Tietoa mainostajalle ›
  • Kuumat vinkit uhman selättämiseen

    Rakkaalla työkaverillani on kotona juuri siinä iässä oleva rakkauspakkaus. Jossain kohtaa pimenevää syksyä uhmakilsat alkoivat jo näkyä kasvoilla kunnes eräänä aamuna hän pyysi meiltä muilta apua. Kysyi voipuneena mitä tälle uhmalle oikein voi tehdä?

    Annoin empaattisimman katseeni ja kerroin joka ikisen vinkin, jotka suinkin muistin. Ne olivat nämä:

  • 20+1 lausetta, joita miehille ei sanota

    37 No tags Permalink

    Elämme hieman epätasa-arvoisessa maailmassa, erityisesti mitä tulee vanhemmuuteen. Varmaan jokainen meistä äideistä on saanut selitellä joskus että meillä se mieskin hoitaa lapsia tai että joo, mä olen nyt baarissa vaikka mulla onkin pieniä lapsia.

    Miehet ei saa ihan vastaavaa kohtelua. Miehen töihin paluuta ei kummastella, eikä matkustelusta huomautella, jos lapsi on vielä alle vuoden ikäinen.

  • Ujo lapsi on fiksu

    53 No tags Permalink

    ”Noooo mikäs se sinun nimesi on?” 
    ”Veikö kissa kielen?” 
    ”Vähän vissiin ujostuttaa” 
    ”Sanopas nyt reippaasti”
    ”Kyllä minä tiedän mikä hänen nimensä on,
    haluan että hän itse kertoo sen vielä minulle” 
     
    Ujous on sosiaalisuutta painottavassa maailmassa kauhea taakka, erityisesti lapselle.

  • Odotahan vain…kohta tulee jotain mahtavaa!

    17 No tags Permalink

    Hanna G kirjoitti hetki sitten hienon tekstin eräästä äitiskenen rasittavimmasta asiasta: ”odotahan vain, kun..” Kyllä te tiedätte, se maailman viljelemä ihana vertaistuki, jossa kaikki tuleva maalataan ihan jäätäväksi taisteluksi. Odotahan vain kun alkaa ne oikeat supistukset / kun aletaan tehdä hampaita / kun se lähtee liikkeelle / kun niitä on kaksi. Voi tsiisus sentään miten paljon sitä on itsekin saanut kuulla. Niin paljon, että jossain kohtaa aloin jo valmistella kaikki puheenvuoroni sitä varten. Että joo mä tiedän että sitten sitä vasta valvotaankin kun vauva syntyy, mut nyt nää yölliset pissatauot kuitenkin jo vähän ketuttaa.

  • Rikas, rakas, raskas elämä

    2 No tags Permalink

    Syyskuisen romahduksen jälkeen olen miettinyt tosi paljon omaa jaksamista. Tai lähinnä sitä, miksi sitä ei ole. Saara painiskeli samojen tuskien kanssa omalla tontillaan ja kirjoitti lähes sanasta sanaan samaa mitä minäkin joskus:

    ”Miksi minä en onnistu, kun jotkut ovat omaani vaativammassa tehtävässä, ylitöitä ja työmatkoja tehden ja silti pärjäävät? Minulla on vain kaksi lasta, on aviomies joka kantaa vähintään puolet perhe-elämän taakasta, on hyvä päiväkoti ja lyhyet työmatkat ja satunnaista lastenhoitoapuakin.”

  • Hirviö sisälläni

    4 No tags Permalink

    En ole edes oikeastaan varma, haluanko kirjoittaa tästä. Tai uskallanko. Toisaalta se voisi olla jollekin muulle samassa suossa rämpivälle avuksi, ehkä saisin jopa kanssakärsijöitä. Katsotaan.

    Vaikka moni minut tunteva niin luuleekin, en oikeastaan ole kovin helposti suuttuvaa sorttia. Ärsyynnyn helposti, ja saatan kyllä siitä tiuskaista, mutta en helpolla oikeasti suutu. Kun suutun, alan itkeä ja olen hiljaa. Väittäisin ettei teistä kovin moni ole minua aidosti vihaisena siis nähnyt.