Tietoa mainostajalle ›

Kesäkuu 2017

Kesäkuun aikana tapahtuu niin paljon ettei meinaa tämä Tonttipäiväkirja tai oma mieli pysyä mukana!

Muutamassa viikossa tehdään se isoin ja pelottavin: Maatyöt.

Tontilla kaivetaan, louhitaan, siirrellään ja mitataan melkein joka päivä jotain ja kuun lopussa homma on valmis. Entinen kallionyppylämme on muuttunut valtavaksi kuopaksi, jonka alla on jo kaikki valmiina taloa varten.

Jos nyt kaikki uskomamme muuttuu todeksi, näyttää siltä ettei maatöiden budjetti ylittynyt kuin muutamalla tonnilla. Ihan älytöntä! Olin henkisesti varautunut kymmenien tuhansien eurojen ylittymiseen. Pankki ja ravinnon tarpeemme eivät tosin olleet varautuneet moiseen, että ehkä ihan hyvä että homma hoitui suunnitelmien mukaan.

Koska tekeminen tontilla menee työmieheltä melko itseohjautuvasti, me ehdimme keskittyä muuhun: viimeisten suunnitelmien hiomiseen. Keittiössä ollaan siirrytty jo budjetointiin, lattioissa vertaillaan eri värisiä puita, portaiden osalta jahdataan edelleen tekijää ja muut kiintokalusteet saavat lopullisen (?) muotonsa. (Yläkerran kylppäristä on tulossa niin massiivisen kallis kalusteiden osalta, että ainakin siihen haluan vielä uuden ajatuskierroksen.)

Joka viikko kaksi asiaa yllättää mut: miten nopeasti kaikki kuitenkin etenee, ja miten pieniä detaljeja joutuu pähkimään ja ennustamaan. Kesäkuun viimeisellä viikolla mittaillaan mm. kenkähyllyjen sopivaa korkeutta ja lasketaan mahtuuko tällä takkasuunnitelmalla sittenkään olohuoneeseen sohva.

Mikä on sinänsä ihan vitsi kun se olohuone on melkein yhden kokonaisen kerroksen kokoinen.

Takan suhteen teemme siis vielä kerran täyskäännöksen, mutta muuten asioita alkaa nyt mennä lukkoonkin: heinäkuussa tehdään perustukset eikä niiden jälkeen paljon auta enää arvuutella tehdäänkö piharakennukseen oma vessa vai ei (ei).

Iik.

valeäiti rakentaa tontti

Näin valmista on kesäkuun lopulla.

Ja loppuun vielä cliffhanger: tässä heinäkuun puolivälissä kun kirjoitan niin voin luvata että heinäkuun tonttipäiväkirja se vasta muutoksia näyttääkin!

Rakentamisen viha-rakkauslista juuri nyt

Asioita joita vihaan rakentamisessa

Maanalaiset asiat. Kuinka kallio kehtaa lohkeilla niin hitosti. Kuinka maa kehtaa olla erilaista eri kohdissa tonttia. Kuinka kaupungin putki kehtaa kulkea väärässä kohdassa meidän putkia ajatellen. Että vaihtoehtoja on kaksi, kumpikin ihan yhtä paskoja. Hintalappu 5-10.000€ ja aikataulu menee kuukaudella rikki.

Infra- ja lupa-asiat. Kun maalämpökaivoa pitäisi alkaa porata kahden tunnin päästä ja huomaamme pari pientä puuttuvaa asiaa: lupa poraukselle ja kolme kuutiota vettä. Ei siinä.

Muut random ongelmat, melkein joka päivä jotain. Ovea ei saa tuossa värissä. Ulkorappuset ei mahdu tuohon. Sisärappusia ei muuten kukaan ole vieläkään suunnitellut. Helsingin kaupungin hyväksymiä tietyn paloturvallisuusluokan autotallin ovia ei ole olemassa. Lasku X tulikin tuplasti aiottua isompana (no mikäpä ei).

Yksityiskohdat. Pitäisi valita ovipaneelin leveys, pistorasioiden muoto ja kattoon laitettavat valaisimet. Mutta kun ei kiinnosta. Kuka muka edes katsoo jotain rasioita tai kattoa? En edes yleensä huomaa mistä suunnasta kävelin johonkin taloon sisään.

Muiden mielipiteet. Sitten kun vihdoin muodostan mielipiteen niistä saamarin valoista, muut ovatkin eri mieltä (ja vielä hyvistä syistä).  Anna. Mulle. Spottitaivas.

