Tietoa mainostajalle ›

Vaivaton Härkis® tortilla-lasagne

Kaupallinen yhteistyö: Verso Food Oy ja Suomen Blogimedia

Sain toimeksiannon valmistaa Härkiksestä® jotain juhlavaa ruokaa. Tarkistettuani ensin onko ok ettei keittiöstäni tule syntymään mitään juhlavaa ja että olen korkeintaan keskivertokokki ryhdyin innokkaasti toimeen. Vedin riman korkealle kattoon ja aloin eräänä lauantai-aamuna ns. toimittaa. 

Siinä rimassani jossain katonrajassa luki että nyt olisi hyvä hetki valmistaa jotain ihan omaa reseptiä (huono idea) ja yrittää käännyttää sillä perhe Härkis®-rakastajaksi (suuret luulot) ja hoitaa homma aivan ruokabloggaajan pieteetillä somistuksineen kaikkineen (anna mun kaikki kestää).

Lopputuloksena sain yllättäen kuitenkin aikaan aika helpon ruoan, jota osa perheestämme suostuu syömään. Kuviakin muistin ottaa.

Uskon että tämä on alku jollekin suurelle, joten jaan teille tämän uskomattoman reseptin muutamalla muutoksella! Sanon heti alkuun opettajavainaani tapaan:  älkää tehkö niin kuin minä tein, vaan niin kuin minä sanon.

härkis resepti

Helppo Härkis® ”lasagne” tortillaletuista

  • 2 pkt Härkis® Original kypsää härkäpapuvalmistetta
  • 8kpl vehnätortilloja (pieniä)
  • 2 prk tomaattimurskaa
  • 2dl ruokakermaa, maustamaton // kolmen juuston
  • n. 150g juustoa, cheddar // mozzarella
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1 sipuli
  • 1 paprika // porkkana // nimeämäsi kasvis
  • 1 lime
  • 1-2 tlk juustokuminaa
  • Chiliä tuoreena tai mausteena maun mukaan
  • suolaa, pippuria, ripaus sokeria
  • Korianteria (voit myös jättää pois jos olet korianterivihaaja. Annan sen sinulle anteeksi, vaikka en ymmärrä)

Tee niin kuin sanon, älä niin kuin tein: Vaihda siis kuvassa oleva kolmen juuston kerma tavalliseen. Tai vaihda Cheddar Mozzarellaan. Yhdessä nämä kaksi oli liian juustoista. Kaupassa sattui myös mun reissun aikaan löytymään Härkis® Tex-mex -paketti, joten laitoin puolet sitä. Jos kaupastasi ei löydy, ei haittaa! Laitat vaan vähän reilummin juustokuminaa ja ripauksen chiliä.

härkis resepti
Valmistusohjeet: Laita heti ensimmäisenä tomaattimurskat sipulien ja pieneksi pilkotun paprikan kanssa muhimaan. Mitä pidempään ehtivät porista, sitä parempi! Älä tee niin kuin minä tein (10 minuutin hätäinen sörsseli) vaan varaa tähän oikeasti tunnin verran aikaa. Mausta keitos suolalla, pippurilla, juustokuminalla ja ripauksella sokeria. Purista sekaan vielä limetin mehu, mutta säästä pari viipaletta kyytipoikana toimivaan Coronan.

  1. Kun tomaattisose alkaa maistua äärihyvältä, laita uuni päälle 225 asteeseen, ota lämmöt pois liedeltä ja laita sekaan Härkis® Original sekä korianterit.
  2. Leikkaa tortillat saksilla puoliksi ja sitten latomaan: laita vuokaan vuorotellen tortillat, kastike, kerma, juusto ja sama uudestaan. Alimmaiseksi kuvistani poiketen (tee niin kuin sanon..) vähän kastiketta ja myös päällimmäiseksi jätetään tuhdisti Härkiskastiketta sekä juustoa isompi kerros.
  3. Paista uunissa noin 10-15min, kunnes juusto hieman ruskistuu ja kerma ehtii vähän keittyä kasaan.

härkis tortilla lasagne härkis tortilla lasagne härkis® tortilla lasagne härkis tortilla lasagne härkis tortilla lasagne
Ja kuinkas sitten kävikään?

No, minun versioni oli uunissa liian vähän aikaa, koska tuli kiire bussiin ja kuvat oli ehdittävä ottaa. Aivan liian vetelä ja vähän ohutmakuiseksi jäänyt ruoka jäi pöydälle juhlalavastuksineen yksin sillä aikaa kun Insinööri ja lapset möyrivät tontilla ja minä juoksin bussiini. Olut-parka lämpeni pöydällä samalla kun myöhästyin bussistani.

