Ei ole aina pakko nauttia ”nyt kun ne ovat pieniä”

Vanhemmuus on yhtä syyllisyyden kerrosvoileipää. Lapset menee liian myöhään nukkumaan, ruoka ei ollut tarpeeksi monipuolista, telkkaria katsottiin taas liikaa ja kengätkin on varmaan niin pienet että tulisi kyllä YLEn pistokokeessa noottia.

Joskus pahin syyllisyys tulee ihan maailman typerimmästä asiasta. Liian vähästä nauttimisesta.

Aika tikittää. Nautithan tarpeeksi? Kohta on myöhäistä!

Se menee niin, että sinä olet jonain aamuna taistellut aivan tosissasi ettei pakka hajoaisi täysillä käsiin. Yksi lapsista on herättänyt pitkin yötä, toinen ei suostu aamulla pukemaan koska lahje on väärästä kohtaa sininen, joku kakkaa matolle ja joku vetää uhmapotkuspagettia keittiön lattialla. Ehkä sinä, ehkä joku muu. Saat viimeisillä voimillasi koko revohkan ulos ovesta, tukeudut tuplavankkureihin kuin Titanicin pelastusveneeseen ja toivot että kylmästi vihmova sade pyyhkisi punaiset itkurannut pian teidän kaikkien kasvoilta. Olette sentään menossa ulkoilemaan, se on tärkeää lasten kehityksen kannalta!

Sitten saatana. Vastaan tulee joku ja sanoo:

”Oi että miten ihania hellanlettas teidän punaisia poskia, tulee ihan omat ajat mieleen. Nauti nyt kun ne ovat vielä pieniä!”

Nauti nyt kun ne ovat pieniä. Äidin mahassa muljahtaa. Siis tästäkö piti nauttia? En vittu varmasti nauti, en ainakaan nyt. Voi kun ne vain kasvaisi. Tai nukahtaisi.

Ehkä saman iltana teillä onkin ihana peuhuhekti menossa, kaikki taas iloisia. Sinä hymyilyt kuin naantalin aurinko ja sitten mietit synkästi: osaankohan nyt nauttia tarpeeksi?

Nauti nyt kun ne ovat pieniä on välillä tosi virheellinen väite. Se sisältää muutaman rivien väliin piilotetun syytteen, joita riittävän rikkinäinen äiti saattaa löytää:

  • Näiden aikojen jälkeen vanhemmuus ei enää ole kivaa
  • Lapseni eivät enää ole söpöjä kun kasvavat
  • Tämän pitäisi olla elämäni onnellisinta aikaa
  • Jos en nauti tarpeeksi, paha minut perii

On toki täysin mahdollista, että nämä kaikki ovat vain minun ajatuksiani niiltä ajoilta. Mutta ihan siltä varalta, että joku muukin tunnistaa saaneensa kivisen painon vatsaansa tämän lauseen kuullessaan, ajattelin lohduttaa hieman.

Sillä tässä tulee toinen lause, jota pitäisi viljellä paljon enemmän: Onnea, ne on jo noin isoja!

On toki totta, että lapset ovat vain kerran pieniä. Vain muutaman vuoden ajan joku haluaa eniten maailmassa olla sylissäsi ja tuhista ihoasi vasten. Muutaman vuoden jälkeen pienet kädet ovat jo liian isoja pelkästä pikkurillistä kiinni pitämiseen ja  joskus loppuu sekin aika, kun sinun näkemisesi saa toisen kasvoille aina hymyn. Stricly Stylen Hanna kirjoitti tästä kauniisti ihan hetki sitten. 

Nauti nyt kun ne ovat vielä pieniä -lause unohtaa kertoa että kohta tulee jotain vielä siistimpää.  Ison lapsen kanssa on ehkä isommat murheet mutta on kyllä isommat ilotkin.

Et vain tiedä silloin kun lapset ovat ainutlaatuisen pieniä, että on vielä monta muutakin ainutlaatuista asiaa, joiden veroista ei tule. Jonain päivänä lapsesi oppii lukemaan, toisena on sinua fiksumpi ja ihan pian rakentaa omaa elämäänsä vahvalla otteellaan.

