Ihana paikka, jonne en enää koskaan halua palata

Kädessä tippaa, jalassa
saturaatiomittaria

”Oletteko kuulleet sellaisesta taudista kuin RSV?”, Lastenklinikan päivystävä lääkäri kysyy meiltä noin klo 03 tiistaiyönä. Kolme päivää myöhemmin tuijottelen sairaalassa tipan päässä nukkuvaa lastani ja mietin, että miten tässä näin kävi?

Vielä maanantaina kyseessä on tavallinen flunssa. Tiistai-iltana Ykkösen riehuessa sohvalla Insinööri huomaa, että pienellä riehujalla painuu kylkiluut sisään sisäänhengityksen yhteydessä. KLING KLING!! Kellot soi päässä, ja vuosi sitten käydystä EA-kurssista palautuu jopa jotain mieleen: tämä ei ole hyvä merkki, tarkoittaa että hengitys on vaikeaa. Hetken vielä pohditaan että lähdetäänkö päivystykseen vai ei, kunnes Ykkönen vaihteeksi oksentaa ja ulos tulee pelkkää vaahtoa. Eiköhän se ole meidän perheen ensimmäinen Lastenklinikkakäynti edessä.

Sen piti olla pikavisiitti
Saavumme Lastenklinikalle oikein reippaan vauvan kanssa. Hoitajat antavat aulassa lisää Panadolia ja mittaavat kuumeen. Hetken hävettää: ollaanko me niitä hysteerisiä vanhempia jotka kiikuttaa lapsen keskellä yötä kuulemaan että ”sillä on nuha”. Hävetys hälvenee hieman kun kuulemme että olemme jonon ensimmäiset. Oletamme kuitenkin että saadaan vain hengitettävää yskänlääkettä ja hyvän yön toivotukset. Viisi tuntia myöhemmin, kolmen lääkehengityksen, limanäytteen ja verikokeiden jälkeen saamme tietää että Ykkösellä on RS-virus. Lääkäri on lähettämässä meitä kotiin, kunnes huomautan ettei tyttö ole 14 tuntiin syönyt tai juonut mitään. Osastolle siis mars.

Meidät kiikutetaan pieneen huoneeseen, oveen isketään eristyslappu, ja käymme nojatuoliin nukkumaan. Sänkyyn neitiä ei voi nostaa yskän ja akuutin äidinpuutteen takia. Seuraavat 12h putkeen olemme sylikkäin, Ykkönen täysin taju kankaalla unessa heräten vain prostetoimaan rajusti hengityslääkettään vastaan kolmen tunnin välein.

Perjantaiaamuna, kolmen osastoyön jälkeen, Ykkönen herää jo lähes omana itsenään hymyillen ja kujeillen. Lääkäri kuitenkin vielä toteaa ettei ole ”missään nimessä kotihoitokunnossa”, kunnes syö ja juo normaalisti ja hengittää vapaammin. Keuhkot kun rohisevat edelleen, vinkuna sentään jo loppunut.

Hyvien ja huonojen uutisten tennismatsi

Hengitellään, tällä kertaa Insinöörin sylissä

Tiistain ja perjantain välillä tyttönen etenee hämärän rajamailta suhteellisen normaaliksi, vaikkakin väsyneeksi, omaksi itsekseen. Päivien mittaan huomataan että neiti on pahasti kuivunut, kyseessä on normaalia rajumpi RSV, tietenkin korvatulehduksella ja selittämättömällä ripulilla höystettynä, ja kas, kaupan päälle vielä ”oikein kunnon keuhkokuume”. Niin ja mainitsinko että ne kulmahampaatkin puhkesi tässä välissä? Hoitotoimenpiteinä Ykköselle mm. tungetaan lääkemaski naamaan (vähintään kolmen tunnin välein), kanyyli käteen, piikki sormeen, mittaria korvaan, suppoa sinne, imuria sieraimeen sekä letku nenästä suunnilleen suuhun asti, ja kerran vielä venytettiin koko komeus röntgenlaitteen alle. Tässä touhussa karaistuu niin äiti kuin lapsikin. Ykkönen ottaa jo tutin pois oma-alotteisesti kun lääkemaski lähestyy, samalla kun äiti hyräilee J.Karjalaisen tuotantoa tottuneesti korvaan ja pitelee kiinni.


