Tietoa mainostajalle ›

Kuumat vinkit uhman selättämiseen

Rakkaalla työkaverillani on kotona juuri siinä iässä oleva rakkauspakkaus. Jossain kohtaa pimenevää syksyä uhmakilsat alkoivat jo näkyä kasvoilla kunnes eräänä aamuna hän pyysi meiltä muilta apua. Kysyi voipuneena mitä tälle uhmalle oikein voi tehdä?

Annoin empaattisimman katseeni ja kerroin joka ikisen vinkin, jotka suinkin muistin. Ne olivat nämä:

Ei sille voi tehdä mitään. Okei okei, tämä ei nyt ollut se mitä halusit kuulla. Neuvo kuulostaa perseilyltä, mutta on omalla kierolla tavallaan lohduttavaa. On turha tempoilla ja miettiä miten on toiminut kasvattajana, kun et kuitenkaan voi sille mitään. Uhma kuuluu asiaan, ja se on (lopulta) hyvä asia. Se vaan ei just nyt tunnu siltä. Ei sitten perkele ollenkaan. Hoe itsellesi ”nyt on näin” ja odota milloin vaihe menee ohi.

Älä toivo parasta. Nyt jos koskaan pessimisti ei pety! Suuri osa aikuisen vitutuksesta tulee siitä jatkuvasta pettymyksestä että tämäkin aamu oli huono, vaikka kuinka yritettiin. Kun on uhma, on uhma. Se tulee olemaan paskaa joka päivä vielä monta viikkoa. Älä odota parempaa vaan suhtaudu asioihin niin että niihin menee aikaa, siirtymät on rasittavia ja hommat eskaloituu ihan väärissä paikoissa. Sillä jaksat hengittää muutaman hetken lisää.

Odota. Sekä sitä että tämä uhma menee ohi (se kyllä menee!) että sillä hetkellä vellovan räkäkohtauksen ohi menemistä. Niitä seuraa toki seuraavat vaiheet ja kohtaukset, mutta useimmiten tämän ämpyröinnin keskellä ei paljon muuta kannata tehdä kuin odottaa.

Varaa aikaa. Aamuisin saattaa käydä niin että keskimääräisen paviaanin kyvyillä varustettu ihmishahmo haluaa leikkiä stylistiä ja sekä päättää itse valita vaatteensa että pukea ne ITTE. Jokainen tietää että tähän menee vähintään tunti aikaa, ja sehän muuten tehdään ITTE sitten loppuun asti. Laita vekara operaation kimppuun seitsemältä ja ota oma aamukahvi vierelle mukaan. Kahdeksalta nappaat sen yhden hihan pukeneen mustekalan syliin väkisin, sullot toiseen käteen loput vaatteet ja puet karjuvan tyypin sitten rappukäytävässä.

Käytä sykemittaria. Siellä rappukäytävässä seistessä saat suurta nautintoa kun huomaat tehneesi juuri päivän salitreenit.

Varaa aikaa, vol 2. Yhdeksältä palaveri? Ei ole, unohda se. Se joka on aamuvuorossa uhmailijan kanssa ilmoittaa töihin että tulen ehkä mikäli hänen korkeutensa niin suvaitsee ja asettaa tavoitteeksi 10.30. Kaikki sitä ennen kulkee nimellä aikalahja.

Jos aikaa odotteluun ei ole, harhauta: keksi hassu leikki (pukeutumisrobotti pukee lapsen mekaanisesti hassulla äänellä), laske numeroita (”ehditkö kymmeneen mennessä pukea?”), heittäydy itse lattialle huutamaan, laita ventovieras juttelemaan lapselle, laita Kuningas Ei soimaan, teeskentele että eteisessänne asuu ehkä pölytonttuja. Joskus pieni yllättäminen saa uhmalevyn tipahtamaan juuri sen verran pois uraltaan, ettei vekara enää pääse samaan huutohurmokseen takaisin.

Valitse taistelusi. Vain turvallisuussäännöt ovat oikeasti tärkeitä. Autotielle ei juosta, turvavyö laitetaan päälle, kuumaan ei kosketa ja veitsillä ei leikitä. Näiden jälkeen valitse taistelusi jaksamisen mukaan. On ihan oikeasti ok olla vaikka kerran pesemättä niitä saamarin hampaita. Ja tähän liittyen:

Ole sopivasti sokea. Anna olla. Ihan jokaista sääntörikkomusta ei vaan kannata nähdä. Hulluksi tulee koko perhe.

