Tietoa mainostajalle ›

Marraskuu 2017: Ulkoa valmis!

Vuorossa säätaannuste: marraskuussakin satoi. Ihan vitysti.

Sitten siirrytään muihin vielä vähemmän uutuusarvoa sisältäviin asioihin: kiistelimme Kastellin kanssa. Talosta puuttuu edelleen nauloja, kapuloita ja hermoja. Meiltä. Kilautamme Kastellin omaan järjestelmään edelleen uusia viestejä vanhan reklamaatioilmoituksen jatkeeksi, tällä kertaa nalkutamme monesta pienestä jutusta ja sitten sellaisesta isosta jutusta kuin myöhästyikö toimitus vai ei.

Voitte arvata, lukeeko sopimuksessamme mitään toimitusaikataulusta (myöhästymissakoista kyllä). Voitte arvata, myöhästyikö toimitus Kastellin mielestä, vaikka työnjohtaja puhui elokuun lopusta ja todellisuus oli lokakuun puoliväli.

Nihkeilemällä saamme hinnasta nihkeän tonnin neuvoteltua pois. Oikeampi summa olisi varmaankin vähintään viisi, mutta emme jaksa enää vääntää. Ihan kuun lopussa toteammekin että tämä saa nyt riittää ja sovimme työn luovutetuksi.

Sehän nyt ei toki tarkoita, että hommat olisi kunnossa. Seitsemäs reklamaatioviesti laitetaan joulukuun puolella, otsikolla ”rakenteellisia ongelmia 2”. Päätän kuitenkin nyt lopettaa tästä asiasta valittamisen, sillä samalla tapahtuu paljon hyvää ja tämä saaga on nyt suunnilleen taputeltu.

Mitä nyt julkisivulaudoista melko moni pitäisi vaihtaa, koska ovat huonoa laatua ja talo näyttää vääränlaisten heijastusten takia laikukkaalta.

Piti se valittaminen lopettaa.

Ihan kohta! Kerron vielä että marraskuun alussa joku valopää murtautuu taloomme. Vetää väliaikaisen ulko-oven lukon vallan pois ja astelee sisään ihastelemaan. Kaipasi varmaan kuivia eristeitä, sillä meiltä hän ei ainakaan mitään vie.

Niihin hyviin juttuihin! Marraskuun aikana saadaan vihdoin talon julkisivu kokonaan ylös, jee! Nyt hän alkaa jo näyttää omalta itseltään (Paitsi ne paskat laudat. Nyt lopetan)! Insinööri haluaa kertoa että ulos laitettiin myös ”smyygilaudat”. Kuulostavat meikkaushommilta. En tiedä miksi joudun meikkaamaan ulkona, mutta olkoon sitten niin.

Sisälläkin tapahtuu paljon: välipohja rakennetaan, ala- ja yläkertaan tulee kumpaankin lattiavalu. Meillä on vihdoin ihan oikeat lattiat läpi talon. Lattialämmitys asennetaan tietysti sitä ennen lattian sisään, ja muitakin putkia (kuulemma kaikki tarpeellinen ilmastoinnista vesiin) vedellään paikkoihin joiden uskon olevan tärkeitä.

Keskustelemme vaihteeksi takan paikasta. En voi uskoa että keskustelemme taas takan paikasta. No nyt se on päätetty, koska varaus on asennettu. En enää muista tätä kirjoittaessa mihin se päätyi.

Puhumme Insinöörin kanssa iltaisin lähinnä näillä lauseilla: ”Eihän se talo nyt ole märkä?” ”Ei se ole. Sieltä on ne märät otettu pois.” ”Mutta miten voit muka tietää varmasti, vaadin sensoreita ja mittaamista!” ”Ei se ole märkä, se on tarkistettu” ja niin edelleen.

Minulle on kerrottu, että talo ei ole märkä. Uskon, etten tule koskaan uskomaan sitä.

Marraskuussa yläkerran kylppäriin tulee ensimmäinen lattiakaivo ja tilaamme puusepältä portaat. Niiden kustannus on vähintään kaksinkertainen budjetista.

Napsimme muutamia eri In Bed With Valeäiti -kuvia. Eräänäkin iltana suhaamme tontille vielä myöhään uimatreenien jälkeen, jotta kuva ehditään napata ennen seuraavan päivän valua. Luonnollisesti sitä valua ei aamulla tullutkaan, sillä tyypeiltä puuttui oikeanlaista sähköä.

