Tietoa mainostajalle ›

Pysyisitkö sinä raskauden aikana timminä?

0 No tags Permalink

Kun aloin odottaa Ykköstä, painoin noin 67-70 kiloa. Ihan hyvä paino tälläiseen 177cm varteen. Laitokselle ajaessamme painoin jo lähemmäs 90 kiloa. Kolme kuukautta myöhemmin painoin 56 kiloa. Allergisen lapsen imetys on uusi anoreksia.

Kakkosen kohdalla lähtöpaino oli saatu hivutettua taas jonnekin vähän mukavampiin lukemiin, olisiko ollut lähtöpainona 62 ja sairaalassa 81. Ja taas kerran muutaman kuukauden päästä huitelin vitosella alkavissa luvuissa. Kahden allergisen lapsen imettäminen kermalla se vasta tehokasta onkin (toim. huom. Minulla käy näin. Kaikilla ei todellakaan).

Kelataan vielä vähän taaksepäin. Vuonna 2004 lähdin Itävaltaan opiskelijavaihtoon. Olin pohjustanut vierailuani oluen ja juuston maahan jo neljän vuoden ajan syömällä ja juomalla. Vaikka aloitin Itävallassa tilanteeseen herätessäni vihdoin taas urheilun, painoin hulppeat 83 kiloa Suomeen tullessani. Ihan ilman lapsia.

2010, muutama (7) viikko ennen poksahtamista.

2004 (?) ja tukevasti kaljassa. Kaikin puolin.

2011, ihan liian laihana läskinä (ei lihaksia, vain nahkaa ja selluliittia).

2012, 2kk Kakkosen syntymästä. 

2009, häämatkalla just hyvässä normipainossa.

Painoni on heitellyt siis melkein noin kolmellakymmenellä kilolla aikuisiän aikana, eri syistä. Yhteistä näille kaikille luvuille on se, että jokaisen kohdalla minun mieleni oli musta. Syytin itseäni milloin liiallisesta laihtumisesta, milloin liiallisesta lihomisesta. Aina oli väärin, ja aina oli joku muu kertomassa minulle että oli väärin. Arvaatteko, mikä oli ratkaisu tuohon Itävallan jälkeiseen laihtumiseen, kun ei ollut vauvoja imemässä kuiviin? Rakastuminen. Tavattiin Insinöörin kanssa 2006 ja puolessa vuodessa tipahti 16 kiloa pois.

Minua eivät laihduttaneet tieto, itsekuri, syyllistäminen, nalkuttaminen tai loukkaavat sanat. Niillä ei kukaan laihdu. Laihdutuslääkkeenä rakkaus, toisten tai itsensä antamana, on yksi tehokkaimpia. Rakkaus, armo, hyvinvointi, tunne siitä että joku välittää. Mieluiten sinä itse. Mulla kävi lisäksi tavallaan tsägä, kroppani toimii selkeästi aika hyvin ja reagoi nopeasti pieniinkin muutoksiin. Silti tai ehkä juuri siksi mua korpeaa todella paljon kun muut kommentoivat raskaana olevien naisten lihomista. Ensinnäkin, miksi kukaan ikinä kommentoi toisen lihomista? Tai laihtumista? En keksi yhtään syytä, ellei sen että kyseessä on hyvinvoinnin kannalta huolestuttava ilmiö, jota muuttuva ihminen ei ole itse huomannut. Toisekseen, miksi kukaan (pl. neuvolan väki**) saisi oikeuden sanoa mikä on ja ei ole ok lihomisen taso raskauden aikana? Ja miksi, oi miksi, kukaan saa oikeuden nillittää että ”se on itseaiheutettua”? Voi vittu oikeesti.

Onhan se itseaiheutettua*. Kaikki ymmärtää, ettei kukaan ulkopuolinen taho tunge sinun suuhusi kaloreita. Mutta sen estäminen on myös aivan hemmetin vaikeaa. Miten siinä toinen, ”vain puolestasi huolestunut kansalainen” sitten voisi auttaa? Onko syyllistäminen nyt ihan varmasti se oikea tie? Että muistutat muutenkin surkeana olevalle että sinun ”kuuluisi” kyllä saada vain näin ja näin monta kiloa painoa. Että aika paskasti olet muuten tota raskausjuttua hoitanut.

Pari ajatusta mietittäväksi huolestuneille kansalaisille: 
Raskaana oleminen on osittain tai kokonaan aikamoista kuraa. Sitä väsyttää, oksettaa, vituttaa ja kyllästyttää. Tilassa ollaan siis käytännössä krapulassa, joko hetkellisesti tai koko 9,5 kk. Lopussa joka paikkaan sattuu ja liikkuminen voi olla vaikeaa. Lisäksi todennäköisesti huolestuttaa ja mietityttää mitä kaikkea voikaan tehdä. Rupesiko tekemään mieli lenkille? Tai salaattia? Mitä sinä söit viime krapulassasi?

