Hulavanteita ja sähköistä tukkaa

Kävimme sunnuntai-iltana Insinöörin kotiutumisesta huumaantuneena (Kaksi aikuista, neljä kättä!) vähän ex-tempore tutustumassa vasta avattuun SnadiStadiin, tuohon ydinkeskustan HopLopiin. Ja kivaa oli!

Suuri syy koko perheen riemuun oli varmasti ajankohta, oltiin niin myöhään illalla ettei tungosta ollut. Mutta oli siellä muutenkin mukavaa. Verrattuna siihen HopLopiin ihan pienten alueita oli enemmän ja ne oli antoisampia, muutenkin koko paikassa oli vähän muutakin kuin vain niitä isoja kiipeilyalueita liukumäkineen ja pomppulinnoineen. (Pomppulinnojakin tosin oli erillisinä varmaan kymmenen, joten aina löytyy varmaankin tilaa).

Lisäksi oli liukumäkiä, Plasto-mopoja, konsolipelejä, pillimehuja ja ne kaikki muutkin ”pakolliset”. Erityisesti kuitenkin ilahdutti se kaikki muu, mitä en ainakaan itse ole HopLopissa nähnyt. Suuren suosion meidän perheessämme saavutti ainakin jättimäinen hiekkalaatikko, jossa meidän sandlovers vuosimallia -10 ja -12 vetivät hiekkaa kaksin käsin ja vähän ämpäreihinkin. Into oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa. Lisäksi sieltä löytyi valtavia palikoita, autorataa, jumppanurkkaus hulavanteineen, air hockey, skeittipuisto ja koriskenttä (!), jaloilla pelattavat kosketusnäyttöpelit, tapahtumalava, golf-simulaattori (isille aikuisille), pikink-alue viltteineen…

Hienosti suunniteltu väritys pomppulinnassa,
ottaen huomioon asiakaskunnan.

Miinusta uskonnollisesta nimityksestä.
En tosin ymmärrä missä tässä oli se Nooa
kun ei ollut arkkia, vettä eikä eläimiä.

SnadiStadi oli aika vahvasti tuotteistettu Muksun, Hevisaurusten ym. voimin, mutta mua se ei kyllä haittaa (ylläri). Kivaahan se on kun saa eväät paikan päältä ilmaiseksi. Maksulliset eväätkin oli aika ok, listoilta löytyi vähän normaalempiakin ruokia niiden iänikuisten ranujen ja hodarien kylkeen. Ekstrabonuspisteitä tilojen siisteydestä vessoista lähtien ja mukavasta henkilökunnasta, joiden mielestä Ykkösen lähtöraivarit oli ainoastaan sympaattista. SnadiStadi järjestää myös kerhoja, leirejä ja jokapäiväistä Muksu-klubia. Aika kivaa, sanoisin.

Ihan kohtuullisen hinnan lisäksi (8€ yli 1v) paras puoli on ehkä sijainti. Insinööri sen keksikin; jatkossa meidän perheen viikottaiset ruokaostokset tehdään niin, että toinen suhaa kaupassa ja toinen hiekkalaatikolla, auton odottaessa kiltisti parkkihallissa. Enää pitää päättää, kumpi saa tehdä ja mitä. Apus hulavanne!