En voi sille mitään, tunnemuistini on vahva tyyppi. Kävelin ihmeellisen kuumana päivänä Hietsun rannalla ja kropan läpi kulki lievä tuska. Elin yhtäkkiä sellaista heinäkuun hetkeä, jossa ulkona on oltu koko päivä vähän liian kuumassa, ilman hattua. Auringonpistos on lähellä, hiekkaa joka kolossa ja kaikilla on nälkä. Kaikkialla on kosteutta ja nihkeyttä, ja minun epämukavuusmittarini rähisee ääriasennossaan.
Tänään seisoin bussipysäkillä auringon lämmössä. Varjon puolella puhalsi niskaan kylmä myrskytuuli, josta tunnemuistini nappasi heti kiinni: syyskuun alku. Kesä on väistämättä ohi, vaikka jotain lämpöä voi vielä oikein kovasti yrittämällä etsiä. Aamuisin kauhistellaan työpaikalla, miten tänään melkein jo laitettiin hanskatkin käteen.
Vuodenajat määrittävät minulla sisäistä hyvinvointia ulkoisen mukavuuden kautta. Elän jatkuvassa tornadossa, jossa aurinkorasvan tuoksu nenässä vie heti tainnuttavan kuumaan Espanjaan, lipputankojen kalkatus vähän liian pelottavaan purjehduspätkään, kellon kääntämisen jälkeen koittava aamun pimeys synkän pitkään talveen.
Vuodenajat tekevät minulle muistot. Yhtenä kuumana päivänä isoäiti kuoli, lehtien puhjetessa kauneimpaan keltaiseen Ykkönen syntyi. Tämä kevät sekoittaa pakan kesäaisteillaan ja suurilla muutoksillaan. Ihan kuin kevät mutta ihan kuin kesä. Ja päälle vielä tämä kesäkuinen syksy.
Mitähän kaikkea tämä vääräaistinen vuosi vielä tuokaan tullessaan?