On aivan käsittämättömän pakahduttavaa kun pieni taapero kaivautuu syliin rakastamaan. On myös aivan käsittämättömän pakahduttavaa kun seitsemänvuotias kävelee yksin kouluun ja osaa valita ulkovaatteensa kadulla kulkevien ihmisten perusteella.

Että sinä voitkin osata jo paljon.

Käsi sydämellä, en ole kertaakaan ajatellut että voi kun lapset eivät enää ole noin pieniä. Sen sijaan olen kymmeniä kertoja miettinyt että vitsi tämä on kyllä paras ikäkombo mitä voi olla. Voi kun ne eivät enää kasvaisi! Yhtä varmasti yllätyn sitten joka vuosi, miten tämäkin vuosi oli vieläkin siistimpi.

Mikä parasta, silloin kun lapset ovat isompia, se nautinto niistä kivoista hetkistä tulee usein vähän kivuttomammin. Sitä ei tarvitse väkisin hakea kipeiden nännien ja väsyneiden silmien läpi vaan saatat istua nojatuolissa viini kädessä sillä hetkellä kun jotain ihan mullistavaa tapahtuu. Silloin on helppo nauttia.

Älä tunne syyllisyyttä siitä, jos et osaa nauttia joka hetkestä tarpeeksi. Ihan varmasti nautit juuri riittävästi niistä oikeista hetkistä.

Sinun pitää vain huomata se hetki ja joskus sekin on vaikeaa. Mutta ihan riittävän hyvin sinä sen jo teet.

Lue myös: 

Odotahan vain, kohta tulee jotain mahtavaa!

24 Kommentit

  • Heidi Pii

    Näin juuri. 🙂 Vauvat on ihania, tavallaan. Ikinä en ole kuitenkaan kokenut ”vauvakuumetta”, vaan lapset on hankittu sillä ajatuksella, että haluamme ”lapsen”. Olen toivonut perheeseemme sellaista ihmistä, joka suurimman osan elämästään on jotain muuta, kuin ”vauva”.

    Vaikka vauva-aika on ollut ainutlaatuista, enkä sitäkään pois vaihtaisi, niin kyllä minä myös NAUTIN enemmän tästä arjesta näiden hitusen isompien ja järkevämpien otusten kanssa. Näiden, joita ei tarvitse enää pelkästään hoitaa ja huoltaa, vaan joiden kanssa voi jutella syvällisesti elämästä tai pelata vanhaa Worms Armageddonia. Tai nauraa katketakseen sellaisille jutuille, joille ei ehkä kasvatuksellisessa mielessä saisi nauraa. (Esim. ekaluokkalaisen tarinalle siitä, kuinka kaveri oli vetänyt nyrkillä äitiään haaroihin ”karkki vain kepponen?” -kepposeksi. Ai kauhee, miten epäsopivaa. Siis sekä kepponen, että sille nauraminen, varsinkin lapsen nähden…)

    Isot lapset on aika paljon kivempaa seuraa, kuin vauvat. Ja vauvatkin sentään on tosi kivoja. 😉

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hahahahahahah mikä kepponen, en kestä 😀 😀 😀 Isot lapset on kyllä niin siistejä!

  • Anni Menossa

    Ei tosiaan tarvitse aina nauttia! Toi sanonta on ihan perseestä. MUTTA sen pointti ehkä onkin enemmän juuri toi sun lopussamainitsema: se, että tajuaisi ne hyvät hetket, eikä juuttuisi siihen vauva-ajan raskaudesta valittavaan puhetapaan, joka sekin on turhan yleistä (välillä terapeuttista!).

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Niinhän sen pointti todellakin on, että on tärkeää huomata ne hyvät hetket, ei sen kummempaa vaikka se kuulostaakin siltä että ”nauti nyt tosta kaikesta”.

      Vöhän vielä kyseenalaistan, onko tosiaan olemassa riski että jotkut ”valittaa liikaa”? Vauva-arki on oikeasti aika raskasta. Jos joku puhuu siitä jatkuvasti valittavaan puhetapaan, ehkä hänellä on oikeasti paha olla ja kaipaisi apua? En tiedä, ehkä mä en vain ole kohdannut tälläisiä tyyppejä.

