Isäni on purjehtinut lähes koko ikänsä, niin kuin isänsä ennen häntä. Yllättäen, minäkin olen joutunut purjehtimaan suuren osaa ikääni. Valitettavasti en kuitenkaan ikinä rakastunut itse purjehtimiseen (merielämään kyllä); jokin minussa vetää volttia kun vene kallistuu. Ennen se aiheutti vain pahoinvointia, nykyään (ja etenkin ensimmäisestä raskaudesta alkaen) päässä menee jokin ruuvi vinoon joka laittaa huutamaan hytissä sisällä helvetin kovaa sisäisesti paniikkia. Niinpä olen suosiolla jättänyt purjehtivan elämäntavan isälleni, hänen veljelleen sekä vähän muillekin suvun miehille.
Itseasiassa isälläni (Ugilla) heittää myös aika pahasti päässä. Jokin ruuvi siellä järkevien harrastusten ja finanssien osaltolla on varmaankin lievästi vinossa, sillä hän on tässä kultaisessa keski-iässään alkanut harrastaan purjehtimista ihan kaksin verroin. Pari vuotta sitten hän huomasi veljensä kanssa, että iso kilpavene, joka taipuu myös perhepurjehdukseen, ei riitä. He tekivät sen, mitä jokainen järkevä ihminen tässä kohtaa tekisi, kolme askelta ennen eläkettä: he päättivät rakennuttaa itselleen upouuden Kasin, klassikkoveneen vuodelta 1930. Lisäksi he päättivät voittaa sillä maailmamestaruuden. Tietenkin.
Kun kitisevät vaimot ja hämmästyneet pankinjohtajat oli saatu vakuutettua, herrat olivat jo lähellä voittoa. Pari hassua käännettä myöhemmin Helsinkiin lipui tuo merten kaunotar, Kasi nimeltä Luna. Kuinka ollakaan, myös muutama muu (herrasmies) on innostunut purjehtimaan noilla moottorittomilla merten flyygeleillä, mm. Norjan kuningas Harald. Nämä samat innokkaat kokoontuvat juuri nyt oman flyygeliluokkansa MM-kisoissa Helsingissä. Isäni sai siis ensiluokkaisen tilaisuuden näyttää meille muille pelkureille, miten mukamas liukaskantisella ja kaiteettomalla veneellä purjehditaan kovaa, tai ainakin sitä vauhtia, jolla voittaa muut (Myös sen Kuninkaan, joka meni ja varasti, hah.).
Ja tiedättekö, kun ihminen saa kutsun meressä kelluvaan kuohuviinibaariin kisakatsomoon aurinkoisena päivänä hyvässä seurassa, edes kaltaiseni maakrapu ei kieltäydy.
 |
| Päivän kilpailua odotellessa. |
 |
| HSS:n palanut venevaja, jonka vieressä puuveneparat asustaa. Karmea näky. |
 |
| Kuoharia, tietenkin. |
 |
| Liukas flyygeli ja ammattilainen purjehduskenkineen. |
 |
| Purjehduskengät pienemmilläkin! |
 |
| Siinä se menee, musiikin saattelemana. |
 |
| Katsomo saattoi miehistön matkaan, vain valkeat liinat puuttuivat (kyyneleet eivät). |
Kisaa oli yllättävän jännä seurata, vaikka katsomomme lipui melko kaukana itse veneistä. Etenkin startti oli erityisen siisti: kymmenet vain purjeilla ohjattavat veneet yrittävät samaan aikaan osua starttilinjaan juuri lähtöpamauksen jälkeen. Kun lähtöön oli jäljellä minuutti, laskimme sekunteja ja jännäsimme, mitkä veneet joutuvat kääntymään vielä linjalta pois varastamista välttääkseen. Kun pamaus vihdoin kaikui, alkoi mereltä kantautua hirveä älämölö. Siellä ne kaikki miehistöt huusi ohjeita, jokainen yrittäen samaan aikaan sekä päästä parhaalle paikalle että olla kolaroimatta sitä yhteensä miljoonien eurojen arvoista merellistä lautatarhaa. Onneksi startti oli jännä, sillä loppukisa jäi vähän hämärän peittoon huomioni kiinnittyessä pahoinvoiviin, nukutettaviin tai suolapähkinöitä kinuaviin lapsiin. Ja siihen kuohuviiniin.
 |
Kuusi tuntia merellä kelluttuamme iho kiristi sopivasti, päässä heitti (heittää muuten edelleen) ja kaikilla oli taas aimo annos mukavia muistoja. Mitä tärkeintä, me pääsimme kaikki hetkeksi osaksi sitä kahden pikkupojan haavetta, jossa ne purjehtii merellä vinhaa vauhtia ehkä kauneimmalla mahdollisella veneellä.
Niin kuin merellä huusimme: hyvä Isi, hyvä Hartsa!
P.p.ps. Hei vauva.fi -keskustelupalsta, terveisiä rikkaalta elostijalta! Tiedoksenne, että aion lähitulevaisuudessa muutaman muun rikkaan elostelijan kanssa aloittaa blogin otsikolla Köyhät Kyykkyyn. Kerron siellä lisää purjehdusharrastuksestani ja kolmesta asunnostani.