Tietoa mainostajalle ›

Korkeintaan keskinkertainen äiti

0 No tags Permalink

Alkuun hyviä uutisia: Kakkonen on alkanut päästä elämän makuun. Herra nukkui eilen ensimmäisen kunnon yöpätkänsä, peräti 4h yhteen soittoon. Wuhuu! Uni maistuu siis paremmin ja maha alkaa selkeästi ymmärtää mitä tällä kaikella maidolla pitäisi tehdä. Hereilläkin se on tyytyväisempi, ihmettelee ympäröivää maailmaa jo pitkiäkin aikoja (hiljaa). Ykkönen alkaa käydä vähän kierroksilla alkavan mustasukkaisuuden voimin, mutta raportoidaan siitä myöhemmin jos jotain raportoitavaa on.

Sitten huonoja uutisia. Mua ei ehkä ole ihan rakennettu äidiksi. Olen tässä viime päivinä taas huomannut että minussa on muutama oleellinen puute, jotka tekevät ainakin vauvavuodesta haasteellisen:

  • Erittäin huono itkunsietokyky. Niin vastasyntyneen kuin taaperonkin itku saa aikaan fyysisen pelästymisreaktion ja itkun jatkuessa yli 10sek seuraa itkun syystä riippuen ahdistus / ärsytys ”miksei se jo lopu?”. Tämän seurauksena pyrin välttämään itkuja kaikin keinoin, eli asetan itseni epämukaviin tilanteisiin ja todennäköisesti mahdollistan oikein kukkean uhmaiän. 
  • Erittäin huono univelan sietokyky. Nyt on mennyt viikko, ja olen jo alkavasti huonossa jamassa. Itkut on herkässä, ärtymys vielä herkemmässä, ja alan taas aiheuttaa itse itselleni unettomuutta. Say what? Asennoidun katsokaas näin: en uskalla nukahtaa koska kohta joutuu taas heräämään. Tosi järkevää, eikö?
  • En pidä lapsellisuudesta enkä itsekkyydestä. Tulevaisuudessa on siis varmaan helppoa katsella huomiohakuista, ”tyhmää” leikkimistä ja ”älä ota sitä se on mun lelu!” itkuja. 
  • Olen temperamenttinen. Kun Ykkönen painelee oikeita nappeja, saan käyttää jo nyt kaiken tahdonvoimani etten alennu noin kaksivuotiaan tasolle. Se tavaroiden ja etenkin ruoan tahallinen heittely on vaan jotain niin raivostuttavaa. En tule ikinä olemaan se äiti joka lehmänhermoisesti katselee lapsena kiukuttelua. 

Tasapainon vuoksi kerrottakoon, että on minussa myös joitain ominaisuuksia, jotka toivottavasti pätevöittävät nykyiseen ammattiini: (Biologiseen äitiyteen pitäisi muuten ehkä olla jotain kriteerejä, pääsykokeita ja luonnetestejä. Miksi adoptiovanhemmat joutuvat olemaan täydellisiä ehdokkaita kun me biologiset emme lähtökohtaisesti todellakaan ole?)

  • Olen kärsivällinen. Siis en sitä kiukuttelua kohtaan. Mutta jaksan istua nukkuva vauva sylissä vaikka 12h, jos siitä on kiinni vauvan hyvinvointi ja sitä kautta oma hyvinvointi (ks. itkunsietokyky yllä)
  • Olen (tosin muiden kuin omien) lasten mielestä hauska. Ilmeisesti naamani on koominen ja siitä lähtee hassuja ilmeitä. 
  • Pidän musiikista ja laulamisesta. Valitettavasti tämä ei tarkoita että olisin Ykkösen kanssa jaksanut aina lauleskella tai viedä muskariin, mutta ainakin hätätilanteessa uskallan laulaa julkisesti ja keksin kaikenlaisia melodioita tarvittaessa. 
  • Tuotan maitoa kuin Loimaan ainoat kaksi lehmää. Tästä riittäisi koko kylälle eikä tunnu missään.
  • Pysyn tyynenä kriisissä. Ne jatkuvasti toistuvat muutamat kerrat kun Ykkösen kanssa on ollut läheltä piti -tilanteita (esim. lattiankaivon reikään jumiin melkein jäänyt sormi), pysyn hämmästyttävän tyynenä, toimintakuntoisena ja järkevänä. Luonnollisesti kun kriisi alkaa helpottaa, parahdan järkyttyneeseen itkuun.
  • Laitan lapset edelle. Yök miten ylevältä tämä kuulostaa. Mutta lähes kaikissa valintatilanteissa rahankäytöstä ruokailuun, nukkumisesta viihtymiseen, huolehdin siitä että lapsilla on kaikki hyvin ennen kuin hoidan itseäni. Varmaan vähän liikaakin, nimimerkillä tuliko syötyä vuonna 2011?
  • Olen kellokalle. Tämän voi lisätä oikeastaan kumpaan vain listaan haluaa, mutta meillä syödään tasan klo 8, 11, 15, 17 ja 19. Muut elämän aikataulut liikkuvat näiden mukaan. Onneksi on Insinööri joka ei moista ymmärrä, joten joudun välillä myös käyttämään tervettä järkeä ja joustamaan tästä natsiudestani. Hyää tässä on se, että nyt lapsemme on ohjelmoitu ja se tuntuu toimivan esimerkiksi yöunien osalta hyvin. En ole myöskään tähän mennessä ollut lapsen takia varmaan mistään myöhässä, varaan kaikkeen överipaljon aikaa

Damn, plussalistasta tuli pidempi! Toisaalta miinuspuolen jutut on aika isoja. Mitähän tästä siis vetäisi yhteen? Olen keskinkertainen äiti (ainakin Vuoden Mutsin testin mukaan), joka hajoilee aivan täysillä vauva-arjesta. Kappas, eihän se hassumpaa olekaan.

Onko teillä muilla vastaavia vammoja vai oletteko syntyneet äitigeenit sisällänne?

0 No tags Permalink

Comments are closed.