Kolmen tunnin strategia

Opin vasta nyt, että eräässä ystäväperheessämme on käytössä aivan mahtava keksintö. Niin mahtava, etten ymmärrä miksei se ole ollut meidänkin käytössä ennen: kolme tunnin vuorot. Nyt ei ole kyse työvuoroista, heräilyvuoroista tai työskentelyvuoroista. Vaan lauantaivuoroista.

Heillä on kuulemma joka lauantaipäivä kuuden tunnin varaus omalle ajalle niin että ensin toinen saa tehdä kolme tuntia ihan mitä haluaa, ja sitten toinen saa oman kolmen tunnin ajan tehdä mitä haluaa. Loppupäivä ja -ilta vietetään yhdessä perheenä.

Nerokasta! Näin kumpikin ehtii tehdä kunnolla jotain, tai olla tekemättä yhtään mitään, ilman että takaraivossa raksuttaa kello. Tietysti tämän koko tarve on nykyisellään paljon vähempi kuin vauva-aikana, mutta kolmen tunnin putki on se silti ihan eri asia kuin satunnainen juoksulenkki siellä, kaupassa käynti täällä. Siinä ehtii jo tehdäkin jotain, tai montaakin jotain.

Testasimme, nautimme ja suosittelemme. Minä kävin lauantaina pilatestunnilla ja sen jälkeen kaupoilla pyörimässä. En muista milloin olisin viimeksi ollut huvikseni vaatteita tuijottelemassa, ilman varsinaista sukkahousu/kumppari/työvaate -tarvetta. Se oli i h a n a a. Sen ajan sain ihan itsekseni tuskastua kauppojen ylitarjontaan ja lompakon kärsimykseen, miettiä kävisinkö kahvilla ja pohtia isänpäiväostoksia (lahjakortti Stadiumiin oli päivän valinta).

Insinöörin ajalla ruoanlaittoa, omalla blogia.

Insinööri puolestaan otti oman aikansa eilen. Kävi juoksulenkille, sen jälkeen rauhassa suihkussa, soitti isälleen hyvät isänpäivät ja lööbasi hetken sohvalla. Ihan normaalia toki kaikki, mutta sillä erotuksella että nyt jokainen lasten inahdus ja tarve meni automaattisesti minun piikkiini sillä aikaa kun päivän sankari sai rauhassa toimittaa. Mitä ikinä sitten halusikaan toimittaa.

Kengät kiittivät Insinööriä omasta ajasta. 

Seuraavaksi edessä onkin kolmen päivän vuoro. Minulle työmatka Lontoossa, Insinöörille talouden yksinäistä pyörittämistä. Ei sekään nyt ihan väärin ole.