Tietoa mainostajalle ›

Peiteltyä paniikkia

0 No tags Permalink

Erehdyin katsomaan kalenteria. Siellä oli merkattuna kahden viikon päähän totaalinen p****halvaus: ”huomenna jenkkeihin”. SE koittaa siis ihan kohta. Mannerten ylitys, yksi pisimmistä mahdollisista lentomatkoista ja pahimmista aikaeroista kahden alle kaksivuotiaan kanssa.

On siis aika panikoida.

Noin. Nyt sitten siihen järkevään puoleen, eli organisoitumiseen. Ehkä tärkein on sentään suoritettu, Kakkosen passi on vihdoin ja viimein haussa ja tullee ensi viikon aikana postitse kotiin. Se kaikkien aikojen pakkausrumbapaniikki saa myös odottaa vuoroaan lähtöä edeltävään viikkoon. Menen mentaliteetilla kaikkeavoiostaa ja luotan perillä odottavan vauvaperheen voimaan. Mutta se paniikin aihe: ne lennot.

Menin ja katsoin lentoaikataulua. Kun heräsin keittiön lattialta pikaisen pyörtymisen jälkeen tajuihini, ajattelin kysyä täältä parhaat vinkit selvitytymiseen. Lennämme nimittäin ensin päivää vasten pitkän lennon mannerten yli, jonka jälkeen odotamme viisi tuntia keskellä yötä Chicagossa lentääksemme vielä kuuden tunnin lennon. Ja näiden jälkeen istutaan vielä autossa kaksi tuntia.

Tämähän tarkoittaa siis ensinnäkin sitä, että Ykkösen päiväuniaika kuluu käytännössä Helsinki-Vantaalla (hurraa) ja että saavumme viideksi tunniksi odottamaan noin kello 23 meidän omaa aikaa, eli aivan totaalisen keskellä yötä. Voin vain kuvitella, miten yhteistyöhaluinen, iloinen, energinen ja reipas rakas Ykköseni on tämän matkan ajan. Toinen lento saattaa mennä nukkuessa, jos oikein tsägä käy. Mutta ensimmäinen kulunee siis päiväunia nukkumatta, superväsyneenä ja tylsistyneenä koko hurjat yhdeksän tuntia.

On mietittävä sotasuunnitelmat kuntoon. Ratkaistavia ongelma-alueita on ainakin neljä:

1. Lentokentät, toimenpiteet (boarding, security): 

  • Miten kuljetetaan kaksi sylilasta, etenkin jos rattaita ei saa viedä portille asti? Manduca Kakkoselle ja turvatarkistuksen jälkeen kentän rattaat Ykköselle, meniskö niin? Olisko valjaat tarpeen? Tai valium?
  • Miten pakataan kaikki tärkeimmät dokumentit heti saataville? Mun käsilaukkuun kai vaan kaikki.
  • Miten selvitään nesterajoituksista? Tuttipullo ja lastenruoka ok vietävä, muita täytyy minimoida rajusti. Käsidesi muistettava. 
  • Miten minimoidaan kannettavan kaman määrä? Tarvitaan ainakin se käsilaukku, lapsia (x2), hoito-/viihdykelaukku (ks. kohta 2), vaihtovaatelaukku (sekä aikuisille että lapsille mooooonta vaatekertaa, turvakaukalo (jos koneessa tilaa).

2. Lennot

  • Apuameeiselvitä
  • Ykkösen viihdytyskeinot? ehdotuksia kaivataan. Paljon.
  • Kummankin nukkumapaikka? Ollaan maksettu vain kahdesta penkistä, joten oletetaan että ei saada oikeasti muuta. Kakkonen nukkunee Manducassa jos pakko, Ykkönen…sylissä? Jaloissa? Ei ollenkaan?
  • Ruokailu? Kakkosen baari kulkee mukana (muistettava siihen liittyvät tykötarpeet ja pukluvaarat), Ykkönen syönee koneen ruokaa? Vai saako se kun ei ole penkkiäkään? Pitääkö ostaa erikseen, pitääkö ottaa mukaan? Snackseja varmasti joo. 
  • Vaippabisnes: Kokemuksena Rooman reissu Ykkösen ollessa 8kk, jolloin kaikki kolme vaatekertaa oli jo Rooman lentokentällä käytettynä ja palasin takaisin vähiten kakkaisiin. Oletetaan siis että nipoja, sepoja ja vaikka mitä -pa tulee useita. Kaikilta. Ainakin lapsilta. Miten tää hanskataan?
  • Mihin kaikkeen pitää varautua? Tauteihin, kakkoihin, huutoon, avieroon, unettomuuteen?

3. Lentokentät, odottelu

  • Mihin viedä energiaa täynnä oleva taapero ja millä kun rattaat on ruumassa? 
  • Entä univelkainen taapero? 
  • Mistä saadaan ruokaa?

 4. MMEA (muut mahdolliset esilletulevat ahdistukset): 

  • Mitä jos lennot myöhästyy tunteja? 
  • Mitä jos kamat ei tuu perille?
  • Mitä jos kummatkin lapset huutaa koko ajan?
  • Miten aikaero (10h) hallitaan pienten lasten rytmissä? 
  • Mistä saa riittävästi keinoja ja kärsivällisyyttä tämän kaiken toteuttamiseen?
  • Voinko mä jäädä vaan kotiin?

AUTTAKAA, pliis. Olette varmasti kokeneempia.

JAA
0 No tags Permalink

Comments are closed.