Tietoa mainostajalle ›

Omenat ja niiden puu

0 No tags Permalink

Ykkösellä on pieni, söpö luomi otsassa. Tällä viikolla bongasin samanlaisen Kakkosen otsasta. Luonteva seuraus tästä oli innokas kysymys Insinöörille: ”onko mullakin tollainen luomi?”. Lasten syntymästä asti, tai oikeastaan jo sitä ennen (ajatustasolla, luonnollisesti), olen tehnyt jatkuvaa salapoliisityötä: onko tuo minun piiire, minun raivoni, minun sääreni?

Ykkönen syntyi mitä ilmeisemmin mini-Insinöörinä, ainakin kaikkien muiden mukaan. Minä en vieläkään osaa ihan nähdä sitä yhdennäköisyyttä. Mutta vappuna joku muu kiinnitti huomiota erääseen toiseen ihmiseen, ja sen allekirjoitan ihan täysin. Ykkönenhän on selkeä kopio Mummustaan, Insinöörin äidistä! Kakkosestakin näen vanhempaa sukupolvea, sillä syntyessään se oli täysin edesmenneen isoisoisänsä näköinen, ihan selkeä mini-Pappa minun suvustani.

Ulkonäöllisesti samankaltaisuudet on ehkä helpompi bongata yhden tai parin sukupolven yli kuin näitä jokapäiväisiä nenänkaaria tulkiten, mutta luonnetta on jo vähän helpompi analysoida meihin verraten. Tiedetään esimerkiksi, että huono käyttäytyminen on isältä perittyä, ja hyvät jutut äidiltä, mutta olen onnistunut tunnistamaan lapsistani muutaman muunkin meiltä perityn jutun.

Ykkönen:
Perusluonteeltaan puhtaasti Insinööri: ennemmin tarkkaileva kuin suinpäin ryntäävä, todella solidaarinen ja rauhallinen, välillä vähän ujo, ja ennen kaikkea aika tasainen. Tai niin tasainen kuin 2,5v uhmatyyppi olla voi. Se suuttuu aika lievästi, mutta kytee aika pitkään. Toisaalta se saattaa käyttää aika naisellisia keinoja mykkäkoulusta suoraan ilkeilyyn (”en tykkää susta” iltapuuhilla).

Muutenkin sillä on selkeästi äitinsä neuvottelutaidot, case eilinen aamu:
”Mä haluun leivän”
”Syö ensin kaksi lusikallista puuroa, sitten saat”
”Syön puuroa, sitten Aa-ram-sam-sam?”
”Eikun leivän, ja ensin kaksi lusikallista puuroa”.
”Sitten saan kananmunaa!”
”Eikun rams-sam-saata”.
”Joo. Ja sitten mä saan karkkia”.
Huomaatteko? Kasvavien vaatimusten sarja teki siitä ekasta vaatimuksesta (leipä) paljon hyväksyttävämmän.

Äidiltään se on perinyt rakkauden musiikkiin ja tanssiin, sekä halun toteuttaa kumpaakin ihan omassa parrasvalossa. Jos joku taitavampi tai äänekkäämpi (minä siis) yrittää sooloilla päälle, komennetaan se välittömästi hiljenemään.  Itsenäisyyden, nälän oppimiseen, turhautumisen (jos ei kolmannella kerralla jo mene niin johan on ***) ja kiinnostuksen kieleen ja kirjaimiin löydän myös omasta perimästäni. Insinöörin peruja on sitten tarkka keskittyminen pikkunäpräämiseen, kuten vaikka nuken vaippaan tai palapeliin. Ja ei se ihan tyhmä taida olla, senkin laitan ilolla Insinöörin laariin. Lisäksi Ykkönen on Insinöörin jälkeen varmaan tarkin havainnoija, kenet olen koskaan tavannut. Se näkee pienistä katseistani, että olen väsynyt, huomaa että ambulanssista on ”patteri loppu” (pisti sireenin pois) ja kuulee heti oven auetessa että ”lintu laulaa”. Minähän en mitään lintuja missään näe tai kuule, ikinä.

