Huonon maun iltasatuja

Meidän perheen iltarutiinit on aina olleet vähän heikoissa kantimissa. Tehdään suunnilleen samat asiat joo, mutta vähän eri aikaan ja aika hitaalla otteella. Erityisesti minua on aina häirinnyt kirjahetkien vähyys. Kausittain kirjoja on luettu liikaakin, mutta yleisesti noita kahta ei vaan ole kirjat kiinnostaneet yhtä paljon kuin vaikkapa sohvalla pomppiminen, nenän kaivaminen tai yleisvatulointi. Olisihan sen saanut ”pakotettua” rutiinin kautta, mutta eipä siinä vaan käynyt niin. Mutta nyt olemme perinteen, tai ainakin rutiinin äärellä: olemme ottaneet tavaksi kertoa, siis ei lukea, lapsille iltasatuja. Yllätyksekseni kuulin, että näin tehtiin myös minun lapsuudessani: soopaa mieluummin kuin proosaa. Hyvä on sitten. 

Nämä sadut kerrotaan ihan viimeisenä, sänkyyn menon jälkeen. Niillä yritetään lahjoa etenkin yhtä karkailuongelmista kärsivää nuorta miestä rauhoittumaan sinne sänkyyn ja jäämään sinne. Siksi tarinoiden pitää olla aika kiinnostavia. Eli ne on keksittävä lennosta. Useimmiten Ykkönen haluaa kuulla ”xx-kakku-tarinan”, joka on joskus jotain loogista (mansikkakakku!) ja joskus ei (nenäkakku!). Aika monena iltana lastenhuoneessa tehdäänkin mitä ihmeellisimpiä kakkuja asianmukaisin ääniefektein (kananmunat rikotaan kops-räks-plöts, tehosekoitin sanoo nousevalla äänellä ssrrrrr ja kaulimesta kuului vahingossa ääni, joka Ykkösen suusta toistettuna kuulosti häkellyttävän paljon eräältä v-alkuiselta sanalta). 
Joskus me kuitenkin vähän huijataan Insinöörin kanssa, ja kerrotaan jostain ihan muusta kuin leipomisesta. Etenkin muuten Insinööri, mistähän johtuu? Ajattelin jakaa kanssanne TOP5 tarinat so far: 
1. Hapanhorpputarina.
Eli miten hapankorpuista tehdään rullia Pikku Kakkosessa nähtyy tyyliin. 
”Otetaan kaksi hapankorppua ja laitetaan ne lautaselle, jossa on vähän vettä. Ei maitoa, koska Kakkonen on sille allerginen. Sitten mennään tekemään legolinna. Kun linna on valmis, mennään takaisin keittiöön. Otetaan pehmentyneet korput ja aletaan laittaa niihin täytteitä. ”Mulle ei äiti sinappia” Ei, sulle ei laiteta sinappia. Kumpaankin laitetaan vähän voita, kinkku ja ehkä suolakurkku. Sitten ne rullataan näin [kaikki rullaa sormillaan]. Sitten nostetaan lautaselle, lautanen kahdella kädellä pöytään, muki pöytään ja siihen maitoa pulpulpulpul, rulla käteen ja – HRHAUMH! [kaikki mukahaukkaa kovaan ääneen].”

2. Hauvakakku
”Isi, kerro hauvakakusta!”
”Hauvan näköinen vai hauvoista tehty kakku?” ”Hauvoista tehty!” ”Okei. No tiedättekö miten saadaan paljon hauvoja? Hauvat tykkää luista. Pitää ostaa paljon luita! Lihakauppaan  mennään, otetaan vuoronumero ja sitten kun tulee ’pling 43’, pyydetään myyjältä luita. Takahuoneesta niitä löytyi ja ostetaan niitä näin iso [syli auki] säkki. Ne luut sitten liimataan kakunmuotoiseksi torniksi. Torni viedään koirapuistoon. Kaikki koirat menee ottamaan luista kiinni niin että kaikilla on yksi suussa. Niin niistä tulee kakunmuotoinen kasa koiria. Mutta koiria ei voi syödä, kun ne on lemmikkejä. Niinpä otetaan vaan siitä kakusta kuva ja lauletaan paljon onnea vaan”. 
3. Kaktus Kaku
”äiti, kerro kaktuskakusta!”
”Olipa kerran kaktus nimeltä Kaku. Se asui aavikolla muiden kaktusten kanssa. Mutta arvaapa mitä, se olikin sininen! Kaikki muut oli vihreitä, mutta Kaku oli sininen. Se johtui siitä, että se tykkäsi niin paljon vedestä. Se joi niin paljon vettä, että siitä tuli sininen. Mutta ne muut, vihreät, kaktukset tykkäsi siitä silti kauheasti.”
4. Korvakakku
”Äiti, kerro korvakakusta!”
”Oikeesti, korvakakusta?” 
”Joo!”
”Fine. Otetaan kolme samankokoista lasia. Yhteen rikotaan, emm…kuinkahan monta kananmunaa korvakakkuun tarvittaisiin?, okei, kolme kananmunaa. Näin: Kops, räks, plöts [kaikki kolme tekee liikkeet] (…) ja sitten täytetään se kakku! Otetaan kasa korvia, kas näin, ja iso veitsi, ja aletaan hakata pieniksi paloiksi: zak-zak-zak-zak-zak-zak-zak, kunnes leikkuulaudalla on vaan iso kasa korvamössöä. Sitten levitetään se sinne väiin”. [ja loppuun samat rituaalit kuin hapanhorppurullissa].
5. Krokotiili Kaku
”Mistäs tänään kerrottaisiin?”
”Krokotiilikakusta!”
”Selvä. Olipa kerran krokotiili nimeltä Kaku. Se oli sillä tavalla outo krokotiili, että se oli tosi pieni. Kerran se päätti että nyt se on kyllästynyt tähän kotiinsa, että on aika nähdä maailmaa. Niinpä se pakkasi pienen pieneen laukkuunsa muutaman lelun, tosi pienet vaihtohousut ja sitten leipää ja piimää. Sitten se lähti matkaan. Se matkusti yötä päivää, monta pitkää viikkoa. Leipä loppui ja piimäkin meni sen siliän tien. Se totesi, että on parempi kääntyä takaisin kotiin, koska ei tässä välissä ole mitään kovin kummoista uutta nähnyt. Se kääntyi ympäri ja kuuli kuinka sen äiti totesi että tulehan Kaku syömään. Siellä se raukka vielä oli, omassa pihassa. Ei se ollut pienillä jaloillaan päässyt yhtään mihinkään.”

Mä luulen, että me tulla koskaan kirjoittamaan lastenkirjaa.