Lapset nukahtavat ainakin kerran tämän kuun aikana auton takapenkille. Niiden penkkien päälle alkaa olla aivan uskomattoman härski kerros likaa. Takakontista löytyy kaikkea lapiosta pissapoikaan. Minä olen koko viimeisen viikon verkostoitumassa, humalassa tai krapulassa (#slush) ja Insinööri selviytyy kaikesta yksin. Huh.

Silti, päällimmäiseksi jää kiitollisuus siitä että talo on nyt vihdoin ulkoa valmis, suojattu. Sekä vahva tunne siitä että tästä tulee talo, hieno talo. Ensi vuodesta tulee kova.

Lokakuu 2017: Säältä suojaan, pah

Satuitteko huomaamaan, että on ollut hieman sateinen syksy?

Hesari uutisoi lokakuun 13. päivä, että ”Helsingin seudulla ei ole 58 vuoteen satanut lokakuun alussa yhtä paljon kuin nyt.” Tietysti, sopii karmaani. Kuun loppuun mennessä tilanne oli jo ihan katastrofaalinen: kokonaissademäärä oli hurjat 169mm kun edellisvuonna vastaava luku oli 19mm. ENSILUMI SATOI. Siis ihan oikeasti.

Sateesta viis, onneksi olemme ostaneet talopaketin nimeltä ”säältä suojaan”! Arvatkaa, onko taloa kertaakaan suojattu asentajien toimesta? Arvatkaa, kuinka monena iltana Insinööri on käynyt asettelemassa pressuja parhaansa mukaan? Arvatkaa kuinka helvetin märkä koko talo on nyt?

Ai niin, yksi pikku juttu vielä. Murran lokakuun ensimmäisenä päivänä kylkiluuni sotkuisella tontilla. Sateesta liukas maa vetää jalat alta ja pajautan koko painollani rakennustelinekasaa vasten.

Jossain kohtaa lokakuuta tuntuu että tämä alkaa yksinkertaisesti riittää. Jatkuva sade ja edelleen jatkuvat kiistat asentajien kanssa hiertävät meiltä kohta pään irti.


Nyt on se hetki kun alan puhua Kastellista heidän oikealla nimellään. Siinä vaiheessa kun asentaja huutaa meille koska me vaadimme suunnitelmien mukaista työtä, peli on pelattu ja somekortit heitetään pöytään. Kastelli olisi voinut esimerkiksi lukea sen edellisen tekstin, jonka heille linkkasimme ja ottaa siten asian haltuun.

Sen sijaan sama meno jatkuu. Asioita lupaillaan, viikot vaihtuu. Lokakuun 13. päivä kyselemme Kastellin sähköisessä järjestelmässä, missä Kastellin tyypit viipyy kun ei ole koko viikkoon näkynyt työmaalla. Tappelemme edelleen tuulensuojalevyjen asennussuunnasta ja niihin ammuttujen naulojen määrästä.

Lopulta elokuun loppuun sovittu töiden valmistuminen on totta vasta lokakuun 15. päivä. Talomme on seissyt puolitoista historiallisen sateista kuukautta kastumassa, kun se olisi voinut olla suojassa jo aikoja sitten.

Vituttaa.

Kastellin osuus on nyt siis onneksi ohi, mutta vielä löytyy korjattavaa. Villat ovat kastuneet läpimäriksi ja niistä iso osa pitää vaihtaa. Kuuluisista tuulensuojalevyistä ja niiden vielä kuuluisimmasta naulaamisesta osa on mennyt vähän sinne päin. Ihan kiva että nauloja vihdoin lisättiin, mutta olisiko joku voinut vaikka miettiä osuuko naulat johonkin?

Ihana, uusi talo. Melkein näyttää vasta rakennetulta.



Mitähän muuten kävisi, jollei Insinööri aktiivisesti etsisi ja löytäisi näitä vikoja?

Kastellin lähdettyä ihana urakoitsijamme Pumara ottaa homman taas haltuun ja meno on heti aivan erilaista. Tulemme tontille  ja ihastelemme miten siistiä täällä pitkästä aikaa on. Samalla urakoitsija soittaa ja pahoittelee, ettei ehtinyt siivota kunnolla.

Pieni ero meiningissä.

