Päivän jymyuutinen

Ei, en ole raskaana.

Mutta valmistaudu tajuntasi räjäyttämiseen. Tiesitkö, että isojen lasten Legot (eli kooltaan pienet, jalkapohjaan kivuliaasti jäävät terävät penteleet) ja pienten vauvojen Duplot ovat yhteensopivia?

Isoja ja pieniä legoja voi pinota päällekkäin, sivuttain ja lomittain siinä missä Duplojakin keskenään. Näin tämän ihan itse livenä, mutta unohdin hämmästyksissäni ottaa teille siitä kuvan todisteeksi.   Musta tämä oli jotenkin aivan käsittämätön tieto, niin ihmeellinen, että se sivuutti täysin sen varsinaisen uutuustiedon, jota kävimme viime viikolla Legon aamiaisella kuulemassa. Ei sinänsä ihme, multa meni varmaan aika moni muukin asia ohi kun saavuimme paikalle vartin myöhässä läpi kaupungin juosseina, ja lapseni keskittyivät tekemään tälläista:

Se varsinainen uutinen taisi olla perästävedettävät Legot, joita on tulossa nyt myyntiin. Me saatiin yksi kappale mukaan, ja lapset lähettäisi nyt terveisiä Legolle että kiitti vaan, ihan hyvältä maistuu toi naru, mutta se on vähän turhan lyhyt.

 
Kamerasta löytyi vielä iltapäivältä kuvasaldoa, joka sopisi uutuusnäyttelyyn ”Uhkailu, lahjonta ja kiristys – kuinka sattumalta samoihin väreihin puettuja lapsia ei saa yhteiskuvaan”. En tiedä onnistuiko kuvat päivän seuralaisilla Mintulla tai Essillä, mutta söpöjä lapset silti oli ja meno kaakossa.

Tämä kuvapläjäys oli muuten powered by Late Lammas. On se ihmeellistä, miten paljon saa aikaan kun jättää kakkavaippaiset lapset telkkarin hellään hoitoon.

EDIT: Unohdin laittaa nämä suurimmat nostalgiapläjäykset tänne! Tässä on se kommenteissakin mainittu helistin, oli siisti 🙂