Määrittele rima uudestaan. Laske sitä sitten vielä vähän. Pahimman kauden ollessa päällä saattaa tulla eteen ns. jo saavutetuista etuuksista luopuminen. Voi olla, että joku alkaa taas nukahtaa väliinne. Ehkä ette vaihda sukkia ihan joka päivä. Ehkä ruokapöydässä saa sittenkin taas rakentaa legoja. Vastoin yleistä luuloa, nämä myönnytykset eivät a) jää päälle ikuisiksi ajoiksi b) saa lasta huomaamaan että hän onkin tosi asiassa taloutenne kuningas. Kaiken, ihan kaiken, voi ohjelmoida uudestaan sitten kun tilanne on taas helpompi.

Pysy alasti. Joko kokopäiväisesti niin että joku passittaa sinut hermolomalle Auroraan, tai sitten esimerkiksi niissä aamuisissa lähtötilanteissa. Spagettikasan kanssa taisteleminen on kaikista kauheinta silloin kun olet jo silkkipaita päällä huulet punattuina ja hiki alkaa valua pitkin villakangastakkiasi. Pysy alasti ihan viimeiseen hetkeen saakka. Paska haisee pahemmalta kuumuudessa.

Sanoita. Se vanha tylsä sääntö on ihan hyvä. Kerro lapselle että mä ymmärrän että sua nyt harmittaa kun meidän auto ei olekaan punainen. Kyllä se minuakin harmittaisi. Mutta nyt me silti mennään siihen. Sanoittaminen auttaa lasta siinä varsinaisessa tehtävässä, jota uhma palvelee, mutta ennen kaikkea se saattaa olla juuri se mantra joka pitää sinun järjissäsi. Jos sanot ääneen sua kiukuttaa ettet saanut syödä koirankakkaa, saatat jopa löytää tilanteesta vähän huumoria.

Sanoita myös ilmiselvät asiat. Mut mä en haluuuuu-uuuuuh mennä kylpyyy-yyhyyhyyyn ei tunnu olleenkaan niin pahalta kun kerrot lapselle, että ei se hei mitään, ei sun tarvi haluta! Me mennään silti.

Ota lomaa. Lähde lenkille, valita työkavereille, vedä kännit, laita luurit päähän. Syö karkkia salaa keittiössä ja kiroile parvekkeella. Uhma on heviä shittiä, joka vaatii aika paljon vanhemmalta. Siitä on ihan ok ottaa lomaa jos se vain on mahdollista.

Hanki vertaistukea. Vaikka siltä saattaa joskus tuntua, lapsesi ei ole maailman vaikeimmin vastusteleva tyyppi. Tarkista vaikka: mene Prisman karkkihyllyn viereen perjantaina 16.55. Lue blogeja ja tsekkaa meemit. Muista aina, että jossain päin maailmaa juuri tällä hetkellä jonkun toisenkin lapsi itkee siksi että laittoi itse itsensä jäähypenkille.

Ja niin kuin aina kasvatuksessa: Kun mikään muu ei toimi, pistä Ryhmä Hau pyörimään.

 

Kyllä se siitä. Kunnes on seuraavan uhmakauden aika.

 

Sydän vähän kallellaan

Lähtiköhän se jo koulusta? Onko suojatien kohdalla tänään auto? Katsooko autoilija tietä vai Facebookia?

Miksei se vastaa? Onhan se kotona kun avaan oven?

valeäiti huolia

Minnehän ne meni leikkimään? Ikkunoista ei näy mitään.

Siellä on jo tosi pimeääkin. Kuinka monta minuuttia siitä on kun ovi pamahti kiinni? Löytyyhän sen pihalta kun menen hakemaan?

valeäiti huolia

Meidän pienet ovat kasvaneet ihan liian nopeasti viime aikoina, en oikein tahdo pysyä perässä. Ykkönen on kulkenut nyt viikon tai kaksi itse koulusta kotiin, kotoa kouluun. Kaikki on sovittu, harjoiteltu ja turvalliseksi havaittu. Joka päivä kello 13.22. tulee puhelu. Äiti voinko mä lähteä tänään yksin kotiin?