Lokakuussa tapahtuu onneksi myös edistystä. Pääsemme vihdoin laittamaan julkisivupaneelit melkein kokonaan, sähkö/putkityöt etenevät, kellariin nousee väliseiniä ja ykköskerroksen lattia valetaan ja olohuoneen ikkunarivikin saadaan pitkän vänkäämisen jälkeen asennettua – tosin se tehdään tietysti kuitenkin eri tavalla kuin sovittiin. Pumara puhkaisee meille yhden ylimääräisen ikkunan kellariin sillä aikaa kun Kastellin hommia odotellaan. Haemme Köpiksestä sisustusinspiraatiota ja päätämme jättää kellarin lattian betonivalulle.





In bed with Valeäiti, vidusti villaa, vinoon heitettyjä nauloja ja varmaan jo homettakin.

Marraskuu, ole meille parempi.

Syyskuu 2017: Kun mitään ei tapahdu ja kaikki tapahtuu väärin

Olin jo päättänyt etten kirjoita tästä. Miksi tuhlata omaa kallisarvoista aikaa toisista valittamiseen? Ellei siksi että alkaa jo kyrsiä niin paljon, että kirjoittaminen saattaa olla ainoa tie ulos.

En usko blogiuhkailuun tai somekanavien kautta haettuun parempaan palveluun, joten en nyt ala ketään tässä nimittelemään. Mutta voi saatana sentään miten huonosti voi asioita hoitaa.

Tämän kuun vaihteessa piti talon runkotoimituksen olla tehtynä: ikkunat paikallaan, katto pään päällä, eristeet ja tuulensuojalevyt laitettu. Siis elokuun lopussa. Tätä kirjoittaessa on syyskuun toiseksi viimeinen päivä, ja toimituksesta puuttuu edelleen merkittävä määrä tekemisiä – ja suurin osa niistä on tehty väärin.

Ei siinä vielä mitään. Ymmärrän, että joskus tulee virheitä. Ymmärrän, että joskus asiat myöhästyy. IT-alalla työskennelleenä ymmärrän ja hyväksyn jopa sen, että työt teetetään alihankintana, ja että alihankkijakin vielä alihankkii osan töistä.

Mutta sitten kuuluu jumalauta sentään sen alkuperäisen myyjän kantaa vastuuta niistä tekemisistä.

Lyhyt oppikaava talomme ongelmista menee näin: Talovalmistaja on ottanut hommaa tekemään rakennusfirman, joka ei ole koskaan ennen tehnyt ko. firman taloja. Rakennusfirmalle toimitetaan talovalmistajan toimesta puutteelliset suunnitelmat. Rakentaja rakentaa väärin, koska eivät tiedä oikeatakaan tapaa. Talovalmistaja ei suostu neuvomaan rakennusfirmaa, koska kyllä nämä pitäisi osata.

Lähetämme päivittäin 10-15 kohdan puutelistan väärin tehdyistä asioista. Minä kiitän onneani että Insinööri on niin noheva ja tarkka, sillä hän bongaa senttimäärien heitot ja puuttuvat villat. Ilman näitä huomioita meillä olisi käsissämme hometalo.

Me reklamoimme, tietysti, jatkuvasti. Yleensä reklamaatioon ei vastata. Reklamoimme vastauksen puutteesta. Saamme paskan vastauksen ja lopulta jopa syytteitä siitä että itse asiassa nämäkin ongelmat ovat meidän syytämme. Insinööri, joka on maailman kaikkeuden laupein mies, laittaa jossain kohtaa luuria korvaan kun ei enää jaksa kuunnella.

Vakiovastaukset talotoimittajalta menevät näin:

”Olen lomalla, palaan asiaan 4.10.”

”Tulin juuri lomalta, en tiedä tapauksestanne mitään.”

”Olen lähdössä lomalle ja tänään on paljon muuta hoidettavaa”

”En voi vaikuttaa asiaan”

Vastuun ottamista, anyone? A N Y O N E ??

Me jätämme maksamatta laskut, sillä hommia ei ole tehty. Tästä seuraa se, ettei talotoimittaja maksa rakennusfirmalle, joka on nyt sitten ihan pulassa. Ikkunat he kantavat käsin paikalleen (=naarmuttivat karmit mennessään), koska nosturi olisi maksanut liikaa.

Me olemme niin helvetin kypsänä, ettei mitään rajaa. Odotamme kuin kuuta nousevaa päivää, jolloin talotoimittajan osuus loppuu ja saamme jatkaa hyvän urakoitsijamme kanssa. Sen päivän luvattiin niin hienosti tulevan viime viikon perjantaina.