Perhe kyllä raportoi myöhemmin syöneensä ruoan melko pian kuvien jälkeen. Insinöörin mielestä ruoka oli hyvää, Ykkösen mielestä vähän huonoa mutta söi silti, ja Kakkonen ei suostunut maistamaan mitään muuta kuin tortillaa. Lapsiperhekielellä tämä tarkoittaa hurjaa menestystä!

Ruoka toimi sen verran hyvin, että harkitsen sen viemistä tuomisina uudenvuodenjuhliin, joissa on taas sata lasta ja niitä pitää jatkuvasti ruokkia. Veikkaan, että tämä menisi ihan täydestä lasagnesta pienille, myös niille jotka nirsoilevat Härkiksestä®.

Härkis® on ollut meillä vähän hankala ruoka-aine, jostain syystä (minä) emme ole osanneet tehdä ruokaa joka maistuisi kaikille. Mutta tämä oli nyt kyllä lähimpänä onnistunutta ruokalajia, joten aion kokeilla tätä kotona vielä sen 6-7 kertaa uudestaan, joka vaaditaan että lapset lopettaa aktiivisen kitinän. Samalla laitan testiin Tiinan Härkiksestä® tehdyt jouluburgerit ja Katjan bolognesen.

härkis® reseptihärkis® reseptiOnko teille löytynyt jo jotain hyviä Härkis®-lemppareita, takuuvarmoja lapsille kelpaavia reseptejä? Mielelläni otan vastaan, sillä proteiinirikkaiden kasvisruokien repertuaari taloudessamme on vielä liian kapea. Aion tehdä Härkiksestä® ja muista kasvimaailman sankareista ruokavaliomme keskustan, halusi perheeni sitä tai ei.

Kyllä ne haluaa. Kun minä sanon.

Kymmenen syyllisyyttä jota en nyt aio kantaa

Tämä viikko, ehkä vielä seuraavakin on sitä kuuluisaa joulunalusta. Konsultointibisneksessä tämä tunnetaan myös nimellä kaikki duunit kasaan jotta tammikuussa voidaan olla nälkäkuoleman partaalla.

Nyt painetaan. On konseptia, työpajaa, tarjousta ja ohjelmaa. Se on kaikki ihan ihanaa. Samalla taloprojektissa tapahtuu ihan yhtä paljon kuin ennenkin ja menetettiin juuri automme eräälle huonosti sijoitetulle ojalle ja siinä töröttävälle tolpalle (onneksi kenellekään ei käynyt mitään pahemmin).

Illat menevät siis niin että minä teen blogia ja töitä ja Insinööri taloa ja töitä. Siitä seuraa useampi tekemättä jäävä asia, jolla ei juuri nyt voi mitään. Ne painavat silti mieltä, joten ajattelin tehdä pienen puhdistavan harjoituksen: kirjoitan ne tähän ja sovin että näin on hyvä.

valeäiti työt

Liikkuu liikkuu mutta eteneekö?

1. En ehdi leikkiä lasten kanssa hirveän paljon. Ehdin kuitenkin. Vartin siellä, toisen täällä. Keskitymme ruokailuun ja kävellään rauhassa kotiin. Se saa nyt riittää, tämä on kuitenkin oikeasti ohimenevä hetki. Joululomasta alkaen sitten taas nähdään (ja kinastellaan) ihan riittävästi.

2. En ehdi enkä jaksa tehdä ruokaa. Paitsi että tänään kyllä tein. Se todellakin saa riittää. Valmiit ruoat on nyt oikein hyvät.

3. En ehdi urheilla. Ei täysin totta, mutta menköön. Siis ehtisin jos haluaisin. Merkkasin urheilukerrat jo kalenteriinkin mutta tämä sää nyt ihan aidosti kyllä vähän hankaloittaa lenkkeilyä.

4. En ehdi olla jouluihminen. Ei yllätä, eikä ole uutta. Meidän perhe ei ole koskaan lähettänyt postikortteja, kuunnellut joulumusaa tai koristellut kotia ennen kuin ehkä ihan päivää pari ennen joulua. Leivottiin pipareita kerran, hyvä! Ei vaivaa pätkän vertaa, mutta pyydän anteeksi jos haittaa muita.

5. En ehdi valmistella joulupukkijuttuja. Tämä harmittaa vähän, koska turhat lahjat on pahinta. Joko ajatuksella mietittyä (mieluiten aineetonta) tai ei mitään. Tänä vuonna meidän perhe taitaa harrastaa aika paljon yleispäteviä lahjakortteja. Aion hoitaa tämän kaiken aikaisintaan 22. päivä joulukuuta.