      • Anni Menossa

        Tarkoitan sitä, että monesti se mitä sanoo, toteutuu ja rupeaa johtamaan mieltä liikaa. Kieli ei vain kuvaa vaan myös luo todellisuutta. On helppoa juuttua sellaiseen ”mä en jaksa” -fiilikseen. En kiellä lainkaan äitiyden rankkuutta, ja totta kai pitää puhua, kun on vaikeaa ja pahassa paikassa ehdottomasti hakea apua. Monissa tilanteissa pitää kuitenkin myös muistuttaa itseään niistä hyvistä puolista, ettei tämä vauvaperhe-elämä ala tuntua silkalta helvetiltä.

        (Kirjoitin tästä kerran: https://menoajamamailua.wordpress.com/2017/08/13/se-lisaantyy-mista-puhuu/)

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          aa, okei nyt saan kiinni! Tuossa on hyvää ajattelua kyllä. Ihmisen ajattelu vaikuttaa hirveästi toimintaan ja tunteisiin. Toisaalta on tosi vaikea tasapainoilla sen kanssa ettei sanoisi kenellekään ”ajattele positiivisemmin”, kun sekään ei yksinään riitä. Mutta tajuan mitä sanot 🙂

  • Elina

    Ihana, osuva teksti, otti riveleistä kiinni täällä jostain kipeestä kohdasta. Nautin enemmän kun on kulunut enemmän aikaa. Kiitti ❤️

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ihana kuulla jos tästä oli iloa <3

  • Leea

    Tämä, totisesti ja tuhannesti.

    Meidän toinen lapsi syntyi loppukeväästä, esikoinen täytti juuri kolme. Koko kesä meni sumussa, jossain matalapaineessa näiden kahden kanssa. ”Nauti nyt” oli juurikin se lause, joka kumahteli mun päässä. Tuijotin anopilta näyttävää vauvaa ja mietin, että tästäkö ihan oikeasti pitäisi nyt nauttia. Kaikki oli yhtäkkiä reset-nappulasta painettua: taas sitä selittämätöntä itkua, yöherätyksiä, maitoa, haisevia harsoja, vaippoja; sitä kaikkea, minkä kerran jo oli rämpinyt läpi ja sitten suloisesti unohtanut. Ja nyt tietysti vielä kovennettuna, fiksuina ihmisinä kun päätettiin ottaa esikoinen koko kesäksi kotiin päiväkodista.

    Kirjoitin sitten vimmatusti vauvakirjaa, poimin sinne vain parhaat jutut, yritin kaivamalla kaivaa jotain mukavaa. Ajattelin, että muuten en muista mitään tai en ainakaan mitään iloista. Säikähdin sitä syyllisyyttä mikä tuli, kun näin muiden ilahtuvan mun vauvasta ja pitävän sitä täydellisenä. Että muut jutteli sille vaikkei se hymyile tai juttele takaisin! Yritin antaa vauvalle välillä aikaa ja sitten kun oli järjestetty, että mies ja isompi on poissa, vauva ei kiinnostunut musta lainkaan. Pidin sitä kiittämättömänä, vaikka järjellä ymmärsin, miten naurettava olin. Oli hillitöntä pelkoa siitä, etten koskaan opi näkemään vauvaa kauniina tai en kiinny siihen tai siitä tulee jotenkin anopin oloinen muutenkin. Musertavaa häpeää siitä, että viihdyn niin merkittävän paljon paremmin esikoisen kanssa, sehän juttelee, kävelee, ehdottaa, vitsailee, leikkii.

    Nyt kai hormonit on hälvenneet sopivasti tai sitten vain vauva on kasvanut, osaa enemmän, jokeltaa, hymyilee, sillä on jo rytmiä. Välillä, tai nykyään jo kai useinkin, tulee niitä hetkiä, kun onni ja rakkaus tulvahtaa läpi vauvaa katsoessa. En silti vieläkään ajattele, että tämä se vasta on nautittavaa aikaa. Ymmärrän kyllä ainutlaatuisuuden ja ihmeellisyyden vauva-ajassa, ja sitä ihmiset kai useimmin sillä nauttimisella tarkoittaa. Mutta ihan oikeasti nauttiminen?

