Nyt on riskinä, että nolaan vähän itseni. Kerron silti, että suurina heppatyttöinä meillä oli kaverini kanssa lapsena tapana tehdä metsään oma talli. Meillä oli siellä kuulkaa seudun parhaat ponit ja hepat, kauniisti nimettyinä. ”Jesset”, ”Safirat” ja ”Leonardot” ne siellä kaikki kirmasi, harjattuina, syötettyinä ja hoidettuina. Hoitotoimenpiteet kirjattiin tietysti omiin tallivihkoihin, joista löytyi myös pollejen sukupuut ja täydet nimet (”Safira’s Lucky Star”, emä Starshine Lana”).
Aikuisen silmin kyseessä oli ehkä joukko hassuja tyttöjä metsässä laukkaamassa kädet hölmösti edessä nyrkissä ja suusta outoja maiskautuksia ladellen, mutta meille siinä maailmassa oli maneesit, kouluradat, laitumet ja esteet.
Pitkän pohjustuksen jälkeen näytän nyt samanhenkisille hienon jutun. Sillä nyt jos joku teistä tunnustaa olleensa samanlainen hullu, olisi hänkin varmasti huudahtanut tämän näyn edessä ”Oi mikä täydellinen maastoesterata valmiina ilman roudaamista!”:
Ja sitten jos sillä jollakin on kanssa yhtä hullu perhe kuin mulla, olisi senkin talliin ilmestynyt yhtäkkiä kolme uutta ratsukkoa:
Kyllä nämä ponit rehunsa ansaitsi, ihan meni jokainen rikkomatta radan läpi.
Lomahaasteesta päivä 3/30 suoritettu.
Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.
Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.