Harvinaisen loistava maanantai

Meillä oli yötä todella hienosti käyttäytyvä, todella mahtava pieni Kumityttö*. Aamulla hänestä tuli isosisko. Maailmassa on taas kymmenen uutta ihanaa pallovarvasta, ja meillä täydellinen uusi Serkkupoika. 

Käytiin sen tuoreen isosiskon kanssa katsomassa erästä todella ihanaa viikon ikäistä pientä tyttöä. Hän oli kaikin puolin niin ihana, että ajattelin pujottaa sen salaa taskuun ja viedä kotiin. Sitten sen vanhemmat pyysi meitä kummeiksi enkä enää kehdannut. Olin vain häkeltyneen onnellinen kunniasta, tippa melkein linssissä. 
Kakkosen tukasta leikattiin noin kilo pois.
Ei mainittavaa eroa. Naiset, te olisitte tosta pehkosta kateellisia. 
Käytiin kolmen lapsen kanssa syömässä ja kaupungilla. 30 minuuttia ja 170 euroa myöhemmin meillä oli pussissa oli kummallekin uudet tarhatossut, VK-vaatteet ja kumpparit. (Ostakaa hyvät ihmiset ulkovaatteet Stadiumista, parempaa hinta-laatusuhdetta ette löydä.) 
Ykkönen valitsi itse ne ulkovaatteensa ja otti nilkasta päähän sinistä. (Kumpparit oli pinkit).
Olen naurettavan ylpeä prinsessanormia rikkovasta tytöstäni.
Aurinko tuli esiin. Jos vain hetkeksi. 
Kohta päästään tapaamaan sitä uutta palloposkea, pienen pientä ja pehmoista Serkkupoikaa, alle puolen vuorokauden ikäisenä. 
Onpa hyvä maanantai. 

*termi pöllitty omalta Kumitädiltäni, joka minua edelleen Kumihiireksi kutsuu. 

Lomahaasteesta päivä 17/30 suoritettu.
Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.