    Tämän kesän jäljiltä lupasin itselleni, että en enää toivota muille äideille että nauti nyt. Ja tämä postaus oli kai viimeinen mun tarvitsema synninpäästö. Tää on ihan okei näin.

    (Sen sanon vielä, että tämän takia toivon, että jatkat blogin pitämistä. Huolestuin kovasti, kun väläyttelit muuta instastooreissa. Esimerkiksi tämä kirjoitus, Jaksa vielä, kohta helpottaa ja legendaarinen Löisinkö-postaus taatusti säästää neuvoloiden perhetyön resursseja.)

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tiedätkö, kuulostaa näin näitä rivejä lukiessa siltä että sulla on ollut synnytysmasennusta. Se on rankkaa, super rankkaa. Ilmankin varsinaista masennusta tollaset fiilikset on yllättävän tavallisia ja niistä juuri tuntee ihan hurjaa syyllisyyttä – kun tästähän piti vain nauttia! Ihanaa jos saat synninpäästön, sen ansaitset!

      Kiitos vielä kovasti kauniista sanoistasi, ihan hurjaa että osaat ihan tekstien otsikkojakin ulkoa <3

  • Sk

    Tavoitan kyllä, mitä tarkoitat. Sanon siöti

    • Sk

      Karkasi.
      Sanon siis silti mutta. Oman kokemuksen pohjalta koen, että kun lapset olivat pieniä, murheetkin olivat oikeasti pieniä. Nyt vanhin on 10v ja hänellä monenlaisia ongelmia ja luottamus on aika lujilla. Oli niin paljon helpompi pitää hänet tässä kotona ja näköpiirissä. Nyt kulkee kaverilla ym ja tekee siellä mitä sattuu, oikeasti hävettää tunnustaa etten edes halua tietää mitä kaikkea.
      Mutta onhan se luksusta nukkua lähes katkeamattomia unia ja tietää, ettei tarvi vauva takia keskeyttää jotain aikaa vievää puuhaa tai lapset voi ottaa mukaan.

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Näin se on, sekin (lievästi rasittava) sanonta pitää kyllä osittain paikkansa. Isompien lasten kanssa on isommat murheet. Mulle vauva-aika vain oli sen verran rankka että nämä isommat murheet on helpompi kestää kuin silloiset pienet murheet. Murheen määrää ei kai siis voi absoluuttisesti mitata, kun oma jaksaminen ja olosuhteetkin vaikuttaa niihin niin kovasti.

  • Yksis

    Ei tarvitse nauttia ei… en koskaan pitänyt pikkulapsiajasta ja tunsin syvää syyllisyyttä aina kun joku tokaisi että tarttis tässä nyt nauttia, tai että vielä niitä vuosia tulee ikävä… Ihan oikeesti! Mietin että miten voisin ikävöidä ajanjaksoa joka meillä oli lähinnä selviytymistaistelu ja jokainen ilta kun me kaikki oltiin edelleen hengissä oli puhtaasti voitto. Tuskin ikävöin – koskaan.

    Tänään perheessä on kolme koululaista ja olen ihan varma että muistelen kaiholla näitä päiviä, hetkiä kunyritän selittää ettei 12+12 voi mitenkään olla 18, sanallisesti kuvallisesti ja lopulta klemmareilla. Näitä vuosi minä kaipaan! Kaipaan sitä aikaa kun yksi näyttää mulle kuvan kortsusta kysyen mikä se on, sitä hetkeä kun kuumneisesti mietin miten selitän ehkäisyn lapselle joka juuri ja juuri tietää miten ihminen lisääntyy… Nämä on mun ihanat vuodet. Vuodet kun lapset ei enää ole pieniä, muttei vielä teiniäikäisiäkään. Näitä vuosia vielä kaipaan.

