Hyviä ja huonoja uutisia

Kävin tänään ortopedillä kuulemassa toisen mielipiteen edellisen, aika tylsän mielipiteen lisäksi. Loistavia uutisia: selkää ei kuulemma ”missään nimessä” kannata leikata! Jee! Lekuri näytti mulle neljä pumppaavaa liikettä, joilla selän saa sellaiseen kuntoon, jonka avulla voin tehdä hänen mukaansa taas ihan mitä vaan. Siis pelata korista, tanssia ja nostaa lapset syliin. Eivät nyt ihan tulleet tärkeysjärjestyksessä, mutta hemmetin siistiä joka tapauksessa.

Mieletön uutinen ja käynti kaiken kaikkiaan. Nopeasti ja liikaa puhuva kokeneemman koulukunnan herra selitti mulle (hermo)juurta jaksain, mitä selässä oli pielessä. Lyhyesti: nesteet loppu ja hiusverisuonet kuolleet. Välilevy räjähtänyt ja sen seurauksena kaikki syvät lihakset aivan jäätävässä krampissa. Hoito keskittyykin nyt siihen, että krampit vapautetaan ja hiussuonet kasvatetaan uudestaan pumppaamaan verta mestoille. Välilevy kuivunee siinä samassa syssyssä itsekseen, eikä se ole suurin huoli. Suurin huoli on se, että hermojuuri on pinteessä ja välilevyt painuneet, eli jalkoihin, selkään tai oikeastaan minnekään ei ole mennyt tarpeeksi happea vuosiin. Meikällä on siis kirjaimellisesti happi loppu. Lihakset oli niin pitkälle yläselkäänkin överijuntturassa, että alan epäillä aika monen muunkin asian johtuvan tästä rintakivuista rytmihäiriöihin (ja mustiin silmänalusiin?).

Sitten niihin huonoihin puoliin. Kuntoutus on ihan perkeleen hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa hommaa. Ilmankos, jos pitää uusia verisuonia kasvattaa. Homman pitäisi pelittää 6-8 kk aikana, jos olen kiltti tyttö. Siis todella, todella kiltti. Lääkäri ohjeisti kirjaimellisesti näin:

”Teet näitä neljää liikettä aina 2 x 50 toistoa, kymmenen kertaa päivässä hamaan tulevaisuuteen.” 

Hetkinen, mitä? Lyhyt matikkani laski tästä yhteen 4000 toistoa per päivä. NELJÄHELVETINTUHATTA??? Olkoonkin, että ne 50 toistoa mahdutetaan 30 sekuntiin, tämä ynnää silti 40 minuuttia per päivä rytkyttämistä selällä maaten. Luulekohan se lääkäri, että meidän toimistossa on ihan normaalia heittää selälleen ja alkaa tverkkaa alle sekunnin tahdilla? Vai onko tässä tarkoitus tehdä näitä juttuja päivätyökseni?

Vetäisin tänään ekat tuhannet liikkeet ja löysin toisen pienen ongelman se ilmeisen ajanpuutteen lisäksi. Jos äiti-ihmisen laittaa tekemään sentin kokoista liikettä selällään illalla, voi käydä köpelösti. Voi ehkä vähän silmä lurpahtaa.

No, nyt olen taas hereillä ja seuraavat tuhat liikettä odottavat. Te voitte siirtyä Snäppiin ja katsoa kun ekonomi @FoxyKettunen yrittää laskea tuhansia ja sitten se nukahtaa laskemisen stressistä, ks. kuvat.