visioista en osaa sanoa. Sama pätee XXL kamaan. Jälleenmyynti eli kierrätysarvo on ainakin varmempaa kovemman hintaluokan merkeissä, ja siksi niitä suosimme. Halvemmat merkit menevät helposti ongelmajätteen puolelle jos kukaan ei osta (ja yleensä ei voi lahjoittaa, koska ihan priimana eivät säily, ref: SPR Kontti).

Muista nämä lastenvaatehankinnoissa

Kierrätä. Osta käytettynä ja myy edelleen. Lahjoita loput, mutta tarkista kunto. Jos vaate on ihan liian tahrainen käyttöön, värjää se. Jos se on reikäinen, tee siitä vaikka nukenvaate. Meillä nuket pukeutuu puhkirakastettuun Vimmaan.

Pyykkää. Ehkä vain meidän perheen ohjenuora ja ehkä vähän nolo juttu, mutta… pariin kertaan on käynyt niin että luulen Ykkösen paitavaraston olevan täysin olematon, että kaikista on kasvettu ulos. Sitten pestään valkoisia tai pinkkejä pyykkejä ja kas kun löytyi taas kaappiin kamaa eikä ostoksille tarvinnutkaan lähteä.

Osta vähän mutta kestävää. Tämä tarkoittaa paitsi vankkaa laatua ja silmää miellyttävää kuosia myös oikean koon ostamista. Vaatteen pitää istua hyvin koko käytön ajan, jottei se ala ketuttaa pussittaa tai hierry rikki. Käytä mieluummin yhden koon aikana vähempiä vaatteita paljon ja laita ne sitten eteenpäin. Älä osta alennuksesta isompaa kokoa ennakkoon, se hyvin harvoin menee nappiin.

Vaihda fleece villaan. Fleece sisältää mikromuovia, joka saastuttaa meriä. Villa on materiaalina huomattavasti luontoystävällisempi ja lisäksi ihan sairaan hyvä käytössä: märkänä lämmin, ei kerää hajuja, hylkii likaa ja lämmittää ohuenakin.

Käsittele tahrat hyvin. Meidän perheen akilleen kantapää. En tiedä miksi mutta meidän isot lapset ahmii ruokaa edelleen sillä innolla että tomaatit roiskuu joka viikko rinnuksille. Tahroille pitää aina tehdä heti jotain, jottei käyttö- ja kierrätysarvo kärsi. Sappisaippua ja aurinko on parhaat kaverit, lopussa auttaa enää valikoitu katse tahrakohtiin (=teeskentele ettet näe).

Anna speksit lahjoihin. Pienemmille lapsille ostetaan mielellään vaatteita lahjaksi, mikä on hienoa! Pidä huoli, että lahjan antaja tietää, mitä teillä eniten tarvitaan. Ihan turha ottaa kaappiin seitsemättä mekkoa, jos yöppäreistä on pula. Tai vaihda lahja rohkeasti. Ajatus on tärkein.

Mitkä on teidän suosikit ja kovimmat vinkit? Erityisesti hyvistä kengistä otetaan mielellään vinkkejä vastaan, samoin hanskoista kouluikäisille!

Sunnuntain sekalaiset

4 No tags Permalink

Kun ensimmäisen lapsen tippuvasta hampaasta soitetaan fanfaareita, otetaan kuvia ja kirjoitetaan blogikirjoituksia, toisen kohdalla todetaan että kato, tipahti. Nyt on jo toinen tippumassa ja minä tyydyn kertomaan siitä näin.

Ehkä Kakkosta lohduttaa vähän se, että sillä on äitinsä kohtalotoverina. Mullakin heiluu hammas. Viisitoista vuotta sitten laitetty retentiokaari (ne tietää jotka tietää) ensin repsotti, sitten korjattiin väärin ja nyt osin poistettiin. Saan vielä kuukauden ajan jännätä heiluuko tämä etummainen vino hammas oikeaan suuntaan vai onko edessä oikomishoito.

Lainasin illalla Insinöörin maastopyörää ja rakastuin. En ollut ikinä ennen kokeillut koko hommaa, mutta nyt olen uskovainen. Kun taiteilee ihan hiljaista vauhtia kivien ja juurten yli, jyllää kropassa pieni adrenaliini ja keskittyminen on just eikä melkein. Silti ei kuole vaikka mokaisi. Pitkästä aikaa laji, joka saa oikeasti ajatukset pois kaikesta. Nyt en enää naura Insinöörin hulluille pyöräostoksille, voisi ostaa vielä vaikka yhden (mulle)!

Insinöörilläkin on uusi harrastus. Nämä tällaiset etsi viisi virhettä kuvat, joita sen sähköpostiin tulee moneltakin eri kaverilta viikottain. Tämänkertaisesta löytyi yksi virhe, spottaatko? Vinkkaan että kyseessä on valonkatkaisin, joka piirretään taitettuna drinkkipillinä mustan pallon päälle.