Ja kyllä sieltä fysiikastakin jotain yhtäläisyyksiä löytyy minuun; ainakin se nukkuu usein ihan samassa asennossa kuin minä, juo ihan yhtä vähän vettä ja on herkkäkorvainen. Kuvasta päätellen meillä ei ole tosin tuo lihan kasvattaminen luiden päälle mennyt ihan samalla tavalla, vaikka ruokatottumukset onkin lähellä toisiaan:

Ihan on samaa näköä. Ai eikö?

Kaiken kaikkiaan Ykkönen taitaa olla kuitenkin ulkonäöltään Insinöörin sukua (toivottavasti siis myös tulevaisuudessa tuuheatukkainen, helposti ruskettuva ja vahva), mutta luonne uppoaa kyllä meikän laariin: onhan se ihana, fiksu, valloittava, kohtelias, ystävällinen, huomaavainen, kiltti ja hauska.

No entäs sitten se pikkuveli?

Kakkonen:
Jos Ykkönen on rauhallinen sivustajakatsoja, tämä kaveri on taas pelkkä tulta ja tappuraa, puhtaan innokasta energiaa. Mini-minä siis. Se kikattaa ja nauraa melkein mille vain (ja erityisesti pierujutuille), mutta suuttuu sitten niin perkeleesti kun asiaa tulee. Hirveellä kiihdytyksellä täyteen huutoon, täysi raivo – ja sitten ”aaa oliko sulla siinä joku lelu, siistiä!”. Se on kömpelö ja menevä (minä), tanakka (minä) ja voimakas (Insinööri). Sillä on minun silmäkulmat ja Insinöörin puhelahjat. Ulkonäöltään se on ihana pikku peruna; vielä aika pyöreä mutta ah niin kuu-ukko. Supersiniset uteliaat silmät ja pyöreä, hymyilevä naama takaavat huomion kaikilta kanssaihmisiltä. No, eh, kröhöm, kyllä se kiukkuhuudon volyymikin toisaalta kivasti huomiota saa.

Ruokahalu pikkumiehellä on hurja, ja hedonismi sisäänkirjoitettua: jos kädessä on sinänsä herkullinen tomaatti, se viskataan saman tien nurkkaan (kirjaimellisesti, takavasemmalle) jos tarjolle ilmestyy myös nakkia. Nämä on kummatkin suoraan isältä saatuja ominaisuuksia, minähän hillitsen itseni herkkujen edessä ja omaan hyvät ruokapöytätavat. Tämä pikku Burrito rakastaa uusia ihmisiä, ja on hurjan hellä ja läheisyydenkaipuinen. Se istuisi vaikka tunnin sylissä. Ellei näköpiiriin ilmesty teknisiä laitteita (Insinööri). Niin, se on muuten myös superitsenäinen, omaan seuraansa tyytyväinen (Insinööri). Touhottaa menemään ja päpättää itsekseen (minä). Se nukahtaa telkkarin ääreen (minä), mutta se ei tapahdu ennen kymmentä (Insinööri). Saakelin iltavirkku.

Se herää aamulla vähän kiukkuisena, mutta sulaa heti rakastavaan hymyyn kun näkee meistä jonkun. Allekirjoitan itsestäni ainakin ensimmäisen osan, ja taidanpa minäkin olla aika helposti hymyilevä sitten kuitenkin.

Äiti ja sen (äidin)poika

Selkeästi Kakkonenkin on siis täysin minun kopioni: valloittava persoona tulisella tahdolla ja menevällä otteella. Onpa paha jos vähän kävelee siinä tohinassa seinää päin tai osuu pepulla seinään.

Yhteistä meillä kaikilla kolmella taitaa olla sekin, että olemme huimien taitojemme lisäksi ihan tosi vaatimattomia. Ja Insinööri tykkää meistä kaikista ihan tosi paljon.

0 No tags Permalink

Comments are closed.