Kateutta kautta linjan

Tänään minua nauratti Ykkösen lettikateuden lisäksi erään Mintun postauksen kohta:

”Tuosta posetuksestakin on tullut vitsi meidän keskuudessa, olin vuosi sitten eräissä muotikuvauksissa muotibloggareiden kanssa. Kun tuli minun kuvausvuoroni valokuvaaja käski minua ”ottaa oma pose”. Olin että, jaa mikä!?” 

Siis todella, mikä? Sen lisäksi, etten ihan heti tajunnut Mintun otsikkoa, eli sitä helvatun ”posea”, en vieläkään ymmärrä miten se kuuluisi lausua. Pous englantilaisittain? Pose Turkulaisittain? Onkohan tämä taas sellainen ”stailisti” sana, jossa väännetään suomea englanniksi? No sen ainakin osaan lausua, että ylläoleva teksti kuvasti niin sanottua tikusta asiaa – lähestymistapaa, jonka avulla saatiin vähän tekstiäkin seuraavien kuvien tueksi. Kuvat ovat osa kuvasarjaa ”Maailman dorkin pose” ja ne kertovat erään bloggarin kasvutarinan äitiskenestä suoraan muodin huipulle, vaatesuunnittelijaksi.

Tässä tilanteessa kaikki voittaa: lukijat, jotka pääsevät näkemään tämän herkun. Ja ne kolme onnellista, jotka oikeasti voittivat nämä hienot (vaan eivät selkeästi yhtä lukuunottamatta hyvälaatuiset, isot pahoitteluni tästä) paidat itselleen:

Mahdatte te muut olla kateellisia näistä posetuksista paidoista!

Ai se lettikateus? Minulla oli tänään letti, koska työkaveri meni kehaisemaan eilen että se on niin kivan näköinen kun on paksu tukka. Ykkönen oli selkeästi samaa mieltä, koska ”haluaa samanlaisen tukan kuin äidillä ja Leilalla”. (Leila, mitä ilmeisimmin, on osa Ykkösen Uutta Omaa Elämää, eli tarhaa, josta minä en tiedä mitään.) No, letinhän minä sille laitoin. Siitä tuli suunnilleen pikkurillini kokoinen ja about yhtä paksu. Voitte arvata, mitä itkettiin seuraava vartti. Jos ette arvaa, vinkkaan oman lohdutukseni ”kulta sun pitää nyt vähän aikaa odottaa, että sullakin on näin paljon tukkaa…”.

Voi muuten käydä odottavan aika pitkäksi.