Jotain uutta, jotain sinistä

Tänään on ollut sellainen “rasti seinään” -päivä. Ensinnäkin, kävin lenkillä. Se jo itsessään on aikamoisen ruksin paikka. Toisekseen, kävin huvikseni normaalilenkin lisäksi juoksentelemassa ympäri metsää muodikkaan polkujuoksun muodossa. Jalat naarmuntui, syke nousi ja uskomattomat koskimaisemat sai mielen erittäin vireäksi. Tämä punaiseksi salamaksi vahingossa naamioitunut laiskottelija oli lopulta ikään kuin huomaamattaan reilusti yli tunnin lenkillä, iso ruksi tähänkin.

(Sanottakoon välihuomautuksena, että lenkkiä siivitti The Mystery Show – podcastin kolmas jakso “Belt Buckle” joka oli hymyä nostattavan liikkis. Hans Gordy oli mukanani joka askeleella huikeilla rinnepoluilla.)

Toinen rastivarasto tyhjeni iltapäivällä kun ehdotin itse, että mennäänkö marjaan? Sinne meni sekin voimakas “minähän en mihinkään metsään mene marjastamaan, hyi saatana”. Ehkä on pakko myös myöntää että se oli kivaa. Ei hyttysiä, ei mitään hevos- tai hirvi-alkuista ja koukkuun jäin. Heeeeiii tuolla on vielä paljon…Mustikoita tuli runsaasti, vaikka apureista toinen istui vain mättäällä kädestä suuhun eläen ja toisen tahti oli vähän verkkainen kaiken haaveilun keskellä.

Niistä muutamasta kourallisesta, jota kotiin asti kannettiin, syntyi silti niin hyvä mustikkapiirakka, etten kuvaakaan ehtinyt ottaa.

Hyvä päivä, outo päivä. Miten teidän muiden koleat kesäpäivät meni? 


Lomahaasteesta päivä 10/30 suoritettu. Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.