Olemme osaston ihmetys ja kauhu: vaihtuva arsenaali hoitajia ja lääkäreitä tulee huoneeseen taudin pahenemista ihmettelemään varustautuen ensin huoneen ulkopuolella suojavarustein, joilla pärjäisi varmaan avaruudessakin. Kerran yritin itse kurkata ovesta leluja hakeakseni ja sain heti pienen läksytyksen siitä, että olemme eristyksessä, eikä ulos ole asiaa.

Viikonloppua kohden vointi kohenee pikkuhiljaa; perjantaipäivällä kuume on alempana, hengitys kulkee ja ruokaakin uppoaa. Ja samantien saadaan takapakki. Illalla kun harkitsen jo kotiinlähtöä nukkuakseni siellä ensimmäistä kertaa sitten tiistain, kuume onkin noussut taas 39 asteeseen ja hengitys on aiempaa työläämpää. Lopulta on vain lähdettävä, koska kasvanut huoli saa pikkuveljenkin stressaantumaan ja saan ilokseni parin tunnin jatkuvan supistustilan. Nyt on nukuttava yksi yö kunnolla.

Kotona on kamalaa käydä, siellä on edelleen tiistai-ilta. Kaikesta tulee Ykkönen mieleen; kahvinkeittimen nappi on tahmea pikkusormien jäljiltä, suihkun lattialla on kyplylelut levällään. Täältä puuttuu joku, tuokaa se takaisin heti! Yöunille saan nukahdettua kun sairaalasta tulee huojentavaa tietoa. Limat ovat lähteneet liikkeelle, hengitys rohisee vähemmän ja nestetasapaino on korjaantumassa.

Tässä vaiheessa alan jo miettiä mitä olisi päässyt käymään jos ei osastopaikkaa olisi löytynyt? Tai jos emme olisi lähteneet päivystykseen? Tauti on sitä luokkaa ettei kotikonstein olisi kovin pitkälle pötkitty. Räkää imevä laite esim. menee tukkoon Ykkösen ektoplasmasta, siinä ei paljon nenätipat olisi auttaneet.

Välillä lisähappea
ihkusta maskista

Äärirajoilla
Sunnuntaina iskee totaalinen taisteluväsymys: en enää pysty kiusaamaan lastani. En halua enää kertaakaan antaa lääkettä, mitata kuumetta, imeä räkää, maanitella syömään ja juomaan, yrittää punnita, pyyhkiä nenää. Rajansa oman lapsen itkettämiselläkin, mulla se taitaa olla tulossa nyt vastaan. Oma alkava flunssa ei helpota fiiliksiä ollenkaan. Eikä se, että Ykkösellä on jo voimia pyristellä vastaan niin että koko tyyppi menee hikiseksi. En. Enää. Jaksa. Mutta pakko on, tunti toisensa perään, päivä toisen jälkeen. Huomenna on sitäpaitsi (kuulemma, ajantaju on jo hieman kateissa) taas maanantai ja koko homman vetovastuu siirtyy mulle Insinöörin palatessa toimistolle.

Päivän aikana asiat kuitenkin ottavat ison käänteen parempaan: Tippa poistetaan, keuhkot kuulostaa paremmalta ja Ykkönen alkaa vihdoin syödä ja juoda paremmin. Tuttu irvistyskin palaa kasvoille kun se keksii uusia kujeita pikku yksiössämme. Ilon kruunaa Ykkösen keksimä leikki, jonka aikana se juo lähes pari desiä vettä noin vaan, hanasta itse mukiin ottamalla. Tämä vie meitä oleellisesti lähemmäksi hurjaa litran tavoitettamme. Alamme veikkailla onko kotiutuspäivämme maanantai vai tiistai.