Ketä yllättää, ettei mitään tapahtunut?

In bed with Valeäiti 8. Etsi kuvasta virheet. On siellä myös uudet ikkunat.

On tässä kuussa jotain edistystäkin tullut. Valitsimme lattian, kuukausien pähkäilyn jälkeen. Kellarin lattia valettiin, katto tuli ja ikkunat asennettiin. Ei tietenkään kaikki, koska olohuoneen rivi on liian vaikea asentaa eikä kukaan oikeastaan tiedä miten se pitäisi tehdä. Talotoimittajan rakennesuunnittelija tietää, mutta ei suostu kommentoimaan asiaa. Talotoimittajan pääsuunnittelijan keksimät ratkaisut eivät kelpaa rakennusfirmalle. Liian vaikeaa kuulemma.

On vaikea kuvailla miten ärsyttävää tämä on menemättä ihan yksityiskohtiin. Asiat eivät ole mitenkään kovin pahasti vialla, eikä se oikeastaan nyt niin paljon edes haittaa että on pieniä ongelmia ja viivästymisiä, onhan ne aina saatu hoidettua. Eniten ketuttaa tämä tajuton vastuun ja kiinnostuksen puute talotoimittajan puolelta. Kun on aivan se ja sama miten hommat menee, asiakas se siellä vaan valittaa. Valittakoon. Ei se alan jättiläistä hetkauta.

Asiakaslähtöisyys, not for everyone.

Marinakupla on ihana mutta vähän valheellinen

”Mites teillä raksa etenee?” 

”No kuule, arvaapa vain…”

Syvennymme tuttavani kanssa haavojemme jakamiseen. Missä on piirustukset myöhässä, missä joku mokailee, missä kukaan ei ota vastuuta ja miten tämä ala kaiken kaikkiaan onkin niin omituinen. 
Olemme huudelleet koko keskustelun pahaa-aavistamattoman ei-rakennuttajan yli. Vartin päästä hän huomauttaa kohteliaasti vaihtavansa nyt paikkaa, sillä hänellä ei ole oikein mahdollisuutta ottaa osaa keskusteluun. 

Tietämättä veikkaan että valahdin vähän punaiseksi. Nolottaa. Tajuan, että olen aivan kuin inttijätkä, tai vauvamamma. 

Olen pienessä marinakuplassani, jossa hakeudun kaltaisteni seuraan puhumaan siitä itsestään. Sen kuplan ympärillä ei kuulkaa kukaan muu jaksa olla. Siinä missä inttijätkät vaihtaa muille jäätävän tylsiä kokemuksia pinkasta ja vauvamammat avautuvat liian tarkasti avautumisestaan, raksailijat jauhavat innoissaan välipohjista ja alihankkijoista. 

Nämä marinakuplat ovat tärkeitä. Niissä jaetaan tuskaa ja iloa, haetaan vertaistukea ja konkreettisia neuvojakin. Yhteistä niille on se, että ulkopuolelta kuunneltuna (jos joku jaksaa) kuplan meininki kuulostaa kammottavalta. 

Sitä ajattelee että huh, onneksi mun ei tarvinnut olla intissä. En muuten varmasti ikinä synnytä. Meidän parisuhde ei ainakaan rakentamista kestäisi.


Olen nyt ollut näistä kuplista kahden sisällä, joten uskallan kertoa teille vankan totuuden: se ei ole läheskään niin kamalaa miltä se kuulostaa, ja se on yllättävän äkkiä ohi. 

Esimerkkinä tilanteeni juuri nyt: Ollaan oman talomme kanssa ehkä pahimmassa mahdollisessa vaiheessa. Oikeasti tosi moni juttu menee just nyt ihan päin helvettiä. Marinakuplalle on paljon tilausta. 
Hommat kuitenkin myös todellisuudessa etenevät koko ajan, eikä tämä(kään) kupru lopulta ihan mahdottomalta tunnu. Mutta toki vastaukseni ”Mites raksalla menee” kysymykseen on synkkä ja dramaattinen. 

Sillä se nyt vain on tärkeää jakaa juuri ne pahimmat jutut, hieman ehkä vielä ryyditettyinä. Niin löytää oikean olkapään. 


Oikeasti mukaan mahtuu paljon todella hienoakin, asioita joista vain ei tule puhuttua koska ne ovat hienovaraisia, lähes huomaamattomia.