Tiedättekö, kun aina sanotaan että lapset on niin mutkattomia ystävystymään? Että ne vaan alkaa leikkiä yhdessä? Kakanmarjat sanon minä. Lause pitää paikkansa noin ikävuosina 4-5, sitten alkaa persoonat astua peliin. Ystävyys ei ole helppoa lapsillekaan. Ihan samalla tavalla kuin aikuisten, heidänkin pitää löytää jotain yhteistä ennen kuin eroja jaksaa sietää.

Saatoin tänään laittaa tyttärelleni pyynnöstä vähän meikkiä. Siitä saattoi tulla ihan törkeän kaunis ja mua saattoi alkaa pelottaa teini-ikä.

Kaikista kaunein se oli kuitenkin lllalla kasvojen pesun jälkeen.

On muuten rankkaa toimia pienten tyyppien ystäväkoutsina. Ei mitään hajua miten voisi auttaa ja autettavilla on suunnilleen sammakon tunnetaidot. Sattumalta välillä onnistuu ja silloin voikin leijua vaikka koko loppuillan tässä olen maailman paras vanhempi –kuplassa.

Huomenna sitten uudet draamat.

Tänään tulin suunnattoman onnelliseksi siitä että satuin valkkaamaan umpimähkään juuri oikean määrän henkareita pyykkikoneesta tulleille kauluspaidoille. Ai että, tätä nautintoa ei usein tule! Pienet ilot on suurimmat!

Kakkonen osaa kumota minkä tahansa totuuden, yhdellä pienellä sanalla. Kas näin: ”Tyyppi, sä oot jo viisi. Sun pitäisi osata syödä haarukalla, ei sormin.” ”Muka.”

Hän myös kyseenalaistaa valtaapitävät taiten: ”Siis pitääkö totella jo kerrasta?” hän kysyi tänään, puhtaasti hämmästyneenä. Jonka jälkeen ei totellut edes kolmesta kerrasta.

Sunnuntain sekalainen päättyy vinkkiin: Nämä ovat maailman parhaat ulkohousut pienelle lapselle. Pehmeät, kestävät, hyvin istuvat ja kohtuullisen hintaiset (30€). Tänään klo 24 asti vielä -20% XXL:stä niin kuin kaikki muukin siellä, jos liittyy uutiskirjeen tilaajaksi (saatan ostaa pari pyörää).

4 No tags Permalink

Kai tähän tottuu?

2 No tags Permalink


Saavun alapihalle, kysyn miten on mennyt. Hyvin vain, kertovat. Haetaan yhdessä reppu ja kuulen että tänään tuli paljon läksyjä ja yksi kirja pitäisi päällystää. 

Tunnen itseni yhtäkkiä oikeasti äidiksi. Enemmän kuin ehkä koskaan. Nyt ollaan siinä, ihan lapsen kasvattamisen kynnyksellä. Oikeastaan tuntuu että kasvatan yhtäkkiä lastani yhdessä hänen kanssaan, hänen avullaan. 

Melko nextii levelii. 

Kävellään yhdessä tarhalle, kuulen päivän tapahtumat. IP-kerho on tänäänkin eniten mielessä. Oli siellä kuulemma jo joku oppituntikin mutta ei pieni vielä tajunnut mikä niistä hetkistä oli se tunti.

Reissuvihkossa on jo merkintöjä, pahamaineiseen Wilmaan ilmestyi lukkari. 

Onkohan sen nimi vielä lukkari? Lyijäri ainakin on nykyään lyikkäri ja koulutie ihan mahdottoman vaarallinen omaan metsäpolkuuni verrattuna.

Tarhalla sanotaan heipat ja muistutan pesemään kädet kotona. Minä menen hakemaan toista pientä yksinäni tarhasta ja päästän lapseni, noin eilen syntyneen rimppakintun, ensimmäistä kertaa koskaan ylittämään (helpon) suojatien yksin.

Hän aikoo mennä edeltä yksin kotiin, omilla avaimillaan. 

Eihän tätä voi kestää! Etten hetkeen tiedä varmasti missä oma lapseni on. Tai pysyykö se hengissä. Luotan puhtaasti hänen taitoihinsa. Onneksi ne ovat kohdillaan sillä kotona kuulen että 

”Meni äiti hyvin, se auto pysähtyi”. 

Tsiisus. Miten tästä elämästä selviää hengissä? Lapsi ja minä? 

Ainakin tänään olemme hengissä, onnellisia, ylpeitä ja itsenäisiä. Voi ettien että.  

