Oksettavan hauskaa

Ykkösen ja Kakkosen ihanat neljä- ja kuusvee pikkuserkut pistäytyivät tänään kylässä. Treffejä on yritetty järjestää Kakkosen syntymästä asti, mutta tielle on aina tullut jokin satunnainen oksennus, kaverin synttärit, kevätflunssa tai muuten vain vaikeat aikataulut.

Tänään pojat tuli vihdoin vanhempineen meitä moikkaamaan. Huikean suuret miehet aiheutti ensin Ykkösessä jännitysreaktion. Se tuntui miettivän, miten noin isojen poikien kanssa oikein leikitään. Pojatkin sai käyttää aika paljon luovuutta keksiessään leikkejä pienten taaperoiden leluilla. Kun sohva oli rymytty lyttyyn, Barbapapat oli käyneet kummankin päässä hattuina ja kaikki pullat oli mahassa, alkoi pienen pieni tylsyys kaihertaa pojissa. Ratkaisuksi otettiin luonnollisesti elektroniikka käyttöön ja isin kännykkä pitikin poikien peput naulittuna parven vierassänkyyn hyvän tovin.

Ykkönen sen sijaan oli vähän toisella linjalla. Päästyään vihdoin yli poikien vanhasta iästä (ja siksi varmasti suuresta ylivertaisuudesta häneen nähden), se yritti kaikkensa saadakseen poikien huomion itseensä. Kun keittiöstä katsahti parvelle, näkyi kaksi pellavapäätä ihan hiljaa kännykän yli kumartuneena – ja yksi hiestä punainen pellavapää, välillä sen varpaat, sitten taas kädet, sitten polvt, kunnes koko tyyppi taas rämähti kikattaen parven suojapleksiä päin. Keinot oli monet, pojilla kiinnostus nolla, ja Ykkösellä aivan superhauskaa itsekseen ympyrää pyörien.

Kun Ihanat Pojat vihdoin lähti ja jätti Ykkösen taas yksin meidän tylsään elämään, alkoi tietenkin raju väsymyskiukuttelu. Joka taas yhdessä aiempien riehumisten kanssa johti jo varsin tutuksi tulleeseen riemulaattaan. Lakanat pyykkiin, kohtaloonsa alistunut lapsi suihkun alle, päälle uudet vaatteet, pushal ja takaisin nukkumaan. Ja siellä se nukkuu nyt aivan hiljaa.

Pistää miettimään, onko tämä Onerva Oksentaja ihan oma lajityyppinsä? Onko teillä muilla vastaavia yskästä / riehusta / liian myöhäisestä maidosta oksentavia vekaroita? En nyt laske tähän mukaan sen tänään vierailleen pikkuserkun kaltaisia outouksia, jotka kuulemma oksentaa joskus ihan huvikseen vain muita vekaroita hauskuuttaakseen. Sehän on vaan Jackass to be.