Kun kissat on poissa…

(teksti sisältää yhteistyölinkkejä, merkitty *) 

..hiiret hyppii kyllä ihan tosi maltillisesti pöydillä. Insinöörin toisen poissaoloillan (2/6) kunniaksi istun yksinäni hiljaisessa keittiössä, syön jätskiä ja shoppailen välikausivaatteita. Lapsille tietenkin. Itselleni voisin kohta googlailla jotain hienoa 30v lahjaa. Mutta ensin niihin oleellisiin kysymyksiin. Koska tänään oli taas niin kaunis välikausinen päivä (tota lunta on kohta ollut neljä kuukautta, joko riittäisi?), olen miettinyt niitä välikausijuttuja. Lintujen piiperrystä, kuratahroja ja sen sellaista, mutta myöskin kaupunki- ja autolähtöjä kera katraan. Koska epäilen, että se välikausihaalari voi olla vähän tukala jos ulkona paistaa välikausiaurinko, eikä pelkkä fleece toisaalta täytä ulkonäkö- tahi tekniikkavaatimuksia, on Ykköselle ostettava jonkinlainen takki. Kakkonen sai jo Zaran alesta hienohkon tikkitakin, jonka uskon palvelevan hyvin. Ykköselle vastaavaa ei ole ainakaan vielä löytynyt. Olen siis astunut taas kerran netin ihmeelliseen maailmaan, aikeenani löytää hieno ja kohtuuhintainen, siisti takki välikausikeleille. Takkien valintajoukossa vaihtoehtoja on käsittääkseni:

a) sporttiset ja rumat
b) kauniit ja kylmät
c) kalliit ja epäkäytännölliset

Kaksi vikaa tulee yleensä sillä tavalla hoidettua, että kaupasta löytyy jotain iiiiihanaa, ja sitten se on ostettava koska tarve. Tämän tilanteen saattaa jo nyt saada aikaan katsomalla vaikka babyshopin* alelistauksia sadatta kertaa. On siellä kyllä kuulkaa kivoja juttuja. Onneksi yksi jo korvamerkkaamani ihanuus oli ehditty myydä loppuun.

Mutta koska joskus haluan olla käytännöllinen ja pihi, otin asiakseni hoitaa tämän takkiostoksen tuolta a-ryhmän joukosta. Tukeakseni kotimaista tuotantoa syöksyinkin oitis Reiman verkkokauppaan*, koska niiden kaikki teknisemmät vaatteet ovat toistaiseksi palvelleet tässä taloudessa varsin hyvin. Suojasin silmäni ja varauduin rumien ulkovaatteiden marssiin, mutta kas! Siellähän on aika kivan näköistä kamaa nykyään! Ja nyt on tilanne ihan toden totta se, että joudun ehkä tekemään lopullisen valinnan näiden kahden välillä:

Kuva reimashop.fi

Aika Molo-henkinen (hihi) kevyt untuvatakki*, joka pitää myös vettä. Ainoa ongelma, että alkaa vasta koosta 104, joka on kyllä varmaan vähän turhan valtava koon 92-98 lapselle, etenkin kun kyse on vielä suomalaisesta valmistajasta. Nyt voitte muuten arvata, mikä takki sieltä Babyshopista oli myyty jo loppuun.

Toinen vaihtoehto voisi olla tämä sporttinen välikausitakki*, jonka näin Stokkalla livenä ja se näytti siellä kivemmalta kuin tässä nyt. Olisi oikea koko, melkein ei-teknisen ulkoiluvaatteen näköinen ja riittävän pitkä mekkokäyttöön.

Kuva Reimashop.fi

Mitähän tässä nyt taas pitäisi tehdä. Joku lämpimähkö, takin näköinen vekotin noille olisi kummallekin kiva saada. Minkälaisia varusteita teidän vekaroilla on tulevaan välikauteen? (Ja ettehän kaikki vastaa ”keltainen Pico”?)
 
P.s. Reimalla on kai alkamassa joku hurja loppuale 15.3., käykäähän katsomassa.