Äitijumalalle jauhot suuhun

 

Yhteistyössä Saarioinen ja Suomen Blogimedia

 

”Moi, mä olen Maija ja mullakin on maksalaatikkomenneisyys”. Kuuntelin muiden mukana naureskellen, kun yksi toisensa jälkeen meistä tunnusti yhteistyöpalaverissa syövänsä eineksiä. Silloin tällöin, tietysti, ja vain vähän. Suoritin itse vuorollani saman koreografian, selittelin että osaan kyllä ihan ok laittaa ruokaa mutta kyllä meilläkin ne einekset on isossa roolissa. Siis ihan vain silloin tällöin. Jos on Insinöörin kokkausvuoro.

Heti suuni sulkeuduttua ylleni laskeutui outo fiilis. Tuli vähän sannimainen olo. Että mitähän…? Että miten safkan tekemättä jättäminen päätyi olemaan mulle joku tunnustus? Kenen luvalla ruoanlaitto on joku elämisen ylemmän tason muoto, johon jokaisen pitäisi pyrkiä? Otin samantien ruoanlaiton osaksi viime aikoina muutenkin myllännyttä itsetutkiskeluani, jonka aikana olen pyrkinyt löytämään asiat, joista nautin ja asiat, joita haluan välttää. Ja kas, löysin sieltä totuuden, jonka tiesin, mutta jota en ole hyväksynyt:

En nauti ruoanlaitosta.

En ole siinä hyvä, en ole siinä järkevä, en ole siinä nopea. En tee sikahyvää ruokaa, enkä toivo elämään lisää tunteja, jotta saisin ”kokkailtua kivasti viikonloppuna”. Viikonlopun aterioista noin 80% syödään meillä muualla kuin kotona. Koska voidaan. Miksi siis arkenakaan yrittäisin nostaa kutreilleni jonkun ihmeellisen marttakruunun? Olen kai perustellut itselleni, että itse tehty ruoka on terveellisempää, monipuolisempaa, halvempaa ja kaikin puolin kunnioitettavampaa lapsiperheelle.

Nyt värähtää isosti bullshit-mittari. Kun minä teen ruokaa, siinä käytetään pääsääntöisesti neljää raaka-ainetta: Jauhelihaa, pastaa, kanaa, riisiä. Siinä on todennäköisesti aina liikaa suolaa, koska en osaa maustaa. Siinä ei todellakaan ole tarpeeksi kasviksia, eikä meillä syödä marjoja missään muussa muodossa kuin hillossa. Ruoka jäähdytetään usein huonosti ja muistetaan laittaa jääkaappiin vasta sitten joskus. Päälle syödään karkkia, tuota ruoka-ainesten valioyksilöä.

Kaikki järkisyyt sanoo, että mun pitäisi riemuiten täydentää (tai parantaa?) meidän perheen ruokavaliota toisten äitien tekemällä ruualla. Mikä hemmetti siinä sitten on, että se tuntuu jotenkin väärältä? Osaatteko te kertoa? Toistaiseksi ainoa mitä olen keksinyt on se, että itse ruokaa laittamalla opettaa myös lapsilleen ruoanlaiton kulttuurin. Mutta en mä opeta niille siivoamistakaan (hallelujah siivoojalle!), en auton pesemistä enkä hiusten itse värjäämistä. Ruoan osalta taidan vain opettaa niille, että ruoanlaitto on se elämämme Suuri Johtaja, jonka ympärille kaikki arjen tunnit suunnitellaan. Olisikohan kenties parempi opettaa relaamaan ja ottamaan tarjottu apu vastaan, oli se sitten lastenhoitoa, siivoojaa tai valmiiksi tehty kala-annos?

Otin tätä kirjoitusta varten kuvia ruokailuistamme viikon varrelta. Pari huomiota:
1. Ruoka on parasta seurassa
2. Ruokiin ilmestyi heti taloudessamme harvinainen näky, salaatti, kun tiesin että joku katsoo näitä. Miksi? 3. Ainakin kaksi kuvissa näkyvistä annoksista on valmisruokaa. Arvaatko mikä?

Meikä menee muuten huomenna nauraen kauppaan. Haen sieltä koko rahalla eineksiä, koska kukaan ei ole tänäkään viikonloppuna tehnyt ruokaa tai käynyt kaupassa. Erona edelliseen viikkoon on vain se, että nyt mua ei enää kiinnosta pääni sisäinen äitijumala, joka väittää ruoanlaiton tekevän autuaaksi.