Tuhannet päätökset ja niiden jatkuva pyörtäminen. Ei takkaa, massiivinen takka, takka tohon takka tähän eisaaaaaatana mä sytytän kohta itse itseni tuleen.

Valeäiti rakentaa tontti

Asioita joita rakastan rakentamisessa (ja joista kukaan ei kertonut!)

Ongelmien ratkominen nopein oivalluksin. Niitä hiton ongelmia tulee toki koko ajan. Mutta ne myös ratkotaan yllättävän nopeasti ja joskus jopa halvalla! Autotallin oven osalta arkkitehti keksi monen kuukauden pohtimisen jälkeen, että me voidaan tehdä piharakennuksesta se paloturvallinen osa. Ta-daa, ratkaistu! Se porauskin saatiin hoitumaan: lupa olikin ok ja porari toi vedet itse mukanaan. Kaikki ratkeaa!

Fiksut ihmiset. Kun törmäät vaikkapa HSY:n edustajaan, joka noin vain iloisesti ratkaisee sen vaikeimman eteen tulleen haasteen (se väärässä kohdassa kulkeva putki) ehdottamalla itse että hehän voivat tehdä meille oman putkiliitoksen. Hyvällä asenteella ja fiksulla idealla poistettiin meiltä 5-10.000€ lisäkustannus ja rakentaminen jatkui alle tunnissa.

Muutenkin olemme jo nyt törmänneet niiden kuuluisien rakennusalan mätämunien lisäksi paljon enemmän timantteihin. Ammattitaitoisiin, vastuuntuntoisiin ja rehteihin tekijöihin. Ei tämä ala pelkästään mätä ole!

Oppiminen. Tajuan, että ollaan päätetty jo tosi paljon ja tosi fiksusti, kuljettu jo tosi monta muotoilun mutkaa. Ymmärretään jo paljon valaistuksesta, keittiö alkaa olla toimiva paketti ja moni muiden pidemmällä olevien rakentajien kiroama käytännön ongelma on jo meidän papereilla mietitty. Uusia haasteita on toki tulossa mutta joka kierroksella ollaan fiksumpia!

Naapurit. On ihan mieletön onni ja luksus, että jo nyt pienen korttelimme ihmisissä on tyyppejä, joita halataan joka kerta kun nähdään ja joiden kanssa vaihdetaan jo ihan kaikkia elämän kuulumisia usein. Vähemmänkin tutut ovat valmiina auttamaan aina kun voivat ja vertaistukea, vinkkejä ja huumoria jaetaan päivittäin. Jos tämä on jo nyt näin kivaa, miten kivaa täällä onkaan sitten asua?

Edistyminen. Yhtäkkiä tänään oli se päivä, kun rakentamisen pelottavin, kallein ja suurin mörkö (kuiskaan sen: maatyöt) saatiin päätökseen. Vieläpä kehujen saattelemana! Kuulemma harvoin on maan alla työt näin pitkällä perustusvaiheessa. Että tähän voi sitten vain talon pykätä.

valeäiti rakentaa tontti

Jos tämä kuva ei teillä nyt ihan yhtä paljon ihastuta muutoksen valtava määrä, niin tässä tilanne kuukausi sitten aloituskokouksesta:

On siihen aika iso ja tasainen kuoppa saatu!

Seuraavaksi sitten perustushommiin ja taloa nostamaan. Luulen että edessä on taas aika paljon vihattavaa ja rakastettavaa, joten nämä listat saavat varmasti jatkoakin. Samalla aloitan “In bed with Valeäiti” -kuvasarjan, jossa minä asetun tulevalle sängylleni makaamaan aina kulloisenkin rakennusvaiheen sallimalla tavalla. Tässä ensimmäinen osa, enjoy!

valeäiti rakentaa tontti

Toukokuu 2017

valeäiti talo

Vappumaljat skoolataan omien kallioiden päällä hetki sitten saadun rakennusluvan kunniaksi. Hetki on juuri niin juhlallinen kuin se puolitoista vuotta sitten silmissäni näin. Aurinko lämmittää ihanasti tyynellä kalliolla ja naapuritontilla kaivinkone laittaa parastaan. Mättäät lentävät ja kivikasat siirtyvät, me ihmettelemme vieressä. Ihan pian on meidän vuoro.

Kaikki etenee nyt rytinällä, kirjaimellisesti. Tontille tulee heti vapun jälkeen iso kyltti, jossa kerrotaan meidän nimiemme saattelemana että tähän aikoo nousta joku talo. Hullua!

