Tietoa mainostajalle ›

Hyvästit tontille

0 No tags Permalink

”Homma on seis kuin pappajopo talvella. Kellariton talo on suunniteltu (ja se on loistava!), mutta se ei kelpaa naapureille. Olemme pattitilanteessa: emme voi suunnitella muuta, emme voi edetä tässä tilanteessa. Tontti on varmuuden vuoksi myynnissä jo nyt, suunnitelmien rakennuslupavaihetta suunnitellaan tilanteesta huolimatta. Omat synttärit, pääsiäinen ja kaikki vapaa-aika menee murehtiessa, eikä oikeat rakennusmurheet ole vielä edes alkaneet.” // Ote Tonttipäiväkirjasta, maaliskuu 2016

Rakennusprojekteista varoitellaan ihan hulluna. Rakennuttajat kusettaa, naapurit on kamalia ja avioero on ihan varma juttu kun mies luuhaa illasta toiseen työmaalla ja vaimo raahaa betonisäkkejä vanhan Corollan takapaksissa, laiminlyödyt lapset takapenkillä valittaen. Budjetit venyy tuplaksi ja valmiissa talossa on kuulkaa sitten kamalasti hommaa ja kulueriä. Älkää ainakaan hallinnanjakosopparin ansaan menkö, se se vasta perseestä onkin. Naapureista tulee hirveitä verivihollisia ja kaikki lumitöistä roskalaatikoihin muuttuu normaaleista arkipuuhista sodan instrumenteiksi.

En tiedä mitkä kaikki näistä uhkakuvista meille olisivat toteutuneet, sillä me puhalsimme pelin poikki viimeksi mainittuun draamaan. Naapuririitaan. Myytiin tontti pois ja palattiin lähtöruutuun.

Puoli vuotta yritettiin yhteisesti. Korjattiin väärinkäsityksiä. väännettiin kompromisseja ja petyttiin puolin ja toisin aina uudestaan eri käänteiden ilmestyessä. Kummallakin puolella koettiin että toinen rutistaa omista haaveista pois kaiken ja jäljelle jää jotain ihan muuta. Luopuminen on ihan kamalaa. Tontti on kaikin puolin täydellinen, ja rakennuslupa oli juuri menossa sisään. Talon pystyi jo melkein näkemään tontilla. Mutta ei näin voi aloittaa yhteistä elämää.

Lopulta kyse oli neljästäkymmenestä sentistä. Monta metriä korkea talomme oli sen verran liian korkea. Me emme löytäneet itsestämme enää halua uuden kompromissin etsimiseksi, naapurit eivät löytäneet itseltään sen neljänkymmenen sentin sietokykyä. Puolen vuoden eestaas väännön aikana, muutenkin rasittavan rakennusprojektin tiimoilla ehdittiin puhua toisillemme ja toisistamme ihan kummia juttuja. Lopulta välit tai ainakin motivaatio koko paskaan olivat jo niin pahasti menneet, ettei elo muutaman metrin etäisyydellä toisistamme houkuttanut, vaikka jonkun väkisin tehdyn kompromissin olisimme löytäneetkin.

Multa lähti melkein työkyky tämän stressitaakan alla, Insinöörillä on ollut neljä kuukautta putkeen yskä. Me kestetään kyllä paljon ruuhkavuosista työstressiin, mutta sitä meidän on ilmeisen mahdoton kestää että meitä pidetään huijareina. Ja tunne on aina totta, vaikka me eri mieltä olisimmekin. Me olisimme aina olleet heidän silmissään huijareita. Parempi siis jatkaa elämää eteenpäin muualla. Jossain mihin vastasuunniteltu upea talomme saa rauhassa nousta, ja jossa saamme nauttia naapurielämästä ilman pelkoa seuraavasta riidasta. Tai ehkä olemme jatkossakin kaupunkilaisperhe, jonka pihana toimii kaupungin omat puistot ja kalliot. Ei voi tietää, homma on nyt taas lähtöruudussa.

Painajainen on ohi, mutta unelma elää.

JAA
0 No tags Permalink

Comments are closed.