Sillä rakas äitijumala, minulla on sinulle huonoja uutisia: olet tässäkin väärässä.

31 Kommentit

  • porkkana

    Sama, sama, sama! Onneksi syyllistäjiä ei löydy lähipiiristä, siksi ehkä on mennytkin melko stressittä. Anoppi on myös mestari tekemään itse tehdyn näköistä Stockan Herkun avittamana. Lasten lempiruoka on maksalaatikko rusinoilla, mutta niin se oli munkin lemppari lapsena (ja edelleen on, ketsupilla). Suljin silmät kun kuulin kysymykset "eikö liha oo eläintä? Sattuuko niitä kun niitä syödään?", koska jos multa perkele viedään jauheliha, ei täällä kukaan syö mitään mitä mä olen "kokannut" (on kokeiltu, tofujuttu meni biojätteeseen).

  • Anu - Hallittu hysteria

    Musta on aivan mahtavaa, että on ihmisiä joille ruoka on elämäntapa ja jääkaapista löytyy aina paahdettuja kasviksia joista loihditaan ties mitä herkkuja. Erityisesti se on mahtavaa niille ihmisille jotka siitä nauttivat. Minulle se ei olisi kovinkaan mahtavaa, koska täydelliset makuparit ja sen sellaiset eivät vain ole asioita, joilla jaksaisin vaivata päätäni. Teen perushyvää pöpöröä ja viikonloppuisin jopa toisinaan jaksan panostaa vähän enemmän kokaamiseen, mutta arkena se ruoalla fiilistely ei vain mahdu kalenteriin, koska haluan raivata sinne tilaa asioille, jotka antavat minulle enemmän voimaa. Eli puolivalmisteiden voimalla meidänkin perheessä mennään, paitsi niinä viikkoina kun saamme aikaiseksi tehtyä soppatykillisen keittoa tai saavillisen makaronilaatikkoa, jota sitten syödäänkin vähintään neljänä iltana. Onnea on perhe, joka syö sujuvasti samoja ruokia päivästä toiseen. Ja onnea on lähi-Alepa, josta voi kipaista hakemaan tuorepastaa.

  • Valeäiti

    No siis meillä se syyllistäjä olen ihan minä itse, ei sen lähempänä 😀 En yhtään tajua kun ei mun omakaan äiti mikään suuri kokkaaja ollut arkiruoan suhteen, pinaattiletut yms oli täysin ok. Noi lihakysymykset on pahoja. Parempi olla vaan rehellinen ja ottaa todellisuus vastaan 🙂 Me juteltiin eilen kivikauden työkalujen keksimisestä ja yhtäkkiä huomasin puhuvani siitä että ihmiset sai sitten eläimiä tapettua…

  • Valeäiti

    Mikä loistava yhteiskunnallinen, sosioekonomisesti painottunut tutkielma! 🙂 tässä olisi oikeasti varmaan jonkun väikkärin ainesta, koska olet varmasti oikeilla jäljillä. Suomessa pakkaa sekoittaa se, että vaikka meillä äidit on varmasti enemmän töissä kuin muualla, meillä on myös lyhyemmät työpäivät. Mutta vastaus kysymykseesi:

    "Toisinaan kummastelen myös Suomen neuvolan suositusten mukaista ruokarytmiä: ehtivätkö suomalaisvanhemmat muuta tehdä kuin käydä ostoksilla, kokata, kuoria ja pilkkoa hedelmiä sekä voidella leipiä? Ei minusta olisi moiseen jatkuvaan ruokaringin pyörittämiseen. Onneksi lapsemme näyttää kasvavan hyvin kolmellakin aterialla ja yhdellä välipalalla."

    EIVÄT EHDI JA EI MEISTÄKÄÄN OLE SIIHEN 😀 😀

  • Valeäiti

    No niin on! Mä olen niin kateellinen niille ihmisille, haluaisin olla sellainen! Sitten pitääkin jo kysyä "miksi"? en tajua. Ehkä siksi että mä kuitenkin nautin tosi paljon hyvästä ruoasta ja haluaisin osata olla just tollainen gastronaatti niinkuin gastronaatti-Satu. Jotenkin olisin niin varmasti parempi ihminen.

    Onnea on Alepa ja onnea on tämä blogi josta saa aina teiltä muilta vertaistukea 🙂

  • Valeäiti

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  • Anonyymi

    Sama, sama!

