Ryhävalaan rähinää

Nyt se kävi – musta tuli tosi raskas. Luontoäiti on tehnyt musta vissiin aikamoisen suvunjatkajan kun raskaana oleminen on periaatteessa aina ollut varsin mutkatonta. Ykkösen kanssa meni lähes koko aika iloisesti laulaen, eikä Kakkonenkaan ole tuonut mukanaan pahoinvointeja (juurikaan) tai väsymyksiä (liian pahoja) ja maha on pysynyt maltillisen kokoisena. Juuri nyt, juuri tänä päivänä, olo on kuitenkin varsin raskas.

Raskausviikkoja on nyt kasassa melkein 34. Niille, jotka ovat onnellisen tietämättömiä siitä, mitä se tarkoittaa, tiedoksi että kyseessä on noin 12. raskauskuukausi. Ykkönen syntyi viikolla 42+1, joka taas vastaa noin 25. raskauskuukautta ja tunnetaan myös nimellä ”Ottakaa se nyt vaan prkl jotenkin sieltä pois” -viikko.

Tänään on siis ollut vähän hankalaa. Jos pitäisi veikata mistä johtuu (sen lisäksi että raskaus nyt vaan on tälläista epäluonnollista olotilaa), sanoisin, että Kakkonen yrittää parhaansa mukaan kääntyä ahtaassa tilassa mutta ei oikein vieläkään tajua minne suuntaan. Henki ei kulje, mahassa pyörivä delfiini tekee kipeää, selkä meni jumiin, oksettaa mutta samaan aikaan on nälkä ja yleinen mielentila on yhtä tasaisen reipas ja iloinen kuin krapulaisella Hulluilla Päivillä. Toppatakki päällä.

Musta on siis tullut Raskaana Olevan Naisen (RON) perikuva: jatkuvasti ähisevä, kiukkuinen, jalat harallaan taapertava muumi, joka haisee pahalta ja näyttää vielä pahemmalta.

Onneksi kodin pakettiin kuuluu myös yksi iloinen peppu, joka pyörii vinhaa vauhtia ympäri kämppää ja toistelee parhaansa mukaan kuulemiaan sanoja. Eilen tuli ”tyhjä”, tänään ”tänne” ja jotain ”piia”:n suuntaista (joku kiva hoitaja tarhassa?). Tällä kehityksellä se oppii aika pian tämän hetken lempisanat multa. Pitänee siis vaihtaa ne johonkin K-7 sanoihin.

Mielialan piristykseksi siis muutama kuva iloisesta tyypistä, olkaa hyvät.

Tanssiva disco-peppu
Kaksi lempiasiaa: siivoaminen ja kengät
Linssilude
Polkeva peppu