6. En ehdi pyykätä, tiskata tai siivota. Aivan sama. Saammepahan hienon joulukuusen ja ne valmisruoat yleensä tarvitsee aika vähän astioita.

7. En ehdi kirjoittaa blogia, valmistella podcastia, muistaa Instaa. Paitsi että oikeasti teen näitä kaikkia kuitenkin, joten aivan turha syyllisyys.

8. En ehdi soitella ystävien kanssa. Tässä ei ole mitään uutta, eikä mitään erikoista – ei ehdi kukaan muukaan. Next!

9. En ehdi ylianalysoida elämääni. Tämä on vain ihanaa.

10. En ehdi katsoa The Crownin uusimpia jaksoja. Tämä on kyllä paha. Pitää korjata ensi tilassa!

Näiden sijaan aion edelleen ehtiä:

  1. Nukkua.
  2. Pussata ja halata lapsia joka ilta, ja kertoa että rakastan hirmuisesti.
  3. Soitella Insinöörille ja muulle perheelle FaceTime puheluita siirtymistä, jolloin saadaan edes vähän juteltua.
  4. Tehdä nämä viimeiset metrit kunnialla maaliin.

Deiteillä ruoanlaiton kanssa

”Hei mites tää pizzakastikkeen loppu, heitänkö pois?”

”Ei kun käytetään se siihen lasagneen huomenna.”

”Totta! Miten sä ton tajusitkaan! Ihan muina Gastronaatteina siinä!”

”No se on sun syy.”

 

Oikeastaan se on Satun syy (ansio).

Satu Koivisto on Gastronaatti-kirjojen äiti. Hän on kehittänyt jo vuosia sitten itselleen ruoanlaittosysteemin, jossa edellisten ruokien ainekset pyritään mahdollisimman paljon käyttämään seuraavien hyväksi. Tavoitteena on sopivasti laiska mutta maukas arkiruoka, jossa ruoka saadaan alle puolessa tunnissa joka päivä pöytään hyvän esivalmistelun ansiosta.

”Idea on näyttää, ettei ruoan tekeminen ole vaikeaa, kallista tai aikaa vievää – eikä keittiössä tarvitse tuntea ahdistusta, stressiä tai toivottomuutta” – Gastronaatti II.

Stressiä ja toivottomuutta. Eipä kuulosta tutulta ei!

Satun toisen toivottomuutta poistavan kirjan nimi on ”Gastronaatti II – kuinka rakastua ruoanlaittoon”. Se on iso lupaus, ainakin minun keittiössäni. Juuri nyt minä ja ruoanlaitto emme ole rakastavaisia. Olemme ennemminkin väsynyt vanha pariskunta, jonka on vielä pakko pysyä yhdessä kattiloiden takia.

Otin kuitenkin haasteen vastaan ja Satun erittäin vahvalla tuella olemme saaneet hieman parempaa yhteyttä taas rakennettua. Teillä kaikilla ei ehkä ole mahdollisuutta itkeä reaaliajassa Satulle Instagramissa puuttuvia ainesosia tai heikkoa motivaatiota (Mutta kun mä vihaan munakoisoa! Paahda edes kerran, lupaan etten sen jälkeen pakota jos ei maistu!) mutta kirjan suosittelen ostamaan jos haluat hieman muuttaa suhtautumistasi ruoanlaittoon.

Vaikka et uskoisi rakastumiseen, tällä kyökkikirjalla on monta etua: Kirja on kaunis (siitä kiitos Satun miehen Tommin upeille kuville), selkeä ja puhutteleva. Satu osaa jotenkin kirjoittaa niin että kuvittelen olevani hänen keittiössään sitä lukiessaan. Siellä on muuten paljon siistimpää kuin meillä, eikä ruoanlaitto tarkoita likaisten tiskien ja legoröykkiöiden väistelyä. Kirjassa on myös iso liuta elämään helpottavia vinkkejä ja todistetusti muutamia törkyhyviä reseptejä, joista täällä esitelty omenapiirakka on meidänkin perheessä testattu ja hyväksi todettu.

Parasta antia gastronaatissa on Satun pienet vinkit sivujen alaosissa. Ne kannustavat salakavalasti kokeilemaan, harjoittelemaan ja testailemaan. Vinkkien avulla ainakin minä löydän itsestäni rennomman kokkailijan. Niin kuin Satu minulle Instassa sanoi: älä ole liian ankara itsellesi! Hyvä siitä tulee!

Rakastan muuten myös sitä, että ihan huomaamatta ja tekemättä siitä mitään numeroa, suurin osa Gastronaatin resepteistä on kasvisruokia.