Lähes ensimmäisenä lämpimänä kevätpäivänä, 15.5. tarkalleen ottaen, kaivuri siirtyy tonttimme kohdalle ja alkaa rapsuttaa.

Historiallisen kylmän toukokuu päättyy aurinkoon ja hienoihin hetkiin. Tontilla pidetään aloituskokous ja sattumalta seuraavana päivänä dynamiitit sanoo PUM.

Siinä on kuoppa. Iso kuoppa.

 

 

Huhtikuu 2017- Rakennuslupa saatu!

Huhheijaa mikä kuukausi. Yhtäaikaa duunikiireitä, podcast-kriisejä ja talon kannalta tärkeimpiä päätöksiä. Ikkunan karmit. Ne hemmetin karmit. Niiden sisällä päin näkyvä väri pitäisi valita, vaikka ei millään pysty ymmärtämään miltä koko talo tulee sisältä näyttämään. Ja jokainen väri maksaa erikseen, tietysti. Vellomme tässä(kin) päätöksessä viikkoja kunnes aika loppuu ja päätämme: Mustat. Turvalliset mustat.

Piirrätämme talotoimittajan lähettämät tarkistuskuvat (= lupakuvat heidän toimitukseensa uudelleen piirettyinä) useaan otteeseen uusiksi. Insinööri tihrustaa yö toisensa jälkeen kuvia ja spottaa ongelmia: luukku väärässä päässä taloa, välipohjasta on lähtenyt senttejä, huonekorkeus on tipahtanut. Kuin massiivinen ”etsi viisi virhettä” -peli, jonka lopputuloksen kanssa on elettävä. Lopulta saadaan kuitenkin kaikki palaset kohdilleen.

Huhtikuussa tavataan myös 32 keittiötoimittajaa (Ai eikö? Siltä se tuntui.) eikä päästä, yllättäen, mihinkään päätöksiin. Lupaavalta kuitenkin näyttää, ehkä vielä jonain päivänä meillä on keittiö! Meanwhile: naapuriin nousee kahdessa päivässä talo. Kyllä näyttää muuten elementtirakentajan projekti vähän erilaiselta!

Se naapurin talon nousemista edeltänyt louhiminen otti muuten vähän myös meidän tontista pois. Ei voi mitään, tälläistä tämä on. Nyt on kaunis tukimuuri. Kauhulla odotamme omaa louhintavuoroamme.

Tapahtuu tässä kuussa muutakin kuin vaikeita (tekemättä jätettyjä) päätöksiä. Isoin, kaunein ja hienoin: SAIMME RAKENNUSLUVAN! Oujeeeeeeee!!!! Sen kauniin lapun lisäksi saamme monta muutakin tärkeää asiaa tehtyä: valitaan LVIS-urakoitsija, päätetään rakennesuunnittelija, kaadetaan puut tontilta noin tunti luvan saannin jälkeen, ja rapsutellaan (Insinööri rapsuttaa) ties kuinka monena kauniina räntäiltana kalliota tontilta esiin. Tehdään alustavat pihapäätökset ja saamme lopulta talotoimittajan kanssa kaiken viittä vaille valmiiksi projektin aloitusta varten. Ykkösen koulupaikka varmistuu ja kavereita löytyy edelleen lisää.

Tästä tulee hienoa!

Maaliskuu 2017

Tapaamme toimittajia, käymme referenssikohteissa. Kaikki urakoitsijat ovat tavallaan samanlaisia, kaikissa on kuitenkin joku vika. Joku haukkuu kilpailjoita, joku kieltäytyy tarjoamasta, joku on liian kallis ja toinen epäilyttävän halpa. Opimme että yleensä halpa tarkoittaa että toimitussisällöstä puuttuu jotain. Olemme kohtuullisen hukassa tässä suossa: budjetti näyttää yhä edelleen ihan mahdottomalta ja fiksua ratkaisua ei näy. Tarjousten vertailu on ihan mahdotonta ja kukaan ei tunnu sanovan että hyvä siitä tulee, näin me se tehdään.

Kuun lopussa muutamme alueelle ja hullaannumme. Tämähän on aivan mahtava paikka! Ehkä tästä innostuneena teemme vihdoin lopulta sen hypyn ja valitsemme turvallisimman tuntuisen. Laitamme nimet alle talopaketin toimitukseen, sitoudumme rakennusurakkaan.

Se on menoa nyt. Huhtikuussa 2018 meillä saattaa olla jo oma koti. HUI ja JEE!