2 No tags Permalink

Isoja ajatuksia rullaportaissa 

Poika seisoo edessäni rullaportaissa. Jalassa ehkä koon 31 tennarit, päälle laskeutuu ihan oikean kokoiset lasten housut. Puhtaat ja trendikkäät. Päällä pehmeä huppari, kaulassa yllättävän raskaan oloinen hopeakoru. Paksu, vähän kihara tukka johon on tehty trimmerillä kaksi raitaa sivuun. Hätkähdän omista ajatuksistani. Hetkinen, hänhän seisoo siinä ihan yksin.

Onko hän sittenkin aikuinen? Ehkä lyhytkasvuinen? Katseeni liikkuu rullaportaan kaiteeseen nojaavaan käteen. Ei, kyllä tämä on lapsi. Ehkä viisivuotias, voi olla jo kuusikin. Vielä pulleat sormet nypeltävät ympäristöään tutulla tavalla omaa ihoa ja rullaportasta tunnustellen. Kerää kaikki pöpöt, mietin. Hänkin minun laillani selvästi ajatuksissaan, poika toimii vielä lapsenomaisesti pöpöistä ja muusta maailmasta välittämättä. Miettii jotakin ihan omaansa. Aivan selvästi lapsi.

Pieni vaihtaa asentoa vähän kyllästyneen näköisenä ja alan katsella ympärilleni. Kenen kanssa hän on? Ei kai yksin? Vaikka poika on siisti ja selvästi kokenut näissä rullaportaissa, ei noin pieni voi olla yksin Kampissa. Viisi askelta ylempänä poikaakin kyllästyneemmän oloinen aikuinen mies katsahtaa taaksepäin.

Raskaampaa hopeakorua kantava pää kääntyy takaisin omaan tylsyyteensä. Katseensa sivusi minua alle sekunnin ja poikaa ei ollenkaan, mutta ymmärrän. Isä.

Rullaportaat päättyy ja isä näyttää hetken siltä että aikoo varmistaa miten poika pääsee portaista pois. Hän ei kuitenkaan jaksa kääntää päätä kokonaan. Näen heti itseni samassa tilanteessa. No ni, valmiina. Än, yy, tee – rakas, keskity – nyt. Pienet sormet pitää meidän perheessä herättää poistumaan turvallisesti.

Edelläni portaista poistuva poika pärjää itse, on selvästi tehnyt niin kymmeniä kertoja.

En voi itselleni mitään, isän välinpitämättömyys pakottaa tarkistamaan. Seuraan tyyppejä. Isä ylittää Kampin metroasemaa reunustavat kolme bussikaistaa kertaakaan puhumatta, katse edelleen tylsistyneenä määränpäähäänsä lukittuna. Poika lompsii perässä sivuilleen katsomatta.

Bussi toisensa jälkeen kääntyy renkaitaan vasten niiaten pysäkeille, eivät onneksi yksikään samaan tahtiin kaksikon kanssa. Isä katoaa jonnekin Autotaloon, poika jää hetkeksi pyörimään katulampun tolpan ympärille. Lapsi löytää leikkipaikan vaikka keskeltä kaupunkia.

Juuri ennen kuin päätän lähteä pojan luo ja varmistaa, että hän todella on tuon aikuisen seurassa, poika lysähtää pois leikistään kuin olisi muistanut oman todellisuutensa, ja astuu isänsä perään Kelan ovesta.

Palaan taas omaan reittiin ja päässä surraa. Ei kai tämä nyt ollut ihan ok. Miten noin pieni voi olla noin yksin? 

Hänen elämässään ei ainakaan tämä aamuna ollut lainkaan iloa, leikkiä, tunneta. Harmaata asiointia vain välinpitämättömän aikuisen kanssa. 
Onko heillä elämässä suuria vaikeuksia vai olivatko he riidelleet? Ei lapselle vedetä mykkäkoulua. Oliko tämä väläys huonosta vanhemmuudesta vai olemattomasta isäsuhteesta? Mikä saa kohtelemaan pientä lasta kuin ilmaa, tarpeetonta taakkaa joka nyt vain seuraa mukana?

Minun lapseni ovat hemmoteltuja, he saavat leikkiä aamusta iltaan. Voiko tuohon poikaan enää liimata lapsen intoa vai onko se jo mennyt? Kutittaakohan häntä koskaan kukaan iltaisin mahasta?
Hemmetti että voikin yksi random kohtaaminen pysäyttää. Istun omaan bussiini. Yritän kaivaa oudolla tavalla masentavasta episodista jonkin opetuksen. 

Päätän opettaa lapsilleni kykyä nähdä oman maailmansa yli; empatiaa, jolla erilaisten perheiden elämää voisi ymmärtää sekä sellaista kiukkua, jolla maailman epäoikeudenmukaisuutta saadaan vähennettyä. 

Käykö teille koskaan näin, että joku ihan pieni ja ehkä olematon asia saa ajatukset pyörimään ihan hulluna? 

Ehkä tuijotan jatkossa vain kännykkää niin kuin yleensä.