Gastronaatti II etenee hieman satokausiperiaatteen mukaisesti aines kerrallaan, helpottaen jatkuvan virran ajattelua: kun teen tänään tästä ruokaa, huomenna siitä voi jatkaa tätä. Jos jotain kirjaan vielä kaipaan, ehkä Gastronaatti for dummies -aukeamaa, jossa olisi vaikka viikon tai kahden ruokaehdotukset.

Gastronaatin kanssa voi alkaa deittailla ruoanlaittoa ja ehkä joku päivä rakastua. Mitä enemmän vietän Satun tekstien ja reseptien parissa aikaa, sitä enemmän uskon siihen että tällä filosofialla ruoanlaitosta voi tulla kivaa.

Me olemme jo hyvässä alussa! Ekat treffit ovat olleet aivan upeita ja deittailu jatkuu ihan hyvissä merkeissä, ensimmäistä riitaa vielä odotetaan.

Parasta mitä tuon alun lasagnekeskustelun jälkeen deittailustamme on syntynyt on tämä:

I MADE THIS! BOOM!

Minä tein lonkalta munakoisopastaa. Lonkalta! Munakoisoa! Ja se oli hyvää! Peittosin kaksi suurinta arkkivihollistani.

Tein myös kerran banaanijäätelöhköä kirjan inspiroimana ja lasten välitön palaute oli miten meidän äiti on voinut osata tehdä näin hyvää jäätelöä?! Niinpä! Aikamoinen velho tuo äiti Satu!

Meistä ei ehkä koskaan tule perhe, joka kattaa kauniit astiat pöytään ja syö huolettoman vaivatta valmistettua veriappelsiinipossea (mitä se tarkoittaa?), mutta meistä voi tulla perhe, joka saa rakennettua arjen ruoan jääkaappinsa sisällöstä ilman tuskan hikeä ja taistelua siitä kenen on tänään pakko.

Nyt vain pitää huolehtia että joku ostaa sinne jääkaappiin muutakin kuin kaljaa ja maitoa.

Sanottakoon vielä että sain kirjan No Tofu Publishingilta (kiitos!) ja samassa paketissa Joonas Laurilan Juoksijan järki -kirjan (27,90€), joka sekin on suositusten arvoinen: nopealukuinen, kiinnostava tarina joka saa lähtemään lenkille ex-tempore.

Gastronaatti II:n (27,90€, ei postikuluja) voit tilata tästä. Mutta kurkkaa ensin Instan puolelta arvonta!

Lue myös: 

Kuvat 1-8 (c) Tommi Koivisto, kuva 10 (c) Dorit Salutskij

Hyvässä työpaikassa saa olla rikki

Tämän jutun ilmestyessä pauhaamme työkavereiden kanssa Pecha Kuchaa läpi, eli kerromme itsestämme kukin vuorollamme tarkkaan määritetyllä esityksellä. Esityksessä tulee olla 10 sivua, joista jokaisessa on vain kuvia, ei tekstiä lainkaan. Sivut vaihtuvat automaattisesti 15 sekunnin välein ja näissä 150 sekunnissa kerromme itsestämme kaiken mitä huvittaa kertoa.

Hauskaa!

Jos on hauskalla tuulella.

Kun tein omaa esitystäni, olo oli pitkästä aikaa tosi kurja. Huulet olivat vähän tunnottomat, poskia punotti ja päätä särki. Oli vaikea saada mitään aikaan. Vitutti ilman syytä. Olisin halunnut kertoa itsestäni jotain hauskaa, kiinnostavaa ja uutta. Sen sijaan tungin esityksen täyteen kuvia perheestäni, talosta ja lenkkipoluista. Ärsytti enemmän, otin hörpyn vettä ja leikin ihan muina Sanneina että se on viinii.

Eipä auttanut, tietenkään. Tähän auttaisi vain lenkki. Edelleen veri kohisi kasvoissa liikaa ja olo oli outo. Ensikertalainen voisi pelästyä kihelmöivästä tunteesta huulillaan ja omituisesta rauhattomuudesta joka päätyy lasittuneisiin silmiin.

Itsehän olen jo kokenut konkari, joten tiesin: Sympaattinen hermostoni käy ylikierroksilla. On aika relata, vähentää jostain, ettei väsy isosti. Nyt on vähän liikaa synttäreitä, podcasteja, työjuttuja, kylkiluita (mainitsinko että mursin sen viikko sitten? Hauskaa!) ja veroasioita.