Katson kännykästä onko hän jo perillä. Kotimatka kestää yli puoli tuntia, vaikka matkaa on vain reilu kilsa. Hän rakastaa kävellä hitaasti, ihan omaa tahtia.

Minä rakastan häntä ja olen joka päivä sydän vähän kallellaan.

valeäiti blogi

Kakkonen on alkanut liikkua enemmän kavereiden kanssa ulkona. Joku tulee pimpottamaan ovikelloa, eteisessä kahisee hetken, sitten kuuluu reipas moikka! ja ovi pamahtaa kiinni. Rappukäytävässä kaikuu vielä hetken kikatus ja höpötys, sitten hiljenee. Lasken minuutteja, joskus vähän unohdan. Muistan sitten paniikissa miettiä mihin ne meni ja mitä ne tekee.

Hän rakastaa leikkiä ulkona kavereidensa kanssa, joskus yksinkin.

Minä rakastan häntä ja olen joka päivä sydän vähän kallellaan.

valeäiti huoli

Vanhemman huoli on ihan omaa sarjaansa. Mikään muu kokemani tunne ei kosketa yhtä syvältä, revi yhtä hajalle. Se tuntuu väärältä ja vaisto huutaa että tämä huoli pitää poistaa, miten minä annoinkin tämän tapahtua. Miksi päästin heidät lähtemään, miksi annoin mennä siihen keinuun? Toisille huolille ei voi mitään eikä niitä voi ennustaa. Useimpien huolien on pakko antaa tulla ja olla, ei niitä voi poistaa.

Epävarman vieraan kanssa on opittava elämään alusta alkaen.

Syntyykö hän terveenä, saako hän syötyä, osaanko hoitaa vauvaa, oppiiko ajallaan, pärjääkö päiväkodissa, laskeeko kuume, kulkeeko henki, kiusaako joku, kiusaako hän, pääseekö kotiin turvassa, eihän mene rakennustyömaalle.

Onko nämä kaverit hyviä, polttavatko tupakkaa, jääkö yksin, tuleeko raskaaksi tai loukkaako itsensä rinteessä, pyörällä, jonkun kyydissä.

valeäiti blogi

Ensin huolena olemme me ja meidän taitomme, sitten he ja heidän taitonsa. Luottamus on kaikkiin suuntiin pienessä testissä joka päivä, syntymästä hamaan tulevaisuuteen.

On se huoli toisaalta hienokin tunne. Se kertoo, että elämässä on jotain todella kaunista ja arvokasta. Se rakas paketti on sinulle niin merkityksellinen, että sen rikkoutuminen saisi sinutkin rikki. Lähetät maailmaan hauraimmman, tärkeimmän, kaikkesi ja toivot että maailma on sille hyvä.

Minun tehtäväni on vahvistaa sitä tärkeintä pakettia ja uskoa että hän osaa tehdä matkastaan hyvän.

Tänään on kaikki hyvin, minä tiedän
sä tulit käymään vaan
On silti mulla takiasi aina
sydän vähän kallellaan
sydän vähän kallellaan

 

Ei ole aina pakko nauttia ”nyt kun ne ovat pieniä”

Vanhemmuus on yhtä syyllisyyden kerrosvoileipää. Lapset menee liian myöhään nukkumaan, ruoka ei ollut tarpeeksi monipuolista, telkkaria katsottiin taas liikaa ja kengätkin on varmaan niin pienet että tulisi kyllä YLEn pistokokeessa noottia.

Joskus pahin syyllisyys tulee ihan maailman typerimmästä asiasta. Liian vähästä nauttimisesta.

Aika tikittää. Nautithan tarpeeksi? Kohta on myöhäistä!

Se menee niin, että sinä olet jonain aamuna taistellut aivan tosissasi ettei pakka hajoaisi täysillä käsiin. Yksi lapsista on herättänyt pitkin yötä, toinen ei suostu aamulla pukemaan koska lahje on väärästä kohtaa sininen, joku kakkaa matolle ja joku vetää uhmapotkuspagettia keittiön lattialla. Ehkä sinä, ehkä joku muu. Saat viimeisillä voimillasi koko revohkan ulos ovesta, tukeudut tuplavankkureihin kuin Titanicin pelastusveneeseen ja toivot että kylmästi vihmova sade pyyhkisi punaiset itkurannut pian teidän kaikkien kasvoilta. Olette sentään menossa ulkoilemaan, se on tärkeää lasten kehityksen kannalta!

