Linssielämää ensimmäisten 365 päivän jälkeen

Me saatiin jostain idea ja yllytys tyhmään mielenkiintoiseen ja haastavaan projektiin Ykkösen syntyessä: jokaisena päivänä pitää ottaa joku Ykköseen liittyvä kuva ja julkaista se. Ajatuksena oli että juuri ostettu järkkärikamera tulisi väkisin käyttöön, opittaisiin ehkä vähän valokuvausta ja saataisiin kivasti dokumentoitua Ykkösen eka vuosi.

Mitä kävi? Kamera tuli käyttöön, juu. Parisuhteeseen saatiin myös kiva uusi nalkutuselementti kun aika monena päivänä huomattiin noin klo 23 ”ei p****e päivän kuva on vielä ottamatta”. Eka vuosi tuli myös dokumentoitua kiitettävällä tarkkuudella, ja Ykkösen elämää pääsi seuraamaan myös lähipiiri ehkä vähän eri tavalla. Kaiken kaikkiaan aika tuskainen projekti, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen.

Sitten tuli krapula. Kuka muka jaksaa ottaa valokuvia huvikseen? Siis kantaa mukana isoa kameraa ja miettiä mistä tulisi kivoja kuvia? Ei näköjään ainakaan me, ei ainakaan ensimmäiseen kolmeen kuukauteen projektin päätöksestä. Nyt on havaittavaissa pientä toipumista, ja kameraan on taas tallentunut otoksia. Lisäksi kuvien laatustandardi on nyt laskettu niin alas (jipppiiii!!), että myös kännykällä tulee räpsittyä.

Tässäpä siis satunnaisia räpsäisyjä teidän nautittavaksi, enjoy. 

Ugin 60v juhlissa

Insinööri auttaa Pientä Kenkäfriikkiä hieman suuriin korkkareihin

Ruotsinlaivan vilinä ja pieni ihminen – a match made in heaven

Joinain päivinä puistossa on tosi kivaa. Joinain ei.

Pikkuveljen päällä on oikein hyvä ottaa pienet tirsat.