    Ensimmäistä kertaa, nyt kun ne on 7 ja 7 ja 9 mietin että kohta ne pärjää jo ilman mua, ja samalla nautin siitä että voin lauantaina mennä naapuriin lasilliselle ja jättää ne kotiin katsomaan elokuvaa.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kieltämättä, nämä vuodet tuntuu jo vähän sellaisilta että kirjoittaa asioita ihan kunnolla ylös! Nyt on niin paljon siistiä ❤️

  • Mervi

    Aamen!

    Kaikki muu tulikin jo tekstissä esiin.

  • Ainooo

    Tällaisten tekstien takia luin keväällä saikulla ollessani blogin kaikki tekstit läpi parissa viikossa!
    Älä lopeta kirjoittamista vaan lopeta käppyröiden tuijottelu 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      KAIKKI!?! Huh, nöyräksi vetää. Mut olen kuule ollut tosi kiltisti, En oo kertaakaan katsonut lukuja vaikka tämä teksti on saanut selvästi paljon lukijoita 🙂 hyvä minä!

  • Elisaini

    Viittaan myös Googlen käppyröihin, älä tuijota niitä, vaan kirjoita näitä rohkeita ja voimaa antavia ajatuksia!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ? roger that!

  • Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta

    Ah, tästä olen paasannut lukemattomia kertoja kaveripiirisssä (ja joskus vähän ei-kavereiden joukossakin) ja kirjoittaisin blogissanikin, jos saisin jotenkin sovitettua postauksen sen genreen. Kaikki ”Don’t grow so fast” -lausahdukset saa mut kiihtymään nollasta sataan melkein yhtä nopeaa kuin sukupuoleen liitetyt oletuksetkin. Mulle se lasten paras ikävaihe on nimenomaan ollut niiden kulloinenkin ikä: aina on ollut syytä nauttia ja niitä hetkiä, jolloin en ole nauttinut yhtään. Tällä hetkellä nautin suunnattomasti lasteni teini-iästä ja minua raivostuttaa, että yleinen suhtautuminen teineihin on pelkästään negatiivinen. Olen bongannut ystävienikin seinältä seinätaulun, jossa suomennettuna sanottiin teini-ikäisten olevan rangaistus siitä, että harrastimme seksiä. Kiva viesti omalle lapselle. Teinit on ihan mahtavia ja vaikka ei aina jaksaisi jokapäiväisiä syvällisiä keskusteluja ihmisoikeuksista meemeihin aamiaispöydässä, tiedän, että juuri niitä kaipaan, kun toinenkin lentää pesästä. (Ja sitten perkele nautin siitä, ettei ole enää lapsia kotona ilman huonoa omaatuntoa siitäkään!)

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Teineistä nimenomaan olen oppinut viime aikoina että ne on paljon ihanampia kuin mitä niiden maine! 🙂 Melko raju toi huoneentaulu, mutta ehkä siinä perheessä ymmärretään sarkasmia todella syvästi? 😀 Teineistä paras keskustelu EVÖ oli tämä mun podijakso. jossa Nakit ja Mutsi Päivi kertoi miten ihania teinit onkaan <3

  • Bellatrix

    Oi kyllä! Oma äitini muistaa ainakin kerran viikossa muistuttaa, että minun pitäisi nauttia, eikä siinä kaikki: usein tätä seuraa vielä syyllistävään sävyyn sanottu: ”Sinä et osaa nauttia! Et ollenkaan ymmärrä millaisen aarteen olet saanut!”

    Kaikkein ärsyttävintä tämä oli siinä vaiheessa, kun lapsi heräsi 10-15 kertaa joka yö, minulle tuli pahoja univaikeuksia, ja kuljimme koko perhe kuin zombiet. Lopulta saatiin apu sairaalasta. Silloin se naukuvaan äänensävyyn esitetty nauttimispakko sai raivon partaalle.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi puuh, kuulostaa aika rankalta. Varmasti tarkoitus ei ollut loukata mutta pahaltahan se tuntuu kun ei saa väsymykselleen oikein oikeutta.

Tämän viestin kommentit on suljettu.