Sitten saatana. Vastaan tulee joku ja sanoo:

”Oi että miten ihania hellanlettas teidän punaisia poskia, tulee ihan omat ajat mieleen. Nauti nyt kun ne ovat vielä pieniä!”

Nauti nyt kun ne ovat pieniä. Äidin mahassa muljahtaa. Siis tästäkö piti nauttia? En vittu varmasti nauti, en ainakaan nyt. Voi kun ne vain kasvaisi. Tai nukahtaisi.

Ehkä saman iltana teillä onkin ihana peuhuhekti menossa, kaikki taas iloisia. Sinä hymyilyt kuin naantalin aurinko ja sitten mietit synkästi: osaankohan nyt nauttia tarpeeksi?

Nauti nyt kun ne ovat pieniä on välillä tosi virheellinen väite. Se sisältää muutaman rivien väliin piilotetun syytteen, joita riittävän rikkinäinen äiti saattaa löytää:

  • Näiden aikojen jälkeen vanhemmuus ei enää ole kivaa
  • Lapseni eivät enää ole söpöjä kun kasvavat
  • Tämän pitäisi olla elämäni onnellisinta aikaa
  • Jos en nauti tarpeeksi, paha minut perii

On toki täysin mahdollista, että nämä kaikki ovat vain minun ajatuksiani niiltä ajoilta. Mutta ihan siltä varalta, että joku muukin tunnistaa saaneensa kivisen painon vatsaansa tämän lauseen kuullessaan, ajattelin lohduttaa hieman.

Sillä tässä tulee toinen lause, jota pitäisi viljellä paljon enemmän: Onnea, ne on jo noin isoja!

On toki totta, että lapset ovat vain kerran pieniä. Vain muutaman vuoden ajan joku haluaa eniten maailmassa olla sylissäsi ja tuhista ihoasi vasten. Muutaman vuoden jälkeen pienet kädet ovat jo liian isoja pelkästä pikkurillistä kiinni pitämiseen ja  joskus loppuu sekin aika, kun sinun näkemisesi saa toisen kasvoille aina hymyn. Stricly Stylen Hanna kirjoitti tästä kauniisti ihan hetki sitten. 

Nauti nyt kun ne ovat vielä pieniä -lause unohtaa kertoa että kohta tulee jotain vielä siistimpää.  Ison lapsen kanssa on ehkä isommat murheet mutta on kyllä isommat ilotkin.

Et vain tiedä silloin kun lapset ovat ainutlaatuisen pieniä, että on vielä monta muutakin ainutlaatuista asiaa, joiden veroista ei tule. Jonain päivänä lapsesi oppii lukemaan, toisena on sinua fiksumpi ja ihan pian rakentaa omaa elämäänsä vahvalla otteellaan.

On aivan käsittämättömän pakahduttavaa kun pieni taapero kaivautuu syliin rakastamaan. On myös aivan käsittämättömän pakahduttavaa kun seitsemänvuotias kävelee yksin kouluun ja osaa valita ulkovaatteensa kadulla kulkevien ihmisten perusteella.

Että sinä voitkin osata jo paljon.

Käsi sydämellä, en ole kertaakaan ajatellut että voi kun lapset eivät enää ole noin pieniä. Sen sijaan olen kymmeniä kertoja miettinyt että vitsi tämä on kyllä paras ikäkombo mitä voi olla. Voi kun ne eivät enää kasvaisi! Yhtä varmasti yllätyn sitten joka vuosi, miten tämäkin vuosi oli vieläkin siistimpi.

Mikä parasta, silloin kun lapset ovat isompia, se nautinto niistä kivoista hetkistä tulee usein vähän kivuttomammin. Sitä ei tarvitse väkisin hakea kipeiden nännien ja väsyneiden silmien läpi vaan saatat istua nojatuolissa viini kädessä sillä hetkellä kun jotain ihan mullistavaa tapahtuu. Silloin on helppo nauttia.

Älä tunne syyllisyyttä siitä, jos et osaa nauttia joka hetkestä tarpeeksi. Ihan varmasti nautit juuri riittävästi niistä oikeista hetkistä.

Sinun pitää vain huomata se hetki ja joskus sekin on vaikeaa. Mutta ihan riittävän hyvin sinä sen jo teet.

Lue myös: 

Odotahan vain, kohta tulee jotain mahtavaa!