Purin tunnotonta huultani ja jatkoin hommia. Keksin väkisin kivoja juttuja omasta elämästäni, kunnes tajusin että tässähän piti kertoa kuka minä olen. Tein kahdeksanneksi kohdaksi esitystä tämän:

Tästähän mun pitää kertoa. Että vaikka rakastan esiintyä, urheilla ja touhuta, olen myös aikamoinen herkkis, jolle kaikki on joskus vähän liikaa. Sitä ei tarvitse pelätä, eikä kavahtaa, mutta se on hyvä tietää. Saatan joskus sanoa

”Sori nyt en pysty, karmea olo. Pakko olla vähän aikaa ihan yksin”

enkä tarkoita sillä mitään pahaa. Silloin sitten vain olen hetken yksin ja möllötän. Kyllä se siitä. Tämän kaiken toki tietääkin jo moni töissä, koska me puhumme tosi paljon itsestämme ja fiiliksistämme. Osa avoimemmin kuin toiset, mutta kaikki kuitenkin ihan ihmisinä töihin saapuen. Meillä ei tapaa toimistossa kenenkään työminää vaan ihan minäminän siellä saa kohdata.

SE ON NIIN IHANAA että nyt oli pakko kirjoittaa isoilla kirjaimilla.

On mieletön ilo ja kunnia onkaan olla töissä paikassa, jossa voi sanoa ettei jaksa ja jossa tämän kaltaisen esityksen voi näyttää. On hienoa kuulla toisen kuumista kaupunkireissuista ja nauraa toisen kanssa pitkän avioliiton käänteille. Päiviimme mahtuu murheita lapsen päiväkotipäivästä tai koomisia tarinoita matkustamisesta sinne kaiken duunihässäkän sekaan.

Olen siis eksynyt täydelliseen työpaikkaan. Ainakin Maaret Kallion kuvauksen mukaan:

”Hyvässä työpaikassa ihminen saa olla olemassa kokonaisuutena: murheineen ja virheineen, mutta myös osaamisineen ja voimineen. Yksityisyydestä ei silti tarvitse luopua.”

Amen. Vitsi sellainen työpaikka on hyvä.

Autoni, kaatopaikkani

16 No tags Permalink

Siivosin tuossa eräänä päivänä automme jalkatiloja. En ihan tiedä miksi. Ehkä siksi, että nolotti varoitella työkavereita kolmesta tyhjästä limupullosta ja muutamasta kepistä. Ehkä siksi, että jalkani osui taas johonkin muoviseen asiaan.

Ehkä siksi että tyttäreltäni loppui sukat kesken.

Sukat, kysyt? Miten sukat tähän liittyy?

Sitähän minäkin ihmettelen. Oikeastaan, auton siivous herätti minussa monta muutakin kysymystä.

Siivoukseni tulos oli seuraavanlainen:

Uudelleenrekonstruoitu kuva tilanteesta. Kuva sumennettu herkimpiä lukijoita ajatellen.

6 likaista sukkaa
3 Mäkkärin lelua (kaksi identtistä)
4 tyhjää mehupurkkia
7 tyhjää limupulloa
2 pilliä
3 muovista asiaa (pussia?)
1 tyhjä purkkapussi
25 kiveä (21 näistä rehellisesti sanottuna soraa)
3 keppiä
1,5 saippuakuplasäiliötä
1 akkari

Eikä siinä vielä kaikki. Nämä olivat niitä sattumalta kertynyttä skeidaa. Paljon pahempi tilanne on vielä metri taaempana, paikassa jossa on ihan luvan kanssa jätetty kamaa odottamaan sitä hetkeä kun joku vie ne jonnekin parempaan paikkaan.

Le Takakontti.

2 virveliä
2 vesikanisteria
3 sadeviittaa
2 mittaa
Joku pihatyökalujuttu
Muutama (noin 72) vanha talopiirustus
Joku raksajuttu
Just naitu – kyltti häistämme (naitiin tuossa kahdeksan vuotta sitten, mutta melko ”just” se näissä ruuhkissa on)
1 vanha modeemi
Kaksi raksalamppua
Pussillinen apteekkiin meneviä vanhoja lääkkeitä
Pussillinen ongelmajätteeseen menevää jotain
Tunnistamatonta roskaa
Ensiapulaukku (sitä tarvitaan jos etsii täältä jotain ja sohii kädellä muihin itemeihin)
Kattotelineet

Semmoista. Tämän aamun perusteella osaan myös kertoa että takakontista ei kuitenkaan löydy esim skrapaa, joka olisi voinut olla kivempi kuin paljas käteni tänä aamuna.

Sellainen sikolätti se, toinen kotimme. Ensin ajattelin että mitä helvettiä, miten meidän auto voi olla tässä kunnossa, mutta sitten tulin eteiseen ja muistin minkälaisessa perheessä asun.

