Hyvä sparrauskaveri on kultaakin arvokkaampi

Kuulkaahan lapset, täti kertoo teille nyt menestyksen salaisuuden.

Elämässä ja erityisesti töissä on tosi tärkeää saada omille tuotoksilleen toinen mielipide. Ihminen, joka tarjoaa tukea, neuvoa ja mielipiteitä, lyhyesti sparrausta. On ympäröitävä itsensä itseään fiksuimmilla ihmisillä, joilta kysyä neuvoa. Tai pyytää vain taputusta olalle, saada vahvistusta ennen pelottavaa julkistusta.

Sparrauksessa kerrot ajatuksesi tai näytät luonnoksesi jollekin luotettavalle ja osaavalle ihmiselle ennen kuin julkaiset sen työnä asiakkaalle, puheena hääparille tai tekstinä blogiin.

Hyvä sparrauskaveri on kuin pehmeä kaikukuoppa, joka palauttaa tekeleesi samana mutta uutena: ajatus piirun verran kirkkaampana, vitsit terävämpänä ja punainen lanka eheämpänä.

Tämäkin teksti olisi paljon parempi jos näyttäisin sen ensin Lauralle.

Paras sparrauskumppani on sellainen joka katsoo vähän eri suuntaan vierelläsi.

Minun on jo pitkään pitänyt kiittää Lauraa hyvästä sparrauskumppanuudesta. Laura on yksi parhaita tuntemiani sisällöntuottajia, ellei paras.

Ainakin kerran muistin tämän kertoa Lauralle, nyt teen sen vielä julkisesti:

”Oot muuten tosi lahjakas sisältömuija, kai tiedät sen?”

Eikä Lauran taidot pelkästään sisältömuijan tehtäviin jää. Sparrailen Lauran kanssa kaikkea töistä ruoanlaittoon ja pukeutumiseen.

Silloin tällöin olen Lauran osaamisesta avoimesti kateellinen, mutta useammin mietin ”mitenhän Laura tämän tekisi” ja piiskaan pelkällä ajatuksella oman työni paremmaksi.

Facebookissa viestit vain kolahtelee kun lähetämme toisillemme tekstejä tsekattavaksi ja kommentoimme niitä. Pitäisikö tuon pätkän sittenkin olla vähän tiiviimpi? Toi on kova, aloita tuolla!

Jaamme myös aiheita. Annamme toiselle käyttöön idean jostain mikä ei omaan mediaan tai mielentilaan sovi.

Tämän kaiken jälkeen huomaan tulleeni itse paremmaksi. Kuvat ovat vahvempia ja teksti tiukempaa.

TJEU: Lauran Insta ja sen story on ihan omaa luokkaansa. Tässäkin syntyi timanttista sisältöä.

Sparrauksemme tuloksia on ainakin teksti Ujo lapsi on fiksu, joka lähti keskustelustamme. Samoin 20+1 lausetta, joita miehille ei sanota sai monta lausetta Lauralta.

Kas kummaa, nämä kummatkin ovat Valeäidin Top-listalla luetuimmissa teksteissä ikinä. Sparraus kannattaa.

Sparrauksen kauneus ylettyy kaikkiin elämän osa-alueisiin. Aina kannattaa kysyä toista mielipidettä ja olla valmis oikeasti myös kuulemaan sitä rakentavaa palautetta.

Lopullinen vastuu on kannettava itse.

Joskus teksti on julkaistava vaikka muut epäröivät, jättää se vähän outo läppä joka ei kaikille auennut. Sillä kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää toisen omaa ääntä.

Sinä olet oman mediasi ja hitto vie elämäsikin päätoimittaja, joka tekee lopullisen linjanvedot.

Hanki silti ympärillesi timanttinen toimitus, joka haluaa auttaa toinen toistaan vain auttamisen ilosta. Muista kiittää heitä hyvästä työstä aina kun voit.

Kiitos Laura <3