Koirankopin muodonmuutos

Valeäiti goes sisustusblogi! Tai sitten ei, mutta jos nyt kuitenkin vähän vilautan erästä (Insinöörin) suurta työtä ja sen tuloksia. Jokin aika sitten postasin tänne kodistamme, kuvien kera. Lastenhuoneen karmeus iski viimeistään silloin kasvoille, ja oli aika toteuttaa kauan suunniteltu ”makeover”. Joten maalia, tikkaita ja rautaisia hermoja ostamaan. ”Senhän maalaa parissa tunnissa” -suunnitelma muuttui melko nopeasti tilanteeseen ”tikkaat on sittenkin vähän liian lyhyet ja nää raidat on aivan syvältä”, joka eskaloitui eräänä iltana tähän näkyyn:

Viikon, saakeli Parin hetken päästä tuli kuitenkin jo valmista, ja Insinöörimäisen tarkasti suunnitellut ja toteuttamat raidat ovat lopulta melko upeat, eikö? (kehukaa nyt paljon, että se pääsee traumoistaan yli).

Raidat näkyy hauskasti olkkarin puoleltakin ikkunoiden läpi, ja sopii onneksi hyvin viereisen huoneen harmaaseen tapettiin. Sitten vain toinen seinä mustaksi, toiselle pari uutta julistetta, ja se oli siinä. Kaikkeen sitä pystyykin, vaikka tikkaat on kengät jalassakin liian lyhyet ja maalarinteippi on loppu. Kaksi kertaa. Koska miksi ostaa kerralla tarpeeksi.

Katon sävy valittiin erityisen tarkkaan – ja maalipurkin avattuamme huomasimme, ettei sävy vastannut ollenkaan maalin luvattua sävyä. Kylmän tipunkeltaisen sijaan meillä onkin nyt cheddarin värinen katto. Se on ehkä kuitenkin ihan hyvä sävy, vaikka se mua pitkään harmittikin. Musta seinä sen sijaan onnistui ihan niin kuin pitikin, sudittiin siihenkin samaa liitutaulumaalia kuin keittiön ja olkkarin väriseen käytävään. Jonain päivänä siihen pitäisi vielä jotain maalata tai antaa lasten tuhria se ”hienoksi”.

Kuvien jälkeen huoneessa on tapahtunut myös sellainen oleellinen muutos, että vaatekaappeja vasten on tungettu vielä Kakkosen pinnasänky. Koirankoppi alkaa olla tilaihmeenäkin jo hieman äärirajoillaan, mutta kyllä ne tonne just ja just mahtuu. Ja jos kaapille on asiaa, aina voi siirtää pinnasänkyä. Tosi kätevää. Sitten joskus (vuoden päästä?) ostetaan loput Jollasta, ja Ykkösen sängystä tuleekin kerrossängyn alakerta.

String, kuva FDS*

Huoneen minikoosta huolimatta, tai ehkä vähän siitä johtuen, mietinnässä on edelleen muutama hankinta. Olisi kiva saada korkeille seinille säilytys-/sisustustilaa, jos saisi vaikka jotain übersöpöjä vanhoja vauvakenkiä tai yksvee mekkoja esille. Samoin lelusäilytystä voi aina miettiä uusiksi, niitä pyörii tuolla jaloissa ihan riittämiiin sen yhden huopakorin volyymin yli. Helppo ja varsin blogiuskottava ratkaisu seinälle olisi String-hylly* vaikka teemavärissä keltainen, ja liitutauluseinälle olisi kiva saada jotain koukkua / naulakkoa. Ultimateihana, ja sekin blogiuskottava, olisi Vitran klassikkonaulakko Hang it All, toisaalta Norman Copenhagenin pisarat* voisi olla kivat.

Dropit, kuva FDS*

Hang it All, kuva Vitra

En vaan pysty (faktisesti enkä periaatteellisesti) maksamaan yli kolmea sataa 14 pallosta ja metallikehyksestä. Halpojakin kopioita ratkaisuja on, katotaan mihin päädytään. Toistaiseksi kulutan kuitenkin lähes päivittäin hetken aikaa Finnish Design Shop:issa*, suu kuolaa valuen. Voisin ostaa varmaankin ihan kaiken kotona tarvittavan tuolta, huokaus sentään.

Jos teillä on sama addiktio tai havaitsitte syvältä sisimmistänne suuria tarpeita sisustamiseen liittyen, Finnish Design Shop:ista saatte nyt 10€ alennuksen ja ilmaisen kotiinkuljetuksen yli 100€:n ostoksista. Alekoodi JOULU2012 on voimassa 18.12. asti. Ja eikun ostoksille*

(Teksti sisältää yhteistyölinkkejä, merkitty tähdellä *)