Niin, täällä oli muuten eilen Freska kylässä. Jos ihmettelit miksi kuvassa on niin poikkeuksellisen siistiä.

16 No tags Permalink

Kaikkien aikojen TOP20 Valeäiti jutut!

Kaivelin blogin muuton aikoihin Google Analyticsista tiedon kaikkien aikojen luetuimmista teksteistä. Lista oli osittain vähän yllättävä, mutta kaikin puolin kuitenkin jotenkin niin kuvaava että halusin laittaa sen myös tänne.

TOP20 sisältää arjen vinkkejä, murheiden jakamista, keskustelun avaamista. Sitä kaikkea Valeäiti kai onkin, kohta jo kuuden vuoden ajan.

 

Valeäidin TOP20 luetuinta tekstiä kautta aikain*:

*tai siis toukokuuhun 2017 mennessä. Siitä asti tämä teksti on roikkunut luonnoksissa.
  1. Unikouluohjeet En nyt sano että näillä aina toimii, mutta kyllä näillä aina toimii. Kokeile.
  2. Kantoreppuvertailu: manduca vs tula Klassikko. Edelleen seison sanojen takana, vaikka kantamisesta jo hyvä tovi onkin.
  3. Tonttipäiväkirja (kategorian pääsivu) Ah, rakentamisen ilot ja murheet. Näitähän on kiva seurata kun ei itse tarvitse osallistua, eikö?
  4. Valeäidin nauhoitukset (kategorian pääsivu) No hei huippua! Toinen kausi tulossa ihan just kohta!
  5. Hirviö sisälläni Ei niin kiva mutta tärkeä teksti siitä, miten lapsiin joskus menee hermot ja miksi siihen ei osaa suhtautua hyvin.
  6. Löisinkö? Kappas, sama teema. FYI: en.
  7. Ujo lapsi on fiksu Herkkislapset valikoivat.
  8. Lapsiperheen paras loma – kaikki vinkit Italiasta Ah ja voi, Italia! On parhaita lomia, mene!
  9. 20+1 lausetta joita miehille ei sanota Pitäisi tehdä tälle jatko-osa, koska lauseita kuuluu joka viikko lisää..
  10. Olen rikas ja se nolottaa – miksi? Nolottaa vähän vieläkin. Jos mun rahat kiinnostelee, tsekkaa myös aiheesta tehty Podijakso Salamatkustajan kanssa!
  11. Vaiennettu äidinvaisto Kertomus siitä, kuinka en uskonut itseäni ja lapsella oli turhaan puoli vuotta vatsan väänteitä maitoallergian takia.
  12. Mitä jätin kertomatta Kertomus siitä, kun masennuin.
  13. The niksiketju, parhaat vinkit jakoon No tällekin todellakin pitäisi tehdä jatko-osa, aivan mahtavia vinkkejä!
  14. Makaroni-martta Tarinoita ja tunnustuksia keittiöstä ja todella monta hyvää arkireseptiä teiltä, kiitos!
  15. Odotahan vain… kohta tulee jotain mahtavaa! Lohdutus kaikille pienten lasten kanssa väsyville.
  16. Pysyisitkö sinä raskauden aikana timminä? No en minäkään. Tässä avautumista siitä miten sitä kehdataan silti odottaa.
  17. Rikas, rakas, raskas elämä Vaihteeksi avautumista ruuhkavuosista ja sen aiheuttamasta ärsyketulvasta.
  18. Hiljaa hyvä tulee Hiljaiset lapset for the win!
  19. Minä en suojele sinua kaikelta Kertomus siitä miten pienen poikani jalka murtui. Voi snif.
  20. It gets better – äitiversio Melkein sama kuin kohta 15, koska eihän tätä voi olla liikaa kertomatta – asiat todella helpottuu!

Siinä se, aimo lataus synkkää ruuhkavuosiavautumista mustiin syksyiltoihin! Enjoy!

PS. Muistathan että voit äänestää minua yleisön suosikiksi The Blog Awards Finlandissa, se tapahtuu tästä. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan hotelliyö Hilton Helsinki Strandissa ja liput TBAF 2017 -gaalaan kahdelle. Majoittuminen sisältää runsaan aamiaisen, kuntosalin ja allasosaston käytön sekä illallisen kahdelle ravintola Brossa.

Tässä kuussa tuomaristo sitten päättää, olisinko minä peräti Vuoden Keskustelunherättäjä. Iiks.

Miksi, oi miksi, edelleen kokkaan kun en halua?

Taas sitä saa miettiä. Että mikä siellä omassa päässä oikein viiraa. Meillä käytiin eilen seuraava keskustelu:

Minä: Voisitko sä tehdä huomenna ruoan?

