Mitä saa kahdella kympillä?

Ainakin ihan hyvän aterian, vähän karkkia tai uuden lelun.

Tai sitten voi ottaa ne rahat ja mennä viideksi minuutiksi katsomaan (huonoa) nukketeatteria. Punaista palloa heilutteleva Mölisevä Mummeli sai meidän seurueelta melko suoraa palautetta. Kakkonen melkein nukahti osoitettuaan ensin nollamielenkiintoa esitystä kohtaan. Sinne meni yksi kahdeksan euron lippu. Sitten Ykkönen repäisi pelihousunsa, kun jäi liian lähelle Mummelia ilman äitiä. ”Äitttiiii!!” ja ”ulos!” huudot herätti seurueemme toisen vauvan huutamaan, jonka jälkeen sen hetkeksi ilman äitiään jäänyt isosiskokin alkoi itkeä. Sekään ei halunnut olla yksin liian lähellä Mummelia.

Mummelin ”ysyävällisestä kehoituksesta” siirryin istumaan kaksi lasta sylissäni salin takaosaan. Sinne meni toinen kahdeksan euron lippu. Loput kolme minuuttia yritin hyssytellä Ykkösen yhä kovenevia ”ULOS” -vaatimuksia, teeskennellen suurta mielenkiintoa esitystä kohtaan: ”Ooo kato tossa se pallo taas menee!” Kun Mummeli vielä kerran veteli piipaapuupoo-luritteluaan sitä yhtä palloa heitellen, lopetin teeskentelyn ja siirryimme suosiolla sinne u l o s. Sinne meni kolmaskin kahdeksan euron lippu.

Tulipa sentään huomattua, että Annantalosta löytyy kiva lasten kirjakahvila, pieniä tuoleja joilla kiipeillä ja infopiste, josta saa laastareita. Ulkona on myös kiva kasa kiviä.

Voihan olla, että meidän perhe vaan on todella epäkyltyrelli. Mutta salissa olleesta noin 25 lapsesta yksi oli tohkeissaan, neljä itki (meidän seurue) ja loput 20 oli vaan hiljaa. Joko ne teki sisäistä kuolemaa, tai oli jokseenkin kiinnostuneita. Aikuiset taas näytti kiusaantuneen epäviihtyviltä, paitsi yksi joka naurahti pari kertaa. Oli varmaan sen yhden hihkuvan lapsen äiti. Oli miten oli, kahdeksan euroa per lapsi (ikään katsomatta) puolen tunnin esityksestä on mun mielestä suht lähellä ryöstöä.

Samalla rahalla oltais voitu mennä vaikka HopLopiin, tai olisin voinut vaikka vaan antaa ne rahat lapsille käteen leikittäväksi. Neljä seteliä ja kaksi kolikkoa olisi varmaan viihdyttänyt pidempään kuin viisi minuuttia, ja mulle olisi tullut vähemmän hiki.

Ps. Kuvat otin esityksen loputtua, kun kävin hakemassa saliin stressissä jättämäni laukut.

P.p.s. Muistakaa arvonta! Vielä muutama päivä maailman hienoimman paketin voittamiseen!