Kun talon ikkunoiden muodon voi hahmottaa. Kun inttijätkä huomaa kuntonsa nousseen metsässä tarpoessaan. Kun synnyttäjä on itsestään kaiken sen keskellä ylpeä. 

Kuplassa on hyvä ja mukava olla, ja sieltä on ihana huudella pelottavia asioita. Mutta  tiedoksi kaikille että on siellä myrskyn silmässä myös kaunista, ja aurinko tulee aina lopulta esiin. 

Tätä kirjoittaessani sain Insinööriltä viestin. 

”Pentti soittikin heti ja kaikki pitäis olla korjattuna ens viikon aikana.”

Niin se vain aina hyväksi kääntyy. 

Elokuu 2017: Kohta se on jo valmis (melkein)

Seuraa ammattimaisesti selostettua talon edistymistä.

In bed with Valeäiti 4.

Näyttää siltä, että talossamme on kohta harjakaisten aika. Se kuulostaa huonon sketsihahmon nimeltä, mutta ilmeisesti liittyy kuitenkin siihen että talossa on harja, katon harja. Eli katto, ja sehän se siellä jo melkein on! Oletan, että perinteeseen kuuluu jollain tavalla kossupullo sekä joku lahjottu kaupungin virkamies.

Viimeksi mainitulle ainakin voisi olla tarvetta, sillä pieni urhea talomme ei läpäissyt sille viime viikolla tehtyä runkokatselmusta. Kriittisistä paikoista (parin hassun tolpan välistä) puuttui eristettä ja gore texin tyyppistä kalvoa, jotka taistelevat talvisin kylmyyttä vastaan. Hupsistasaatana.

Mainittakoon, että yksi asentajaporukka heitettiin jo tätä ennen välissä pihalle ja tilalle tuli uudet ukot. Ihan kerralla ei hommia saatu oikein, mutta hyvällä sykkeellä niitä nyt korjaillaan.

Nyt kun mietin niin ehkä ihan hyvä, ettei virkamies ollut lahjottu. Olen antanut kertoa itselleni että ilman näitä nyt tehtäviä korjauksia talo olisi ollut oiva ehdokas hometaloksi.

Viimeisten parin viikon aikana talo on siis noussut ihan hurjaa vauhtia, puinen tolppa kerrallaan. Yhtäkkiä taivaalle kohosi jättimäisten tulitikkujen näköiset tolpat, joiden väleihin ilmestyi lisää tolppia (ammattimaisesti kuvattua, eikö?).

Parin päivän päästä niiden välissä oli lisää puuta, välipohjaksi sitä kai kutsuttiin. Taloon alkoi hahmottua seinien luurankoja, tulevia ikkuna-aukkoja. Tärkeintä mielestäni oli se, että pääsin ottamaan ensimmäisen In bed with Valeäiti kuvan tokasta kerroksesta, tulevan makkarin korkeuksista!

Viime päivinä taloon on ilmestynyt myös villaa. Hauskaa ekovillaa, joka on tehty kierrätyspaperista. Olin melko varma että kyseessä on viherpesty tuote, mutta niin vain sieltä meidän keittiön seinästä löytyi painettuna viestinä ainakin ”kl 13!” ja ”Salossa”.

Aidoista lehdistä, kotimaisista tuotteista me seinämme rakennamme.

Elokuussa tavaraa tuli tontille melkein päivittäin niin maan perkeleesti. Ikkunoita, villaa, terästolppia ja yksi katto. Talon palikat ei vaan mahtuneet enää minnekään, joten vuokrattiin kaupungilta pala katua. Sen olen aina halunnut tehdä.

Kuulitteko muuten että elokuussa vähän sateli? Jotain pientä myrskyä meibi? Se on kiva elementti kun tontti on täynnä puuta ja villaa.

In bed with Valeäiti 5.

Niin sanotusti v***ti villaa.

Niin sanotusti v***ti vettä.

In bed with Valeäiti 6. Ihan törkeän vaarallinen kuvauspäivä, sentti viereltäni lähti pudotus alimpaan mahdolliseen koloon.

Taloon tuli muutamassa viikossa siis (sata litraa vettä) runko, välipohja, kattotuolit, aluskate, sekä osa villoista ja tuulensuojalevyistä. Huh! Samalla viimeisteltiin sähkösuunnitelmia, sillä nyt niitä piuhoja aletaan laittaa jo lopullisille paikoilleen. Maatyöt saatiin kokonaan päätökseen ja kellariin ilmestyi valuvalmistelut (piuhaa, styroksia ja teräsverkkoa) sekä yllättäen, pyytämättä ja tilaamatta yksi Kurasyöppö. Oh well.

