Ololonkos teleleilläkin loruseppoja kotona?

Tänään on luriteltu ja lariteltu. Yhtenä vahvana osasyynä on tämän mutsin alkanut, pahentunut ja vihdoin hyväksytty flunssa, joka saa olon vähintään keveäksi päästä. Tai painavaksi, miten sen nyt haluaa ajatella.

Sattuneesta syystä tänään(kin) on siis katsottu Pikku Kakkosta tosi moneen otteeseen. Siellä raikasi, ihan niin kuin kolmena aiempanakin katselukertana, se ihme lorulaulu, jossa kissanpoikia tapetaan koko kylän voimin. Tiedättehän:

Ololonkos teleleillä niinkuin meleleillä kililissanpololoikia pululussissa?

Ja onhan niillä toisillakin.

Tämän innoittamana olemme loppuillan puhuneet ihmeellisiä ja lorutelleet menemään. Kun ei muistettu mitään kylpyyn sopivaa lorua, alettiin inspiroituneina yksilöinä keksiä omia. Harmillisesti kävi ilmi, että me ollaan tosi surkeita siinä, ja paraskin tuotos oli luokkaa:


Ykkösellä on kannu, 
Kakkosella on pannu, 
kohta on puhdas…
joka jannu.
ja;
lotraa lotraa vedellä tää, 
kohta on puhdas senkin pää
Lapset katseli meitä sillä tavalla säälivän tsemppaavina, vähän niin kuin teinit katsoo vanhempaa joka sanoo että nyt varmaan loisi hyvä aika vähän puhua tytöistä ja pojista. Että kiva kun yrität mutta päin helvettiähän toi menee ja olet pari vuotta myöhässäkin.
Hetken auliisti hymyiltyään Ykkönen pelasti tilanteen. Se istui yksin tyhjenevässä kylpyammeessa kuin mikäkin sinnikäs sankari, tulpalla leikkien. Ja yhtäkkiä sieltä kuuluu kohtuullisen varovainen, mutta selkeän harkittu: 

Tulppaa, tulppaa pesee…
Edes jollain meistä on siis edessään tulevaisuus loruseppona.