Insinööri: (syvä huokaisu) no kai mä voin.

Minä: Onko se nyt noin kamalaa?

Insinööri: Kun mä en vain haluaisi tehdä arkena ruokaa ollenkaan.

Minä: No en mäkään jaksaisi aina tehdä.

Ininööri: Ei sit tehdä.

Minä: Täh? Mitä me sitten syötäisiin?

Insinööri: Syödään eineksiä.

Minä: NO EI VARMAAN! Sehän on kamalan epäterveellistä ja kallista ja laiskaa siis ei nyt hyvänen aika voi ihminen olla tekemättä edes ruokaa mikä se semmoinen aikuinen on joka ei edes ruokaansa tee, siivouskin ollaan jo jätetty ja mitä ne lapsetkin siitä oppii?! Täytyy sitä nyt herranjumala oma ruoka jaksaa tehdä. Ehhehei, ei, en todellakaan koskaan suostuisi.

Insinööri: No eihän ne ole epäterveellisiä. Vähemmän suolaa ja rasvaa kuin meidän ite tekemässä ruoassa.

Minä: Joo no..ehkä joo, mutta ei niin vain voi elää.

Insinööri: Miksei?

Minä: No, kun. No, kun. Ei vaan voi. Jokainen solu mun sisällä huutaa ettei se sovi!

No nyt sitten, solut ja kaikki.

Oikeasti, mitä helvettiä? Olen aika tosi huono tekemään ruokaa. En nauti siitä. Siihen menee tosi paljon meidän perheen energiaa ja aikaa. Lopputulos on huomattavasti enemmän epäterveellinen, ravintoköyhä ja tylsä kuin miltä se pääni sisäisessä sädekehässä vaikuttaa.

En minä ennen lapsia tästä vauhkonnut. Silloin käytiin ravintolassa tai syötiin leipää. Ihan oli hyvää elämää sekin. Tämä taitaakin olla yksi vahvimmista äitimyyteistä pääni sisällä. Perheelle tehdään ruokaa. Piste.

Vaikka kuinka olen yrittänyt sanoa itselleni että einekset on tosi ok (ja on mulle sitä aika paljon opetettukin!) ja niitä aina säännöllisesti ostan, kokonaan (arki)ruoanlaitosta luopuminen saa jo ajatuksena minut hyperventiloimaan. Miksei saman tien lopettaisi sitten vaikka hampaiden pesua, tai vaatteiden pyykkäämistä! Ei käydä pöntölläkään kun kerran koko inhimillisyys perutaan!

Tänään ”tein” Insinöörin pakottamana puolivalmista lasagnea kaupan paketista. Lasagne, jos jokin pitäisi minusta tehdä itse. Se on juuri sopivan kärsimyksellistä. Nyt ruoasta tuli vähän pahaa, mutta tulipahan helposti. Samalla luin Lujasti lempeän tekstiä, jossa kehotettiin poistamaan elämästä turhat kuormitukset:

”Esimerkiksi alkoholi, sosiaalinen media, siisti koti, alusta asti itse laitettu ruoka ja ylimääräiset harrastukset voivat olla viisaita karsimiskohteita ruuhkaisessa elämässä.”

Viisaita karsimiskohteita? Eikä ole! Vaan ihan kamalia ajatuksia, nuo kaikki!

On ehkä myönnettävä, että pääni sisällä asuu edelleen joko Jeesus tai äitini. Joka joku sanoo, että ollaksesi hyvä ihminen, sinun on uhrauduttuva. Tee sitä ruokaa saatana (okei, Jesse ei sanoisi noin).

On myös ehkä myönnettävä, että tämä kynsin ja hampain ruoanlaitosta kiinni pitäminen on tosi tosi dorkaa, kun mukavaan repertuaariini kuuluu edelleen vain jauhelihaa ja makaronia.

Tämän tekstin jälkeen tulee varmuudella tapahtumaan se, että Insinööri ostaa kaapin täyteen eineksiä ja ilmoittaa juhlallisesti että näillä mennään. Yhtä varmasti tapahtuu se, että minä sanon ei ei ei se ei sovi, vääntäen samalla kiukulla ruokaa (ja ostan kuitenkin jatkossakin pinaattilettuja kerran viikkoon, koska niitä nyt vaan ei lasketa.)

Otin minä sentään pieniä askeleita kohti äitijumalalle haistattelua. Irtisanoin ensi kertaa sitten yhteistyön Sannan ruokakassin, koska siitä alkoi tulla kuormittava tekijä. Huomenna suostun pinaattilettuihin.