    Mietitään vaikka makaronilaatikon takoa. Ostan kaupasta Myllyn Parhaan makaroneja. Ne on ihan samoja, kuin ne makaronit, jotka löytyvät Saarioisten valmismakaronilaatikosta. Ei mitään eroa.

    Sitten ostan jauhelihaa. Sekin on ihan samaa kuin Atrian valmismakaronilaatikossa.

    Sitten laitan suolaa (koska suola säilyy ikuisesti, tuoreus ja laatu samaa Atrian laatikossa).
    Sitten lisää munamaidon tai lihaliemen (ihan sama taas).

    Ei siis ole mitään eroa.

    Paitsi.

    Yksi uuni vaatii hirveästi energiaa verrattuna kunnon Atrian teollisuuspönttöön.
    Ja tiskiä tulee.
    Ja hygieniastandardit on teollisuudessa paremmat.
    Ja aika, joka menee hukkaan, jos ei nauti ruoanlaitosta.

    Monipuolinen ruoka – se on yhtä lailla saavutettavissa, oli makaronilaatikko sitten itse tehty tai Saarioisten. Molempien oheen voi syödä kasviksia, molempia voi täydentää. Molempien raaka-aineet on pakattu pakkauksiin, molemmissa on erilaisia jäämiä.

    Kaislakerttu

  • Tiina

    Mä en ole koskaan pitänyt ruuanlaitosta. Ennen parisuhdetta tein ruokaa vain viikonloppuisin, arkena söin yliopistolla ja illalla leipää. Viikonlopun bravuurit oli nuudelit ja tonnikala tai makarooni ja jauheliha (ilman mitään soossia). Kun muutettiin miehen kanssa yhteen, alettiin tekeen viikonloppuna jotain oikeetakin ruokaa, mutta ei se silti mitään erikoista ollut, jauheliha sai soossin kaverikseen ja kanat eksyi uuniin sillon tällön. Sitten tuli lapsi ja mulle iski ruokaressi ja sitä se on nyt ollut kohta kolme vuotta (ekan vuoden lapsi söi mössöjä, purkkiruokia ja joskus jotain aikusten ruuan tapaista). Meillä syödään ruokaa joka on helppo tehdä ja valmistuu nopeasti. Semmosta arjen harmaata mössöä. Välillä itseäkin hirvittää ruokiemme tylsyys, mutta en vaan jaksa panostaa enempää. En osaa, en jaksa, en halua. Ja hyvin nuo lapset näyttää kasvavan. Joskus viikonloppuisin mies paistaa pihviä ja tekee punaviinikastiketta, tai paistaa kalaa ja tekee valkoviinikastiketta. Ärsyttävää on se, että meiän lapsille ei kelpaa kaupasta kuin pinaattiletut. On koitettu, ei kelpaa. Koita siinä sit oikasta ruuanlaitossa 🙁

  • N.

    Mä rakastan ruoanlaittoa! Mutta tää arkisoppahomma 10-kuiselle ja nirsoilla 3-vuotiaalle on ihan perseestä. Aina kun olen tekemässä ruokaa koko perheelle, tajuan, että vauva ei voi syödä tölkkitomaattimurskaa, maustettua tofua, juustoa tai muuta asiaa X, joten pieleen menee. Vauva siis syö lähinnä kerran kuussa urakoimaani makaronilaatikkoa pakkasesta.

    Haluaisin tehdä vaikka mitä ruokia ja olen kuolettavan kateellinen ystävälleni, jonka kodissa ei ole edes mikroa ja jonka lapset syövät tahinia ja hapankaalia.

    Meilläkään ei syödä salaattia, koska en sitä ehdi tehdä, kolmevuotias ei syö tällä hetkellä edes kurkkua. Enkä vaan jaksa näillä unilla tapella ruoasta.

    Kerran viikossa pyrin viemään lapset lounaalle kaupungille, yksi lounas on pinaattikeitto, vauvalle silloin jotain luomueinestä. Vituttaahan tämä, koska sit illalla syön levyn suklaata tähän ruoka-arkioperaatiostressiin.

    Mut siis, kiitos taas, tästäkin!

  • Valeäiti

    Teki mieli kaivaa sun IP osoite ja varmistaa ette ole joku sala-Saarioisten tyyppi koska puhuit niin suoraan samoja asioita kun mitä siellä palaverissa kuulin 😀 😀 eli ihan naulan kantaan meni kaikki!

  • Valeäiti

    No meillä on vähän sama historia Insinöörin kanssa, ei kumpikaan oltu mitään suuria ruoanlaittajia ennen lapsia(kaan). Siksi on jotenkin hurjaa että ruoanlaiton pitäisi muka jotenkin olla iso juttu elämässä.

