Tietoa mainostajalle ›

Hyvä siitä silti tuli

0 No tags Permalink

Kyllä minä ihan oikeasti ajattelin, että yksi itseaskarreltu isänpäiväkortti onnistuu. Se oli ihan superhyvä idea siihen sateiseen päivään, kun uloskaan ei tehnyt mieli mennä. Sormivärejäkään en ollut vielä päässyt kokeilemaan, ja jos Insinöörikin kerran jo onnistui siinä…

Ensimmäiset puoli minuuttia menikin hyvin. Innostin itseni ja Ykkösen hurjaan maalaushuumaan ja juoksimme suorastaan kilpaa kylppäriin tarvikkeiden kera. Seuraava minuutti oli vaikeampi:

”Ei haluu mekko pois”. 

Aloin jo aavistaa kortin onnistumisen asteen.

Pikaneuvottelun jälkeen sain kuitenkin sen isommankin lapsen vaippamoodiin. Siis suunnilleen niihin aikoihin kun Kakkonen keksi, ettei maalilammikossa istuminen olekaan oikeastaan kivaa, ja itseasiassa on nälkä, väsy ja ketuttaa.

Noin kaksi minuuttia aloittamisesta oli siis Kakkosella volyymit kaakossa, minulla kaikki paikat maalin peitossa, kylppärin lattia maalista märkänä ja Ykkönen kyyhöttämässä ahdistuneena vaippasiltaan vessanpöntön päällä, sotkulta turvassa. Itse korttipaperilla maalia oli muutama surkea vetäisy, kaikki minun tekemiäni.

Ei se mitään, mietin seesteisenä, tehdään sitten jotain muuta! Kakkonen kainaloon ja suihkuun väkisin, lattian siivous ja maalit pois. Huh, ei suuria traumoja kellekään.

”Haluu maalata”.

No haista nyt… Tottakai rakas, maalataan vaan!

Noora Neuroottinen ei luonnollisesti tiennyt omaa parastaan, eikä oikeasti halunnutkaan maalata. Kun se oli riittävän hetken istunut kyykyssä maalitippoja tuijottaen, mahdollisesta sotkusta ahdistuen, päätin sen puolesta että ei maalatakaan.

Niinpä tänäkin vuonna isänpäiväkortin askarteluvälineinä toimivat kamera ja PowerPoint. Juhlapäivän aamuna sain väännettyä mustikkapancaket ”pienen” sotkun hinnalla ja isällekin oli ostettu huomaavainen lahja, uusi tyyny. Että jos vaikka joskus saat nukkua niin toivottavasti se uni on edes vähän laadukkaampaa.

Päivällä käytiin jäätävän kylmällä eväsretkellä meren rannassa ja leikkipuistossa, ja illalla vielä kahden jälkiruoan lounaalla Mummin ja Ugin luona.

Täysi menestys siis tämäkin juhla, modernista kortista huolimatta. Parasta tässäkin sunnuntaissa oli lungi yhdessäolo koko perheen kesken, legoleikeistä puistotuskiin. Huomenna taas paluu arkeen ja kolme muskettisoturia valloittavaa yksin kylmää Helsinkiä..

Kettuhousut!

Yksi nukkuu, muut etsii leipäkiviä.

Kalliokiipeilyä.

Pizzaperjantai goes puisto.
Desi mustikoita = vartti paistamisaikaa.

Ps. Se kortinraakile makaa edelleen saunassa muistona olemattomista askartelutaidoista, vaikka Insinöörin mielestä se olisi ollut ”just hyvä”.

0 No tags Permalink

Comments are closed.