Raskauden aikana kuuluu kertyä painoa joka tapauksessa. Vauvan, istukan ja muiden outojen uusien sisäelimien lisäksi kroppa kerää hormonien rasvaa maidontuotantoa varten, riippumatta siitä onko rasvakerros jo alun alkaenkin riittävä. Miten sinä taistelet hormoneja vastaan? Krapulassa? Entä miten erotat, mikä osa uudesta painostasi on ”vauvaa” ja mikä jotain muuta? Kuinka hyvin sinä, herra Vatanen, tiedät jokaisen päivän jokaisena hetkenä mikä osa ruoasta on jäämässä vyötärölle ja mikä ei? Tiedäthän varmuudella mikä gramma on vain turvotusta ja mikä jämähtänyttä rasvaa?

Muutosta on aika vaikea nähdä. Kun leuan alta alkaa jumppapallon kokoinen möhkäle ja väärin mitoitettu suolaus voi tuoda yön aikana litran nestettä käsiin, voi olla hippasen vaikea ymmärtää minkälainen vyötärö on vauvan jälkeen löytymässä ja milloin pitää tarkkailla syömistään. Ja jos sitä tarkkailee koko ajan, seuraukset voi olla aika kurjat. Raskauden jälkeen pullea äiti on paljon pienempi ongelma kuin liian kovalle treenille joutunut vauva tai masennukseen vaipunut kantaja.

—-

Sitkeä urbaanilegenda sanoo, että raskaana olevat naiset käyttävät raskautta tekosyynä syödäkseen ihan sikana. Kahden edestä. Varmasti niitäkin on. Minä epäilen kuitenkin, että tämä on pieni porukka ihmisiä, vähän niinkuin se jolle pitää erikseen sanoa ettei raskauden aikana saa dokata. Uskon myös että jos kaikkia kohdellaan kuin ongelmatapauksia, kaikkia alkaa kyrsiä. Minua ainakin kyrsi kun ensimmäiset viisi kuukautta neuvolan terkkari epäili minua syömishäiriöiseksi kun painoa ei tullut, ja loput neljä kuukautta epäili minun syövän vain eineksiä ja sipsejä kun painoa tuli yhtäkkiä liikaa (olisi voinut mieluummin epäillä vaikka sitä raskausmyrkytystä joka sitten tulikin).

Ylimääräinen lihominen on aina harmillista, koska se voi aiheuttaa terveyshaittoja. Raskauden aikana tapahtuessaan se voi aiheuttaa myös aikamoisia psyykehaittoja. Kroppasi näyttääkin yhtäkkiä tyhjenevältä lasten uima-altaalta ja vieressä itkee outo sisältäsi tullut möntti, joka pitäisi pitää hengissä. Raskaus, vauva-aika ja kaikki niiden mukana tuleva ovat sellaisia elämän nurinpäin heittäviä kriisitilanteita, että niiden mukana pitäisi tulla vauvakirjan sijaan henkilökohtainen kokki (tekee terveellisiä lohturuokia), oma PT (joka löytää sen yhden raon viikosta, jolloin saatat harkita pystyväsi liikkumaan), päivittäin tilaa seuraava lääkäri joka tietää milloin jotain on tehtävä, sekä viikottain ilmainen hotelliyö viileissä lakanoissa ja hyvässä tuuletuksessa. Raskauden tueksi ei sen sijaan tarvita ääliöitä, jotka kertovat totuuksia sinusta; kuinka mahasi on liian suuri / pieni, miten tuttusikin sai raskausdiabeteksen ja kuinka oikeasti tarvitsisit vain yhden ylimääräisen voikkarin vauvan takia.

Taas kerran haluan siis muistuttaa: Ollaan ihmisiä toisillemme, jookos.

*jos ei puhuta vaikkapa lääkkeiden aiheuttamasta turvotuksesta / lihomisesta, tai muusta sairauden aiheuttamasta painon lisääntymisestä. 
** Facebookissa käytyyn keskusteluun lisäsi eräs äitipolin henkilökunnan edustaja, että liiallinen lihominen raskauden aikana aiheuttaa paljon komplikaatioita sekä raskauteen että synnytykseen. Ymmärrän, ei hyvä. Toivon silti että nämä tapaukset hoidetaan hyvin (syyllistämättä) ja että muiden ei-ongelmatapausten ei tarvitsisi silloin syyllistyä turhaan.

JAA
0 No tags Permalink

Comments are closed.