    Aika pyllystä ettei oikoteitä teille sallita :/ Ootte varmaan myös pakasteet kokeillu?

  • Valeäiti

    My pleasure! Mut hei sun tuskat helpottaa kyllä ihan kohta: lapset ei ole ikuisesti nirsoja (ja ne ei todellakaan kaikki syö hapankaalia) ja vauva saa kohta syödä oikeeta ruokaa! Jee!

    Eli älä stressaa nyt, mene läpi elämästä niin kuin vaan jotenkin pääsee ja palauta nautinnollinen asia elämään sitten kun se sopii? Tsemp tsemp!

  • Terhi

    Mä voisin heti lähteä mittaamaan hyllymetrejä eri puolille Eurooppaa, jos joku muu hakis projektille rahat 🙂

  • Valeäiti

    Eiku Tekesille postia sisään 🙂

  • Nennu

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  • Nennu

    Mä on sun kanssa samassa veneessä. Tykkään laittaa ruokaa, kokeilla uusi juttuja ja vihaan syödä huonoa ruokaa. Eli oli itsetehty tai eines niin no no. Valmiit tomaattikeitot tms. voittaa monet miehen kokkailua (toki maksalaatikko kuulemma voittaa mun monetkin kokkailut, sushit, graavia ja sisäelimet tms.) ja tenaville 80% ei kelpaa kun kana tai maksalaatikko/sosekeitto. Lapset siis ei juurikaan tykkää keskenään samoista ruumiista mutta4 ja 6 vuotiaina inhoaa yhdessä monia. Hienoa tehdä esim. Täytettyjä paprikoita kun muut vaan näykkii tai erottelee kaikki erikseen ennenkin suvaitsee syödä edes jotain. Pikkuhiljaa pääsen yli siitä että muksut syö pinaattilettuja tai ikean lihapullia ja meikä sushii tai salaattia ja se on okei.Mies sit niitä laatikon jämiä tai jos lapsilta jää laatikosta lettuja yli. En enää jaksa elää "lapsiruualla" kun vihdoin virtaa laittaa jotain parempaa ja usein myös kasvisvoittoista. Lapset on ennakkoluuloisia eikä tykkää sekoituksista..hei tehdään yhdessä ei oo hirveästi auttanut.. Kai se aika korjaa..

  • Yksis

    Mä rakastan laittaa ruokaa ja väittäisin jopa olevani aika pätevä kokki. Kätsästi paistuu paahtopaistit, wellingtonit, kalkkunat. Osaan jopa itse suolata kinkun. Risotto metsäsienistä, itse tehdyt ranskalaiset, lammashampurilaiset, itse savustettu lohi. Mutta… kun vastassa on kolme joiden näkemys on että mä keskimäärin teen aivan kamalaa ruokaa, siis syötäväksi kelpaamatonta, on se paketti mac&cheese kieltämättä vähintäänkin hyvä vaihtari, tai pakastelihapullat tai… Palaute on kuitenkin sen verran rankkaa.

  • Valeäiti

    Voi paska, tommonen kotikriitikkokuoro on kyllä ihan vihoviimeinen!! Ulkoista nirsojen ruokailu miehelle ja tee itsellesi hyvät safkat? Kai ne joskus tajuaa!

  • Anonyymi

    Mä tykkään ruoanlaitosta ja olen jopa niitä outoja, jotka mielellään ottaisivat vähän lisää tunteja edes viikonlopulle, jotta voisi kokkailla ihan pitkän kaavan mukaan 🙂 Mutta silti olen ihan kypsynyt arkiruoanlaittoon ja olen myös käynyt läpi suuren henkisen kasvuprosessin ja todennut, että einekset olisivat ihan jees. Mutta ta-daa- eipä tartte ostella, kun kuopus on niin allerginen, että lähi-siwan eineksistä ei käy tasan yksikään (no hernari taitais mennä, muttei sitäkään nyt viikkotolkulla viitsi syödä). Haaveilen ajasta, kun voin käydä hakemassa vaikka pinaattilettuja kaupasta ja painua itse lenkille sen sijaan, että pähkin, mitä ylipäänsä voidaan syödä, ravaan kaupassa ja vielä teen sen safkan… =D

  • Valeäiti

    Allergiat on kyllä paha, koska noissa on melkein aina jokin ainesosa joka estää käytön! Siitäpä tulikin mieleeni että tossa varmaan onkin syy siihen että meillä on lopulta aika vähän syöty eineksiä. Ekaan neljään vuoteen ei voitu.