Muuten, kun sanon näistä asioista että ollaan tehty jotain tarkoitan että Insinööri on tehnyt. Kaiken. Minä olen möhissyt sohvalla ja valittanut etten osaa enkä siis halua päättää kylppärin pistorasioiden paikkaa tai valojen värisävyjä.

Olen ollut sillä tavalla hyvä vaimo ja kiva rakennuskaveri. Näyttää se talo kuitenkin näinkin etenevän!

Ensi viikolla taloon tulee vielä peltikatto, ja kaikki seinät muuttuvat hetkellisesti sinisiksi tuulensuojalevystä. Parin viikon sisällä taloon myös lätkäistään ikkunat. Siitä ihan hetken päästä saadaankin jo laittaa kauniit mustat julkisivulaudat paikoilleen.

Toisin sanoen, parin viikon sisällä talomme näyttää ulkoa päin jo valmiilta. Kreisiä.

Lähden kossuostoksille.

Heinäkuu 2017

Nyt on pakko lainata itse itseään. Valeäiti kaksi viikkoa sitten, kesäkuun tonttipäiväkirjassa:

“…heinäkuussa tehdään perustukset eikä niiden jälkeen paljon auta enää arvuutella tehdäänkö piharakennukseen oma vessa vai ei (ei).”

Hahahahahah anna mun kaikki kestää. Heinäkuussa todellakin arvuutellaan, muutetaan ja sumplitaan. Samalla ne perustukset todella nousevat.

Heinäkuussa valetaan perustukset lautamuotilla sekä pää- että piharakennukselle ja muurataan kellarin seinät. Myös välipohjaa aletaan rakentaa ontelolaattojen muodossa. Jos edellinen kuukausi päättyi siihen, että ennen koskematon tontti oli yhtäkkiä valtava kuoppa, tämän kuun viimeisinä päivinä tontillamme jököttää jo valtavan kokoinen talo. Vaikka se vasta kellarikerros onkin, se näyttää jo ihan talolta. Tuohon päälle sitten vielä kaksi kokonaista kerrosta, huh!

Tilanne kuun alussa. Heinäkuun 4. päivä.

Heinäkuun 18. / In bed with Valeäiti 2.

Välitäyttö juuri ennen ontelolaattoja kuun loppupuolella.

Tulevan saunan – ei kun kodinhoitohuoneen – ovi kallioiden keskellä.

Heinäkuun 31., ontelolaatat paikallaan / in bed with Valeäiti 3.

Naapuriin kohoaa yksi talo kuudessa tunnissa ja toinen kuudessa päivässä. Hirttä ja puuta, kauniita kummatkin! Tästä on tulossa hauska shakkilautakatu. Kaupungin kaava määrää, että vierekkäisten talojen on oltava keskenään eri värisiä, ja vaihtoehtoisia värejä on annettu noin 20. Kadunpuolikkaamme päätyy sattumalta ja riidoitta olemaan mustavalkoinen: musta, valkoinen, musta, valkoinen, musta, valkoinen.

Suunnittelupöydällä alamme harkita saunaan ikkunaa ja sen ajatusketjun päätteeksi päätämme muuttaa koko kellarin, Asuntomessujen esimerkkien innoittamana. Sauna siirtyy nyt pelkästään piharakennukseen, kellariin tulee kodinhoitohuone ja yläkertaan sittenkin master bedroom omalla kylpyhuoneellaan. Aikamoinen pyöräytys mutta hyvä sellainen!

Heinäkuussa myös valitaan parkettia, lukitaan (kai) keittiön värit (valkoinen, jota puu raamittaa), mietitään pihaportaita ja katsellaan tontin kiviä sillä silmällä – voisiko tuosta rakentaa jotain tulevalle pihalle? Insinööri kantelee parhaimipia kiviyksilöitä turvaan ja päivystää tontilla muutenkin vähintään kerran päivässä. Lomalla kun on aikaa.

Tontilla edetään tässä kuussa ihan hurjaa vauhtia. Heti elokuun alussa on tulossa toimituksista suurin tontille, kun rungon pystytys alkaa. Vauhti ei taida ainakaan hidastua.