Sitten kun tämä talo rakennettu, minusta tulee taas ahkera siivooja ja ruoanlaittaja. Odottakaas vain.

 

Lue myös: 

Kun keinot loppuu, laske rimaa.

Laskin jokin aika sitten, että Kakkosen hampaat on pesty ainakin 3285 kertaa. Näppituntumalta sanoisin, että näistä noin seitsemän on mennyt ilman tappelua ja vääntämistä.

Kakkosella on lievästi sanottuna luja tahto. Oma tahtonihan taipuu pehmeästi kuin muovailuvaha, mutta ei mennä nyt siihen.

Tahtojen taisto ollaan käyty kaikkien perustoimintojen osalta läpi, poikkeuksena ruokailu josta herra nautiskelija ei ole oikein koskaan halunnut kieltäytyä. Mutta esimerkiksi vessassa käymisestä voi ihan hyvin väittää vastaan! Riittävän kekseliäälle ja lujatahtoiselle miehelle on turha sanoa, että pissalla olisi syytä käydä, sillä:

”Mä kävin jo eilen.”

Aivan niin.

Asiat tehdään joko niin että hän haluaa ne tehdä, tai niin että me onnistumme manifestoimaan jonkun aivan jäätävän iloisen yllykkeen ja hassuttelun niiden ympärille. Pukeutumisen aikana on nähty mm. klassinen Kuka pukee ekana -skaba, ehditkö laitta housut ennen kuin lasken kymmeneen? ja jopa pukeutumislaulut, -robotit (Insinööri on vielä luovempi kuin minä) ja -räpit.

Mikään näistä keinoista ei ole erityisen aikatehokas ja siten arkeen sopiva.

Monta asiaa ollaan saatu vuosien aikana vähän helpommaksi, mutta yksi vahva tahdon saareke meillä edelleen esiintyy. Pukeutuminen.

Tyyppi ei pue itse. Koskaan.

Tämähän oli nähtävissä jo kauan sitten, kun yritykset pukeutumiselle menivät joko niin että Ykkönen lopulta teki homman hänen puolestaan tai hän teki homman itse mutta otti tehtävään sen vaatiman ajan (kolme tuntia).

Tässä viiden ja puolen vuoden kohdalla alkaa vähän rasittaa. Turhauttaa ja hävettää oma surkeus vanhempana. Miten en voi saada tyyppiä oppimaan tätä? Hän puhuu jo itsekin tästä, ihmetellen miksette voi vaan palvella minua.

Anna mun kaikki kestää.

Nämä vaatteet meni ennätysajassa päälle, koska luvassa oli kalastamista.

Yleensä tämä kulminoituu kiireeseen, hermojen menettämiseen ja tappeluun. Taas viime viikolla löysin itseni huutamasta ääni käheänä ja lopulta palvelin riuhtaisemalla yöppärin liian nopeasti pois päältä. Tuli itkut, tuli halit, tuli morkkis, vaikka anteeksi sainkin.

En halua enkä jaksa tapella ihanan poikani kanssa näin typerästä aiheesta, mutta välillä tuntuu että kaikki keinot on käytetty.

On kannustettu ja keskitytty kehumaan haluttua käytöstä eikä torumaan väärää; on tehty tarrataulut (”en mä halua tarroja, enkä palkintoa”); on palasteltu vaiheet, tehty vaatejono, annettu aikaa; on puhuttu nätisti, kerrottu miksi näin pitää tehdä, huudettu rumasti; on palveltu, on odotettu kunnes homma tehdään.

On turhauduttu, väsytty ja luovutettu.

Jos jotain lohtua pitää tilanteesta ottaa, niin ei tämä ihan täysin vain meidän haasteemme ole. Myös päiväkodeissa on todettu, että Kakkonen ottaa nämä pukeutumiset keskimääräistä hitaammin, eikä sielläkään ole varsinaisesti uusia keinoja löydetty.

Auttaisiko OOTDt?

Arvaatteko, miten olen ratkaissut tämän asian kiireisimpinä aamuina?

Olen laittanut lapsen nukkumaan valmiiksi päivävaatteissaan. Tai laittanut sen tarhaan yöppäreissä.

Tekisi mieli sanoa, etten ole tästä ratkaisusta kovin ylpeä, mutta oikeastaan olen. Näin hommat sujuu eikä ketään kiukuta (muuta kuin iltatoimissa, mutta ei mennä nyt siihenkin).

Vanhemmuudessa tärkeintä on lopulta terveet tyypit ja hyvä boogie, ei yö- ja päivävaatteiden ero. Jos se tällä sujuu niin hienoa.

Rima moi, olen täällä alhaalla. Tervetuloa mukaan!