Pirteä päivä

Hurraa, sain vaihdettua pottakuvan legomieheksi! Seuraavana jouluna kirjoitan muuten pukille kirjeen jossa pyydän InDesignin ja taidot käyttää sitä. Ja luovan suunnittelun / graafisen suunnittelun koulutuksen vaikka samaan syssyyn. Vaikka onhan toi PowerPoint myöskin oikein kiva työkalu tälläiseen säheltämiseen.

Päivä on siis tänään melko pirteä, vaikka yö oli taas sellainen etten edes jaksa selittää. Voisiko joku kuitenkin opettaa tolle tyypille että klo 05 on vielä aamuYÖTÄ, ei -päivää, eikä silloin siis vielä herätä oikeasti. Varsinkaan jos on herännyt kahden tunnin välein koko yön. Sain kuitenkin nukuttua tunnin mininokokset aamulla, joten johan jaksaa taas olla ja hengittää.

Ykkösen hakureissulla risteili sitten oikein pirteät ajatukset päässä. Mietin, mahtoiko kahvinkeitin jäädä päälle (normaalia). Sitten mietin, että no ei se mitään, jos koko kämppä palaakin niin ainakaan meillä ei ole ketään kotona kuolemassa (vähän vähemmän normaalia). Sitten aloitin mielikuvituskulutusjuhlan: mitä tavaroita korvattaisiin ja mitä ei? Minkälaisen upgraden voisi tehdä omaan kotiin ja elintasoon kun ostaisi vähemmän mutta parempaa? (ei enää normaalia).

Oikeasti, miettikääpä. Meillä on nyt kirjahylly, jossa on kirjoja. Kannattaisiko kotiin vol.2 ostaa vakuutusyhtiön rahoilla kirjahylly? Tuleeko niitä kirjoja enää ostettua luettavaksi fyysisinä vai onko ne vaan sisustuselementtejä? Ja jos niillä vaan sisustetaan, niin sitten en varmaan osta enää Bridget Jonesia vaan jonkin vähän älykkäämmän oloisen teoksen (Sota ja rauha nyt ensimmäisenä tulee mieleen).

Ja entä ne vaatteet? Saisi kerrankin rakennettua sen ”klassisen” vaatekaapin jossa on ajattomat pakolliset ja sitten muutama kausivaate. Ongelma nimeltä teknisesti vanhentunut CD ja DVD varasto poistuisi kokonaan. Samoin liian pienet ja täynnä tahroja olevat lastenvaatteet -ongelma.

Astiastot saisi kerralla kuntoon nyt kun tietää jo mitä tarvitsee. Matosta saisi vähän hygieenisemmän (kunnes aikaa taas kuluu riittävästi). Sohva on kyllä niin hyvin palvellut, etten ehkä edes haluisi sitä vaihtaa…Mahtava ajatusleikki, jos ottaa oletuksena ettei kukaan kuollut ja tärkeimmät muistot (valokuvat ym) on säilyneet kuin ihmeen kaupalla.

Tässähän menee koko päivä.