Materia tekee onnelliseksi. Se, joka muuta väittää, ei ole koskaan kokenut sitä hetkeä, kun seisoo sovituskopissa, näyttää jumalaiselta ja lompakko huutaa valmiuttaan hommiin. Mutta sitten jos se sama ihminen on koskaan muuttanut, saanut lapsia tai pessyt pyykkiä, hän huomaa myös äkkiä, ettei materiaali tee onnelliseksi.
Sillä itseasiassa materiaali saa sinut ällöttymään, ahdistumaan ja vihaamaan itseäsi siellä sovituskopissa ja kauppojen kassalla. Mitä järkeä tässäkin oli, voisi tämä ihminen kysyä itseltään, kun löytää poikansa kaapista 14 kappaletta saman merkin verkkareita. Ihminen voisi toki puolustautua sillä, ettei hän itse ole näitä verkkareita ostanut, mutta silloin kyllä altistaa itsensä sellaiselle tekopyhyyden alttarille, että ne neljät muut itse ostetut verkkarit on parasta piilottaa ihan tosi pian. Samoin kuin ne viidet yksivuotiaan vaunukoristeen ”kaupunkihousut”.
 |
| Vaatteet kuitenkin on tärkeitä, ainakin 3-vuotiaille tytöille. Ja vähän nuoremmillle lelukoirille. |
Jos nyt sitten sattuisi käymään niin, että tämä hypoteettinen ihminen saisi kesäauringon, lähestyvän loman, materiaaliahdistuksen ja muiden ärsyttävien bloggaajien täysin oikeutetun kriittisen kuluttajuuden nimissä energiapiikin, jonka seurauksena hän päättää käydä kaikki talouden lastenvaatteet läpi, on edessämme pieni problematiikka.
Ensimmäinen osa dilemmaa on tyypiltään aliarviointi: voi olla, ettei ihminen täysin ymmärrä aloittamansa työn määrää. Vaikka hän sattuikin arvioimaan oikein vintillä odottavien laatikoiden määrän (6kpl), hän ei ehkä ymmärrä, että asunnon sisälläkin on vastaava määrä turhaa tavaraa, ja että ko. laatikot ovat ammuttu niin täyteen tavaraa, että sisältöä riittäisi 12 laatikkoon.
Toinen, ja huomattavasti vaikeampi osa dilemmaa, on tyypiltään lajittelu ja sijoittaminen: Vaikka ihminen saikin sosiaalisen median avulla sekä pahaa-aavistamattomia uhreja että vinkkejä muuhun loppusijoitukseen, on edessä silti viisivaiheinen lajittelu. Säästöön, Kummitytölle, Pahaa-aavistamattomalle uhrille 1, Pahaa-aavistamattomalle uhrille 2, ihan mihin vain, kunhan pois täältä Kirpparille / hyvää tekemään (jonkun muun toimesta). Samalla toki on poistettava vaatteet, joissa mango, meloni, mansikka ja räkä yhä elää, ja arvioitava tulisiko toisista vielä jotakin jos (joku muu) ne pesee taitavasti.
Ongelmista viimeinen on kuitenkin se, joka nujertaa ihmisen. Ongelma, joka myös johtaa uusiin, eettis-ristiriitaisiin ongelmiin elämän valintojen ja tämän tekstin osalta. Sen ongelman nimi on materiaksi naamioituneet tunteet.
Ja näin voi olla, että kaikki jätesäkit täytettyään, muutaman laatikon onnistuneesti tyhjennettyään, ihminen joutuu kantamaan sinne vintille takaisin kaksi täyteen ammuttua laatikkoa Tunteita, Vaikeita Muistoja ja Tärkeitä Hetkiä. Voi olla, että ihminen ei tehnytkään niin kuin itselleen lupasi, ja säästi vain ne ihan ihan tärkeimmät. Voikin olla, että se raukka erehtyi ajattelemaan ”jos meille vielä joskus” ja kasvatti varastoon vauvavaatepinoa toistaiseksi tuntemattomalle lapselleen.
Ehkä sekin muikistelisi hoitopöydällä tuossa leijonayöppärissä, jossa sen jalat kiipesi aina haarojen yläpuolelle, kiljuisi aamiaisella näissä liian isoissa veluurihousuissa, oppisi konttamaan tuossa raitapaidassa ja söisi ensimmäiset päärynänsä tässä bodyssa.