  • Karusellin Anni

    Meillä oli sama vuosikaudet kun lapsilla oli laajat ruoka-aineallergiat. Saivat aika luomun ja terveellisen startin noin ruokien puolesta. No, sittemmin allergiat on helpottaneet, ja ai että, pinaattilättyjä menee!

  • Karusellin Anni

    Kolmen harrastavan lapsen työssäkäyvä äiti tässä, moi! Jauhelihaa, kanaa, lohta. Pastaa, riisiä, perunaa. Noita meillä pyöritetään. Ja seassa ainakin arkisin vähän väliä myös pinaatti- ja porkkanalättyjä, kaupan lihapullia, (nitriitittömiä) nakkeja ja lasten suosikkia, sauvasekottimella soseeksi vetäistyä tölkkikasvishernekeittoa. Lohkoperunoita pakkasesta, kyllä! Ja siis Oolannin luomupakastemuusihan on jo aivan klassikko, kai olette kokeilleet?! Kaikki, mikä valmistuu vartissa (tai mielellään jopa alle), kiinnostaa arjessa. Esikoisen lempiruokaa on kuulemma kaupan makaronilaatikko ja kaupan puolukkahillo. Nimenomaan kaupan! Molempia ainakin välillä löytyisi myös itsetehtynä. (Hillo by mummo, toim. huom.) Mut ei.

    Mä käytän täysin huoletta pakasteita ja puolivalmisteita ja joskus ihan eineksiäkin helpottamassa tätä ruuhkaista elämää. Mutta. Mulla on silti sellainen arvo tai tavoite, että olisi hyvä ja kiva laittaa enemmän / useammin / ainakin joskus ns. oikeaa ruokaa ns. oikeista raaka-aineista. Ei siis mitään erikoisuuksia eikä kikkailua eikä hifistelyä. Mut tykkään keitellä keittoja, haudutella patoja, kuoria kasviksia jne. Joskus viikonloppuisin sellaista teenkin. Jos ei kertakaikkiaan oo mitään muuta ohjelmaa. Aika usein kyllä on. Mutta sellainen vieno toive mulla on, että kun lapset tosta kasvaa, niin jäisi edes vähän enemmän aikaa myös ruoanlaitolle. Edes sen verran, että voisi useammin valita ne keitetyt perunat (35 min.) riisin (10 min.) tai pastan (7 min.) sijaan. Ja meille on siunaantunut sellaiset lapsetkin, että ne tykkäis laittaa ruokaa. (Ja leipoa! Mutta siinä menee yleensä mun raja. Mä en nauti leipomisesta. Ovat sitten saaneet opetella leipomaan ihan keskenään ja isänsä avustuksella)

    No, tää elämä on tällä kohtaa tämmöistä. Mä en itse varsinaisesti ole mikään hifi-kulinaristi. Tykkään kyllä kauniista annoksista ja nautin makuyhdistelmistä, joo. Mutta en niin paljon, että jaksaisin pistää sellaiseen asiaan arjessa aikaa tai rahaa. Plus mun mielestä siis myös peruna voilla tai uunista tullut lohi + sitruunainen kermaviilikastike ovat ihan tyrmääviä gurmee-elämyksiä!

    Silti sellaisen oikean gurmeen säästän ihan mielelläni omalle, harvinaiselle vapaa-ajalleni. Mieluiten vielä niin, että istun kivassa ravintolassa hyvässä aikuisseurassa ja joku kantaa sen gurmeen lautasella mun eteeni. 🙂

  • Valeäiti

    Oodi pinaattilätyille!

  • Valeäiti

    Ja sen valkoviinin! Viiniä! 🙂 Mä itseasiassa tykkään leipoa kyllä tosi paljon, mutta hirveän harvoin sitäkään tulee tehtyä. Toi aikalaskelma lisukkeista pitää muuten todella paikkansa, just ton takia perunat jää syömättä meiltä usein. Vaikka oikeasti voisi antaa vaikka pienen välipalan ja syödä oikein ruoan vasta kuuden aikaan, mutta jääpä silti usein väliin.

  • Valeäiti

    Ja hihihihi Nennu mun oli pakko nauraa tälle typolle: "Lapset siis ei juurikaan tykkää keskenään samoista ruumiista mutta4 ja 6 vuotiaina inhoaa yhdessä monia." 😀 Ruumiit ei oo jokaisen makuun!