Toivo herää, lautanen syöty
Pikku-mummo tippansa kanssa

Taistelu voitettu
Uskomatonta, se päivä koittaa vihdoin lähes viikon jälkeen. Pääsemme kotiin, jo maanantaina. Mukavina saatesanoina lääkäri kehoittaa tulemaan takaisin jos vointi huononee, koska ”RSV tekee välillä sellaisia takapakkeja”. Kiva. Jään siis leikkimään hysteeristä äitiä hengitystä väijyen ja yskää kuunnellen. Jokseenkin siis sekavin, mutta lähinnä iloisin, tuntein pakkaan viikon aikana kerääntyneet romppeemme huoneesta ja puen painostaan 10% menettäneen Ykkösen ensimmäistä kertaa muuhunkin kuin keltaiseen. On aika haistella pakkasta.

Taistelu on siis ohi, jäljellä paljon sekavia ajatuksia ja kiitollista mieltä. Lämmin kiitos ainakin Jani L:lle SPR:n vauvaensiapukurssin järjestämisestä meidän perhevalmennusryhmälle, se tuli nyt tarpeeseen. Samoin lähetän virtuaalikiitokset vielä oikeiden perään koko Lastenklinikan osaston K2 henkilökunnalle: olitte ihania, ystävällisiä, avuliaita, ammattitaitoisia, ja saitte jopa meidän pienen kipeän prinsessan välillä nauramaan. Silti toivon, etten enää ikinä näe teistä ketään.

Asioita, joita me tästä opimme ja joista ehkä joku muukin voisi hyötyä:

    Oikeesti? Saan tulla sinne?
  • Käy jollain lapsiperheille tarkoitetulla ensiapukurssilla, vaikka maksullisella. Maksaa kyllä itsensä takaisin.
  • Pallean selkeä kohoilu tai kylkiluiden sisäänpainuminen sisään hengittäessä tarkoittaa hengitysvaikeutta, vie lapsi lääkäriin
  • Hengitys ei silloinkaan ole vaivatonta jos se pysähtyy aina hetkeksi ennen uloshengitystä
  • Kylmät raajat ovat merkki huonosta nestetasapainosta ja / tai verenkierrosta
  • Ihon ”marmoroituminen” (menee laikukkaaksi, etenkin itkiessä) tai ihottuman ilmaantuminen mahaan, selkään, kämmenselkiin liittyy usein virusinfektioihin
  • Samoin jalkapohjat saattavat mennä punaisiksi, painaessa jää valkoinen jälki
  • 10kg lapsen pitäisi saada noin litra (!) nestettä vuorokaudessa ruoasta ja nesteestä (soseet ja puurot lasketaan), etenkin kuumepäivinä / kuivuneena
  • Liman irroitukseen parasta on pystyasennot, liikkeellä olo ja selän naputtelu sormin. Tukkoiset kohdat tuntuu käteen selän läpi (rohinan tuntee).
  • Lääkkeen antaminen suun kautta: vauva syliin selkä aikuisen mahaa vasten. Jalat aikuisen jalkojen väliin, sisäreisillä puristat ettei pääse muljauttamaan itseään sieltä alas. yksi käsi kummankin vauvan käsivarren ympäri, toinen pään ympäri, otsasta kiinni. Sitten aikuinen asettuu pieneen takanojaan. Toinen struuttaa tutin vierestä suuhun, mahdollisimman taakse mutta ei kielen päälle, vähän lääkettä. Sitten silittelet leuan alta jotta lapsi nielaisisi. Varo kielen takaosaa, siitä tulee oksennusrefleksi.
  • Taudit ovat sitkeitä. Vauvat sitkeämpiä. (Keuhkokuumeen paranemiseen menee vähintään 5-7 päivää, RSV:n toipilasaika jopa kuukausia)
  • Sairaala on ihan kiva paikka; vaikeat taudit on kivempi hoitaa oikeiden laitteiden ja ammattilaisten luona kuin kotona arpoen.
  • Muista että sairaalassakin ollessa kyseessä on oma lapsi, jonka tunnet itse parhaiten. Pyri sopimaan esim. hoitotoimenpiteiden aikatauluttaminen lapsen kannalta parhain päin (mieluummin kaikki kerralla kuin puolen tunnin välein, unien rytmiin sopien.)
  • Terveyspuhelin (09-10023) ja sairaaloiden päivystykset on olemassa meitä varten, niihin kannattaa ottaa reippaasti yhteyttä jos yhtään huolettaa lapsen terveys.