Miten ihanaa olla taas täällä luonnon parissa, ajattelin, ja lähdin pitkä ponnari hulmuten kohti koskea.
Kyllä on ihana juosta kun on niin kauniit maisemat ja mustikoitakin matkan varrella, huokailin, ja snäppäsin menemään. Katsokaa, minä juoksen (ja vähän snäppään)!
Oho, onpa iso läjä kakkaa, ihmettelin, ja loikin sen yli iloisesti kirmaten.
Onpas kummaa, ei kai täällä koiriakaan käy, mietin toisen kohdalla.
Ei saatana, täällähän olisi karhun mukava asustella, parahdin kolmannen kohdalla.
Huomasin, että itsesuojeluvaisto on sellainen, että sitä jaksaa juosta aivan helvetin kovaa takaisinpäin niitä samoja polkuja pitkin samalla kun yrittää muistella mitä karhun kohdatessa piti tehdä. En muista. Play dead?
Pakko mennä tonne kylmään veteen uimaan, tajusin kun palasin mökille melkein jännäkakka housussa, hengissä mutta hikisenä.
VITTU MÄ VIHAAN LUONTOA, huusin, kun hiuksistani hirvikärpäsen ongin sen jäätävän kylvyn jälkeen.
Huomenna ajan kaljun ja muutan Merihakaan.