  • Karusellin Anni

    Viiniasia pyöri kiinteästi mielessäni, kyllä, mutta unohdin kirjoittaa sen. 🙂

    Jos meidän ei tarvitse sinkoutua klo 17.15 minnekään (kun ollaan saavuttu kotiin noin klo 16.45), niin mä saatan kuin saatankin pistää ne perunat kiehumaan. Mutta siinä tapauksessa ruoka on tosiaan valmista vasta vaille kuusi. Nälkätilanne on siihen mennessä jo eskaloitunut tosi pahaksi, joten jotain tuon katraan on saatava suuhunsa jo ennen pottukattilan nostamista pöytään.

    Mun nerokas (?) strategiani on, että muina miehinä pilkon pöytään isoon kekoon kurkkua, tomaattia, paprikaa ja kukkakaalia tms. Ja sitten naureskelen partaani, kun nälkäiset lapset käyvät rohmuamassa niitä siitä ruoan valmistuessa. Ja tulevat kuin vahingossa saaneeksi aimoannoksen vitamiineja, flavonoideja ja ties mitä kamaa! Parhaiten tämä kikka tehoaa, jos pääsen vielä ensin kieltämään, että "älkää pliis ottako noita vielä". Kasvikset häviävät kuulkaa alta aikayksikön. Eikä vatsa tule kuitenkaan liian täyteen varsinaista ateriaa ajatellen.

  • Valeäiti

    Äh, oletpas kadehdittavan nerokas! 🙂 Tohon tosin vaaditaisiin sitä kasvisten huuhtelua ja pilkkomista…ehkä laitan lapset pilkkomaankin, ainakin vanhempi jo tykkää siitä kovasti ja on puoliturvallista!

  • Saara

    Mä jäin oikein miettimään tätä.

    Mulle on tärkeää, että me syödään joka päivä koko perhe yhdessä. Aamupala ja päivällinen. Iltapalalla yleensä toinen vanhemmista on jo harrastuksissaan.

    Lisäksi mulle on tärkeää, että yhteinen ruokahetki on MUKAVA. Että kukaan ei huuda. Tai tiuski. Tai kylsätiiät.

    Semisti tärkeää on myös ruuan terveellisyys. Että olisi kasviksia ja tuoretta ja täysjyvää, ja vähemmän uppopaistettua rasvaa sokerilla.

    Mutta ei mulle ole oikeastaan yhtään tärkeää, KUKA sen ruuan laittaa. Me syödään joka viikko jonkun toisen laittamaa ruokaa. Take away nepalilaista tai pizzaa (terveellistä!!), pakastealtaan perunamuussia ja soijanakkeja, kaupan pinaatti- ja porkkanalettuja. Marjat tulee muutamaa kesän poikkeusta lukuunottamatta pakastimesta jonkun toisen poimimana, ja piirakanpohjakin on kiireessä helppo sulattaa valmistaikinasta.

    Mulle ei myöskään ole kovin tärkeää, että syötäisiin joka päivä (tai viikko) eri ruokaa. Jos ne tutut safkat uppoaa, niin antaa mennä. Kyllä mäkin joskus kyllästyn, mutta sitten kehittelen repertuaariini jotain uutta (jolla mennään taas seuraavat puoli vuotta).

    Mun kaveripiirissä on paljon ruokahifistelijöitä, ja moni (lapseton) kaveri on hämmästellyt mun totaalista mielenkiinnon puutetta kokkaamiseen. Tykkäsin kyllä ennen lapsia, ja pieniä häivähdyksiä siitä näkyy toisinaan vieläkin, mutta enimmäkseen haluan vain päästä helpolla 🙂

    Ja kun nykyisellä meiningillä mulle tärkeät asiat toteutuu suurimmaksi osaksi, niin en jaksa kantaa huolta niiden toteutumatta jäämisestä, joita en pidä tärkeinä.

  • Valeäiti

    No olit selkeästi oikein miettinyt, ja minä olen tosi iloinen kyllä siitä. Koska olisin sut ehkä nimenomaan ajatellut siihen kastiin, joka ottaa kaiken nautinnon irti ruoanlaiton meditatiivisuudesta ja tekemäsi ruokakin on niin hiton hyvää ja terveellisestä, että otin tästä juuri ison synninpäästön! Jos Saarakin syö niin kyllä mekin sitten! 🙂

    Kiitos darling, taas kerran niin paneutuneesta kommentista.

Tämän viestin kommentit on suljettu.