Ontelolaattaa (ei tarttuvaa)

2 No tags Permalink

Huraa, olemme edenneet toiseen kerrokseen!

Taloon saapui tänään ontelolaattaa. Ei huolta, kyseessä ei ole mikään uusi ihmeellinen tarttuva vatsatauti. Ontelolaatta on yksi sadasta talon rakentamiseen liittyvästä sanasta, joita olen tässä kuussa oppinut.

Jättimäisistä ontelolaatoista (kuulostaa vieläkin ällöltä, eikö?) muodostui parissa tunnissa välipohja kellarin ja 1. kerroksen välille. Ontelolaattojen päälle tulee vielä ohut eristekerros, lattialämmön putkisto ja betonivalu. Näiden päälle pitää sitten vielä jossain vaiheessa valita sopiva parketti.

Monta kerrosta on tässäkin työvaiheessa edessä, mutta siisti etappi tämäkin sillä pääsimme tänään laattojen päälle tepastelemaan suunnilleen tulevan olohuoneen lattian korkeudella. Otimme luonnollisesti ensimmäisenä sen tärkeän kuvan:

In bed with Valeäiti 3. Sarjassa makaan tulevan sänkyni kohdalla rakennusvaiheen sallimalla tavalla.

Ensimmäistä kertaa koko projektin aikana näen ja koen, miltä tuleva olohuoneemme tuntuu ja mitä sen ikkunoista tulee näkymään. Pari nopeaa huomioita: hitto tämä talo on korkea. Ja täältä näkyy sittenkin metsää! Olkkari tuntuu vielä melko isolta, mutta ei kuitenkaan jätiltä.

Kaikki hyvin siis toistaiseksi! Hommat etenee ajallaan ja 3D visualisointiin kykenemätön muikkeli on iloinen kun ymmärtää jatkuvasti paremmin mitä ollaan rakentamassa.

moderin puutalo rakentaminen

P.s. suuri kellarimyllerrys näyttää päättyvän todella onnellisesti: saamme pyykit myös yläkertaan ja silti ne kaksi kylppäriä mahtuu sinne! Päivitän kuvia kun hommat tarkentuu.

2 No tags Permalink

Yksi sauna vähemmän on enemmän

Palaan siihen aikaisempaan cliffhangeriin, jossa kerroin että olemme taas vaihteeksi laittaneet pakkaa sekaisin tekemällä uusia, isojakin muutoksia. Kaiken takana on sauna.

Olemme aina sanoneet, ettei meille ehkä tarvita saunaa ollenkaan. Yhtäkkiä olimme rakentamassa niitä kaksi. Samoin olemme toki sanoneet, ettemme halua kodinhoitohuonetta, ainakaan missään nimessä jonnekin kolmen kerroksen päähän vaatekaapeista.

Kaikista eniten olemme kuitenkin aina toivoneet, että saisimme itsellemme hulppean master bedroomin: makuuhuoneen, jonka yhteydessä on vaatehuone sekä meidän ikioma kylppäri, johon ei muualta pääse. Tätä ei ollut aiemmin tulossa.

Sen sijaan oli tulossa se turha toinen sauna, valtava kylppäri kylpyammeineen ja koko perheen yhteinen kylppäri johon oli ängetty myös koko pyykkihuolto.

Asuntomessuilla huomasimme, että monesta talosta oli jätetty sauna kokonaan pois ja korvattu juuri master bedroom -ratkaisuilla. Sauna löytyi pihalta, kuten meillä. Päässä alkoi raksuttaa. Viimeisin katsomamme kohde meni meiltä jo kokonaan ohi, kun kuljimme käytäviä muiden perässä zombeina katseet maassa, neliöitä ynnäten. Onnistuisiko se jotenkin näin?

Illalla piirtelimme ajatuksiamme kökösti vanhojen pohjien päälle ja totesimme että on tässä järkeä. Muutosehdotukset menivät eteenpäin arkkitehdille ja seuraavaksi ne palautuvat sieltä varmaankin aika monta astetta parempina.

Hirveä duuni, mutta nyt just tuntuu siltä että tämä muutos kannattaa. Me saamme master bedroomimme, lapset saavat pienen kylpyammeen, koti saa sotkuhuoneen (KHH) jonne kaikki urheilu ym. harrastaminen saa mennä ja piharakennus saa itselleen ansaitsemansa huomion.

Alla meidän kökköpiirustukset ehdotetuista muutoksista.

valeäiti rakentaa

moderni puutalo moderni puutalo

Yläkerta rauhoitetaan nyt toden teolla nukkumiseen ja peseytymiseen, pyykkishow ja harrastehässäkät menevät alas ja pihasaunasta tulee luksuspaviljonki sittenkin.

Tavallaan isoja muutoksia, mutta toisaalta kuitenkaan ei. Merkitys asumisen kannalta on kuitenkin aika suuri, toivon todella että hyvään suuntaan.

Asuntomessuista oli kuin olikin tänä vuonna meille ihan todellista hyötyä! Tämän suuren päätöksen lisäksi taisimme löytää itsellemme hyviä lattiaehdokkaita ja saatoimme tehdä myös lopullisia linjauksia keittiön ulkonäöstä.

Mitähän sitä ensi viikolla keksisi muuttaa?

Talon suunnitelmat muuttuu, osa 322

5 No tags Permalink

Ei viikkoa ilman muutoksia talon suunnitelmiin. Tällä kertaa muutamme vaatimattomasti koko pohjan kahdessa eri kerroksessa. Muutoksista tulossa tarkempaa kuvausta tässä heti lähipäivinä kun saamme asiaan lopulliset (hehe) päätökset tehtyä.

Ensin pari sanaa jatkuvan suunnittelun hauskuudesta.

Minä kun jotenkin luulin että tämä soutaahuopaa olisi loppunut rakennusluvan kohdalla, mutta eheheeiiii. Ollaan pyöritetty suunnitelmia sen maagisen lapun jälkeen vielä kymmeniä kertoja, pohdittu takkaa ja ikkunoita, portaita ja saunoja.

Vankat mielipiteemme muuttuvat suunnilleen samaa tahtia nousevien kellarin seinien kanssa.

En edes uskalla arvata kuinka mones tämä nykyinen ”lopullinen suunnitelma” on (noin kahdeksas, ehkä kymmenes) tai kuinka paljon olemme investoineet arkkitehdin kanssa työskentelyyn (varmaan kolme kertaa suositeltuun nähden). Uskon silti, että tämä kaikki on hyvästä.

Nyt ymmärrän kun sanotaan, että siihen suunnitteluun kannattaa varata kunnolla aikaa. On ihan hirveän vaikea kuvitella etukäteen, miten elämä pyörisi parhaiten kokonaisessa talossa. Ymmärtäminen vaatii monta pyöriteltyä suunnitelmaa, lehtien selailua ja käyntiä muissa taloissa: Kavereiden luona, messuilla, jne. Tuttavien kokemukset ja suositukset ovat ihan kullanarvoisia!

Meillä on nyt alkamassa toinen vuosi suunnittelua ja edelleen mieli muuttuu ja ajatukset tarkentuu. Tavallaan onneksi emme rakenna elementeistä: jos meillä olisi elementit jo valmistuksessa, emme voisi tehdä mitään muutoksia. Toisaalta olisimme päässeet eteenpäin paljon nopeammin ja jatkuvalle suunnittelulle olisi tullut jokin pistekin.

Koska päädyimme precut-valmistustapaan, muutoksia voidaan tehdä lähes loppuun asti. Voimme todeta rungon pystytyksen aikana, että jätetään sittenkin väliseinä pois ja lausahtaa kesken perustusharkkojen ladonnan, että tuohon kohtaan kellaria tulee ehkä sittenkin ikkuna.

Sivumennen sanottuna, kirvesmiehemme osti eilen ”alligaattorisahan”, jolla voi sahata pois jo tehtyä harkkoseinää. Taitaa hänkin ymmärtää millaisille asiakkaille rakentaa.

Jossain kohtaa meidänkin on toki tultava sellaiseen pisteeseen, jossa olemme tyytyväisiä suunnitelmiin ja hommat saa edetä ilman jatkuvia muutospyyntöjä.

Asuntomessujen höyryillä tehdyt muutokset alkavat kyllä tuntua aika viimeisiltä. Talo alkaa pikku hiljaa olla taas sellainen, joka täyttää kaikki toiveemme.

Jos vain sulkee silmänsä alati kasvavilta kustannuksilta voi tuntea varsin hyvää oloa siitä että talosta tulee joka kierroksella parempi, enemmän meille sopiva.

Tavallaan tietysti toivoisin että kohta olisi jo viimeinen kierros.

5 No tags Permalink